Tapailukumppanin jatkuva piikittely, mihin te vetäisitte rajan?
Olen tapaillut parin kuukauden ajan miestä, joka piikittelee jatkuvasti.
En kiinnittänyt asiaan aluksi juurikaan huomiota, koska ajattelin, että se on vaan osa hänen tapaansa kommunikoida, mutta nyt kun olen huomannut asian, niin olen huomannut, että hänellä ei tunnu olevan musta mitään hyvää sanottavaa; kuuntelen huonoa musiikkia, pidän huonoista elokuvista ja sarjoista (katselen ihan kaikkia genrejä fantasiasta sotaelokuviin ja komediaan), mulla on luonnollisesti myös vääränlaisia mielipiteitä ja viime viikolla, kun hän kävi ensimmäistä kertaa luonani, niin asuntoni on ilmeisesti jotenkin typerä (siis ihan pohjaratkaisusta lähtien). Jutustelin myös siitä miten haluaisin remontoida asuntoani, niin ideani olivat hänen mielestään naurettavia ja suunnittelemani värimaailma ruma.
Hän ei sylje näitä asioita mitenkään inhoten, mutta enemmänkin ylemmyydentuntoisesti naureskellen ikään kuin kyseessä olisi vitsi. Hänen mielestään "v*ttuilu on välittämistä".
Alkaa vaan mietityttää tapailun jatkaminen, kun tuntuu, että kaikki mussa on hänen mielestään jotenkin niin typerää, vastenmielistä ja väärää (tai ainakin mielipiteeni ja asiat, joista pidän. Esimerkiksi ulkonäköäni hän ei ole arvostellut). Ehkä en ole sitten tottunut tuollaiseen kommunikointiin, kun itse en useimmiten koe edes tarpeelliseksi arvostella muiden näkemyksiä, musiikkimakua tai muutakaan, ellei multa nyt erikseen kysytä mielipidettä. Ystäväni ja perheeni eivät myöskään kommunikoi tuolla tavalla vaan ihan neutraalisti pystytään jakamaan asioita ilman lyttäämistä.
En ole mitenkään sydänjuuriani myöten loukkaantunut tai ahdistunut asiasta, mutta ihmettelen, että mistä tuollainen kumpuaa. Hän on ihan normaali aikuinen mies, ei mikään perinteinen jännämies.
Kuinka paljon sietäisitte tuollaista piikittelyä "huumorin varjolla"? Ja jos itse kommunikoit piikittelemällä, niin miksi?
Kommentit (416)
Vierailija kirjoitti:
Yrittää heikentää itsetuntosi?
Ei välttämättä vaan joskus naiset eivät ymmärrä tai ottavat herkästi itseensä. Ilkeys on se joillakin jonka tarkoituksena on alentaa sekä loukata koko ajan eivätkä yleensä tälläiset halua muuttaa tapojansa ainakaan pysyvästi.
Vaikee sanoa mitään kun ei oo ollu paikalla kuulemassa millasta se vittuilu on. Mä oon tapaillu vittuilevaa miestä ja vittuiltiin kilpaa toisillemme, musta se oli viihdyttävää. Mut seki on taitolaji ja kaikille sellanen ei sovi.
Meidän vittuilu oikeesti vaati sitä itselleen nauramista. Yks hyvä esimerkki oli ku oltiin jo lopetettu tapailu ja hän oli seurustellu siinä välissä pari kuukautta ni mä nauroin että se ei kauaa kestäny ja hän kuittaili takas et hän sentään pääsee siihen seurusteluun asti. Muistelen häntä lämmöllä, koska musta oli viihdyttävää kun pääs sanoo takas ja ikinä ei tienny kumpi vetää pidemmän korren.
Tänkin miehen mielestä vittuilu on välittämistä ja vittuili samaan tahtiin äidilleenkin
Joo, on tullut tuollaisia vastaan. Olen jättänyt heidät taakseni.
Nykyinen mieheni ei piruile yhtään mistään enkä minä kiusaa häntä. Tuetaan ja kehutaan toisiamme.
Toisen maahan polkeminen ei kuulu rakkaussuhteeseen enkä hyväksyisi tuollaista edes kaverilta
Vierailija kirjoitti:
Fakta: jos tuollaiselle ihmiselle sanoo, että piikittely tuntuu ikävältä niin oot hänen mielestä huumorintajuton.
Muistan kun joitakin vuosia sitten joku deittiguru puhui "negaamisesta" jonkinlaisena taktiikkana miehille.
Niin mut jotkut on oikeasti huumorintajuttomia. Sen huomaa tällä palstallakin. Itsekin olen törmännyt, kai minulla on hieman kieroa huumorintajua välillä mutta en ole edes ilkeä joten menee maku elämästä kun koko ajan joku loukkaantuu jostakin. Rentoutta hieman ja kannattaa kysyä jos ei ihan ole varma mitä joku tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ole edes sellaista "vittuilu on välittämistä". Ukko on vain pelkästään vittumainen.
Näiden kanssa tulee osata toimia. Suut auki ja tilannetajua. Kehitytte tässä samalla. En jaksaisi ainakaan itse ketään miestä joka on koko ajan hiljaisuudessa eikä sano mihinkään mitään ikinä.
No ei kai se, että ei kettuile takaisin, tarkoita ettäkö olisi vaan hiljaisuudessa tai ei sanois "mitään mihinkään ikinä" :D Ihan kokonaisia keskusteluja saan käytyä ihmisten kanssa ilman että niihin sisältyy minkäänlaista lyttäämistä. Kannattaa kokeilla jos vaikka itse kehittyisit.
Vierailija kirjoitti:
Vaikee sanoa mitään kun ei oo ollu paikalla kuulemassa millasta se vittuilu on. Mä oon tapaillu vittuilevaa miestä ja vittuiltiin kilpaa toisillemme, musta se oli viihdyttävää. Mut seki on taitolaji ja kaikille sellanen ei sovi.
Meidän vittuilu oikeesti vaati sitä itselleen nauramista. Yks hyvä esimerkki oli ku oltiin jo lopetettu tapailu ja hän oli seurustellu siinä välissä pari kuukautta ni mä nauroin että se ei kauaa kestäny ja hän kuittaili takas et hän sentään pääsee siihen seurusteluun asti. Muistelen häntä lämmöllä, koska musta oli viihdyttävää kun pääs sanoo takas ja ikinä ei tienny kumpi vetää pidemmän korren.
Tänkin miehen mielestä vittuilu on välittämistä ja vittuili samaan tahtiin äidilleenkin
Tuttua! Kaikki eivät tajua toisten välisiä asioita.
Vierailija kirjoitti:
En olisi edes tavannut toiste.
No ei kaikki sovikaan yhteen. Jos odotatte jotakin palvelijaa itsellenne niin hetken saatte odotella sellaisia kumppaneita. Se mielistely alkaa tökkiä jossakin kohdassa eikä siitä seuraa mitään hyvää kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fakta: jos tuollaiselle ihmiselle sanoo, että piikittely tuntuu ikävältä niin oot hänen mielestä huumorintajuton.
Muistan kun joitakin vuosia sitten joku deittiguru puhui "negaamisesta" jonkinlaisena taktiikkana miehille.
Niin mut jotkut on oikeasti huumorintajuttomia. Sen huomaa tällä palstallakin. Itsekin olen törmännyt, kai minulla on hieman kieroa huumorintajua välillä mutta en ole edes ilkeä joten menee maku elämästä kun koko ajan joku loukkaantuu jostakin. Rentoutta hieman ja kannattaa kysyä jos ei ihan ole varma mitä joku tarkoittaa.
Surullisen paska itsetunto, jos pitää ilkeily väkisin vetää huumoriksi. Oikea huumori ei satuta.
Aika paskoi sarjoi katot. Ompas helvetin ruma koti. Ihan paska remontti-idea. Typerät värit.
Ei tuollainen mitään huumorintajua tai nokkeluutta osoita.
Vierailija kirjoitti:
🚩🚩🚩🚩🚩🚩🚩🚩🚩🚩🚩
Sanotaanko näin, että näen punaista lippua paljon rivissä.
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi sulta puuttuu kaikki kyky kommunikoida ja edes ymmärtää että kaikki maailman asiat eivät ole niin vakavia. Oletko kenties masentunut?
Selitähän hieman tarkemmin.-ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ole edes sellaista "vittuilu on välittämistä". Ukko on vain pelkästään vittumainen.
Näiden kanssa tulee osata toimia. Suut auki ja tilannetajua. Kehitytte tässä samalla. En jaksaisi ainakaan itse ketään miestä joka on koko ajan hiljaisuudessa eikä sano mihinkään mitään ikinä.
No ei kai se, että ei kettuile takaisin, tarkoita ettäkö olisi vaan hiljaisuudessa tai ei sanois "mitään mihinkään ikinä" :D Ihan kokonaisia keskusteluja saan käytyä ihmisten kanssa ilman että niihin sisältyy minkäänlaista lyttäämistä. Kannattaa kokeilla jos vaikka itse kehittyisit.
Mistä päättelit että minulla olisi noita ongelmia? Ei ole, annoin vain neuvoja. Kannattaa kehittää tuota älyllistä elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi edes tavannut toiste.
No ei kaikki sovikaan yhteen. Jos odotatte jotakin palvelijaa itsellenne niin hetken saatte odotella sellaisia kumppaneita. Se mielistely alkaa tökkiä jossakin kohdassa eikä siitä seuraa mitään hyvää kenellekään.
Voi pientä, sun vaihtoehdot on siis vittuilu tai mielistely? Ei ihme että olet incel, hyvästä syystä.
Yleensä noilla on huono itsetunto eikä heidän kanssa voi käydä keskusteluja. He ovat ilkeitä myös äideilleen. Kateellisia kaikille. Elämä ei ole antanut heille kaikkea sitä yltäkylläisyyttä mitä he ovat ansainneet. He myös ansaitsevat paremman naisen, mitä ikinä saavat. Loputon suo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fakta: jos tuollaiselle ihmiselle sanoo, että piikittely tuntuu ikävältä niin oot hänen mielestä huumorintajuton.
Muistan kun joitakin vuosia sitten joku deittiguru puhui "negaamisesta" jonkinlaisena taktiikkana miehille.
Niin mut jotkut on oikeasti huumorintajuttomia. Sen huomaa tällä palstallakin. Itsekin olen törmännyt, kai minulla on hieman kieroa huumorintajua välillä mutta en ole edes ilkeä joten menee maku elämästä kun koko ajan joku loukkaantuu jostakin. Rentoutta hieman ja kannattaa kysyä jos ei ihan ole varma mitä joku tarkoittaa.
Surullisen paska itsetunto, jos pitää ilkeily väkisin vetää huumoriksi. Oikea huumori ei satuta.
Et siis ymmärtänyt? En ole ilkeä kuten kirjoitin. Sarkasmi on taitolaji ja jotkut nyt loukkaantuvat kaikesta koska eivät kestä sitä ja se on minun tyylini nauttia elämästä enkä todellakaan ala silittelemään ja lässyttämään kaikille jotka haluavat huomiota. Täytyy kasvattaa luonteenvahvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fakta: jos tuollaiselle ihmiselle sanoo, että piikittely tuntuu ikävältä niin oot hänen mielestä huumorintajuton.
Muistan kun joitakin vuosia sitten joku deittiguru puhui "negaamisesta" jonkinlaisena taktiikkana miehille.
Niin mut jotkut on oikeasti huumorintajuttomia. Sen huomaa tällä palstallakin. Itsekin olen törmännyt, kai minulla on hieman kieroa huumorintajua välillä mutta en ole edes ilkeä joten menee maku elämästä kun koko ajan joku loukkaantuu jostakin. Rentoutta hieman ja kannattaa kysyä jos ei ihan ole varma mitä joku tarkoittaa.
En mä ole mielestäni huumorintajuton ja nauretaan kyllä yhdessä usein. En silti ymmärrä, että mitä hauskaa siinä on jos hän nauraa ja sanoo, että "et todellakaan maalaa olohuonetta vihreäksi". Mikä se ns. punch line on tuossa vitsissä? Tai jos hän nauraen ilkkuu, että miten voin katsoa "tällaista roskaa", kun kerron seuranneeni jotakin sarjaa. Mikä tuossa on se vitsi, jolle mun pitäisi nauraa?
Osaan nauraa itselleni ja mulla on ihan hyvä itsetunto, joten en loukkaannu jos joku nyt ei satu pitämään samoista asioista kun mä. En vain pidä sitä erityisen humoristisena.
- AP
Kuulostaa tutulta, onko mies muten todella mukava?
Tapasin vähän aikaa sitten vastaavaa tapausta, kun en heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen innostunut kiirehtimään vakinaistaa suhteen aj viettää pitkiä aikoja yhdessä. Mies jotenkin luovutti.
Eli hän oli piikittele ja kontrolloiva. Se oli silti hämmentävää.
Jos elämä ilman häntä tuntuu sinusta paremmalta kuin hänen kanssaan, niin asia on selvä.
Raja menee juuri siinä, mihin sinä itse päätät vetää sen.