Mitä tehdä kun naimisiinmenosta on tullut suhteen elefantti?

" kyllä, pelkään myös yksinoloa. "

Yksinolemisessa ei ole mitään pelättävää ja yli puolet suomalaisista kotitalouksista taita nytkin olla yksineläjien. Kerran se vain kirpaisee kun repäiset itsesi pois siitä suhteesta, joka ilta on sitäpaitsi yksi päivä vähemmän elinaikaa jäljellä, mihin haluat aikasi käyttää?

Ystäväpiirissäni on juuri tilanne, jossa avoparin mies sai sairauskohtauksen ja avovaimolle ei suostuttu kertomaan mitään. Sairauskohtaus sen verran vaikea, ettei mies itse pystynyt sanomaan mitään. Ovat 50-52 vuotiaita. Lapsia ei ole. Siinä sitten ihmettelet asiaa ja syytät tietysti yhteiskuntaakin typeristä säännöistä ja laeista. Itselläni kesti nk. kihlaus 8 vuotta ja olin itse naisena se osapuoli jolla ei ollut yhtään kiire mennä naimisiin. Vähän päälle 40 v. sitten mentiin kuitenkin miehen monen kosinnan jälkeen avioon ja hyvä niin. Vuosia myöhemmin mieheni sairastui syöpään ja menehtyi vuodessa. Omaishoito oli rankkaa, mutta mitään asioita en olisi voinut hoitaa ja päättää mikäli emme olisi olleet naimisissa. Juridisesti avopari on kaksi vierasta ihmistä samassa taloudessa. 

Vierailija kirjoitti:

" kyllä, pelkään myös yksinoloa. "

Yksinolemisessa ei ole mitään pelättävää ja yli puolet suomalaisista kotitalouksista taita nytkin olla yksineläjien. Kerran se vain kirpaisee kun repäiset itsesi pois siitä suhteesta, joka ilta on sitäpaitsi yksi päivä vähemmän elinaikaa jäljellä, mihin haluat aikasi käyttää?

Minulla (jolle vastasit) tuohon vaikuttaa se, että olen ollut suurimman osan elämästäni sinkkuna. Sitä yksinäisyyttä on ollut niin paljon, että mulle on tullut jonkinlainen pelko  siitä että se jatkuu loppuelämän. Mulla ei ole lapsia ja kaikki ystävät ovat perheellisiä, ja tapaamme harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväpiirissäni on juuri tilanne, jossa avoparin mies sai sairauskohtauksen ja avovaimolle ei suostuttu kertomaan mitään. Sairauskohtaus sen verran vaikea, ettei mies itse pystynyt sanomaan mitään. Ovat 50-52 vuotiaita. Lapsia ei ole. Siinä sitten ihmettelet asiaa ja syytät tietysti yhteiskuntaakin typeristä säännöistä ja laeista. Itselläni kesti nk. kihlaus 8 vuotta ja olin itse naisena se osapuoli jolla ei ollut yhtään kiire mennä naimisiin. Vähän päälle 40 v. sitten mentiin kuitenkin miehen monen kosinnan jälkeen avioon ja hyvä niin. Vuosia myöhemmin mieheni sairastui syöpään ja menehtyi vuodessa. Omaishoito oli rankkaa, mutta mitään asioita en olisi voinut hoitaa ja päättää mikäli emme olisi olleet naimisissa. Juridisesti avopari on kaksi vierasta ihmistä samassa taloudessa. 

No tämäpä, tosin kyllä sen avopuolisonkin voi käsittääkseni ilmoittaa lähiomaiseksi esim sairaalaan, mutta sillä avioliittopaperilla hoituisi monta tämmöistä paperiasiaa kerrallaan. En oikein ymmärrä miksi joillain on niin totaalinen vastustus sitä kohtaan, sehän on lopulta vaan paperi jolla ilmoitetaan olevansa yhteiskunnalle, että on samaa perhettä sen puolisonsa kanssa.

Kiva kuulla että muillakin on vastaavia kokemuksia. En pidä eroakaan ensisijaisena tai helppona vaihtoehtona jos arkielämä on muuten sujuvaa ja rakkauttakin löytyy. Ei ole itsestäänselvyys löytää kumppania ja vieläpä sellaista jolla olisi 100% samanlaiset ajatukset esim. avioasiasta. Tuntuisi hölmöltä eroa tuollaisen yksittäisen asian takia ja aloittaa sitten parisuhteen hakeminen siltä pohjalta että kaiken tulisi natsata ja miehen tulisi haluta aktiivisesti mennä naimisiinkin. Naimisiinmeno ei ole minulle kuitenkaan ykkösprioriteetti jonka takia olenkin jo aikoja sitten päättänyt elää asian kanssa. Ajoittain esim. ystävien häissä koen piston sydämessäni, mutta minusta tuo menee kategoriaan kaikkea ei voi saada. Moni ystävä on myös vastaavassa tilanteessa jossa on talo ja perhettäkin mutta mies ei ole halunnut mennä naimisiin. Minulle helpoin tapa suhtautua olisi kuitenkin se että mieskin vain antaisi olla, eikä aina välissä vetäisi raivareita minun naimisinmenohaluttomuuden vuoksi kun oikeasti hän ei edesauta asiaa millään tavalla, ikinä. Jos vain sopisimme että naimisiin ei mennä ja siitä ei sen koommin näennäisesti jauhettaisi, olisin tyytyväinen ja eläisin asian kanssa. Nyt se sitten tulee aina välillä esiin ja aiheuttaa kitkaa. AP

Vierailija kirjoitti:

Kiva kuulla että muillakin on vastaavia kokemuksia. En pidä eroakaan ensisijaisena tai helppona vaihtoehtona jos arkielämä on muuten sujuvaa ja rakkauttakin löytyy. Ei ole itsestäänselvyys löytää kumppania ja vieläpä sellaista jolla olisi 100% samanlaiset ajatukset esim. avioasiasta. Tuntuisi hölmöltä eroa tuollaisen yksittäisen asian takia ja aloittaa sitten parisuhteen hakeminen siltä pohjalta että kaiken tulisi natsata ja miehen tulisi haluta aktiivisesti mennä naimisiinkin. Naimisiinmeno ei ole minulle kuitenkaan ykkösprioriteetti jonka takia olenkin jo aikoja sitten päättänyt elää asian kanssa. Ajoittain esim. ystävien häissä koen piston sydämessäni, mutta minusta tuo menee kategoriaan kaikkea ei voi saada. Moni ystävä on myös vastaavassa tilanteessa jossa on talo ja perhettäkin mutta mies ei ole halunnut mennä naimisiin. Minulle helpoin tapa suhtautua olisi kuitenkin se että mieskin vain antaisi olla, eikä aina välissä vetäisi raivareita

No oletko kysynyt että mikä sitä miestä oikein vaivaa, kun saa raivareita? Miksi hän välttämättä haluaa roikuttaa jotain tuollaista "mennään ehkä joskus"-ajatusta ilmassa? Kun vaikka nyt sopisitte että ei naimisiin, ja miehen mieli joskus muuttuisi, kai asiasta sitten voisi keskustella uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Niin no miksi väkisin naimisiin ? En ymmärrä miksi pitää mennä naimisiin ollenkaan. Älä painosta ei kaikki halua naimisiin ollenkaan koskaan.

Juuri näin! Mikä pakko mennä naimisiin? Vanha, kulahtanut tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no miksi väkisin naimisiin ? En ymmärrä miksi pitää mennä naimisiin ollenkaan. Älä painosta ei kaikki halua naimisiin ollenkaan koskaan.

Juuri näin! Mikä pakko mennä naimisiin? Vanha, kulahtanut tapa.

No ei, vaan sopimus että ollaan yhteiskunnan silmissä yhtä perhettä. Kyllä sillä ihan käytännön vaikutuksia on, ei ole pelkkä tapa. 

Ette sovi yhteen enää. Riitaa on liikaa joten eroa ja ja löydät vielä jonkun kunnollisen miehen joka kosii sinua 3 kk päästä suhteen alusta.

Naimisiinhan pääsee parin viikon varoajalla, jos mies yhtäkkiä haluaisikin joskus. Aika usein se avioliitto alkaakin tuntua hyvälle idealle, jos lähipiiriin sattuu joku tämmöinen aiemmin kuvattu tilanne, jossa avopuolisolle ei suostuta esim kertomaan puolisonsa tietoja. Mutta hyvin ap ja miehensä voisivat siis vaan sopia, että ainakaan toistaiseksi ei koeta tarvetta mennä naimisiin ja sillä hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no miksi väkisin naimisiin ? En ymmärrä miksi pitää mennä naimisiin ollenkaan. Älä painosta ei kaikki halua naimisiin ollenkaan koskaan.

Juuri näin! Mikä pakko mennä naimisiin? Vanha, kulahtanut tapa.

No ei, vaan sopimus että ollaan yhteiskunnan silmissä yhtä perhettä. Kyllä sillä ihan käytännön vaikutuksia on, ei ole pelkkä tapa. 

Yhtä voi olla muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no miksi väkisin naimisiin ? En ymmärrä miksi pitää mennä naimisiin ollenkaan. Älä painosta ei kaikki halua naimisiin ollenkaan koskaan.

Juuri näin! Mikä pakko mennä naimisiin? Vanha, kulahtanut tapa.

No ei, vaan sopimus että ollaan yhteiskunnan silmissä yhtä perhettä. Kyllä sillä ihan käytännön vaikutuksia on, ei ole pelkkä tapa. 

Yhtä voi olla muutenkin.

Tietysti voi itse sopia mitä haluaa, mutta kyllä sillä avioitumisella vaan on tiettyihin asioihin ihan käytännön vaikutuksia. Kyse on siis ensisijassa juridisesta sopimuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla /joillakin miehillä on pelko siitä, että naimisiin menon jälkeen suhde menee pilalle.Ehkä pelkäävät, että nainen alkaa käyttäytymään huonosti ja pihtaamaan, eikä siitä sitten olekaan niin helppo lähteä.

Ehkä miehesi pelkää myös tätä.Se ei tarkoita etteikö hän silti rakastaisi sinua. Päinvastoin hän nimenomaan haluaa olla kanssasi ja pitää suhteenne hyvänä.Onhan hän pysynyt luonasi ilman avioliittoakin ,miksipä sitten mitään liittoa tarvitaankaan vakuudeksi rakkaudesta ja sitoutumisesta.

 

Mies ei saa aikaiseksi naimisiinmenoa eikä lapsia, pitää yllä kulissia sukulaisille ja raivoaa kotona. Mitä hittoa tuollaisella miehellä tekee!?

Mietin samaa. Avioliitosta minulla ei ole mielipidettä, mutta hyvin vaikeaa uskoa että tämä mies kovin kypsästi keskustelee mistään muustakaan? 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuossa kohtaa kannattaisi erota, jos jostain sellaisesta kuin naimisiinmenosta on tullut molemmille tuollaisen passiivis-aggressiivisen uhriutumisen aihe. Teillä ei selvästikään ole samaa näkemystä asiasta.

En itse ole naimisissa enkä osaa nähdä sitä tärkeänä, omat vanhempani eivät olleet ikinä naimisissa ja suvussa on ollut aina ei-perinteisiä pariskuntia. Naimisiinmeno tuntuu konseptina vieraalle enkä ole ikinä ollut häissä, koko asia on kuin ottaisin osaa johonkin vieraan kulttuurin riittiin. Parisuhteeni on kestänyt jo 5 vuotta ja miehellä on aika samanlaista taustaa, ei me ikinä edes keskustella naimisiinmenosta ja hämmentyisin jos alkaisi nyt ajamaankin asiaa yht'äkkiä. Ajatus kosinnasta vaan nolottaa.

Miksi alapeukut? Onko ajatusmaailmani oikeasti niin harvinainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no miksi väkisin naimisiin ? En ymmärrä miksi pitää mennä naimisiin ollenkaan. Älä painosta ei kaikki halua naimisiin ollenkaan koskaan.

Juuri näin! Mikä pakko mennä naimisiin? Vanha, kulahtanut tapa.

No ei, vaan sopimus että ollaan yhteiskunnan silmissä yhtä perhettä. Kyllä sillä ihan käytännön vaikutuksia on, ei ole pelkkä tapa. 

Yhtä voi olla muutenkin.

Niissä maissa ainakin joissa edelleen viidakon lait ovat voimassa. 

Entä mahdolliset lapset, oletteko sopineet siitä? On nimittäin sellaisia miehiä, joilla ei ole minkäänlaista kiirettä sen suhteen, ja jos vaimo kysyy mielipidettä, tulee jotain epämääräistä muminaa, että ehkä, joskus sitten. Sitten aika ajaakin vaimon ohi, ja mies saa yhtäkkiä jonkinlaisen kriisin, heivaa entisen vaimon ja ottaa uuden ja nuoremman, menee heti naimisiin ja saa lapsia. Pari tällaista tyyppiä on tuttavapiirissä. 

Kyllä jossain kohtaa suhdetta olisi hyvä kaikkien käydä läpi, halutaanko elää avoparina vai avioparina, ja selvittää sen valinnan merkitys käytännön kannalta. Monella ei tunnu olevan oikein käsitystä mistä siinä avioliitossa oikeasti on kyse, vaan suhtaudutaan asiaan lähinnä tunteella.

Itse olin avoliitossa yli 20 vuoden ajan. Mies ei tahtonut naimisiin, koska 'se ei muuttaisi mitään'. Löysi kuitenkin 25 vuotta itseään nuoremman naisen, joka vietiin vihille heti. 

Tuli vaikutelma,,että se mies on pitänyt ap:ta itsestäänselvyytenä ja suuttui, kun ap vei häneltä sen kuvitelman.

Vierailija kirjoitti:

Tuli vaikutelma,,että se mies on pitänyt ap:ta itsestäänselvyytenä ja suuttui, kun ap vei häneltä sen kuvitelman.

Eli että mies on hellnyt mielessään kuvitelmaa siitä, että hänellä on yksin päätösvalta suhteen asioista, mitä siinä tapahtuu ja mitä ei. Sitten ap tuli osoittaneeksi, ettei niin olekaan, ja siitä mies suuttui.