Mitä tehdä kun naimisiinmenosta on tullut suhteen elefantti?

Minusta tuossa kohtaa kannattaisi erota, jos jostain sellaisesta kuin naimisiinmenosta on tullut molemmille tuollaisen passiivis-aggressiivisen uhriutumisen aihe. Teillä ei selvästikään ole samaa näkemystä asiasta.

En itse ole naimisissa enkä osaa nähdä sitä tärkeänä, omat vanhempani eivät olleet ikinä naimisissa ja suvussa on ollut aina ei-perinteisiä pariskuntia. Naimisiinmeno tuntuu konseptina vieraalle enkä ole ikinä ollut häissä, koko asia on kuin ottaisin osaa johonkin vieraan kulttuurin riittiin. Parisuhteeni on kestänyt jo 5 vuotta ja miehellä on aika samanlaista taustaa, ei me ikinä edes keskustella naimisiinmenosta ja hämmentyisin jos alkaisi nyt ajamaankin asiaa yht'äkkiä. Ajatus kosinnasta vaan nolottaa.

Pirkko 65 v. on keksinyt taas päivän porvoolaisen sadun ja seurailee kuinka pitkän keskustelun saa aikaiseksi.

Naimisiinmeno on yliarvostettua. Mitä lisäarvoa saa siitä, että on naimisissa vs. avoliitto ja testamentti kunnossa? Me olemme ainakin viihtyneet jo yli 30 vuotta avoliittossa ja kun on yhteinen lapsikin, niin ei perijästäkään tule epäselvyyttä, jos huonosti käy. Sormus tai papin aamen ei pidä ihmisiä yhdessä, rakkaus pitää.

Vierailija kirjoitti:

Monilla /joillakin miehillä on pelko siitä, että naimisiin menon jälkeen suhde menee pilalle.Ehkä pelkäävät, että nainen alkaa käyttäytymään huonosti ja pihtaamaan, eikä siitä sitten olekaan niin helppo lähteä.

Ehkä miehesi pelkää myös tätä.Se ei tarkoita etteikö hän silti rakastaisi sinua. Päinvastoin hän nimenomaan haluaa olla kanssasi ja pitää suhteenne hyvänä.Onhan hän pysynyt luonasi ilman avioliittoakin ,miksipä sitten mitään liittoa tarvitaankaan vakuudeksi rakkaudesta ja sitoutumisesta.

Mies ei saa aikaiseksi naimisiinmenoa eikä lapsia, pitää yllä kulissia sukulaisille ja raivoaa kotona. Mitä hittoa tuollaisella miehellä tekee!? Kivoja avioliittoa ja perhe-elämää arvostavia miehiä on vapaana runsaasti. Sinkkuelämäkin on parempaa mutta silloin ei tosin saa yhtä isoja talolainoja ja kulunsa maksaa 100%:sti yksin mutta elämä on omia valintoja ainakin parisuhdeasioissa.

Onko hän mies, joka haluaa naimisiin 10 vuoden jälkeen ja lapsia sitten nelikymppisenä? Paitsi jos sinun kanssasi tulee ero nyt, mikä johtaa siihen, että uuden kanssa ollaan kihloissa 6 kk kohdalla, naimisissa kahdessa vuodessa ja alttarin eteen astellaan perheenlisäyksen ollessa tuloillaan? 

Mutta oikeassahan sinä olet. Olet miehelle tyttöystävä, et vaimoehdokas. Olisi vaan rasittavaa joutua naimisiin ihmisen kanssa, joka ei sitä halua. 

Minulla on vähän samanlainen tilanne, paitsi ollaan oltu kihloissa mun painostuksesta jo vuodesta 2017 ja meillä on 2 lasta. Sanoin sillo vuonna 2017 että sinä hoidat meidät vihille vaikka maistraatissa, en tule tekemään asian eteen tikkua ristiin koska hoidin meidät kihloihin. Kihloihin halusin koska biologinen kello ja lapsia halusin saada. Lapsiani en kadu, vaan eipä ne hääkellot meille koskaan tainneet soida. 

Tästä viisastuneena toteisi  että hyvä ettet ap pakota miestä mihinkään. Ei se onneen vie. Ehkä kannattaisi erota, jos löytäisit vielä ihanan miehen itsellesi.

-Helvi

Miehesi on ihan oikeassa siinä, että nolasit hänet tarkoituksellisesti, kun vihjasit sivullisille odottaneesi turhaan kosintaa.

Oli myös turha hurskastella, että olette nyt molemmat tyytyväisiä avoliittoon, kun et selvästikään itse ole.

Ei ihme, että olette pattitilanteessa. Mies marttyyrinä on suostuvinaan avioliittoon ja sinä toisena marttyyrinä et missään nimessä ole enää tahtovinasi naimisiin.

En näe, että teidän olisi enää tässä vaiheessa mahdollista jatkaa onnellista yhteiselämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse laittaisin miehen puhumaan naimisiinmenosta, enkä antaisi hänen vaihtaa puheenaihetta. Tämä selvitetään tässä ja nyt. Pöydästä ei poistuta ennen kuin lopullinen vastaus on saatu.

Ja sellainen katsotaan myöhemmin -vastaus ei ole käypä vastaus.

Meinaat, että tällaisen painostustilaisuuden jälkeen olisi ihanaa mennä naimisiin, suhde saisi täyttymyksensä ja olisi onnellinen hautaan saakka?

Ainakin suhde saisi tietää suuntansa. Ei siinä mitään, muistuttele varovaisesti asiasta kerran vuodessa kahvipöydän ääressä ja ota aina, Joo tottakai! katsotaan kuitenkin vasta parin vuoden päästä, kun nyt on kaikkee -vastaus.

Miksi pitää mennä naimisiin, mitä sillä voittaa (kirkkoon kuulumattomat)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse laittaisin miehen puhumaan naimisiinmenosta, enkä antaisi hänen vaihtaa puheenaihetta. Tämä selvitetään tässä ja nyt. Pöydästä ei poistuta ennen kuin lopullinen vastaus on saatu.

Ja sellainen katsotaan myöhemmin -vastaus ei ole käypä vastaus.

Meinaat, että tällaisen painostustilaisuuden jälkeen olisi ihanaa mennä naimisiin, suhde saisi täyttymyksensä ja olisi onnellinen hautaan saakka?

No eipä tuokaan kovin onnelliselta tilanteesta vaikuta, että jätetään vaan puhumatta. Olisi kai tuohon joku yhteinen päätös ja näkemys jossain vaiheessa saatava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse laittaisin miehen puhumaan naimisiinmenosta, enkä antaisi hänen vaihtaa puheenaihetta. Tämä selvitetään tässä ja nyt. Pöydästä ei poistuta ennen kuin lopullinen vastaus on saatu.

Ja sellainen katsotaan myöhemmin -vastaus ei ole käypä vastaus.

Meinaat, että tällaisen painostustilaisuuden jälkeen olisi ihanaa mennä naimisiin, suhde saisi täyttymyksensä ja olisi onnellinen hautaan saakka?

No eipä tuokaan kovin onnelliselta tilanteesta vaikuta, että jätetään vaan puhumatta. Olisi kai tuohon joku yhteinen päätös ja näkemys jossain vaiheessa saatava. 

Yhteistä päätöstä ei ole syntynyt, joten itse tuossa tilanteessa tekisin oman päätökseni ja nostaisin kytkintä. En jäisi roikkumaan katkerana suhteeseen.

Jos mies olisi kysynyt niin ketju olisi vain naisten kettuilua että paskat sulla mitään naista ole.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää mennä naimisiin, mitä sillä voittaa (kirkkoon kuulumattomat)?

Epävarmoille tärkeää kun kuvittelevat että se suhteen lukitus jotenkin vähentää todennäköisyyksiä sille että toinen häipyy/pettää jne.

Kyllä tuolta mieheltä ois jotenkin saatava nyhdettyä tietoon, että mitä se oikein meinaa sen naimisiinmenon suhteen. Että joko mennään tai ei, mutta ei mitään semmoista vuosien "ehkä sitten joskus, katsellaan", jos ja kun sellainen ei nyt molemmille sovi. Joillekin toki sopii sekin, ja jotkuthan mennä paukauttaa naimisiin sitten neli-viisikymppisenä pitkän avoliiton jälkeen ihan käytännön syistä, kun alkaa mietityttää elämän rajallisuus ja mitäs jos toiselle sattuukin jotain. Mutta olennaista joka tapauksessa olisi että molemmat olisi ns samalla sivulla eikä tulisi tuollaisia turhia riitoja.

Mun parisuhteessa mies puhui alkuaikoina kihloihin menemisestä. Nyt kun ollaan oltu yhdessä muutama vuosi, asia on jäänyt ja kun olen koittanut siitä varovaisesti kysellä, on tullut selväksi että mies ei ole enää kiinnostunut. Myös alussa oli puhetta, että hankitaan yhteinen asunto, mutta sekään ei enää tunnu olevan vaihtoehto.

Jotkut miehet kai on tuollaisia, ihastuneena lupaavat kaikkea (ja ehkä silloin tarkoittavatkin sitä), mutta kun suhde arkistuu, niin ei enää halutakaan sitoutua. Tässä suhteessahan ei edes asuta yhdessä, joten olen todellakin pelkkä tyttöystävä jos sitäkään. Pahalta tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Mun parisuhteessa mies puhui alkuaikoina kihloihin menemisestä. Nyt kun ollaan oltu yhdessä muutama vuosi, asia on jäänyt ja kun olen koittanut siitä varovaisesti kysellä, on tullut selväksi että mies ei ole enää kiinnostunut. Myös alussa oli puhetta, että hankitaan yhteinen asunto, mutta sekään ei enää tunnu olevan vaihtoehto.

Jotkut miehet kai on tuollaisia, ihastuneena lupaavat kaikkea (ja ehkä silloin tarkoittavatkin sitä), mutta kun suhde arkistuu, niin ei enää halutakaan sitoutua. Tässä suhteessahan ei edes asuta yhdessä, joten olen todellakin pelkkä tyttöystävä jos sitäkään. Pahalta tuntuu.

Miksi edes roikut tuossa suhteessa, kun mies selvästi pitää sinua jonain varavaihtoehtona eikä tuosta ole tulossa sellaista suhdetta jonka haluaisit? 

Miksi te ootte yhdessä?

Teillä on erilaiset arvot ja ootte molemmat katkeria syystä tai toisesta toisillenne ettekä pysty vieläkään pysty keskustelemaan asiasta.

Mä olisin lähtenyt suhteesta jo ajat sitten, kun ei isot/tärkeet arvot kohtaa. Voisin kohtaamattomuuden kanssa vielä elää, mutta se, ettei asiasta pysty edes keskustelemaan olisi kyllä katkaissut suhteen ajat sitten.

Ymmärrän sua todella hyvin. Meillä on sama juttu. Olen luopunut toivosta, ja katkera asiasta. Minulla ja sinulla taitaa olla se tilanne, että kumppani kyllä pitää meistä, mutta ei rakasta yli kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun parisuhteessa mies puhui alkuaikoina kihloihin menemisestä. Nyt kun ollaan oltu yhdessä muutama vuosi, asia on jäänyt ja kun olen koittanut siitä varovaisesti kysellä, on tullut selväksi että mies ei ole enää kiinnostunut. Myös alussa oli puhetta, että hankitaan yhteinen asunto, mutta sekään ei enää tunnu olevan vaihtoehto.

Jotkut miehet kai on tuollaisia, ihastuneena lupaavat kaikkea (ja ehkä silloin tarkoittavatkin sitä), mutta kun suhde arkistuu, niin ei enää halutakaan sitoutua. Tässä suhteessahan ei edes asuta yhdessä, joten olen todellakin pelkkä tyttöystävä jos sitäkään. Pahalta tuntuu.

Miksi edes roikut tuossa suhteessa, kun mies selvästi pitää sinua jonain varavaihtoehtona eikä tuosta ole tulossa sellaista suhdetta jonka haluaisit? 

Hyvä kysymys. Rakkautta on vielä jäljellä, mutta en tiedä kuinka pitkään. Mies olisi tyytyväinen nykytilanteeseen, mutta itse koen että joudun luopumaan itselle tärkeistä asioista. Toisaalta en tiedä, saanko niitä missään muussakaan parisuhteessa, mulla on aika huonoja kokemuksia miehistä. Ja kyllä, pelkään myös yksinoloa. Vaikka yksinolo parisuhteessa ei ole sekään mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sua todella hyvin. Meillä on sama juttu. Olen luopunut toivosta, ja katkera asiasta. Minulla ja sinulla taitaa olla se tilanne, että kumppani kyllä pitää meistä, mutta ei rakasta yli kaiken.

Jep :(