Lue keskustelun säännöt.
Mies petti luottamuksen
18.03.2024 |
Otsikossa ongelma, josta en tunnu pääsevän yli. Mies siis petti luottamukseni, aika pahasti ja asian ollessa päällä mietimme jopa eroa. Riitelimme paljon. Emme kuitenkaan kumpikaan halua erota, joten saimme puhuttua asian läpi ja silloin jo sanoin, etten tiedä kauanko menee että luottamus palaa vai palaako se. Miehelle tämä on ok, hän sanoi pystyvänsä elämään asian kanssa, etten välttämättä koskaan enää luota häneen täysin. Hän on myös muuttanut toimintatapojaan ja on hyvinkin avoin eri asioissa nykyään. On siis pitänyt lupauksensa, joita antoi kun keskustelimme suhteestamme.
Olemme olleet yhdessä jo kymmeniä vuosia ja luulin tuntevani mieheni. Nyt minulla on kuitenkin sellainen tunne, etten tunne häntä näköjään ollenkaan. Aivan kuin olisin vieraan ihmisen kanssa. Silti hän on se sama aviomies, jonka kanssa olen ollut nuoresta lähtien. Suhteemme on parantunut paljon keskustelujen myötä. Silti välillä saan epäluottamuskohtauksen ja kyseenalaistan kaiken, miehen sanomiset ja tekemiset. Nykyään niitä on harvemmin, tapahtuneesta on siis jo aikaa.
Fyysisestä pettämisestä ei ollut kyse, sitä en olisi voinut antaa anteeksi. Nyt mietin, onko luottamuksen edes mahdollista enää palautua? Luottaako muut puolisoonsa 100 pros? Neuvoja tai kokemusta kellään?
Kommentit (41)
Minä taisin luottaa ex-mieheeni (ja meihin) 100%:sesti. Olimme lähes 30 vuotta yhdessä. Olen jälkikäteen eron jälkeen miettinyt asioita paljonkin. Enää en ikinä luottaisi niin vahvasti toiseen, varsinkin pitkissä suhteissa kasvetaan yksilöina ja yhdessä niin paljon. Hyvä ihminen on pääosin 100% luotettava kun elämässä on kaikki palikat kohdillaan, mutta kriisin esim. ikäkriisin myötä ihminen voi muuttua.
Olen nyt vuoden ollut uudessa suhteessa, mutta ajatusmaailmani on muuttunut täysin. Ihmistä ei voi omistaa, rakkaus ei välttämättä ole ikuista. Tästä suhteesta nautin täysillä niin kauan kuin toisen kanssa on hyvä olla ja puheyhteys on tärkeintä mitä on.
Elämä oli ennen jotenkin musta-valkoisempaa, nyt kipeän eron ja vanhentumisen myötä ymmärtää monia tilanteita erinlailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni toistuva valehtelu on puolisoa kohtaa pettämistä, sitä ei voi lakaista maton alle, ja näin ollen luottamus on särkynyt.
En luota vaimooni enkä yhteenkään naiseen. Nuorempana luotin kun ei ollut kokemusta eikä tietoa siitä millaisia naiset oikeasti ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muiden pitäisi tietää tarkalleen, miten luottamus on rikottu? Eikö se riitä, että rikottu on, kuinka saada luottamusta takaisin?
Kiitos muutamalle vastaajalle, jotka osasivat vastata ilman lisätinkauksia. Kukaan ei osannut omalta osaltaan vastata siihenkään, luotatteko itse omassa parisuhteessanne toiseen sataprosenttisesti? Jos ette, miksi ette?
Ap
Koska on ihan eri asia onko luottamus petetty siitä että suklaa-lakko on pettänyt kuin että kumppani on vaikka salaa velkaantunut 100000€:lla. Silloin se vastauskin on erilainen.
Ap on selvästi yksinkertainen ihminen kun ei tajua tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen myös muuttuu suhteen aikana. Sitä ihmistä, jonka kanssa menit naimisiin, ei tavallaan enää ole. On oma päätöksesi, haluatko pysyä toisen muuttumisessa mukana.
Olen tästä samaa mieltä, noin pitkän suhteen aikana ihminen muuttuu niin paljon. Kaikkea mitä sisällä tapahtuu, ei kerrota tai näytetä puolisolle kun halutaan pitää status quo.
Huomioi ap myös tämä, että jos asiassa on kyse velkaantumisesta/pelaamisesta/rahankäytöstä perheen ulkopuolelle, niin kyse voi olla myös siitä että puoliso (jos ei ole avioehtoa, tai myös pitkässä avoliitossa) saattaa hukata rahaa tai hankkia velkaa ettei tarvitsisi maksaa tasinkoa erotilanteessa. Jos kyse on jostain rahajärjestelystä, niin saattaa tosiaan suunnitella eroa. Jos epäilet että on tällaisesta kyse, niin eropaperi heti sisään - ositus tehdään eron hakupäivän mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipa tuossa joku syvällisempi selvittely pitäisi käynnistyä jos kerta mies kokee tarvitsevansa muita suhteenne lisäksi.
No siis, luottamus on kaikkien terveiden parisuhteiden perusta. Myös miehesi tulisi haluta sitä, että luotat häneen 100%. On outoa, jos ei pidä sitä tärkeänä.
Tällaisissa tilanteissa olisi hyvä ehkä mennä keskustelemaan parisuhdeterapiaan.
Ymmärtääkseni miehesi pyrkii hyvittämään asiaa ja on pyytänyt anteeksi ja ei halua toistaa virhettään. Tämä on hyvä.
Sinulla on oikeus siihen, että et luota. Mutta osaatko antaa anteeksi? Myös anteeksi antaminen kuuluu parisuhteisiin. Mieti, pihtaatko anteeksiantoa? Haluatko rangaista, kostaa, osaatko ylipäätään antaa anteeksi/pyytää anteeksi ihmissuhteissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tuli lopulta ero. Ei suhde vain palautunut enää 100% luottamukseen ja kun ei ollut mitään ulkoista syytä pysyä yhdessä niin lopulta se oli helppoa lopettaa.
Se on todellakin niin että toisesta tulee kuin vieras ja se tuntuu kammottavalta.
Pitkät parisuhteet ovat kivoja tarinoita, mutta eivät mikään normaali. Vaihda suhdetta, niin ei tarvitse pyöritellä päätä sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä aikaisemmin kirjoittamaani sopii hyvin tännekin:
Teiltä puuttuu se rakkauteen perustuva toisen eteen uhrautuva elämänasenne joka on välttämätön onnellisen avioliiton saamiseksi.
Avioliitto, lasten kasvattaminen ja perhe on uhraus, jossa molemmat uhraavat oman elämänsä, itsenäisyytensä, vapautensa ja resurssinsa yhteisen hyväksi.
Se on iso uhraus, mutta joka sen sydämestään rakkaudessa tekee, saa monin verroin takaisin sellaista, josta näillä sinkuilla tai lapsettomilla ei ole mitään käsitystä.
Se uhraus on välttämätön, onnelliselle ja koko elämän kestävälle avioliitolle sekä perheelle, uhraus jossa ei etsitä omaa etua tai omaa kivaa, on vain lähes mahdoton ajatus tämän päivän ihmisille.
Mielestäni olette kaksi keskenkasvuista yhdessä joilla ei ole hajuakaan siitä mikä avioliitto on. Aivan älyttömän iso kasvun paikka kummallakin
Vierailija kirjoitti:
Tämä aikaisemmin kirjoittamaani sopii hyvin tännekin:
Teiltä puuttuu se rakkauteen perustuva toisen eteen uhrautuva elämänasenne joka on välttämätön onnellisen avioliiton saamiseksi.
Avioliitto, lasten kasvattaminen ja perhe on uhraus, jossa molemmat uhraavat oman elämänsä, itsenäisyytensä, vapautensa ja resurssinsa yhteisen hyväksi.
Se on iso uhraus, mutta joka sen sydämestään rakkaudessa tekee, saa monin verroin takaisin sellaista, josta näillä sinkuilla tai lapsettomilla ei ole mitään käsitystä.
Se uhraus on välttämätön, onnelliselle ja koko elämän kestävälle avioliitolle sekä perheelle, uhraus jossa ei etsitä omaa etua tai omaa kivaa, on vain lähes mahdoton ajatus tämän päivän ihmisille.
Mielestäni olette kaksi keskenkasvuista yhdessä joilla ei ole hajuakaan siitä mikä avioliitto on. Aivan älyttömän iso kasvun paikka kumm
Entäs kun toinen ei huomaa tätä, mitä hänellä on? Pitää siis itsestäänselvyytenä! Puoliso ja lapset rakastaa ja haluaa viettää aikaa yhdessä. Hän vain ei osallistu kuin omilla ehdoillaan! Eli jos jaksaa tai kiinnostaa, yleensä ei jaksa eikä kiinnosta, paitsi omilla ehdoillaan :(
Aivan kaikki päätökset tekee yksin, ei ota muita huomioon, ei osoita kiinnostusta edes kysymällä, kuinka päivä on mennyt? Tilanne on kamala! Hänellä on varmaan joku mielenterveysongelma tai kriisi, purkaa kyllä pahaa oloaan minuun. Olettaa että muut ovat aina ok, hän ei ota mitään vastuuta omasta panoksestaan.
Teini iikäiset lapset ovat etääntyneet hänestä, surullista katsoa vierestä. Sitten kun hänestä siltä tuntuu, niin ottaa kontaktia lapsiin vaikka saattaa mennä viikko ettei ole jutellut lausetta enempää! Sitten olettaa että kaikki on valmiina ns vastaanottamaan hänet vaikka itse torjuu eikä huomioi, kun häntä tarvittaisiin? Ei todellakaan ole normaali :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteesi on minulle tuttu, ap. Luottamuksen voi rikkoa helposti, mutta sen palauttaminen on herkkä ja vaikea asia. Älä kuitenkaan menetä toivoasi, kaikki voi vielä kääntyä hyväksi. Rohkaisevana esimerkkinä tulee elävästi mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Voitko kertoa, mitä ns. rumempaa sanaa mummosi käytti uskottomuudesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voitko kertoa, mitä ns. rumempaa sanaa mummosi käytti uskottomuudesta?
Mummo puhui huorintekemisestä. Hän ei hyväksynyt uskottomuutta. Oli sellinen vanhan kansan ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla kunnon drama queen. Kun pettämistä ei ole tapahtunut, niin olet itse ongelman ydin.'
Siis ei FYYSISTÄ pettämistä ole tapahtunut. Kai käsität, että luottamuksen voi pettää muutenkin?
Tunsi erään naisen, jonka avopuoliso syyllistyi maksuvälinepetokseen tuon naisen nimissä. Taisi kirpaista sekin aika tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko kertoa, mitä ns. rumempaa sanaa mummosi käytti uskottomuudesta?
Mummo puhui huorintekemisestä. Hän ei hyväksynyt uskottomuutta. Oli sellinen vanhan kansan ihminen.
Et kai väitä, että ap:n mies olisi tehnyt huorin sen kissakeittonaisen kanssa? Hehän olivat aivan ei aikakausilta. Nainen ei ole voinut syntyä myöhemmin kuin 1920-luvun alkupuolella. Hän on nyt yli satavuotias, jos on enää elossakaan.
Mies olento on pahin olento mitä maapallolla on. Miehet aloittaa sodat, pettävät naisia, ovat väkivaltaisia ja kaikki paha mitä on, on miesten aiheuttamaa pahaa.
Ettei vaan olisi Särmää kuunneltu liikaa. 😏
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko kertoa, mitä ns. rumempaa sanaa mummosi käytti uskottomuudesta?
Mummo puhui huorintekemisestä. Hän ei hyväksynyt uskottomuutta. Oli sellinen vanhan kansan ihminen.
Et kai väitä, että ap:n mies olisi tehnyt huorin sen kissakeittonaisen kanssa? Hehän olivat aivan ei aikakausilta. Nainen ei ole voinut syntyä myöhemmin kuin 1920-luvun alkupuolella. Hän on nyt yli satavuotias, jos on enää elossakaan.
Onhan se silti mahdollisuuksien rajoissa. Elämässä tapahtuu kaikenlaista.
Täällä vähän sama tilanne. Ei mitään fyysistä pettämistä tmv. mutta tunnepuolella koen tulleeni loukatuksi miehen valintojen vuoksi. On ns. sellainen olo, että en tuntenutkaan ihmistä jota rakastan, koska pystyi näin toimimaan.
Ero pyörii jatkuvasti päässä, mutta irtipäästäminenkään vaikeaa kun takana pitkä suhde.