Yhteenmuutto kontrollifriikin kanssa

Vierailija kirjoitti:

Osaatko olla motkottamatta asiasta? Jos osaat, niin sitten en näe asiassa ongelmaa. Jos taas helposti valitat kuinka joudut tekemään kaiken ja otat marttyyriasenteen, niin sitten miettisin kaksi kertaa.

Oletteko keskustelleet asiasta? Siitä olisi hyvä aloittaa. Miten koette asian omilta tahoiltanne, oletteko omasta puolestanne valmiit sooeutumaan/jopa muuttamaan tapaanne yhteensopivammaksi, jne.

Näytä mulle akka joka osaa olla suhteessa motkottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, osaatko eritellä mistä tuo, anteeksi nyt vai, pakonomaiselta kuulostava siivousintosi johtuu?

Torsoksi jääneen terapiakokemuksen perusteella se on ollut minulle selviytymiskeino lapsuudessani.

Isäni oli väkivaltainen alkoholisti ja äitini kärsi pahoista mielenterveysongelmista. Käytännössä arkemme meni siten, että isäni töistä tullessaan istui pihalla autossa juomassa kännit ja kun hän vihdoin tuli sisälle, niin helvetti irtosi jo kaikki ei ollut tip top. Koska äitini oli koko ajan enemmän toimintakyvytön, jäi kaiken hoitaminen minun vastuulleni koska olin vanhempi lapsi. Eli käytännössä kun tulin koulusta kotiin, hoidin kotona asiat siihen kuntoon, ettei isäni sekoaisi kovin pahasti.

 

Niin oliko tää nyt

Täällä on tapana laitaa oman kommentin perään "Ap", jos on ketjun aloittaja.

En minä sinuna vielä luovuttaisi. Pystyt kuitenkin ihan järkevästi pohtimaan ongelmaasi ja tunnistamaan sen, että toimintamallisi ovat ns. traumakäyttäytymistä. Suosittelisin, että puhut vielä naisystäväsi kanssa näistä peloistasi liittyen yhteen muuttoon.

Kuinka hyvin hän tietää taustasi?

Mä näkisin tämän tilanteen niin, että laitatte nyt jäitä hattuun sen yhteenmuuton kanssa.

Sulla on selvästi asioita mitkä täytyy ensin hoitaa kuntoon. Mä en sano, etteikö suhde voisi toimia, mutta onko naisystäväsi sulle aito kumppani vai joku johon olet ripustautunut mahdollisesti vääristä syistä? Kumppanin pitää olla tukena, mutta kumppanin avulla ei voi "hoitaa" omia ongelmia.

Sun kannattaa nyt oikeasti pysähtyä miettimään mitä haluat suhteeltasi ja tulevaisuudeltasi.

Riippuu mitä se on. Onko kyseessä henkilö (vaikka mies) joka kontrolloi aina muita maanisesti, ettei naisella ole omaa elämää VAI ihminen (vaikka nainen) joka haluaa hallita omaa tilaansa / eteeristä tunnelmaa, eikä halua toisen outoja romukaluja sinne tai hajuja. Että minkälainen kontrollifriikki on nyt kyseessä.

Varmaan riippuu paljon siitä pyritkö kontrolloimaan kuinka paljon kumppaniasi. Kontrollointi ei kuulu terveeseen suhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä se on. Onko kyseessä henkilö (vaikka mies) joka kontrolloi aina muita maanisesti, ettei naisella ole omaa elämää VAI ihminen (vaikka nainen) joka haluaa hallita omaa tilaansa / eteeristä tunnelmaa, eikä halua toisen outoja romukaluja sinne tai hajuja. Että minkälainen kontrollifriikki on nyt kyseessä.

Kuinka yllättävää, että esimerkissä mies on pahis ja nainen hyvis.

Kyllä mä sanoisin, että voi onnistua mutta jos hankitte lapsia (niitä ei oletettavasti ole), niin kaikki muuttuu sitten päälaelleen. Itse olin jollain tapaa kontrollifriikki ja opin kyllä miehen rennompaan tyyliin, mutta kun lapset tuli kuvioihin homma ei enää toiminut. Siinä kohtaa kun nurkissa pöyrii konttaamaan oppinut pikkuinen, joka honii kaiken suuhunsa ei oikein enää riitä suurpiirteinen siivous.

Ei, ajatuksesi ei ole tuhoon tuomittu. On täysin normaalia tuntea huolta ja pelkoa ennen suuren elämänmuutoksen, kuten yhteenmuuton, toteuttamista. Kommunikointi ja kompromissien tekeminen ovat avainasemassa tässä tilanteessa. On tärkeää keskustella avoimesti kumppanisi kanssa ja löytää yhteinen sävel siivouksen suhteen. Ehkä voitte laatia jonkinlaisen kompromissin, joka tyydyttää molempia osapuolia. Samalla voit myös itse pyrkiä joustavuuteen ja opetella antamaan hieman periksi omista siisteyteen liittyvistä odotuksistasi. Kokemukset ovat osoittaneet, että ihmiset voivat oppia sopeutumaan ja löysäämään omista tavoistaan, kunhan ovat valmiita tekemään töitä suhteen hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä sanoisin, että voi onnistua mutta jos hankitte lapsia (niitä ei oletettavasti ole), niin kaikki muuttuu sitten päälaelleen. Itse olin jollain tapaa kontrollifriikki ja opin kyllä miehen rennompaan tyyliin, mutta kun lapset tuli kuvioihin homma ei enää toiminut. Siinä kohtaa kun nurkissa pöyrii konttaamaan oppinut pikkuinen, joka honii kaiken suuhunsa ei oikein enää riitä suurpiirteinen siivous.

Sama mulle tuli heti mieleen. Kahdestaan voi ottaa löysemmin, mutta kyllä se kontrollifriikkeys palaa kun konttausikäinen meinaa tukehtua johonkin lattialle pyörähtäneeseen kaukosäätimen patteriin, taapero on lykätty retkipäivänä päikkyyn ilman oikeita varusteita, kun ei ole jaksettu lukea viestejä tai muksu lykätään ilman lahjaa kaverisynttäreille.

Lähtikö Ap hinkkaamaan hammasharjalla kylpyhuoneen kaakeleita?

Tämä on vain yksi näkökulma ja itse tunnet tilanteesi parhaiten, mutta sanonpahan kuitenkin:

Minulle tulee viesteistäsi kuva, että sinulla on pakko-oireinen häiriö ja että siihen voi liittyä tuon siivouspakon lisäksi myös se, että pelkäät, ettei yhteenmuutto onnistu tai että kumppanillasi menee hermot siivoamiseesi. Nuo voivat siis olla pakkoajatuksia. Vaikka toki ne ovat myös ihan aiheellisia ajatuksia, mutta jos ne pyörivät pakonomaisesti päässäsi tai jos tiedostat itsekin niiden menevän yli tai jos tarvitset kumppaniltasi paljon vakuuttelua, että kyllä te pärjäätte, niin ne saattavat olla pakkoajatuksiakin.

Ajattelen, että yhteenmuutosta voisi koitua sinulle paljon hyvää ja se (ja ylipäätään parisuhteesi) voisi olla sinulle tärkeä korjaava kokemus. Se, että jatkaisit yksinasumista pakko-oiretaipumuksesi takia, vaikka haluaisit elää toisin, tarkoittaisi, että eläisit sairauden / pakko-oiretaipumuksen ehdoilla.

Ja jos olet asunut koko aikuisikäsi yksin, niin voi olla, että se on ollut yksi siivouspakkoa ylläpitävä tekijä, ja pakko-oireet saattaisivat lievittyä jo silläkin, että muuttaisit yhteen ja tottuisit siihen, ettei kaikki ole aina niin kuin olet tottunut. Ja onhan pakko-oireiseen häiriöön hoitomuotojakin olemassa, terapioita ja lääkkeitä, joten jos oikeasti haluat muuttaa yhteen, niin ainakin yrittäisin niitä ennen kuin toteaisin, että ei siitä mitään tule.

Sitten on toki sekin puoli, ettei yhdessä asuminen parisuhteessa ole kaikkien juttu eikä siihen ole mikään pakko pyrkiä vain siksi, että niin yleensä tehdään. Mutta jos ymmärsin oikein, niin sinun kohdallasi kuulostaa siltä, että oikeasti haluaisit muuttaa yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, osaatko eritellä mistä tuo, anteeksi nyt vai, pakonomaiselta kuulostava siivousintosi johtuu?

Torsoksi jääneen terapiakokemuksen perusteella se on ollut minulle selviytymiskeino lapsuudessani.

Isäni oli väkivaltainen alkoholisti ja äitini kärsi pahoista mielenterveysongelmista. Käytännössä arkemme meni siten, että isäni töistä tullessaan istui pihalla autossa juomassa kännit ja kun hän vihdoin tuli sisälle, niin helvetti irtosi jo kaikki ei ollut tip top. Koska äitini oli koko ajan enemmän toimintakyvytön, jäi kaiken hoitaminen minun vastuulleni koska olin vanhempi lapsi. Eli käytännössä kun tulin koulusta kotiin, hoidin kotona asiat siihen kuntoon, ettei isäni sekoaisi kovin pahasti.

 

 

Okei, kiitos tiedosta. Tämä keskusteluetiketti on vielä hakusessa. 

Kumppanini tietää taustani, en ole salannut häneltä mitään.

Ap 

Entä jos on kaksi eri asuntoa. Jälkikäteen menee hermo toisella tai molemmilla, jos on kaksi liian erilaista. Pitäisi vielä yhteensovittaa tai sitten ei mene yhteen liian äkkiä. On mahdollista ettei liika siisteys toimi jos on kaksi ihmistä, muttei sikalassa voi myös elää.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan riippuu paljon siitä pyritkö kontrolloimaan kuinka paljon kumppaniasi. Kontrollointi ei kuulu terveeseen suhteeseen. 

En pyri kontrolloimaan kumppaniani, tämä kontrolli kohdistuu enemmän itseeni ja omiin tekemisiini. Nuorempana pyrin kontrolloimaan välillä tilanteita ja sitä kautta niihin osallisena olevia ihmisiä silloinkin kun minun kontrollointiani ei mitenkään kaivattu. Iän myötä olen oppinut hahmottamaan paremmin ne tilanteet jotka eivät minulle kuulu ja pysymään taka-alalla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä sanoisin, että voi onnistua mutta jos hankitte lapsia (niitä ei oletettavasti ole), niin kaikki muuttuu sitten päälaelleen. Itse olin jollain tapaa kontrollifriikki ja opin kyllä miehen rennompaan tyyliin, mutta kun lapset tuli kuvioihin homma ei enää toiminut. Siinä kohtaa kun nurkissa pöyrii konttaamaan oppinut pikkuinen, joka honii kaiken suuhunsa ei oikein enää riitä suurpiirteinen siivous.

Emme ole hakkimassa lapsia kumppanini kanssa. Kaksi kissaa on kyllä suunnitelmissa jos kaikki menisi hyvin.

Ap

Älä saatana mene tuhoamaan viattoman miehen elämää tuolla nillittämiselläsi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vain yksi näkökulma ja itse tunnet tilanteesi parhaiten, mutta sanonpahan kuitenkin:

Minulle tulee viesteistäsi kuva, että sinulla on pakko-oireinen häiriö ja että siihen voi liittyä tuon siivouspakon lisäksi myös se, että pelkäät, ettei yhteenmuutto onnistu tai että kumppanillasi menee hermot siivoamiseesi. Nuo voivat siis olla pakkoajatuksia. Vaikka toki ne ovat myös ihan aiheellisia ajatuksia, mutta jos ne pyörivät pakonomaisesti päässäsi tai jos tiedostat itsekin niiden menevän yli tai jos tarvitset kumppaniltasi paljon vakuuttelua, että kyllä te pärjäätte, niin ne saattavat olla pakkoajatuksiakin.

Ajattelen, että yhteenmuutosta voisi koitua sinulle paljon hyvää ja se (ja ylipäätään parisuhteesi) voisi olla sinulle tärkeä korjaava kokemus. Se, että jatkaisit yksinasumista pakko-oiretaipumuksesi takia, vaikka haluaisit elää toisin, tarkoittaisi, että eläisit sairauden / pakko-oiretaipumuksen ehdoilla.

Kiitos erittäin paljon tästä viestistä.

En pidä lainkaan mahdottomana, että tämä siivoushulluus on jonkinlainen pakko-oire. Olen tehnyt tätä niin kauan kuin muistan. Teininäkin kotibileissä kuljin pullokassin kanssa siivoamassa muiden jälkiä. Pakkoajatuksia en tunnista, mutta tämä pelko on alkanut nyt yhteenmuuttosuunnitelmien myötä pyörimään mielessäni.

Olen asunut koko aikuisikäni yksin ja todellakin haluan muuttaa kumppanini kanssa yhteen. En sen takia, etten enää haluaisi asua yksin, vaan sen takia että rakastan häntä ja haluan jakaa yhteisen elämän hänen kanssaan. 

Tämä viesti sai minut ajattelemaan, että ehkä tämä ongelmani voi olla pakko-oireinen häriö. Ehkä minun on katsottava tätä tilannetta rehellisemmin itseni kanssa ja annettava uusi mahdollisuus ammattiavulle. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisyys on sen puolella että sinulta palaa pinna säännöllisin väliajoin.

Pelkään enemmän, että kumppanilla palaa pinna minuun. Minulle on ihan ok siivota kumppanin jälkiä ja huolehtia muistakin asioista, mutta meneekö kumppanilla hermot kun olen koko ajan korjaamassa jälkiä. 

Nyt kun olemme viettäneet aikaa minun asunnollani, olen saanut pidettyä tämän puolen itsestäni ihan hyvin kurissa. Tosi asia on kuitenkin se, että pistän merkille jokaisen väärään paikkaan menneen tavaran tai ei minun standardieni mukaan siivotun sotkun ja kumppani lähtee omaan kotiin, alan välittömästi laittaa paikkoja kuntoon.

Entäs sitten, kun sinusta ei olekaan enää ok siivota aikuisen ihmisen jälkiä? Kun se toinen on oppinut siihen, että kyllä sinä aina siivoat kuitenkin. Sittenpä te vaan riite

Tämä. Nyt jo suurin osa suhteista tuntuu päätyvän eroon kun työnjako ei ole tasapuolinen. Tässä lähdetään jo valmiiksi siitä tilanteesta liikkeelle.

Hassua, kuinka moni tuntuu automaattisesti olettavan aloittajan olevan nainen. Siitä voi päätellä kuinka kotityöt ovat edelleen ns. naisten töitä.

Sori ohis.

Eikö kolme vuotta yhdessä ole jo aika pitkä aika? Ei kuulosta muutenkaan kovin vakavalta toi teidän juttu, jos nyt vasta mietitte yhteen muuttoa. Kyllä vuodessa jo pitäisi tollaset tietää.