Olen ahdistunut ja uupunut. Voisiko joku jutella kanssani hetken?

Voitko ottaa sairaslomaa?  Väsymys on merkki ylirasituksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristillinen usko, Jeesus on vastaus, hän antaa taakan, jota jaksat kantaa ja jonka alle et näänny ja ottaa pelon pois, jos vain tahdot. Raamatusta löydät vapauden ja tarkoituksen. Lue Psalmien kirja.

Kiitos ystävällisestä neuvosta. En itse pysty näkemään Raamattua pyhänä kirjana, vaikka ymmärrän, että se sitä monille on. T. ap

 

Niin, et vielä, mutta jospa annat mahdollisuuden, viimeisenä oljenkortena :)?

Uskovaisena tuntuu ihmeelliseltä, että ihmiset mieluummin kuolee ahdistukseensa kuin edes yrittävät etsiä apua jopa Raamatusta. Itselle kun se on antanut ihan valtavasti lohdutusta ja apua.

Onnellinen keski-ikäinen, joka toivoo kaikille samaa onnea ja rauhaa

Neuvo on hyvä, ainakin itse olen kuitenkin ymmärtänyt, ylirasittuneena ei kannata liikaa ajatella uskon asioita, ihminen ei pysty ottamaan vastaan.

Tunnen henkilön joka kantoi ahdistusta 40 vuotta, en epäile etteikö hän ollut uskossa, ei vaan päässyt eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristillinen usko, Jeesus on vastaus, hän antaa taakan, jota jaksat kantaa ja jonka alle et näänny ja ottaa pelon pois, jos vain tahdot. Raamatusta löydät vapauden ja tarkoituksen. Lue Psalmien kirja.

Mielisairaalat on täynnä lestadiolaisia ja muita ns. uskovaisia. 

Et sinäkään kovin onnelliselta vaikuta, vaikket olekaan uskovainen.

Kyllä siellä mielisairaalassa on ihan kaikenlaisia ihmisiä, ei-uskovaisiakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristillinen usko, Jeesus on vastaus, hän antaa taakan, jota jaksat kantaa ja jonka alle et näänny ja ottaa pelon pois, jos vain tahdot. Raamatusta löydät vapauden ja tarkoituksen. Lue Psalmien kirja.

Mielisairaalat on täynnä lestadiolaisia ja muita ns. uskovaisia. 

Mieluummin mielisairaalassa nyt ja täydellisyydessä ikuisuus kuin toisin päin.

Itselläni tuon on juuri laukaissut se, että se pahin on käynyt niin monta kertaa ja joutunut jatkuvaan äärirajoille venymään. Lapsiin se liittyy sillä lailla, että jos joku vaikka yskii päässä lähtee heti paniikki ja kela, että se on sairaalareissu, koska niin monta kertaa se on ollut. Olen alkoholisti kodista ja minulta on aina puuttunut perusturva eli niin kauan kun muistan olen pelännyt jotain. Asiaa ei auta, että oma mieskin on kärsinyt/kärsii riippuvuuksista mikä tietysti aiheuttaa epävarmuutta arkeen. Nyt on vielä oma fyysinen terveys niin, että löytynyt sairauksia mitä ei voi parantaa niin olen täysin ylivirittynyt enkä pääse siitä irti. Minulla on hyvä terapeutti kyllä onneksi. 

Kiitän hyvästä keskustelusta/vertaistuesta siihen asti kun uskovaiset tuli jankkaamaan keskustelun piloille.

Vierailija kirjoitti:

Kiitän hyvästä keskustelusta/vertaistuesta siihen asti kun uskovaiset tuli jankkaamaan keskustelun piloille.

Oletko ap? Kysyit neuvoja ja uskovaiset antoivat niitä parhaita ja rakkaimpia mitä tiesivät. Jos sinulle kelpaa vain tietynlaiset neuvot, niin olisit voinut varoittaa ekassa viestissä, et uskovaiset älkööt vaivautuko. 

Muuten, miksi keskustelu meni sinusta piloille? Itse ajattelen, että jos olen tosi ahdistunut niin kuuntelisin neuvoja laidasta laitaan. Ja miettisin ihan jokaisen kohdalla, että onkohan totuuden siementä, pitäisikö koittaa tuota. Muuten en voisi sanoa koittaneeni kaikkea.

Kaikkea hyvää joka tapauksessa! 

Meditointi ja mindfulness. Noiden avulla saat mielen rauhoittumaan ja kun mieli on rauhallinen niin elämä tuntuu helpommalta.

Vierailija kirjoitti:

Meditointi ja mindfulness. Noiden avulla saat mielen rauhoittumaan ja kun mieli on rauhallinen niin elämä tuntuu helpommalta.

Eikö olekin jännä, et muita uskontoja kuten näitä idänuskontoja SAA mainostaa, ja sitä pidetään vain seksikkäänä... Just saying.

Minusta olis pikemminkin outoa, jos keski-ikäinen vähänkään ajatteleva ihminen EI olisi ahdistunut, jos ei tunne Jeesusta. Sorry, voit yrittää mitä tahansa joogaa, mut vain Häneltä saat sisällesi oikean rauhan ja onnen.

Nyt ei millään jaksa.

Itse yritän olla antamatta niille negatiivisille tunteille isoja merkityksiä. Pyrin tunnistamaan ja nimeämään ne niin kuin joku aikaisempikin kirjoittaja. Mutta samalla tunnistan, että tunne on vain tunne.

Joskus takavuosina valitin elämäni suurinta kipukohtaa terapeutille, ja hän kysyi "mitä sitten?". Sen voisi ottaa vähättelynä, mutta minua se auttaa jotenkin laittamaan asiat mittasuhteisiin ja muistamaan sen, että asioilla on vain niin iso merkitys kuin mitä niille annan.

Ahdistaa, pelottaa, masentaa. Mitä sitten? Nämäkin tunteet kuuluvat elämään. Ne kertovat minulle menneistä tapahtumista, levon tarpeesta tai yrittävät varoittaa tulevasta. Kun kuuntelen viestiä tunteen takana, voin tehdä tietoisen päätöksen siitä, antaako se aihetta toimenpiteisiin. Ja tunteilla on myös sellainen hauska piirre, että jos ne tuntee ilman että niihin reagoi, ne kutistuvat.

En tiedä oliko tästä apua ap:lle, mutta itselleni on jotenkin lohdullista ajatella, että elämä alkaa ja päättyy, ja siinä välissä tapahtuu asioita. Eivätkä mitkään tunteeni muuta tätä tosiasiaa. Voin siis vaikka vain olla ja hengittää, koska en kuitenkaan päätä kaikesta. Kaikki ei ole syytäni, eikä minun vastuullani. Elämä kantaa (hautaan), halusin tai en. Joten miksi surra asioita, joita ei kuitenkaan 100 vuoden päästä ole. Minuakaan.