Lue keskustelun säännöt.
Kuinka usein jaksatte tavata kavereita tai ystäviä?
15.03.2024 |
Minä jaksaisin oikeasti ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Alkaa heti ahdistaa, kun joku alkaa vaatia jotain.
Kommentit (79)
Jos mun työ vie kaiken energian niin kyllä se työpaikan vaihto ja vähempi tekeminen sitä auttaa. Aikaa lisää perheelle ja jaksamista. Ymmärrän kyllä että jotkut pystyy olee läsnä pitkienkin päivien jälkeen, mut mä en. Pari burnouttia jo ollut, joten kestokyky aika huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran viikossa. Meillä on 4hlö porukka jolla käydään pelaamassa sulkapalloa kerran viikossa, vähintään siellä tulee nähtyä. Naapurissa asuvan ystävän kanssa käyn koiralenkeillä pari kertaa viikossa. Vkloppuisin saatan kutsua ystäviä meille saunomaan, käydään lasillisilla tms. Yksi ystävä on samassa firmassa töissä, ei tosin törmätä siellä päivittäin kun ollaan eri osastoilla.
Herranen aika kun olet aktiivinen. Mun pitäisi jättäytyä pois työelämästä että jaksaisin noin paljon kavereita ja sosiaalisuutta.
Ihmiset ja elämäntilanteet on niin erilaisia. Itse saan ystävistä voimaa jonka avulla nimenomaan jaksaa sitä arkea ja työtä. Eikä mulla toisaalta ole esim lapsia tai sairaita vanhempia hoidettavana.
No siis mulla on kyllä aika paljon ystäviä, osan kanssa nähdään (vapaa-ajalla) liki viikottain, osan kanssa kuukausittain, osan kanssa jokusen kerran vuodessa. Yhä etäisemmiksi käyvät sellaiset ystävät, joille ei ikinä sovi tapaaminen "kun ei jaksa", ei heitä voi oikein ystäviksi kutsua. Toisaalta kaukana asuvia ystäviä en näe välttämättä vuosittainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran viikossa. Meillä on 4hlö porukka jolla käydään pelaamassa sulkapalloa kerran viikossa, vähintään siellä tulee nähtyä. Naapurissa asuvan ystävän kanssa käyn koiralenkeillä pari kertaa viikossa. Vkloppuisin saatan kutsua ystäviä meille saunomaan, käydään lasillisilla tms. Yksi ystävä on samassa firmassa töissä, ei tosin törmätä siellä päivittäin kun ollaan eri osastoilla.
Herranen aika kun olet aktiivinen. Mun pitäisi jättäytyä pois työelämästä että jaksaisin noin paljon kavereita ja sosiaalisuutta.
Surullista, jos joku on sellaisessa työssä, ettei sen jälkeen pysty käymään urheilemassa tai edes koiraa ulkoiluttamassa. Ei ihme, että niin moni on reippaasti ylipainoisia, kun työpäivän jälkeen vain maataan sohvalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaksan tavata ystäviä ja kavereita, jotka jaksavat tavata minua. Ne, jotka eivät jaksa tavata minua, poistuvat elämästäni aika nopeasti. Miksi nähdä vaivaa, jos toista ei kiinnosta pätkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran viikossa. Meillä on 4hlö porukka jolla käydään pelaamassa sulkapalloa kerran viikossa, vähintään siellä tulee nähtyä. Naapurissa asuvan ystävän kanssa käyn koiralenkeillä pari kertaa viikossa. Vkloppuisin saatan kutsua ystäviä meille saunomaan, käydään lasillisilla tms. Yksi ystävä on samassa firmassa töissä, ei tosin törmätä siellä päivittäin kun ollaan eri osastoilla.
Herranen aika kun olet aktiivinen. Mun pitäisi jättäytyä pois työelämästä että jaksaisin noin paljon kavereita ja sosiaalisuutta.
Surullista, jos joku on sellaisessa työssä, ettei sen jälkeen pysty käymään urheilemassa tai edes koiraa ulkoiluttamassa. Ei ihme, että niin moni on reippaasti ylipainoisia, kun työpäivän jälkeen vain maataan sohvalla.
Kyllä käyn urheilemassa ja ulkoilemassa, mutta yksinäni. Rasittavaa on nimenomaan se sosiaalisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran viikossa. Meillä on 4hlö porukka jolla käydään pelaamassa sulkapalloa kerran viikossa, vähintään siellä tulee nähtyä. Naapurissa asuvan ystävän kanssa käyn koiralenkeillä pari kertaa viikossa. Vkloppuisin saatan kutsua ystäviä meille saunomaan, käydään lasillisilla tms. Yksi ystävä on samassa firmassa töissä, ei tosin törmätä siellä päivittäin kun ollaan eri osastoilla.
Onko sun vaikea olla yksin?
Riippuu näköjään hyvin paljon iästä ja elämäntilanteesta.
Itse jäin pois töistä korona-aikana ja sen jälkeen olen nähnyt kahta ystävääni 2-3 kertaa vuodessa. Heidät olen tuntenut yli 40 vuotta. Ihan kiva on tavata, yleensä jonkun kulttuurijutun merkeissä. Mutta en kaipaa sen tiiviimpää yhteydenpitoa, viestejä lähetellään tapaamisten lisäksi harvakseltaan.
Olen paljon yksin, mutta en koe yksinäisyyden tunteita. Ihmiset ovat hyvin erilaisia tässä suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaksan tavata ystäviä ja kavereita, jotka jaksavat tavata minua. Ne, jotka eivät jaksa tavata minua, poistuvat elämästäni aika nopeasti. Miksi nähdä vaivaa, jos toista ei kiinnosta pätkään?
Aika julmaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä riippuu niin paljon iästä. 20v on kavereiden kanssa jatkuvasti. 40v enemmän vain oman perheensä.
Mulla taas meni toisinpäin, parikymppisenä halusin olla vain perheen kanssa kotona, kolmenkympin jälkeen kavereiden kanssa. Nyt nelikymppisenä haluaisin myös olla kavereiden kanssa, mutta pahan uupumuksen takia en jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla käy yksi kaveri kerran vk kahvilla, toinen n. 2kk välein viinillä, satunnaisesti pari muuta. Ihan ok minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin vähän ennen koronaa eri puolelle Suomea. En ole sen jälkeen taakse jääneitä kavereita nähnyt ja uusia en ole saanut. Olisi kyllä kivaa, jos olisi kaveri jonka kanssa käydä vaikka lenkillä tai salilla. Kahvittelua ja rupattelua en oikein jaksa. En tosin tiedä jaksaisiko töitten ohessa nähdä, kun menee vaan oravanpyörässä eteenpäin eikä jaksa olla kotona läsnä perheellekään.
Tajuatko yhtään, miten epätervettä tuollainen on?
Mikä tässä on epätervettä? Paitsi tietysti se että yhteiskunnan oravanpyörä uuvuttaa ihmiset niin ettei mitään jakseta. Mutta mitä yksilö voi sille tehdä? Jos väkisin yrittää omien voimiensa yli niin tilanne vaan pahenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika harvoin jaksan, riippuu kaverista ja minkä tekemisen merkeissä tavataan. Mitään keskustelumaratoneja en jaksa kun yleensä se on vaan ilmaisena terapeuttina olemista ja itsekin tulee huonolle tuulelle vinkumisen kuuntelemisesta. Jos on mukava ja tasapainoinen kaveri jonka kanssa voi oikeasti tehdä jotain (esim. kuntoilla, leipoa, remontoida tai matkustella) ja keskustelunaiheet on ns. normaaleja niin voin tavata vaikka pari kertaa kuussakin.
Totuus: aika harvoin. Välillä harmittaa ettei ole enempää kavereita, mutta olen jotenkin muuttunut vuosien saatossa sellaiseksi etten niitä oikein jaksaisikaan.
Kerran viikossa yleensä jaksan nähdä jotain kaveria oma-aloitteisesti. Työ on aika sosiaalista ja mulla on töissä työkavereita jotka ovat kavereita myös siviilissä, joten sosiaalinen akku kuluu töissä aika pitkälti. Vanhempanikin asuvat samalla paikkakunnalla joten tapaan myös heitä lähes viikoittain. Lisäksi on muutama kaveri ja mulle sopii hyvin että nähdään muutaman viikon välein.
Muutaman viikon välein on ihan kiva kahvitella ja vaihtaa kuulumiset, mutta viikoittain ei jaksa millään, kun yleensä kummallekaan ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksan tavata ystäviä ja kavereita, jotka jaksavat tavata minua. Ne, jotka eivät jaksa tavata minua, poistuvat elämästäni aika nopeasti. Miksi nähdä vaivaa, jos toista ei kiinnosta pätkään?
Aika julmaa.
Ihan normaalia. On aivan ok, että haluaa nähdä ystäviään. On aivan normaalia, että ystävä, joka ei ikinä halua nähdä, jonka mielestä olet rasittava tyyppi jne. ei ole enää ystävä.
Mä en tajua tätä omalla sisäänpäinkääntymisellään keulimista palstalla ja joka paikassa ja kuinka ihmiset yrittää ovista ja ikkunoista vaatia ja häiritä. Sana vaan, enkä vaivaa sua enää ikinä. Pidän elämässäni ihmiset, joiden kanssa välittäminen ja arvostus on molemmipuolista.
Sama toimii varmasti lähes kaikille, kerrot vaan sille ystävälle että mitä ajattelet, niin saat ilman muuta olla rauhassa jatkossa.
Et sä osa-aikatyötä tarvitse siihen, etä pystyt olemaan perheellesi läsnä. HALOO!