SAK:lle ei ole kelvannut yksikään asia, joka johtaisi parempaan työllisyyteen, talouskasvuun ja palkansaajien vaurastumiseen.
SAK:n kutistumisen ennustetaan jatkuvan viimeisetkin asioita ymmärtävät jättävät jäsenyyden
Keskusjärjestön toiminta on haitallista myös työntekijöille.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n liittojen jäsenmäärä on romahtanut.
SAK:n jäsenmäärä on laskenut kahdeksassa vuodessa noin neljänneksellä. Eikä ihme. Kykenemättömyys uudistaa Suomea 2000-luvun hyvinvointivaltioksi on ollut SAK:n johtoajatus, hän toteaa.
SAK:lle ei ole kelvannut yksikään asia, joka on Suomen verrokkimaissa johtanut parempaan työllisyyteen, talouskasvuun ja palkansaajien vaurastumiseen.
Kommentit (492)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paikallinen sopiminen saa aikaan vain sekavuutta, katkeruutta ja epäilyä.. Miten tämä heijastuu työntekijöiden välisiin suhteisiin ja näkyy työpäivässä.
Sairastut, niin se on kenkää.
Miksi minä olen ollut jo kahdessa eri yrityksessä töissä missä paikallinen sopiminen on tuonut TESiä korkeammat korotukset? Henkilökunnan edustaja ensimmäisessä ja työntekijäryhmän edustaja toisessa neuvottelivat työnantajan edustajan kanssa ja tuloksena ihan ok korotukset ja tyytyväinen henkilöstö.
Nuo ovat siis tapahtuneet nykyisen lain mukaan järjestäytyneessä yrityksessä ja luottamusmiehen avustuksella. Nyt sitten halutaan tämä laajentaa järjestäytymättömiin yrityksiin ja työntekijäpuolen sopija voi olla kuka vain henkilöstön valitsema edustaja ilman minkäänlaista koulutusta tai lakiteknistä tukea liitolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Halitus on nyt kuitenkin rajoittamassa ainoastaan poliittisia lakkoja. Jos joku muu hallitus joskus myöhemmin yrittäisi rajoittaa normaalia lakko-oikeutta, niin vastustaisin sitä ehdottomasti. "
No siinähän vastustaisit koska mitään järeämpää keinoa protestoida ei enää olisi kun poliittiset lakot olisi sopivasti huomattu kieltää sitä ennen.
Eli huomaatko nyt ongelman? Kun kielletään poliittiset lakot, viedään samalla mahdollisuus protestoida tehokkaasti sellaisia tulevaisuuden muutoksia vastaan jotka saattavat mennä pidemmälle ja sinunkin sietokykysi yli. Haluat siis nyt itse viedä itseltäsi tulevaisuuden vaikutusmahdollisuudet.
Siinä puuttuisi peliin jo EU ja kansainvälinen oikeus. Yleislakko olisi mahdollinen. Nykytilanteessa SAK taistelee aivan liian suurin asein pieniä muutoksia vastaan.
Isot muutokset tapahtuu pieni heikennys kerrallaan. Etenkin jos EK tietää, että pienet heikennykset menee mukisematta läpi. Vaan ei onnistu sellainen kieroilu.
Orpo on jo huumaantunut vallasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän SAK:n kanssa edes suostuttu neuvottelemaan. Sanelupolitiikalla yritettiin väkisin toteuttaa työehtojen heikennykset.
Luuletko, että eläkeläisten kanssa neuvoteltiin siitä, saako indeksin taittaa? Luuletko, että opiskelijoiden kanssa neuvoteltiin siitä, saako opintorahaa leikata? Luuletko, että rikollisten kanssa neuvotellaan siitä, saako rangaistuksia koventaa?
SAK vaatii aivan älytöntä etuoikeutta. Millään muulla ryhmällä ei ole sellaista.
Niin, vanhuksilla ei ole etujärjestöä, joka pitäisi heidän puoliaan.
Tosin etuus on muutenkin vähän eri asia kuin se, että lailla mahdollisestaan palkkojen pudottaminen. Palkkaa vastaan kun tehdään tuottavaa työtä. Se työ ei ilmeisesti ole minkään arvoista, mutta silti tulee
Tajuatko, että alkuvuodesta voimaan tullee palkankototuksetkin perustuu työehtosopimuksiin? Suurin osa palkansaajista saa yleiskorotukset tessin mukaan. Samoin kaikki muutkin itsestäänselvyydet. Kuinka moni on valmis romuttamaan omat työehtonsa?
Vierailija kirjoitti:
Yli 50 prosenttia yrityksistä tulee laskemaan palkkoja heti, kun Orpon hallitus tekee siitä mahdollista. Miten tämä on palkansaajan etu?
Olen itse ollut monissa isoissa yrityksissä, joissa on lusmuja, eli eivät tee juuri mitään palkkansa eteen. Kyllä niitä monet lerssi otsassa katsoivat ja poiskaan niitä ei saatu potkittua. Juuri tuollaiset perseilijät estävät ahkerampien palkan nostamisen. Eli tekevät kaksinkertaista vahinkoa. Muut joutuvat tekemään lusmujen työt, samalla kun kuppaavat työnantajan rahaa, jonka voisi jakaa ahkerampien kesken.
Vierailija kirjoitti:
Yksikään hallituksen toimi ei johda parempaan työllisyyteen, talouskasvuun ja palkansaajien vaurastumiseen. Päivvastoin. Jo nyt irtisanomiset ovat lisääntymässä kiihtyvällä tahdilla, työn vastaanottamisen kannustimet on purettu, tulotaso on laskenut ja sitämyötä kulutus ja tulot valtion kassaan, syntyvyys laskee, jopa terveydenhuoltoa joudutaan supistamaan ja osassa kunnista se tietää irtisanomisia jopa terveydenhuoltohenkilöstölle, yhteiskuntarauha ylipäätään on pilattu. Kaiken ylle on saatu leijumaan vain hähmäinen epävarmuus, tulevaisuuteen ei juurikaan kannata panostaa. Ja kaikki tämä vajaassa vuodessa tai oikeastaan yhdessä yössä. Huippusuoritus!
Suomi ei velkaantunut yhdessä yössä. Kaiken takana on tuo velkamörkö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paikallinen sopiminen saa aikaan vain sekavuutta, katkeruutta ja epäilyä.. Miten tämä heijastuu työntekijöiden välisiin suhteisiin ja näkyy työpäivässä.
Sairastut, niin se on kenkää.
Miksi minä olen ollut jo kahdessa eri yrityksessä töissä missä paikallinen sopiminen on tuonut TESiä korkeammat korotukset? Henkilökunnan edustaja ensimmäisessä ja työntekijäryhmän edustaja toisessa neuvottelivat työnantajan edustajan kanssa ja tuloksena ihan ok korotukset ja tyytyväinen henkilöstö.
Nuo ovat siis tapahtuneet nykyisen lain mukaan järjestäytyneessä yrityksessä ja luottamusmiehen avustuksella. Nyt sitten halutaan tämä laajentaa järjestäytymättömiin yrityksiin ja työntekijäpuolen sopija voi olla kuka vain henkilöstön valitsema edustaja ilman minkäänlaista koulutusta t
Höpöhöpö. Nykyisin jo työnantaja voi sopia kenen tahansa työntekijän kanssa paremmista eduista. Saa maksaa enemmän palkkaa tai tarjota muita lisäetuja. Ei työehtosopimus sitä rajoita millään tavalla. Eikä tarvitse luottamusmiestä ottaa mukaan jossei halua.
Tämän takia ei olla tässä riitatilanteessa.
Kyllä noissa työpaikka ilmoituksissa on lähes kaikissa että maksamme tessin mukaista palkkaa elikkä eipä pidä valehdella että maksettaisiin ylisuuria palkkoja ainakaan kovin laajasti.
Onko Sekoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kommentoinut tilannetta?
Vierailija kirjoitti:
Melko latautunut otsikko, aloittaja tuntuu kuvittelevan että hallituksen toimet auttaisi mainittuihin asioihin? Voi olla että auttaa voi olla että ei auta, mutta itselläni ei ole kovin kummoinen luotto tuon porukan (+EK:n) kykyyn tehdä linjauksia, jotka ottavat huomioon vaikutukset laajalti ja pidemmällä aikavälillä.
Joo luotto ei ole huipussaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 50 prosenttia yrityksistä tulee laskemaan palkkoja heti, kun Orpon hallitus tekee siitä mahdollista. Miten tämä on palkansaajan etu?
Olen itse ollut monissa isoissa yrityksissä, joissa on lusmuja, eli eivät tee juuri mitään palkkansa eteen. Kyllä niitä monet lerssi otsassa katsoivat ja poiskaan niitä ei saatu potkittua. Juuri tuollaiset perseilijät estävät ahkerampien palkan nostamisen. Eli tekevät kaksinkertaista vahinkoa. Muut joutuvat tekemään lusmujen työt, samalla kun kuppaavat työnantajan rahaa, jonka voisi jakaa ahkerampien kesken.
Kyllä jokaisessa paikassa seurataan nykypäivänä tavoitteiden saavuttamista. Jos joku alisuorittaa jatkuvasti huomattavasti, on tällaisesta kaverista ihan mahdollista päästä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 50 prosenttia yrityksistä tulee laskemaan palkkoja heti, kun Orpon hallitus tekee siitä mahdollista. Miten tämä on palkansaajan etu?
Olen itse ollut monissa isoissa yrityksissä, joissa on lusmuja, eli eivät tee juuri mitään palkkansa eteen. Kyllä niitä monet lerssi otsassa katsoivat ja poiskaan niitä ei saatu potkittua. Juuri tuollaiset perseilijät estävät ahkerampien palkan nostamisen. Eli tekevät kaksinkertaista vahinkoa. Muut joutuvat tekemään lusmujen työt, samalla kun kuppaavat työnantajan rahaa, jonka voisi jakaa ahkerampien kesken.
Kyllä lusmuilijan saa irtisanoa. Se pitää vain tehdä oikealla tavalla. Ensin useampi varoitus, yms.
Vierailija kirjoitti:
Orpon ja Purran oikeistohallitus velkaannuttaa maatamme VM:n mukaan 60 mrd eurolla, mihin katoaa 11 000 € per suomalainen?
Mihin v-ttuun Orpo ja Purra saavat kupattua 60 miljardia euroa eli 11 000 euroa per suomalainen (5,5 milj.) hallituskaudessa, kun tällä kaudella ei ole edes viime hallituskauden vakavia kriisejä: koronapandemiaa kuluineen, miljardien eurojen yritysten koronasossutukemista ja energiakriisitukia???
Mutta ei 60 mrd euron velanottoa tarvitse kamalasti ihmetellä, kun veropohjaa rapautetaan, erityisesti tuloveropohjaa.
Nyt tuloveroille ansiotuloille ja pääomatuloille 1-2 %:n korotus.
Lisäksi perutaan suurituloisten velkarahoitettu solidaarisuusveron alarajan nosto, siihen ei ole varaa kun velkaa lisätään 60 miljardia euroa (VM:n arvio, saattaa nousta jos työttömyys edelleen kasvaa, nyt noin 30.000 lisätyötöntä 1/2 vuodessa)
IMF:n suosityksen mukaan listaamattomien yritysten ve
Hirveä vuodatus.
Siellä on mm SOTE-alueiden rahoitussitoumuksia 25 miljardia euroa, jota on jo korotettu miljardilla ja vajeen arvioidaan olevan vielä ainakin miljardin verran. Rahoitusarvio siis meni edellisellä hallituksella pieleen vain noin kolme miljardia.
Lisäksi valtionlainojen korkomenot ovat vuonna 2024 reilut kolme miljardia.
Marinin hallitus otti velkaa 40 miljardia euroa, Orpon hallitus arvioi ottavansa saman verran. Tällä välin yleinen inflaatio on vaihdellut kolmen ja seitsemän prosentin välillä, joten saman verran Orpon hallitus arvelee aikaansaavansa säästöjä /kasvua.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1d1773a4-889c-40e1-a2ad-46a77f5eb2c2
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orpon ja Purran oikeistohallitus velkaannuttaa maatamme VM:n mukaan 60 mrd eurolla, mihin katoaa 11 000 € per suomalainen?
Mihin v-ttuun Orpo ja Purra saavat kupattua 60 miljardia euroa eli 11 000 euroa per suomalainen (5,5 milj.) hallituskaudessa, kun tällä kaudella ei ole edes viime hallituskauden vakavia kriisejä: koronapandemiaa kuluineen, miljardien eurojen yritysten koronasossutukemista ja energiakriisitukia???
Mutta ei 60 mrd euron velanottoa tarvitse kamalasti ihmetellä, kun veropohjaa rapautetaan, erityisesti tuloveropohjaa.
Nyt tuloveroille ansiotuloille ja pääomatuloille 1-2 %:n korotus.
Lisäksi perutaan suurituloisten velkarahoitettu solidaarisuusveron alarajan nosto, siihen ei ole varaa kun velkaa lisätään 60 miljardia euroa (VM:n arvio, saattaa nousta jos työttömyys edelleen kasvaa, nyt noin 30.000 lisätyötöntä 1/2 vuodessa)
I
Orpon hallitus (meinasi auto correct laittaa jallitus, mikä kyllä on aika kuvaava) ottaa 56-60 miljardia uutta velkaa.
Sote alueiden alijäämä on 1,35 miljardia. Niitä sotepalveluita on tuotettu ennenkin, ihan sama missä himmelissä.
Riikka ei tule enää koskaan saamaan sellaista äänisaalista, minkä hän sai viime eduskuntavaaleissa.
Vierailija kirjoitti:
"Aivan, yrityksiä on monenlaisia. Ne reiluimmat ja työntekijöistään välittävät ovat yleensä niitä pieniä yrityksiä, jotka ihan oikeasti eivät kestä sitä että koko Suomi laitetaan jokun pienen porukan riitojen vuoksi kiinni."
Eli ovatko nämä nyt ajetut muutokset teille reiluille yrittyksille todella niin tarpeellisia että niiden takia kannattaa mennä päätyyn saakka joka taas vääjäämättä aiheuttaa lakkoja?
Kun kerran omien sanojesikin mukaan haluatte vain maksaa hyvää palkkaa ja kohdella työntekijöitä reilusti niin kyllä te niin voitte tehdä jo nykyisilläkin ehdoilla. Minulle on jäänyt nyt hyvin epäselväksi että mitä te reilut ja hyvät työnantajat näillä uudistuksilla edes teette kun kaikki on jo teillä niin hyvin?
Olen pienyrittäjä, kohtelen työntekijöitäni hyvin, maksan niin hyviä palkkoja kuin pystyn jne. Ts. en tee mitään sellaista minkä vuoksi firmani ansaitsee kärsiä lakoista. En ole laskemassa palkkoja enkä heikentämässä työoloja. Jokainen lakko aiheuttaa meille paljon ongelmia, koska olemme vientiyritys ja tavaran täytyy kulkea ongelmitta molempiin suuntiin, joskus hyvinkin nopeasti (tilauksen on oltava pahimmillaan seuraavan työpäivän aikana jossain toisessa maassa perille kannettuna).
Minulla ei ole valtavaa käteispuskuria, jonka avulla noita ongelmia voisin ratkoa. HUOM: voisin kerätä tällaisen maksamalla työntekijöille vähemmän palkkaa, mutta olen valinnut toimia toisin. Vaikka tuollainen puskuri olisikin, niin asiakkaan menettäminen siksi että tilaus myöhästyy ei ole aina korvattavissa rahalla. Ja kun asiakkaan menettää, siinä voi samalla mennä myös maine, koska asiakkaat keskustelevat keskenään. Asiakkaat kyllä tietävät että syy ei ole yrityksessämme, mutta heille on tärkeää silti saada tavara ajallaan ja kilpailua on paljon. Yritystoiminta ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan sieltä ostetaan mistä luotettavimmin saadaan sellaista tavaraa mitä tarvitaan.
Toivon sellaista uudistusta tähän maahan, että kaltaisiani työnantajia ei voi laittaa nurin joku täysin asiaan liittymätön taho, jolle en ole tehnyt mitään väärää, vain siksi että ko. taho ei osaa neuvotella jonkun toisen asiaan liittymättömän tahon kanssa. Minulla ei ole tuossa riidassa osaa eikä arpaa. Riidelkööt keskenään miten tahtovat, mutta muiden työtä ei saa noilla riidoilla pilata. Jos menen konkurssiin noiden takia niin siinä menee vuosien palkaton työ ja kaikki säästöt hukkaan, ja Suomen kansantalous heikkenee samalla tämän yrityksen verran. Ei ole vähäpätöisistä asioista kysymys.
Sama kuin rakentaisit perheellesi taloa säästöilläsi ja palkattomalla työlläsi, ja sitten joku toisessa kaupungissa asuva rakennusalan liitto kävisi räjäyttämässä talon kostoksi jollekin omalle vihamiehelleen, vaikka sinulla ei ole kummankaan kanssa mitään tekemistä. Sinulta menee kaikki hukkaan, perheesi jää ilman kotia, kotikuntasi jää ilman kiinteistöveroa eikä tuo räjäytyksen tekijäkään teosta hyödy mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Riikka ei tule enää koskaan saamaan sellaista äänisaalista, minkä hän sai viime eduskuntavaaleissa.
Siksi hänen kannattaakin ottaa nyt ilo irti koko jutusta.
Älä luota persuun, kokkariin
Älä pääoman renkien valheisiin
Älä anna mädättäjän päättää
Älä anna varkaalle kättä
Missä ovat tämän hallituksen porkkanat työntekijöille? En ole löytänyt yhden yhtä, pelkkiä risuja vain.
En surisi, jos Urpo saisi toisenkin sydärin.