Kaikki rahat menee arjen tavallisiin kuluihin nykyään
Kaksi työssäkäyvää ihmistä, kaksi koululaista.
Asunto vaatimaton, asuntolainakin maksettu.
Yksi auto, velaton. Ajoa viikottain alle 100km.
Ei kalliita harrastuksia, tavallista ruokaa ja vaatehankinnat ym. vaatimattomia. Pari kanavapakettia ja sattunaisesti käydään joko leffassa, uimahallissa tai kylässä kaverilla. Ei kulu rahaa Alkoon.
Ja silti ei jää mitään säästöön. Ei elellä yli varojen ja kampaamoreissuun tai kaverin synttärilahjaan pitää erikseen laskea rahat.
Peruspalkkaisia ollaan, n. 3200e jää kuussa käteen yhteensä, josta tosiaan menee nykyään valtaosa ruokakauppaan ja kaikenlaisiin laskuihin.
Ymmärrän että monilla on paljon tiukempaakin, mutta jos tässä vielä asuntolainakin olisi niin ruokakaupassa tarvisi todella karsia menoja aivan valtavasti.
Joskus pystyi vuokraamaan mökin viikonlopuksi tai tekemään lasten kanssa laivareissun, nyt ei mitään extraa ikinä.
Kommentit (372)
3200€ on kyllä pieni nettotulo kahdelta työssäkäyvältä. Ap sanoi, että he ovat peruspalkkaisia, mutta kyllähän he pienipalkkaisia ovat. Kun lapsia on kaksi, niin tietenkin ne rahat on tiukassa, vaikka asuntolaina (oletan, että pieni, koska noin pienet tulotkin) on maksettu.
Taloudellinen tilanne helpottaa sitten, kun molemmat lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja pärjäävät omillaan. Ensimmäisinä opiskeluvuosina voi heillä vielä olla taloudellisen tuen tarvetta, mutta yleensä opintojen edetessä pääsee niihin oman alan hommiin, mitä voi sitten opintojen ohessa tehdä osa-aikaisena.
Moni on noilla samoilla tuloilla varmasti päätynyt siihen, että ei tehdä sitä toista lasta, ettei mene talous niin tiukille. Jotkut mieluummin haluavat tarjota sille yhdelle lapselle mahdollisuuden harrastaa ja ehkä joskus päästä perheen kanssa ulkomaille, kuin että hankkisivat kaksi lasta, joille voivat tarjota vain ruuan ja lämpimät vaatteet.
Ajattele ap tämä niin päin, että teillä on ne rakkaat lapset, johon ne teidän rahat menee, kaikilla ei ole kahteen lapseen edes varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi mun pitäisi nyt eritellä mihin rahat menevät. Ne ovat meidän perheen normaaleja menoja.
Kyse on siitä, että kun ihmiset käyvät töissä ja maksavat velkansa pois niin jostain syystä se ei tuonut nostoa elintasoon. Ja työn määrä lisääntyy. Ap
Jos teillä on laskuja maksettavana niin sittenhän voi olettaa että jotain olette myös niitä laskuja vastaan saaneet? Eli elintaso on noussut. Jatkokoulutukseen kannattaa mennä jos ette vielä riittävää elintasoa nykyisillä koulutuksilla ole saaneet.
No itseasiassa jatkokouluttautuminenhan on juuri se, mikä ei enää 1.8.2024 jälkeen kannata ollenkaan, kuin aikuisopintotuki (opintoraha+laina) poistuu.
Minä olen jatkokouluttautunut jo kahteen otteeseen aivan ilman mitään tukia ja on kannattanut. Vaivaa toki vaatii opiskella ja käydä töissä yhtä aikaa, ja on raskasta. Mutta nykyään nautiskelen tuloksista.
Tiltu helvettiin täältä nyt. Ei tuilla elämisen kuulukaan olla helppoa ja kivaa.
Tonnilla kuussa saa jo ihan kivasti sitä arjen luksusta, kuten leffaa ja harrastusta.
Mihin tarvitsee sekä kanavapaketteja että leffareissuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ap:n rahanmenoa, mutta ruoka on kyllä hiton kallista! Tänään meni 120 € viidelle hengelle neljäksi päiväksi. Kolme pieniruokaista, kaksi suuriruokaista. Tuosta noin 20 € pitempään kestäviin tarvikkeisiin. Ihan järkyttävää... 😟 Ja järkevät ostokset oli. Ei mitään herkkuja, virvoitusjuomia, kalliita jugurtteja, rahkoja, granoloita, valmisruokia ym... Ainoat turhuudet oli oikeastaan leikkele, ketsuppi ja 2 avokadoa.
Ruoka on kyllä oikeasti kallista itsellänikin kuluu tuo 120€ neljässä päivässä ruokiin vaikka olen sinkkumies.
Tyhmää rahankäyttöä. Olet luultavasti lihava tuolla mässäämisellä.
Ruoka on kaikille saman hintaista ja vain köyhille se on kallista. Kaikki hyvin. Alles gut 🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa missä ammateissa kahdelle työssäkäyvälle jää yhteensä 3200€/kk? Olen pienpalkkainen päiväkodissa työskentelevä ja mulle jää 2540€/kk.
Et ole pienipalkkainen. Itselleni jää myyjänä alle 2000 €.
Minulle jäi perhepäivähoitajana 1600 euroa. Olen nyt tk-eläkkeellä, mutta vielä vuosi sitten palkka oli tuo, ja mukana oli jo kokemuslisät ja henkilökohtainen lisä.
Ja tämäkö on nykyhallituksen syytä?
Vierailija kirjoitti:
Meillä nettotulot 4300€ kuukaudessa. Ei jää säästöön. 2 aikuista ja kaksi lähes täysi-ikäistä teiniä.
autolaina 200
asuntolaina 700
ruoka 800
polttoaine 300
vakuutukset 300
sähkö talvella 500, kesällä 130
tiemaksu 10
jäte 15
kiinteistövero 40
vaatteet 100
bussikortit 140
netti 20
puhelinlaskut 60
muut autokulut 50
kissa 30
nuohous 10
polttopuut 20
Taitaa mennä ylikin. Mihinkään ylimääräiseen ei tunnu olevan varaa. Ja koska tätä joku kuitenkin kommentoi niin ei, ei ostella vaatteita joka kuukausi mutta esim. huhtikuussa neljät kengät 4x100€, syyskuussa talvitakki 2x100€ ja niin edelleen niin keskimäärin neljän hengen vaatteet maksaa 100€ kuukaudessa.
Ja mihin se loppu menee? Jos talvella on varaa laittaa sähköön 500 euroa, miksi ette säästä kesällä, kun sähköön menee vähemmän?
Vakuutukset kannattaisi kilpailuttaa. Meillä autovakuutus, 3 tapaturmaa, pariturvahenkivakuutus, kotivakuutus, moottoripyörän vakuutus, mökin kotivakuutus plus muut rakennukset ja näihin menee n. 135 euroa kuussa. Laajana kotivakuutukset.
Vierailija kirjoitti:
Omat tulot noin 3500e josta maksan 1000e asuntolainaa, sähkö, sähkönsiirto ja vakuutukset n. 500e, lapsille 100-300e, ruoka 300e, bensa 250e. Omiin kivoihin asioihin budjetoin noin 250e kuukaudessa. Säästöön siis vajaa 1000e kuukaudessa. Eli ehkä kannattaa hieman miettiä mihin se raha menee. Todennäköisesti ostelette jo kivoja asioita joihin olette tottuneet, ne eivät enää tunnu ylimääräiseltä.
Todella vähän menee kyllä ihmisillä rahaa ruokaan! Meillä 3 lasta ja 1200-1400€/kk menee ruokakauppaan. Ihan perussafkaa syödään, laatikkoja, keittoja ja pastaruokia. Jogurtit, rahkat, leivät.. niiden hinnat ovat nousseet lähes 50sent/kappale tässä parin vuoden aikana. Muroja en edes muista milloin olisimme ostaneet, kun paketti maksaa melkein 5€.
Vierailija kirjoitti:
Meillä nettotulot 4300€ kuukaudessa. Ei jää säästöön. 2 aikuista ja kaksi lähes täysi-ikäistä teiniä.
autolaina 200
asuntolaina 700
ruoka 800
polttoaine 300
vakuutukset 300
sähkö talvella 500, kesällä 130
tiemaksu 10
jäte 15
kiinteistövero 40
vaatteet 100
bussikortit 140
netti 20
puhelinlaskut 60
muut autokulut 50
kissa 30
nuohous 10
polttopuut 20
Taitaa mennä ylikin. Mihinkään ylimääräiseen ei tunnu olevan varaa. Ja koska tätä joku kuitenkin kommentoi niin ei, ei ostella vaatteita joka kuukausi mutta esim. huhtikuussa neljät kengät 4x100€, syyskuussa talvitakki 2x100€ ja niin edelleen niin keskimäärin neljän hengen vaatteet maksaa 100€ kuukaudessa.
Tuosta tulee summaksi reilu 3000e kuussa. Jää tonni säästöön. Kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ap:n rahanmenoa, mutta ruoka on kyllä hiton kallista! Tänään meni 120 € viidelle hengelle neljäksi päiväksi. Kolme pieniruokaista, kaksi suuriruokaista. Tuosta noin 20 € pitempään kestäviin tarvikkeisiin. Ihan järkyttävää... 😟 Ja järkevät ostokset oli. Ei mitään herkkuja, virvoitusjuomia, kalliita jugurtteja, rahkoja, granoloita, valmisruokia ym... Ainoat turhuudet oli oikeastaan leikkele, ketsuppi ja 2 avokadoa.
Ruoka on kyllä oikeasti kallista itsellänikin kuluu tuo 120€ neljässä päivässä ruokiin vaikka olen sinkkumies.
Tyhmää rahankäyttöä. Olet luultavasti lihava tuolla mässäämisellä.
Sitä en tiedä olenko lihava, 191/96, mutta en useinkaan syö kotona kun ei ole sitä kokkia joka myös tiskaa ja siivoa,pesee pyykit ym. Niin enimmäkseen syön ulkona tai tilaan ruokaa kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkö on nykyhallituksen syytä?
Nykyhallitus yrittää korjata edellisten virheitä. Ja seuraava hallitus taas yrittää korjata edellisten ja nykyisen virheitä.
Siis miten ei 1200€/kk riitä huvituksiin neljälle? Kyllä tuolla saa vuokrattua mökin kotimaasta vaikka joka kk.
Minä en ihmettele, että ap:lla menee 3200€/kk. Meillä menee kahdestaan helposti 5000€/kk (ja lainaa lyhennetään 5000€/kk) ja minäkin voisin sanoa, että ihan tavalliseen elämään. Mutta sitä ihmettelen, miten ap kuvittelee, että noilla tuloilla pitäisi jäädä kovasti johonkin ylimääräiseen kivaan? Kyllähän noin pienillä tuloilla pitää lapsiperheessä olla tarkkana ja kahvilassa käyminen nyt on luksusta kelle vaan, hyvätuloisillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa missä ammateissa kahdelle työssäkäyvälle jää yhteensä 3200€/kk? Olen pienpalkkainen päiväkodissa työskentelevä ja mulle jää 2540€/kk.
Et ole pienipalkkainen. Itselleni jää myyjänä alle 2000 €.
Minulle jäi perhepäivähoitajana 1600 euroa. Olen nyt tk-eläkkeellä, mutta vielä vuosi sitten palkka oli tuo, ja mukana oli jo kokemuslisät ja henkilökohtainen lisä.
Miksi et käynyt parturissa ja mennyt oikeisiin töihin? Tuo perhepäivähoitajan työ on normaali ihmisille vain välikainen työ. Hölmöä valittaa täällä omista typeristä valinnoistaan ja odottaa saavansa ymmärrystä.
Vierailija kirjoitti:
Edelleen. Kyse on siitä, että jos ihmiset käyvät vuosia töissä, maksavat laskunsa, velkansa jne., niin kyllä se suunnattomasti ärsyttää että mikään ei muuttunut.
Kyllä mäkin voisin nyt harkita työttömäksi jäämistä ja laittaa menot täysin minimiin. Miksi käydä töissä ja elättää muitakin?? Ap
Kysypä tuo kysymys itseltäsi uudelleen. Tulee väistämättä myös se päivä jolloin sinä ja puolisosi syystä tai toisesta joudutte jäämään työelämästä pois ja joudut olemaan "työntekijöiden elätettävänä". Valtaosa työttömistä EI halua olla työttömänä joten älkää pistäkö heitä samaan laariin elämäntapalusmuilijoiden kanssa.
Valintoja ja painotuksiahan nuo on. Meillä nettotulot yhteensä n. 6300€/kk, 2 aikuista, yksi teini. Kuukausittaisista, toistuvista menoista osasta tingitään, osasta ei:
Asuntolaina & vastike n.1800
Sähkö 35
Vesi 90
Lapsen harrastus 75
Omat harrastukset (3 kpl) 100
Netti yms. 50
Vakuutukset 25
Ruoka 800
Hsl 20
Ruokaan ja vesilaskuun menee tällä hetkellä liikaa. Auto on työsuhdeauto (sähkö), itse liikun 10 min. työmatkan kävellen silloin harvoin kun menen toimistolle, teen pääasiassa kotoa. Kotona lounaat pakasteesta itse tehtynä vrs. toimistolounas 9€.
Lapsi kulkee treeneihin välillä sporalla, muut harrastukset meillä kävelyn päässä.
Vaatteet ostan yleensä itse käytettynä, jos tarvetta. Lapsen vaatteita, kenkiä joutuu uusimaan toki välillä.
Teini käyttää "omaa rahaa" leffamenoihin yms. Nämä rahat yleensä tililtä johon hän on tallettanut synttäri- ja joululahjarahoja yms.
Se mistä ei tingitä on matkat ja itselläni kampaaja, säästyvistä tuloista menee osa siis näihin, epäsäännöllisiin menoihin.
Osa menee talletuksiin, rahastoihin.
Asumiskulut nousi viime vuonna koron nousun myötä n. 400€/kk, meillä suht pieni laina, mutta tuntui tuokin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa missä ammateissa kahdelle työssäkäyvälle jää yhteensä 3200€/kk? Olen pienpalkkainen päiväkodissa työskentelevä ja mulle jää 2540€/kk.
Et kyllä ole pienipalkkaista nähnytkään, jos sinulle jää verojen ym. jälkeen 2540€.
Ok,en sitten. Lähes joka päivä luen lehdistä kuinka päiväkodin työntekijät ovat pienipalkkaisia. Helsinki nostaa palkkaamme n.165€, olenko sitten keskituloinen?Tällä hetkellä mulle jää toi 2540€.
Ruoka on kyllä oikeasti kallista itsellänikin kuluu tuo 120€ neljässä päivässä ruokiin vaikka olen sinkkumies.