G: Mitä ajattelette 21-vuotiaasta äidistä?

Ikä ei määrittele sitä kuinka hyvä ja valmis on äidiksi.



T:itse 22-vuotiaana äidiksi tullut ja lapsestaan ikionnellinen

onneksi en itse sitten kuitenkaan ryhtynyt tuohon hommaan niin nuorena, ku nyt joutuisin pitämään exään yhteyttä lapsen takia:)

Aikuinen ihminen kuitenkin, vaikka nyky-Suomessa aika nuori äiti. En tuppaa tuomitsemaan ihmisiä yhden asian perusteella.

Ensimäisenä mieleen tulee positiivinen mielikuva siitä ettei kaikille parikymppisille ole elämän ykkösasiana biletys yms.

Samalla huokaisen helpotuksesta, etten itse onnistunut tulemaan raskaaksi kaksikymmmentävuotiaana vaikka yritinkin. Sain esikoiseni 27-vuotiaana ihan toisen miehen kanssa, ja kun ei ole lapsia exän kanssa, ei tarvitse uhrata sille luuserille enää ajatustakaan :)

T: 3 lapsen 31-vuotias äiti

Toisille sopii nuorena äidiksi tuleminen paremmin kun toisille. Itse olen paljosta luopunut lapsen takia, mutta olen lapsesta niin onnellinen, että mielummin kuljen sitten vanhoissa retkuissa... Huono omatunto on siitä, että oli pakko lähteä opiskelemaan ja viedä lapsi hoitoon. Arki on välillä toosi rankkaa, mutta kyllä se tästä.



Tsemppiä vaan. Onhan se ihan kiva, et kun lapsi menee kouluun, en ole vielä edes kolmekymppinen. :)

Ja kyllä sinne töihinkin pitää joskus palata. Nii ja eroaa ne vanhemmatkin..



T: Äidiksi 21-vuotiaana tullut

Minä kun olin 21, niin lapset eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Elämä pyöri vain oman navan ja oman ulkonäön ympärillä. Ja tietenkin AINA ihminen suhteuttaa toisen ihmisen aina siihen, millainen itse on: eli minä pidän häntä kypsymättömänä ihmisenä, joka ei ole pystynyt irrottautumaan vielä omistakaan vanhemmistaan, ja jonka kaappissa luurangot vielä kolisevat.



Terveisin, äidiksi 32-vuotiaana, ja vihdoin viimein kypsänä.

Useimmilla se vaan tuntuu menevän niin, ei tietty kaikilla.

Kun tässä ei ollut suunnitellusta raskaudesta kyse, totta kai joutui aikamoiset myllerrykset käymään läpi. Mutta lapsen myötä minun oli pakko kasvaa äidiksi ja aikuiseksi. Minulle äitiys on tehnyt hyvää ja minulla on maailman ihanin lapsi. Iltarientoja ei kyllä ollut aiemminkaan enkä ikinä aiemminkaan ole ajatellut itseäni, joten sikäli ihan samaa menoa. ;) Lähinnä rahallisesti joutuu luopumaan monesta, kun ei tähän ikään mennessä ole hirveitä säästöjä. Tai siis ne on kohta käytetty, kun tää opintotuki on aika pieni. Ja tietty tää opiskelu on suunniteltava lapsen mukaan. En voi tehdä ylimääräisiä kursseja, koska nykyisissäkin on tarpeeksi, kun voi opiskella kotona vaan öisin.

-10

että ovat todennäköisesti typeriä " teini" äitejä, jotka eivät jaksa vain käydä kouluaan loppuun ja jäävät siksi kotiin jonkun amismiehen elätettäväksi, joka ulkoiluttaa joka päivä työpäivän jälkeen mäyräkoiraa.



HAH! ...Ja elämä opettaa, sillä sain lapseni 19-vuotiaana, jolloin olin typeristä typerin teini. Lapsi kuitenkin kasvattaa äidiksi ja ainakin on avartanut minun näkökulmiani. Isä ei minun lapsen elämässä mukana ole ja olen opiskelutovereistani ainut, jolla on lapsi. (yliopistolla opiskelen, olen nyt 21-vuotias) Elämä opettaa ja pilkka osuu omaan nilkkaan ;) Nyt naurattaa kun huomaan joidenkin arvostelevan minua, kun muistan omat mielipiteeni. Jonain päivänä hekin heräävät huomaamaan...

että minulla nuorena yh:na (ja varmaan monilla muillakin nuorilla äideillä) tukiverkosto on tärkeä. se, että sukulaiset ovat lapsesta myytyjä, on tosi mukavaa. ja itse pelkäsin, että kaikki kaverit kaikkoavat. ei mulla ollu yhtään kaveria, jolla olisi lasta. mutta mun kaverit tuo mun lapselle kasapäin lahjoja ja tuliaisia ja haluaa nähdä myös mun lasta. kun käyn heitä katsomassa ent. asuinpaikassani, he sanovat aina, että ota se lapsi mukaan, me halutaan nähdä sitä eikä vaan sua. :) tietty en esim. oo voinu lähteä kavereiden kanssa reilaamaan, mutta vähät siitä.

ei se kuule aina ole niin. Tosin aika monella nykyään.

Munkin kaveripiirissä tuo on juuri noin.

Itse sain 21v esikoisen ja 25v kakkosen, saman miehen kanssa,

ollaan oltu naimisissa nyt 5v ja yhdessä 9v.

Eli poikkeuksiakin vielä löytyy :)

Vierailija:

Minä kun olin 21, niin lapset eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Elämä pyöri vain oman navan ja oman ulkonäön ympärillä. Ja tietenkin AINA ihminen suhteuttaa toisen ihmisen aina siihen, millainen itse on: eli minä pidän häntä kypsymättömänä ihmisenä, joka ei ole pystynyt irrottautumaan vielä omistakaan vanhemmistaan, ja jonka kaappissa luurangot vielä kolisevat.

Terveisin, äidiksi 32-vuotiaana, ja vihdoin viimein kypsänä.

Eli aika kapea-alainen näkemys sinulla, kypsä 32-vuotias ;)