G: Mitä keskiverto noin 30vee ihminen on eläessään kokenut?
Ajattelin vaan että onko mua elämä oikeesti potkinu raskaasti päähän vai onko tää ns normaalia?
Olen kokenut:
*koulukiusaamista, rankasti
*heikot kotiolot lapsena
*syömishäiriöitä ja masennusta
*päihdeongelmia
*muutin kotoa 16v
*kihlaus ja avoliitto 17v
*mies petti ja oli alkoholisti, ero
*asunut yhteensä nyt kuudessa kaupungissa
*mennyt naimisiin 23v
*kokenut neljä keskenmenoa
*synnyttänyt kolme keskosta, nuorin kuoli
*haudannut oman lapseni
yms yms opiskelu ja työkuvioita jonkun verran, niissä ei valittamista.
Tuntuu vaan et koko ajan mulla on ollu täystohina elämässä ja aina eteen on tullu liian isot saappaat täytettäviksi.
Tuntuu että keskiverto 30v saattaa hyvinki olla kokenu esim, asunu kotona yli lukioiän, eka vakava seurustelu yliopistoiässä ja sitten kiva duuni ja naimisiin sen ekan kanssa ja nyt sitten noin 30-vuotiaana HARKITAAN oman asunnon ja lapsen hankintaa. Ja elämä on yhtä matkustelua ja muuta kivan pirtsakkaa ja kepeää.
Kertokaa mulle että miten on, mitä on keskiverto kolmikymppisen elämänkokemusten sara nykyään?
Kiitos.
Kommentit (56)
Mutta menneisyys ei tule määräämään tulevaisuuttasi, jos et itse sen anna tehdä niin. Kaikilla meillä on omat vastoinkäymisemme, vaikka lapsen menettäminen niistä on varmasti rankinta, mitä voi kohdata.
-Kuukauden päästä 30v.
Vierailija:
Mut silti... Suoraan sanottuna odotan vaan että milloin p***akuorma taas kolahtaa eteen ja sit mun täytyy vaan taas " kasvaa ja kehittyä ja vahvistua ja voimistua" ja plääh plääh.Sanotaan että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Mihin mä oikein tarvii näin paljon " voimaa" ?
En käsitä en..
ap
Muista kuitenkin, että sulla on kaksi lasta. Sinä voit vaikuttaa siihen, etteä heidän elämänsä ei mene yhtä rankkoja reittejä kuin omasi. Tarvitset voimaa juuri siihen, että pystyt vaikeuksista huolimatta tarjoamaan lapsillesi hyvän lapsuuden ja nuoruuden. Autat heitä kehittämään vahvan itseluottamuksen.
Voimia ja tsemppiä!
Menneisyyteen et voi vaikuttaa. Katso eteenpäin.
Minä en voisi enää elää sellaisen menetyksen jälkeen.
*lievää koulukiusaamista
*muutin kotoa 17v
*naimisiin 20v
*kolme lasta, kaksi km
*tasaista arkea
*opinnot kesken
*ei ammattia, ei työkokemusta
- haudannut isovanhempansa
- ollut parissa eri duunissa
- asunut ehkä kahdessa kolmessa osoitteessa kodin jälkeen
- ollut about 3 vakavampaa seurustelusuhdetta
- avioliitto ja lapsi (a?)
Mutt jatkampa aihetta tekmisen puutteessa.
Minä pidän itseäni keskivertona kolmekymppisenä.
-muutin pois kotoa ammattikoulun jälkeen (eli 18v)
-asuin kotipaikkakunnalla 2.5v ja minulla oli vakityöpaikka senajan,kunnes irtisanoin itseni ja halusin isompiin ympyröihin
-muutin Jyväskylään vuodeksi,kävin koulua tuon vuoden,mutta vaihdoin vuoden jälkeen Helsinkiin,koska mies löytyi sieltä (olin siis tässä vaiheessa vähän vajaa 23v ja asunut kuudessa omassa asunnossa)
-muutimme miehen kanssa yhteen 2 tapaamisen jälkeen (yht 4 päivää tunnettiin)
-tulin raskaaksi,sain keskenmenon,tulin uudestaan raskaaksi ja poikani syntyi kun minä täytin 24v
-pojan ollessa alle 2v muutimme kolme kertaa,kolmelle eri paikkakunnalle töiden perässä
-sairastuin vakavasti ollessani 25v,jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle
-sekundääristä lapsettomuutta nyt takana 3v (siis nyt kun olen 30v)
-nyt olen kuntoutunut sen verran,että jotain työtä voisin ottaa vastaan,mutta kukaan ei huoli minua
Sun elämä on ollut aika erilaista kuin omani, mutta onneksi olet pärjännyt hyvin kuitenkin ja elämä näyttää tulevaisuudessa hyvälle!
Keskiverrosta en todellakaan osaa sanoa. Minua taas välillä suorastaan pelottaa se, että minun elämä on sujunut kuin tanssi, kaikki on aina mennyt tosi hyvin ja ongelmitta (ihana perhe, suku ja ystäviä paljon, ei ihmeempiä sairauksia itsellä eikä lähipiirissä, muutama seurustelu, hyviä työpaikkoja, mies, ulkomaan komennuksia ja reissuja, kolme lasta, omakotitalo...) - voiko tämä mennä aina näin kivasti, koska tämä täyskäsi-elämä loppuu?
Jotenkin vaan ahdistaa tämä oma elämä ja tunnen katkeruuden jo koputtelevan ovella. Joo pakkohan tässä on eteenpäin katsoa. Kunpa vaan tietäisin onko se tulevaisuus varmasti elämisen arvoista...
ap
Pitää listata omaakin elämää, niin tulee mietittyä:
-syntynyt isättömänä yhden illan suhteesta, biologisen isän " metsästäminen" ja isyyden tunnustamisprosessi kestänyt yli vuoden
-näennäinen " suomalainen mies" isäpuoleni 4kk iästä alkaen - eli töitä tekevä väkivaltainen tuurijuoppo (ns. kaikkien kaveri ja hyvä tyyppi mm. työkavereiden mielestä)
-ensimmäinen kihlaus 16-vuotiaana lukiolaisena
-muutto kotoa aviolittoon 18-vuotiaana
-ero 19-vuotiaana, jolloin työelämään
-muutto ulkomaille 20v, paluu Suomeen 21v ja opiskelemaan isompaan kaupunkiin
-töitä ja opintoja amk:ssa neljä vuotta, pari vaihto-oppilasjaksoa ja railakasta sinkkuelämää - johon valitettavasti sisältyi myös abortti (kuitenkin oikea ratkaisu) ja pikakihlaus idiootin kanssa (onneksi tajusin jättää!)
-muutto opintojen jälkeen ulkomaille, vuoden jälkeen paluu Suomeen
-nykyisen aviomiehen tapaaminen, toivottu raskaus, terve lapsi, kihlaus ja avioliitto
-oman kodin osto, töitä, opiskelupaikka yo:ssa
Nyt päällimmäisenä murheena rakkaan sukulaisen huumeidenkäyttö/itsemurhayritykset/masennus, mutta " omassa" elämässä kaikki hyvin.
Mut silti... Suoraan sanottuna odotan vaan että milloin p***akuorma taas kolahtaa eteen ja sit mun täytyy vaan taas " kasvaa ja kehittyä ja vahvistua ja voimistua" ja plääh plääh.
Mä olen joo omastakin mielestä saanu sontaa turpaan jo ihan kivat satsit, mihin tälläisellä elämän irvikuvalla oikein pyritään?! Ihan ku mun elämä olis jotain teatteria et joku suurempi ohjaa tätä kuplettia ja seuraa kuinka paljon mä oikein kestän ja taas vaan heilun itseni pystyyn vaikka syvältä, aina vaan, vain kohtaakseni taas uuden takaiskun. Se suurempi varmaan vaan odottaa jännittyneenä että koska toi puupää oikein luovuttaa ja menee saunan taakse.
Sanotaan että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Mihin mä oikein tarvii näin paljon " voimaa" ?
En käsitä en..
ap
- onnellinen lapsuus
- muutin kotoa 19v
- naimisiin ensimmäisen poikaystävän kanssa 26 vuotiaana
- yo + opistoasteen tutkinto
- vakkari työ, ei (enää) haaveammatti, pieni palkka mutta ei myöskään stressiä työstä
- omistusasunto, ei iso eikä " kalliilta" alueelta mutta meidän perheelle just sopiva ja rauhallisella alueella. Tykätään kodistamme :)
- keskenmenoja * 5
- 1 lapsi kotona yksi taivaassa
- pikkusen matkusteltu
- ystäviä ja hyvät välit siskoon, omiin vanhempin ja miehen vanhempiin
- olen onnellinen :)
- koulukiusaamisen
- syömishäiriön
- masennuksen
- kohtukuoleman
- oman lapsen hautaamisen
- keskosvauvan syntymän (ja selviämisen)
- 2 keskenmenoa
- pitkän työttömyyden
- köyhyyden
Mut mä en olekaan keskiverto...
Vierailija:
Jotenkin vaan ahdistaa tämä oma elämä ja tunnen katkeruuden jo koputtelevan ovella. Joo pakkohan tässä on eteenpäin katsoa. Kunpa vaan tietäisin onko se tulevaisuus varmasti elämisen arvoista...ap
kirjoittaja numerolla 14.
Toivon todella.
ap
Jos omat juttuni tänne laittaisin, taitaisin voittaa ylivoimaisesti :(
todellakaan niin huonosti kuin mulla. Osakseni olen saanut vastoinkäymisiä mielestäni liiankin kanssa: ongelmia terveydessä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, vaikea lapsuus ja adoptiotausta kaikkine ongelmineen, pysyvä vammautuminen esikoisen synnytyksen seurauksena jne....mutta ei keskenmenoa, ei lapsen menetystä eikä läheisiä ole viime vuosina poistunut tästä maailmasta joten täydestä sydämestä voin sanoa: olen pahoillani teidän puolestanne jotka noin kovia kokemuksia olette joutuneet käymään läpi. Ja menen myös peilin eteen miettimään, olenko loppujen lopuksi niin " kovia" kokenut kuin luulin. Kiitos että avasitte silmäni ja toivon teille parempaa huomista ja iloisempaa tulevaisuutta!
- koulukiusaamista (henkistä), pahisjengin kovaa uhkailua/kiusaamista vapaa-ajalla
- alkoholisti-isän ja henkisesti tasapainottoman, ei kovin rakastavan äidin aiheuttama perhehelvetti (ei silti tosin juurikaan väkivaltaa muutamaa kohtausta lukuunottamatta)
- joidenkin " kavereiden" taholta jonkinasteista henkistä alistamista
- vaihto-oppilasperheen hullu mutsi lemppasi pihalle kylmään iltaan
- kondomista huolimatta paksuksi yhden illan sekoilusta, kun samaan aikaan elin vakisuhteessa -> abortti
- myöhemmin lapsen yritystä vakisuhteessa = 2 keskenmenoa, verenvuotoa kesti 3 kk putkeen
- matkustin nettimiehen luokse ulkomaille - raiskasi uudenvuodenyönä, ja oli muutenkin aika tyly
- Avioliitossa myöhemmin uuden miehen kanssa vahinko pian 2 lapsen syntymän jälkeen -> abortti taas
Ihan tarpeeksi on ollut kestämistä! Mutta silti paljon hyviäkin asioita on tapahtunut, koulu-ja opiskelumenestystä, menestystä työelämässä, ihana aviomies & lapset, hyvä tal. tilanne yms.
rankkaa ollut.. listatakseni muutaman..
- normaalia perhe-elämää
- asuminen ulkomailla (olin 5v.) vieraskielisessä päiväkodissa
- paluu kotimaahan - parin kuukauden " kulttuurishokki" -puhumattomuus
- koulukiusaamista yläasteella
- pois kotoa 19v.
- matkustelua yksin ulkomailla
- ylioppilas+opistoasteen tutkinto, siitä vuosi asumista ulkomailla
- " tosissaan" treenaamista (melkein pakkomielteeksi asti)
- naimisiin 26v. ensimmäisen poikaystävän kanssa (19.v asti)
- 2 lasta
vaan