Keskiviikkona saadaan tietää mihin suuntaan kirkko aikoo kääntyä
Ja siitä pitää sitten yksittäisten kristittyjen tehdä johtopäätöksensä.
Jos käy niin, että kirkolliskokous hyväksyy piispojen esityksen, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ero.
Kommentit (66)
Kirkon suunta on selvä jo vuodesta 2015 alkaen.
Silloin kirkko valitsi puolensa.
Joukko piispoja esittää kahden avioliittonäkemyksen mallia. Eli perinteinen mies ja nainen ja sitten homoliitto.
Keskiviikkona kuulemme lähteekö tämä ehdotus kirkolliskokoukseen käsiteltäväksi.
Kirkko ollut vuodesta 1970 läpimätä,nykyään pelkkiä koko kansan oleskeluhuoneita ja viihdyttämiskeskuksia. Tahti kiihtyi vuonna -90 kun hyväksyttiin liberaalimpi versio vuoden 1938 raamatusta ja nyt vielä 2020 kun raamatusta poistettiin kohtia eli sensuroitiin liberaalien ja ateistien mieliksi.
Pieni joukko hihhuleita uhkailee muita. Olisi parempikin jos mm. SLEY ja muut eristäytyisivät jonnekin omiin yhdistyksiinsä. Itsekin altistuin SLEYn hihhulisisällöille valitettavasti ihan tavallisessa seurakunnassa.
Vain typerys maksaa kirkollisveroa, uskoa voi toteuttaa ilman veroakin.
Vierailija kirjoitti:
Kirkon suunta on selvä jo vuodesta 2015 alkaen.
Silloin kirkko valitsi puolensa.
Niin, kirkko hyppäsi muukalaisten kelkkaan hyläten suomalaiset. En anna tätä koskaan anteeksi.
Ei nyt niin kovin pieni joukko. Sley, Kansanlähetys, Raamattuopisto, ehkä Kansan Raamattuseura myös sekä lestadiolaiset. Konservatiivisiä seurakuntalaisia on paljon.
Kysymys kuuluukin, että saammeko me kirkossa enää Raamatun sanan mukaista opetusta ja julistusta.
Vierailija kirjoitti:
Joukko piispoja esittää kahden avioliittonäkemyksen mallia. Eli perinteinen mies ja nainen ja sitten homoliitto.
Keskiviikkona kuulemme lähteekö tämä ehdotus kirkolliskokoukseen käsiteltäväksi.
Molemmat näkemykset ovat vääriä. Sen paremmin miehen ja naisen avioliitto kuin homo- / lesboavioliitto perustuvat molemmat väärään Raamatun tulkintaan.
Kuten Raamatusta ilmenee, puhuivat fariseukset, saddukeukset ja lainoppineet ns. aidan seipäästä ja Jeesus aidasta. Mikään ei ole siis varsinaisesti muuttunut vain nimistys, jolla ns. fariseuksia, saddukeuksia ja lainoppineita kutsutaan.
Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. Matt. 5:27
Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä. Mark. 7:8
Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin. Matt. 19:9
Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'? Matt. 21:42
Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. Hepr. 10:28,31
Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Matt. 27:46
Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni". Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä. Luuk. 23:46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkon suunta on selvä jo vuodesta 2015 alkaen.
Silloin kirkko valitsi puolensa.
Niin, kirkko hyppäsi muukalaisten kelkkaan hyläten suomalaiset. En anna tätä koskaan anteeksi.
ÄLÄ EKSY !!!
Tekeepä niin tai näin, kato on edessä. Paha paikka kirkolla. Kirkon tulisi keskittyä oikeaan ydinsanomaansa ja jättää ihmisten maalliset yksityisasiat kuten parisuhteet, perhemalli, häät ja hautajaiset jokaisen omaan harkintaan.
Vihkimisen ja hautajaiset voi järjestää ilman kirkkoakin.
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt niin kovin pieni joukko. Sley, Kansanlähetys, Raamattuopisto, ehkä Kansan Raamattuseura myös sekä lestadiolaiset. Konservatiivisiä seurakuntalaisia on paljon.
Kysymys kuuluukin, että saammeko me kirkossa enää Raamatun sanan mukaista opetusta ja julistusta.
Totta. Ei meitä nyt niiiiiin vähän ole. Jos me kaikki lähdetään pois, niin se on aika merkittävä asia.
Eikö tuo uuden testamentin ristiriitainen suhtautuminen vanhaan kerro juuri siitä kuinka ajat muuttuu? Ensiksi piti kivittää suunnilleen kaikki, 2000 vuotta meni ja jeesus tuli sanomaan että AUTETAAN niitä syrjittyjä sen kivittämisen sijaan, ja nyt on taas mennyt 2000 vuotta ja arvuuttelette kumpaa on uskominen...?
Kirkon linja on ollut jo vuosikymmenet ihan selvä. Se on raamatunvastainen linja monessa asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joukko piispoja esittää kahden avioliittonäkemyksen mallia. Eli perinteinen mies ja nainen ja sitten homoliitto.
Keskiviikkona kuulemme lähteekö tämä ehdotus kirkolliskokoukseen käsiteltäväksi.
Molemmat näkemykset ovat vääriä. Sen paremmin miehen ja naisen avioliitto kuin homo- / lesboavioliitto perustuvat molemmat väärään Raamatun tulkintaan.
Kuten Raamatusta ilmenee, puhuivat fariseukset, saddukeukset ja lainoppineet ns. aidan seipäästä ja Jeesus aidasta. Mikään ei ole siis varsinaisesti muuttunut vain nimistys, jolla ns. fariseuksia, saddukeuksia ja lainoppineita kutsutaan.
Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. Matt. 5:27
Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä. Mark. 7:8
Mutta minä sanon teille: joka hylkää va
Raamattu, siis myös Jeesus, puoltavat miehen ja naisen liittoa.
Jeesus sanoi:
""Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?" Matt. 19:4-5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joukko piispoja esittää kahden avioliittonäkemyksen mallia. Eli perinteinen mies ja nainen ja sitten homoliitto.
Keskiviikkona kuulemme lähteekö tämä ehdotus kirkolliskokoukseen käsiteltäväksi.
Molemmat näkemykset ovat vääriä. Sen paremmin miehen ja naisen avioliitto kuin homo- / lesboavioliitto perustuvat molemmat väärään Raamatun tulkintaan.
Kuten Raamatusta ilmenee, puhuivat fariseukset, saddukeukset ja lainoppineet ns. aidan seipäästä ja Jeesus aidasta. Mikään ei ole siis varsinaisesti muuttunut vain nimistys, jolla ns. fariseuksia, saddukeuksia ja lainoppineita kutsutaan.
Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. Matt. 5:27
Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä. Mark. 7:8
Mutta m
Raamattu myös puhuu "kihlatusta, yljästä, sulhasesta, morsiamesta, vaimosta, aviomiehestä, hääjuhlista", joten myös AVIOliitto - ei siis mikä tahansa sopimus ja järjestely - on Raamatun opetus siitä, minkälaisessa suhteessa Jumala tahtoo miehen ja naisen elävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joukko piispoja esittää kahden avioliittonäkemyksen mallia. Eli perinteinen mies ja nainen ja sitten homoliitto.
Keskiviikkona kuulemme lähteekö tämä ehdotus kirkolliskokoukseen käsiteltäväksi.
Molemmat näkemykset ovat vääriä. Sen paremmin miehen ja naisen avioliitto kuin homo- / lesboavioliitto perustuvat molemmat väärään Raamatun tulkintaan.
Kuten Raamatusta ilmenee, puhuivat fariseukset, saddukeukset ja lainoppineet ns. aidan seipäästä ja Jeesus aidasta. Mikään ei ole siis varsinaisesti muuttunut vain nimistys, jolla ns. fariseuksia, saddukeuksia ja lainoppineita kutsutaan.
Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. Matt. 5:27
Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä. Mark. 7:8
Mutta m
""Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?" Matt. 19:4-5
Niin sanoi, mutta miksi se ymmärretään väärin.
Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, Entä jos siellä ei kerrotakaan Jumalan tahtoa oikein?
Evankelisluterilaiselta kirkolta puuttuu arvopohja ja sen vuoksi kaikki asiat ovat neuvoteltavissa. Mikäli jossain vaiheessa useamman ihmisen liitot yleistyvät, luultavasti myös ne saadaan evankelisluterilaisen kirkon piiriin.
mitäs ne esittää?