En enää yhtään ihmettele, että ihmiset pitkissä suhteissa pettää
Oma puoliso on rahaan ja aikaan vedoten kieltäytynyt pariterapiasta, hoitaa erektio-ongelmiaan hakemalla lääkkeet kertomatta minulle, vetäytyy omiin oloihinsa kun huomaa, että olen pettynyt siihen ettei hän halunnut tehdä hääpäivänä mitään ihmeellistä (emme tee koskaan, nyt otin asian puheeksi pitkästä aikaa) ja huutaa riidan aikana, ettei meillä olisi mitään ongelmia jos minä vain lakkaisin valittamasta.
Nyt kun katson itseäni peilistä, näen itseluottamuksensa menettäneen nelikymppisen naisen, joka ei koe että olisi millään tavalla kaunis ja ihana, tai edes sellainen jonka eteen voisi joskus tehdä jotain romanttista ja mukavaa. Jos nyt kävisi ihme ja joku toinen mies kiinnostuisi minusta, varmaan kokisin heikon hetken ja tiedä mitä tapahtuisi. Jos vaikka yhden viikonlopun saisi kokea olevansa muutakin kuin helpon elämän mahdollistava talouskone.
Että hyvää naistenpäivää vain kaikille, varsinkin meille näkymättömille.
Kommentit (41)
Sitä romantiikkaa/intohimoa on omissa kuvitelmissaan sellaista kohtaan jota ei tunne. Kuvitelmat loppuu heti alkuhuuman jälkeen kun aletaan paremmin tutuksi tulemaan ja vikojen alkamaan näkyä kun silmät aukenee. 😂
Oletko ap kaunis vain, jos joku muu niin sanoo? Millainen itsetunto sinulla on?
Minä ihmettelen, miksi ihmiset ovat tuollaisissa suhteissa niin pitkään. Tavan vuoksiko? Pelottaa olla yksin?
Pitkä parisuhde voi olla myös rakastava, kunnoittava ja kannatteleva asia elämän haasteissa. Suosittelen pyrkimään sellaiseen tuon nykyisen parisuhteen irvikuvan sijaan.
Otappa ap arabi tai afrikkalainen mies, heillä mieskuntoa todellakin riittää ja ovat huomattavasti taitavempia rakastelijoita.
Lisäksi he huomioivat naista ja ovat todellisia herrasmiehiä<3
Monella tuttavalla on kyseisistä maista tullut mies ja sanovat ettei suomalaista miestä enää heille tule.
Vierailija kirjoitti:

Miksi he haluavat, että mies hallitse heitä ja heidän rahojaan?

No siinä voikin sitten opiskella sitä pettämistä ihan lähietäisyydeltä, kun seurailee ukon touhuja.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap kaunis vain, jos joku muu niin sanoo? Millainen itsetunto sinulla on?
Itsetunto rakentuu ja kehittyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Se ei itsekseen merkitse mitään.
Vierailija kirjoitti:
Otappa ap arabi tai afrikkalainen mies, heillä mieskuntoa todellakin riittää ja ovat huomattavasti taitavempia rakastelijoita.
Lisäksi he huomioivat naista ja ovat todellisia herrasmiehiä<3
Monella tuttavalla on kyseisistä maista tullut mies ja sanovat ettei suomalaista miestä enää heille tule.
Monella minunkin tutulla on. Mullakin on ollut. Eli tuttavapiirissä on aika laajasti ulkomaalaissyntyistä väkeä. Aika karua ajatella, että en esimerkiksi tiedä YHTÄÄN afrikkalaissyntyistä miestä, joka EI pettäisi vaimoaan/tyttöystäväänsä. Eli luotettavaa ja kunnioittavaa puolisoa kannattaa etsiä ihan muista piireistä.
Ehkä sun ukkos on väsynyt ja masentunut
Ja ihan ite itelles tuollaisen ukon vonkasit!
Vierailija kirjoitti:
Muuten ymmärrän, mutta miehellä on kyllä oikeus hoitaa erektio-ongelmiaan lääkkeillä kertomatta sinulle.
kyllä ainakin suuttuisin todella, jos nainen salaa jotain voiteita laittelisi. Näistä puhutaan yhdessä ruokapöydässä ennen päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otappa ap arabi tai afrikkalainen mies, heillä mieskuntoa todellakin riittää ja ovat huomattavasti taitavempia rakastelijoita.
Lisäksi he huomioivat naista ja ovat todellisia herrasmiehiä<3
Monella tuttavalla on kyseisistä maista tullut mies ja sanovat ettei suomalaista miestä enää heille tule.
Miksi he haluavat, että mies hallitse heitä ja heidän rahojaan?
Mitäs höpötät? Eivätkä he hallitse saatika dominoi muutenkaan, lisäksi eivät läträä alkon kanssa ja tuoksuvat aina hyvälle
Vierailija kirjoitti:
Otappa ap arabi tai afrikkalainen mies, heillä mieskuntoa todellakin riittää ja ovat huomattavasti taitavempia rakastelijoita.
Lisäksi he huomioivat naista ja ovat todellisia herrasmiehiä<3
Monella tuttavalla on kyseisistä maista tullut mies ja sanovat ettei suomalaista miestä enää heille tule.
Niin, osa huomioi jopa vastentahtoisia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Sitä romantiikkaa/intohimoa on omissa kuvitelmissaan sellaista kohtaan jota ei tunne. Kuvitelmat loppuu heti alkuhuuman jälkeen kun aletaan paremmin tutuksi tulemaan ja vikojen alkamaan näkyä kun silmät aukenee. 😂
Rakkaushan onkin juuri sitä että tykkää toisesta hänen vioistaan huolimatta. Ihastuminen on sitä että näkee toisen täydellisenä.
Vierailija kirjoitti:
Toista ei voi muuttaa, vain itseään.
Aina voi myös muuttaa osoitetta.
Jos ap:n mies jäisi kiinni pettämisestä, niin ap varmasti suhtautuisi siihen yhtä ymmärtävästi, eiks vaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvi pettää, kun voi vaan jättää.
Ei se jättäminen ole niin helppoa, jos on lapsia ja asuntolaina ja arki kuitenkin rullaa ihan hyvin. Ehkä moni aikuinen valitsee salasuhteen tyydyttämään romanttisia tarpeitaan, ja samalla rakentaa elämäänsä niin että lasten lennettyä pesästä, ei tipu taloudelliseen kurjuuteen kun eroaa.
Ja ehkä moni kuitenkin rakastaa sitä puolisoaan ja toivoo hänen heräävän tilanteeseen.
Miten arki voi sujua hyvin, jos miehen kanssa ei pysty keskustelemaan kunnolla eikä tekemään mitään yhdessä, ja mies ei ole ylipäätään edes kiinnostunut ratkaisemaan suhteessa ilmeneviä ongelmia ja vaan huutaa riidan aikana? Tuolloinhan arki nimenomaan ei suju, kun puuttuu kunnon keskusteluyhteys, ongelmien ratkaisukyky ja toisen kunnioittaminen.
Kyllä mä suosittelen ihan rehdisti eroamaan. Sivusuhteet tuppaa tulemaan ilmi, ja huonossa tapauksessa saat aikaan ison sopan ja välit menee poikki moneen ihmiseen lopullisesti.
Huonosta suhteesta voi erota, mielestäni on todella erikoista jos ihminen oikeuttaa pettämisen sillä perusteella, että on liian laiska eroamaan ja ottamaan itse vastuuta elämästään.
Olin tuollaisessa suhteessa kunnes viime kesänä tapasin miehen, joka vei jalat alta. Jätin puolisoni saman tien. Puoli vuotta kesti uutta huumaa ja sitten minut jätettiin. En kadu hetkeäkään. Olen nyt onnellinen sinkku, joka sai kokea olevansa aidosti haluttava, mielenkiintoinen ja naisellinen.
Mies, jonka kanssa minulla oli suhde, oli todella romanttinen. Kuten joku tuossa aiemmin sanoi, siinä on sitten omat ongelmansa. Tajusin kyllä, että minua puhutaan nyt pyörryksiin mutta nautin leikistä niin kauan kuin sitä kesti. Aloin loppua kohti ymmärtää, että heilani oli kova rakentamaan romanttisia kuvitelmia. Erokin oli suuria tunteita täynnä, kuin elokuvasta. Kauniita muistoja sain.
Olen niin kiitollinen, että joku repäisi minut siitä nuutuneesta kuviosta, jossa kiduin. En tiedä, etsinkö tulevaisuudessa vakaaluonteisen kumppanin vai jatkanko auervaarojen nauratettavana. Ainakaan en halua enää olla itsestäänselvyys pitkäaikaiselle puolisolle. Tsemppiä AP:lle vaikean valinnan kanssa.