Viisilapsisella perheellä ei ole enää varaa käydä Linnanmäellä
Viisihenkisen perheen isä Johannes kertoo hämmästelevänsä Linnanmäen tuoreita hintoja.
Rannekkeen hinta nousi viime kesästä neljällä eurolla, ja nyt yksi ranneke maksaa 51 euroa.
Helsinkiläinen Johannes kertoo, että Linnanmäki on ideaalitilanteessa upea kerran kesässä kokemus koko perheelle.
Rannekkeet 5-vuotiaalle lapselle sekä minulle ja puolisolle. 2-vuotiaille kaksosille ostettaisiin kummallekin kaksi laitelippua.
YKSI laitelippu maksaa nykyisin 11 euroa ja oikeuttaa siis nimensä mukaisesti yhteen laitteeseen.
Linnanmäelle on ilmainen sisäänpääsy ja lisäksi muutamiin, perheen pienimmille tarkoitettuihin laitteisiin pääsee ilmaiseksi.
Isä muistuttaa, että huvitteluun kuuluu oleellisesti myös ruokailu.
Viidestään sekin on varmaan yhteensä 50 euron luokkaa. Siellä ruokailu on vain yksinkertaisesti helpompaa pienten lasten kanssa.
AIEMPINA vuosina Alppilaan on matkustettu autolla.
Myös parkki taisi olla ainakin viime kesänä 15 euroa.
Hieman yli kolmekymppinen Johannes muistelee oman lapsuuden kesien kohokohtien olleen juuri Linnanmäellä käyminen.
Tuntuu pahalta, kun en tiedä pitääkö nyt mennä kahdestaan vanhimman lapsen kanssa ja jättää kaksivuotiaat kotiin.
Kommentit (558)
Kun ikä sallii , sinne sitten kesätöihin. Juuri tuttu oli rekryssä ja sai töitä . Palkkakin hyvä.
Tuon ikäisille riittää retki esim. leikkipuistoon, uimarannalle tai kotieläintilalle ja eväät mukaan.
Keskiverto suomalainen somettaja:
"Pitikö niitä lapsia tehdä jos niihin ei ole varaa"
"Tähän maahan ei saa tulla muualta, kun suomalaisista pitää pitää huolta"
Samaan aikaan varmaan haluttaisiin että Suomi menestyisi eikä väkiluku pienenisi vuosien ja vuosikymmenien myötä, vaikka lähellekään kaikki ei tee yhtäkään lasta.
Kyllä tämän maapläntin joku muu täyttää jos ei suomalaiset itse.
Me asumme myös Helsingissä.
Linnanmäellä mieheni ostaa itselleen rannekkeen ja käy lasten kanssa laitteissa. Suurimpaan osaan pääsee vain vanhempi, pienempi käy osaksi niissä ilmaislaitteissa.
Kuljemme sinne julkisilla, kuukausiliput kun on töissäkäyvillä joka tapauksessa.
Eväät kulkee hyvin kylmälaukussa, rattaiden alla olevassa taskussa. Rattaat on mukana vaikka nuorinkin on kolme, koska niissä on helppo kuljettaa kaikki tavarat plus pienempi voi levähtää halutessaan. Sen kylmälaukun sain muuten jonain kylkiäisenä, olikohan Lidlistä.
Lapset tykkää pakata ne eväänsä, usein leivomme sinne itse herkkuja ja se on osa sitä huvipuistoelämystä.
Teemme myös aina niin, että mieheni ostaa itselleen ja isommalle lapselle uusintaliput vielä seuraavaksi päiväksi, koska ne on halvat ja sitten sitä Linnanmäkeä saa kahdeksi päiväksi jolloin päivää kohti kulu ei edes ole iso.
Sitten ei tarvitse käydä muualla huvipuistossa enää tms.
Vierailija kirjoitti:
Keskiverto suomalainen somettaja:
"Pitikö niitä lapsia tehdä jos niihin ei ole varaa"
"Tähän maahan ei saa tulla muualta, kun suomalaisista pitää pitää huolta"
Samaan aikaan varmaan haluttaisiin että Suomi menestyisi eikä väkiluku pienenisi vuosien ja vuosikymmenien myötä, vaikka lähellekään kaikki ei tee yhtäkään lasta.
Kyllä tämän maapläntin joku muu täyttää jos ei suomalaiset itse.
Jatkuva narina siitä kun lapsille ei ole varaa sitä eikä tätä kun kaikki niin kallista. Sehän vaan osoittaa että lapsia on tehty liikaa varoihin nähden.
Tai sitten narinan sijaan keksitään halvemmat ajanvietteet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Linnanmäen hinnat ovat kerman kuorintaa. Eikös perusidea aikoinaan ollut, että kaikilla lapsiperheillä olisi varaa käydä Lintsillä.
Ei tässä Suomessa ajatella mitään muuta kuin sitä että kaikki mahdolliset kulutkin on katettava asiakkaiden rahoilla.
Kenen ne kulut pitäisi maksaa, jos ei asiakkaiden?
Miten olisi Tykkimäki ja iltarannekkeet siellä. Kolmessa tunnissa tuon ikäiset jo väsyvät tarpeeksi. Yht. 66€ kolmelta alle 120cm. Se puisto on juuri pienille tehty. Paljon laitteita pienille eikä jonoja ole.
Me käytiin lapsena vain muutaman kerran Puuhamaassa tai Serenassa uimassa, osa oli vielä jotain seurakuntaretkiä. Muuten kesällä oltiin sukumökillä. Välillä nukuttiin sielläkin teltassa ja aitassa. Sinne ei tullut sähköä tai juoksevaa vettä.
Lapsena en suuremmalti käynyt ulkomailla, ainoastaan risteilyllä Tukholmassa ja Tallinnassa, niilläkin reissuilla hytti oli autokannen alapuolella tai ei hyttiä ollenkaan.
Mistä faijaa siis kenkä puristaa? Duunikaverilla vain yksi lapsi ja sillä hyvin varaa käydä lintsillä?
Ihan hyvin heillä menee, jos tämä on ongelma. Jos ei ole rahaa huvituksiin, niin keksitään muuta tekemistä. Ongelma ratkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiverto suomalainen somettaja:
"Pitikö niitä lapsia tehdä jos niihin ei ole varaa"
"Tähän maahan ei saa tulla muualta, kun suomalaisista pitää pitää huolta"
Samaan aikaan varmaan haluttaisiin että Suomi menestyisi eikä väkiluku pienenisi vuosien ja vuosikymmenien myötä, vaikka lähellekään kaikki ei tee yhtäkään lasta.
Kyllä tämän maapläntin joku muu täyttää jos ei suomalaiset itse.
Jatkuva narina siitä kun lapsille ei ole varaa sitä eikä tätä kun kaikki niin kallista. Sehän vaan osoittaa että lapsia on tehty liikaa varoihin nähden.
Tai sitten narinan sijaan keksitään halvemmat ajanvietteet
Tässä tapauksessahan oli saatu kaksoset eli tarkoitus varmaankin oli hankkia vain kaksi lasta.
Mutta se että helsinkiläisen pitää päästä sinne just autolla ja pitää saada just ruokailla siellä on ihan turhaa.
Jotka priorisoivat lomatekemisenä Linnanmäkeä, varmasti sinne voivat nyt jo säästää sen verran. Jos se ei ole ehdoton käyntikohde, voi hyvin jättää väliin. Meidän lapset eivät koskaan välittäneet käydä siellä, toki kun olivat pieniä käytiin parina kesänä. Mutta isompanakin jättivät suosiolla väliin.
Itsellä neljä alle kouluikäistä eli samaa ikäluokkaa lapset kuin Johanneksella ja joka vuosi ollaan käyty Linnanmäellä ilmaiseksi. Alle kouluikäisille riittää hyvin ne 10-11 ilmaislaitetta ja itse en ainakaan matkapahoinvoivana yhteenkään laitteeseen kaipaa, joten ei tulisi mieleenikään ostaa itselleni ranneketta.
Ei edes asuta Helsingissä, mutta lähijunilla pääsee kauempaakin pienten lasten kanssa ilmaiseksi matkustamaan.
Ja jos vielä ottaisi omat eväät niin siinäkin säästyisi paljon, että Linnanmäkihän on mahtava kerta siellä on mahdollista viettää päivää ilmaiseksi. Me nyt sentään syödään siellä buffetissa, mutta muuten ei tule kuluja.
Nauratti tuo hintavertaus Disneyn hintoihin, sama kun vertaisi Kouvolaa Roomaan.
Jaa. Ollaan käyty Lintsillä perheenä viimeksi jotain 15 vuotta sitten. Lapset on päässeet luokkaretkillään sen jälkeen.
Pitääkö olla huolissaan?
Asutaankin vielä maakunnassa ja reissu tekisi kaikkinensa lähes tonnin. Käytetään se muuhun.
Ja meillä lapset on päässeet vuorotellen toivereissuille erikseen äidin kanssa.
Haksahdin klikkiotsikkoon ja luulin, että nyt on todella joku jättikorotus tyyliin +50% tai jotain. Kävikin ilmi, että lippuhan on jo ennestään maksanut 47€! Minä en tiennyt, koska en käy huvipuistoissa. Neljään euroon per henkilökö se käynti nyt sitten kaatuu. Kyllä pitää olla talous todella tiukilla, jos muutama kymppi kaataa korttitalon. Silloin ehkä kannattaisi miettiä, onko se huvipuisto nyt järkevä rahankäyttökohde laisinkaan.
Onneksi siellä ei tarvitse käydä. Suomen sisällä matkailu on ollut jo vuosikymmeniä järkyttävää rahan tuhlausta, samoilla satasilla pääsee jo maailmalle. Kotimaan yritykset kuolee, voi kyynel.
Minä en ymmärrä miksi joku edes haluaa syödä siellä jossain ravintolassa! Ruoan taso ei ole kummoinen, siellä on hälyä ja tungosta.
Linnnanmäki on puistona aivan satumaisen kaunis, ihanat kukkapenkit ja vesiaiheet jne, joten meille ainakin nimenomaan ne hyvät omat eväät on paljon mieluisampi vaihtoehto, vaikka meillä olisi varaakin käydä ravintolassa.
Ostamme kyllä jätskit/hattarat tms. sieltä. Se kuuluu käyntiin.
Linnanmäen operaattori on Lasten päivän säätiö joka on superyleishyödyllinen, eli se ei maksa voitoistaan 20% yhteisöveroa. Lisäksi Linnanmäki sijaitsee Helsingin kaupungin vuokratontilla, joka on voimakkaasti subventoitu. Linnanmäellä on suuri yritysmyyntiosasto, joka kilpailee suoraan kaupallisten toimijoiden kanssa, joilla ei ole samoja yhteiskunnan tukia.
"Linnanmäki - veroparatiisi keskellä Helsinkiä"
Linnanmäki - veroparatiisi keskellä Helsinkiä | Yle
Linnanmäen rannekkeen hinta on noussut 2013-2024 14€ eli n. 33%. Inflaatio sitä, inflaatio tätä mutta näköjään ahneudella ei ole mitään rajaa. Aina tungetaan perusteeksi lastensuojelua, mutta eikö mikään muu muka rahoita sitä toimintaa? Kunnat? Valtiot??
Viiden lapsen elättäminen maksaa niin paljon, että en olisi huolissaan pelkästään Lintsistä. Jo kahden lapsen harrastuskulut voivat olla pari tonnia vuodessa.
Voihan sitä Lintsin tilalle keksiä vaikka mitä muuta kivaa.
Ihme marinaa siitä, että ei ole varaa. No mitä siitä sitten. Kaikkea ei voi saada, se on ollut taivaan tosi koko ihmisen historian. Jos oikein sinne haluaa, niin säästäköön. Hetikaikkimullenyt. Sitäkö ne opettaa niille viidelle lapselle.