Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Viisilapsisella perheellä ei ole enää varaa käydä Linnanmäellä

Vierailija
07.03.2024 |

Viisihenkisen perheen isä Johannes kertoo hämmästelevänsä Linnanmäen tuoreita hintoja.

Rannekkeen hinta nousi viime kesästä neljällä eurolla, ja nyt yksi ranneke maksaa 51 euroa.

Helsinkiläinen Johannes kertoo, että Linnanmäki on ideaalitilanteessa upea kerran kesässä kokemus koko perheelle.

Rannekkeet 5-vuotiaalle lapselle sekä minulle ja puolisolle. 2-vuotiaille kaksosille ostettaisiin kummallekin kaksi laitelippua.

YKSI laitelippu maksaa nykyisin 11 euroa ja oikeuttaa siis nimensä mukaisesti yhteen laitteeseen.

Linnanmäelle on ilmainen sisäänpääsy ja lisäksi muutamiin, perheen pienimmille tarkoitettuihin laitteisiin pääsee ilmaiseksi.

Isä muistuttaa, että huvitteluun kuuluu oleellisesti myös ruokailu.

Viidestään sekin on varmaan yhteensä 50 euron luokkaa. Siellä ruokailu on vain yksinkertaisesti helpompaa pienten lasten kanssa.

AIEMPINA vuosina Alppilaan on matkustettu autolla.

Myös parkki taisi olla ainakin viime kesänä 15 euroa.

Hieman yli kolmekymppinen Johannes muistelee oman lapsuuden kesien kohokohtien olleen juuri Linnanmäellä käyminen.

Tuntuu pahalta, kun en tiedä pitääkö nyt mennä kahdestaan vanhimman lapsen kanssa ja jättää kaksivuotiaat kotiin.

Kommentit (558)

Vierailija
41/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyse on viisihenkisestä perheestä, ei viisilapsisesta perheestä.

 

Tuossa on yksi 5-vee ja kaksi 2-veetä, joten ainoat jotka oikeasti tarvitsee rannekkeen on toinen vanhemmista ja se viisivuotias. Nuo pienemmät pärjää erinomaisen hyvin niillä ilmaislaitteilla.

 

Helsinkiläisinä he pääsevät sinne kyllä julkisilla, ei ole pakko maksaa parkista.

 

Ja kolmelle pienelle lapselle voi pakata ihan perinteisen eväskorin. Ja ostaa sitten vaikka pehmikset päälle.

 

Juurikin noin. Lisäksi, kun 2-vuotiaat on kaksosten rattaissa, niin ainakin toinen vanhemmista pääsee julkisissa ilmaiseksi. 

 

Vierailija
42/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä neljä teiniä eikä todellakaan mennä lintsille. Ovat hinnoitelleet itsensä ulos meidän kesäriennoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin pienten lasten ei edes tarvi päästä lintsille. Kouluikäisinä vasta.

Meillä on lapset saaneet kokea elämää jo syntymästä lähtien. Mikä ihme on tämä ajatusmaailma? Tiedätkö mitä kaikkea lapset oppivat jo tutkimalla aistein? Kun opettaa syntymästä lähtien kaikkea elämää niin se näkyy lapsen älykkyydessäkin sekä onnellisuudessa.

Noin pienet voivat kokea elämää halvemmissa kohteissa. On turha viedä heitä jonnekin mikä maksaa maltaita, eikä lapsi enää seuraavana päivänä muista koko asiaa. 2-vuotiaalle on elämys lähteä vaikka johonkin toiseen leikkipuistoon ja eväät mukaan.

 

Joo kyllä mutta kalliissakin kohteissa saa käydä jos haluaa niin ei sitten harmita suotta, se laskee onnellisuutta jos tinkii koko ajan mieleisestänsä elämästä rahan takia. Teidän ei suinkaan ole pakko väkisin käydä siellä tai muuallakaan kalliissa kohteissa.

Vierailija
44/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi nämä suurperheet aina valittaa, että heillä on niin ja niin kallista kaikki kun on viisi lasta. Se on ihan oma valinta. Tulotaso on varmaankin myös suhteutettu huollettavien määrään.

Heillä on kolme lasta, ei viisi.

Vierailija
45/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsia ei ole pakko tehdä

Vierailija
46/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

2 vuotias ei tajua lintsistä hevon helv...eikä edes muista olleensa siellä. Ja muutenkin mukavaa varmaan työntää rattaita sitä vuorta ylös plus se tungos. Järki päähän ja vain se 5 vuotias lintsille.

Näin usein perustellaan itselle se miksi tehdään kuten tehdään. Hyvin menee, jatka vain. Tuossa monet kehittyvät nopeasti. Itse olen kehittynyt lähinnä perustelemaan vain sitä miksi ansaitsen ostaa uusia vaatteita tarpeeseen itselleni kaupasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällä kertaa sentään referoit jutun etkä kopioinut lehdestä suoraan, propsit siitä. Silti turha uutinen.

Vierailija
48/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö lapsilisä ole edes tuon 51 euroa?

Kolme lastako noilla on? Eikös se tee yli 400 euroa kuussa yhteensä. Kolmen lapsen lippu 150 euroa eli jäisi vielä yli 250 euroa ylikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulotasoon nähden liikaa ahnehdittu lapsia. Olisi tehty vain 1-3 lasta niin olisi niille jotain huvejakin varaa kustantaa.

5 lasta kun pitäisi vielä elättää ammattikoulun tai lukion ajan eikä niistä enää saa mitään tukia. Onko etukäteen tätä yhtään mietitty.

Vierailija
50/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap opettele havainnoimaan, 5 henkinen perhe ei ole sama asia kuin 5 lapsinen perhe. Vaikka kyllä ne vanhemmat on itsekin lapsia ollut. Nähtävästi vanhemmat kyllä lapsellisia edelleen kun itkee hesarille siitä kun ei pääse lintsille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mä olen kahden lapsen yksinhuoltaja ja sanon, että turhaa kitinää. Eihän 2-vuotiaat edes tarvitse ranneketta. Sen ikäisille on ilmaislaitteita.

Tai sitten jättää vaan ne 2-vuotiaat kotiin ja menee isomman kanssa. Hän saa kerrankin itse olla kaksin äidin tai isän kanssa ilman, että pikkusisarukset on viemässä huomiota. Eikä 2-vuotiaat osaa edes itkeä minkään lintsireissun perään. 

Vierailija
52/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sunnuntaina kun menee, niin useampi parkkipaikka Linnanmäen ympäristössä on ilmainen mutta, jos auton haluaa portin eteen, niin kyllähän se maksaa. PK-seudulla asuva voi käyttää myös julkisia, jolloin tuon perheen tapauksessa vain yhdestä aikuisesta menee lippu ja muut matkustaa ilmaiseksi (olettaen, että 2-vuotiaat ovat yhteisissä rattaissa).

 

Toiselle vanhemmalle ei välttämättä tarvitse ranneketta. Toinen voi vahtia osaa lapsia sillä aikaa, kun toinen käy laitteessa jonkun kanssa. Kaikkien ei tarvitse päästä yhtäaikaa joka paikkaan ja isompi voi päästä jonnekin myös ilman vanhempaa. 



Omat eväät mukaan (kulkee hyvin rattaissa). 

 

Jos ei ole varaa nyt, niin ottakaas, kunhan lapset ovat kouluikäisiä tai teinejä, niin kulut ovat ihan eri luokkaa (ruoka, puhelimet, vaatteet, harrastukset, kaverisynttärit jne.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

2v ei kuulu Lintsille

Vierailija
54/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä isommat lapset olivat ekan kerran Lintsillä 12- ja 10- vuotiaina. Pienin, nyt 8v ei ole vielä käynyt ollenkaan. Joten ihan en ymmärrä, et miksi noin pienten kun ap:n lapset ovat pitäisi sinne päästä. Tai ei siitä ainakaan pitäisi valittaa kun rannekkeita ei tarvi kun yhdelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Särkänniemeen sai parhaimmillaan 19e Black Fridaysta rannekkeet ja ostin 7:lle lapselle😅Otetaan aina eväät, koska juurikin huvipuistojen hinta/laatusuhde ruuassa on niin huono ettei näen järkeä siihen. Ostan rannekkeitten päälle kasan pelilippuja niin jokainen saa koettaa jotain. Kun ollaan lähdösssä tilaan mäkkäriin tai heseen ruuat ennakolta ja siellä syödään päivän päätteeksi. Lintsillä on käyty monesti, että käydään vain ilmaisissa tai Rollen päivässä jolloin ranneke on halvempi ja isommat lapset saa sen. Minua oikeasti ison perheen äitinä ärsyttää tämmöiset minulla on 5lasta ja kaikki on kallista..sitä on tehtävä vähemmän lapsia tai sitten jäätävä kotiin. Minustakin tuo yli 50e ranneke on kallis, olisi rahaa se maksaa, mutta itse mietin onko järkevää enkä valita lehdessä. Powerpark on myös kiva ja sinne olisi kanssa saanut aiemmin edullisia rannekkeita eli ennakointi. Ollaan myös tuolla Tampereella yö kylpylähotellissa Särkänniemen yhteydessä mikä on myös varattu aikaa sitten niin, että oli edullinen ja voi perua jos kipeinä ollaan.

Vierailija
56/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä hallitus kannustaa ihmisiä menemään TÖIHIN esim ministeriksi kun varsinkin 10 000 euroa tienaavien verotusta kevennetään. Kyllä sillä rahalla käy vaikka joka päivä linnanmäellä isompikin perhe.



Eihän nyt kenenkään kannata jäädä keskituloiseksi. Noin monella lapsella tulee jo lasten mukana sen verran usein tarttuvia flunssia ja viruksia että menee pahasti miinukselle palkka ensimmäisine palkattomine sairaspäivineen.

Vierailija
57/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka muka ruokailee siellä viiden lapsen kanssa????

 

Minulla on vain kaksi, eikä tulisi mieleenkään syödä ravintolassa, koska ne on tajuttoman kalliitta, eikä edes laatu ole kummoinen.

 

Eikä meillä koskaan molemmilla ole ranneketta, vaan vain toisella.

Kyllä siellä nälkäkin ehtii tulla. Siis et ruoki lapsiasi?? 😳

Me tehdään niin että kotona tai mökillä tehdään eväitä kaksi kylmälaukullista täyteen. Kerrosvoileipiä, mehuja, vettä, jogurtteja jne. Ja kahvia termariin. Parkkipaikalla käydään syömässä kun tulee nälkä. Eväät maistuvat tosi hyvälle, sanovat. Useimmiten on 2-4 nuorta ja heille ostetaan rannekkeet. Koko päivän viihtyvät ja kiertävät laitteita läpi. Meille riittä ajanvietto siellä muuten vaan. "Ravintoloiden" hinnat on olleet aina pilvissä ja antimet aika vaatimattomia. Käydään Lintsillä niin kauan kun nuorisoa kiinnostaa. Kerran kesässä.

Vierailija
58/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös ole sellaisia puistoja joissa on jotain lasten häkkyröitä. Vie ne sinne, tekee koriin eväät ja auton perään heittää kokoontaitettavat retkijakkarat. Patteriradiosta laittaa sirkusmusiikkia.

Vierailija
59/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kallistahan tuo on, sitä ei voi kieltää. 

Mutta; Viisi lasta ei tule vahingossa. 

Nämä on valintoja. 

Itse en lapsena päässyt mihinkään ikinä (ei mitään matkoja huvipuistoihin, ulkomaista puhumattakaan, ei elokuvia, ravintoloita, uusia vaatteita, maksavia harrastuksia, omaa pyörää jne). Viisi lasta meitä oli ja kouluttamattomat pitkäaikaistyöttömät vanhemmat. Köyhyys jätti jälkensä hyvässä ja pahassa. 

Päätin, että omille lapsilleni tarjoan parempaa. Juurikin elämyksiä, joista itse jäin lapsena paitsi. Iloisia muistoja. Ja opetan, ettei nämä (Linnanmäet ja ulkomaille meno) ole itsestäänselvyyksiä kaikille. Hankin ammatin, uran alulle. Sittne lapset. Kaksi. Kaksi lasta on ehdoton maksimi, jolle elatuskykyni riittää siinä määrin, että arki on lepposaa ja lomilla varaa johonkin erityisempään.

Vierailija
60/558 |
07.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omat eväät, ilmainen sisäänpääsy ja 2-5 v lapsille pienet laitteet ovat ilmaisia. Ilmainen reissu lukuunottamatta bensoja tai bussilippuja (aikuisille).

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kahdeksan