Suomen kaunein koti Kesämökit 2024 Official
Tänään alkaa uusi kausi.
Samalla ruutuun saadaan myös uusia tuomareita. Pitkään mukana olleiden Sini Rainion ja Tero Pennasen tilalla aloittavat Nelosen Huvilasta & huussista tuttu maisemasuunnittelija Kati Jukarainen ja arkkitehti Otto Heinonen.
Ellinoora Uusi-Kartano, vastaava tuottaja:
-Pitkäänkin jatkuneiden ohjelmien osalta jokainen kausi on oma ihana kokonaisuutensa. Ohjelmien esiintyjien kokoonpanoa tarkastellaan aina silloin tällöin esimerkiksi sen mukaan, mihin halutaan tulevalla kaudella ohjelman sisällössä keskittyä.
Kaudella katse halutaan luoda entistä enemmän myös mökin ulkopuolelle. Piha ja tontti kun ovat tärkeä osa mökkielämystä. Jukarainen kuului jo vuonna 2015 Kauneimman kodin sisarsarjan, Suomen kauneimman pihan tuomaristoon. Tuolloin tuomaristossa nähtiin Hanna Sumarin lisäksi palkittu maisema-arkkitehti, nyt jo edesmennyt Tommi Heinonen. Otto Heinonen on hänen poikansa.
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/6eca8162-fe35-415c-a83d-b52232e…
Olisivat vaihtaneet Hanna Sumarin myös pois. Mutta ei, vastaavan tuottajan mukaan tietenkin Hannan pitää ehdottamasti olla mukana, kun hän on ollut alusta asti...
Kommentit (850)
Ihan liikaa tavaraa näissä maalaisromanttisissa mökeissä. Sen fiiliksen saa myös pienemmällä tavaramäärällä.
Eikö sillä viimeks näytetyllä mökillä voi peseytyä kuin sillon kun on satanut? :O Kun ei ollut muuta peseytymistilaa kuin se amme ulkona.
Nyt oli sellaista mökki meininkiä, eikä turhaa pröystäilyä, missä mökille tulo on kuin saapuminen kuninkaan palatsiin.
Viimeistä mökkiä lukuunottamatta ei juurikaan ollut romantiikkaa maalaisromantiikasta puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sillä viimeks näytetyllä mökillä voi peseytyä kuin sillon kun on satanut? :O Kun ei ollut muuta peseytymistilaa kuin se amme ulkona.
Samaa mietin. Eikö ollut edes kaivoa tai mitään vettä? Eihän tuommoinen oikein toimi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan liikaa tavaraa näissä maalaisromanttisissa mökeissä. Sen fiiliksen saa myös pienemmällä tavaramäärällä.
Makuasioita, sanoi Musti kun muniaan nuoli.
Tulee sekava vaikutelma kun kukkia ja istutuksia ripotellaan sinne tänne. Ryhmittelyllä voisi saada paremman tuloksen.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin jo seuraavan jakson. Varmasti olivat omistajilleen todella rakkaita paikkoja, mutta pakko myöntää, että ihmettelen, miksi edes niitä oli ohjelmaan valittu.
Ensimmäinen taloista oli jo ulkoa omaan makuuni liian romanttinen ja omakotimainen,
Miksi ihmettelet? Ethän sinä ja sinun sisustusmakusi ole tuotannosta vastaamassa. Jos haluat oman makusi mukaisia asuntoja tähän ohjelmaan, sinun täytyy hankkiutua Maikkarille töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9 jakson mökeistä jatkoon mennyt ei hirveästi miellyttänyt. Hurjan paljon tavaraa ja jitenkin synkkä ja ankea pihapiiri.
Viimeinen romanttinen söpöys oli kivoin, vaikken normaalisti tuollaisesta sisutuksesta tykkää. Siinä oli kuitenkin vanhan ajan romantiikkaa, ei tähtityynyjä ja kuormalavoja. Talo oli myös valoisa ja pihapiiri kaikessa lattamattomuudessaan kiva ja avarat maisemat.
Kaunis mökki mutta minun makuuni liikaa valkoista ja ihan liian pieni tontti.
Ja mikä mielestäni kamalinta, ihan yleisen tien varressa. Oikeasti mökkipihalla ei ole minkäänlaista rauhaa.

Entäs jos asukas tykkääkin istuskella pihakiikussa ja katsella ohikulkevia ja miettiä minne mahtavat olla menossa :)
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosikymmen sitten olin yhden sisustusarkkitehdin luennolla kodin sisustamisesta. Hän sanoi, että ihanteellinen sisustus olisi sellainen, jossa olisi esineitä/asioita asukkaiden ja mahdollisesti heidän sukunsa eri vaiheilta. Tavaroilla olisi tarina ja sisältö eikä niin kuin silloin oli tapana; kaikki pois ja kaupasta uudet. Lopputulos on persoonaton ja vieras.
Tuo on vain yksi näkemys. Ammattilaisen pitäisi kyetä hyväksymään ja suunnittelemaan muitakin kuin yhdenlaisia asuntoja. Vaatimus siitä, että jokaisella pitäisi olla oman suvun historiaa kodissaan on oikeasti monelle mahdottomuus, varsinkin kun voi hyvin arvata, että tuolla tarkoitetaan arvoesineitä, eikä esim. lastulevyistä tv-pöytää.
Jos ihminen pitää omasta kodistaan, ei sitä kenenkään toisen pidä mennä kutsumaan persoonattomaksi tai vieraaksi. Aikamoista ylimielisyyttä.

Tuossahan se on sanottu: muutama vuosikymmen sitten! Ajat muuttuu ja mitä joku sisustusarkkitehti sanoi muutama vuosikymmen sitten ei välttämättä päde tänä päivänä. Kesäasunnot ovat muuttuneet huomattavasti vuosikymmenten aikana. Minäkin vierastan sitä, että suvun historiaa pitäisi tuoda omaan kotiin. Toki en halua sinne lastulevyvirityksiäkään, mutta kai näidenkin välillä on huonekaluja?
Se on juurikin näin, jos ihminen pitää omasta kodistaan, ei sitä pidä muiden arvostella.
Vierailija kirjoitti:
Kandee hommata valonheittimet niin ei ole pimeää keskellä korpee
Ei tarvitse. Oma mökkikin on aivan valoisa, kun on suunniteltu niin, että valo pääsee sisään. Ei pidä mökkiä pystyttää ihan keskelle metsää ja tehdä siitä sellainen, että sisätilat ovat koko ajan hämärät. Sellaisella mökillä ei viihdy kukaan - no ehkä joku erakko korkeintaan.
En pitänyt siitä mökistä, joka taisi mennä jatkoon ja jossa oli se lasipinta laitettu pöydän päälle. Ensin tehdään lankkupöytä ja sitten siihen lasi, ei oikein sovi mielestäni.
Jos siihen mökkiin olisi viety silmät sidottuna, olisi luullut tulleensa kirpputorille. Olisin varmaan kysynyt: Minkä hintainen tämä kynttilänjalka on?
Television edessäkin oli lamppu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sillä viimeks näytetyllä mökillä voi peseytyä kuin sillon kun on satanut? :O Kun ei ollut muuta peseytymistilaa kuin se amme ulkona.
Samaa mietin. Eikö ollut edes kaivoa tai mitään vettä? Eihän tuommoinen oikein toimi.
Mökin omistaja kertoi, että asuu samalla paikkakunnalla. Käyttövesi tuodaan mukana ja kait sitten peseytyminen kotona. Ja sellainen käsitys, että mökki on paikka, missä istutaan sireenimajan katveessa, kaffitellaan ja sellaista pientä oleskelua. Aikuisten leikkimökki, söpö kuin mikä.

Moneen rantamökkiinkin kannetaan käyttö-/juomavesi, jos ei ole kaivoa eikä vesijohtoja (harvemmin). Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, peseytymiseen kelpaa järvivesi.
Itse tykkäsin eniten siitä Saimaan rannan mökistä. Toki, se oli aika tavis omakotitalo eikä perinteinen mökki, mutta jos mulla olisi varaa, juuri sellaisen haluaisinkin. Hienolta paikalta kaikilla mukavuuksilla oleva omakotitalo. Varmaan tosin etätyöläisenä muuttaisin sinne aika pian kokonaan jolloin se ei enää olisikaan kesämökki/huvila :D
Viimeinen oli myös ihan söpö, mutta tontista en tykännyt yhtään enkä jaksaisi olla tuollaisessa paikassa jossa ei voi edes peseytyä paitsi jos sattuu satamaan. Siitä keskimmäisestä en tykännyt yhtään, ankea kuivanmaan torppa sen näköisessä maastossa että hyttysiä taatusti riittää, ja sisustus kuin kirpputori.
Vierailija kirjoitti:
Tulee sekava vaikutelma kun kukkia ja istutuksia ripotellaan sinne tänne. Ryhmittelyllä voisi saada paremman tuloksen.
Mahtoiko olla niin, että oli äiti, poika ja pojan tytär? Äidillä on tietysti aikaa hoitaa puutarhaa. Kukkia oli omaan makuun liikaa, mutta olihan ne kauniita ja hyvin hoidettuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9 jakson mökeistä jatkoon mennyt ei hirveästi miellyttänyt. Hurjan paljon tavaraa ja jitenkin synkkä ja ankea pihapiiri.
Viimeinen romanttinen söpöys oli kivoin, vaikken normaalisti tuollaisesta sisutuksesta tykkää. Siinä oli kuitenkin vanhan ajan romantiikkaa, ei tähtityynyjä ja kuormalavoja. Talo oli myös valoisa ja pihapiiri kaikessa lattamattomuudessaan kiva ja avarat maisemat.
Kaunis mökki mutta minun makuuni liikaa valkoista ja ihan liian pieni tontti.
Siis kaikkihan tuola oli maalattu valkoiseksi, jopa se valurautainen paistinpannu🤦🙈