Verovaroin kustannettu kouluruoka pitää lopettaa
Miksi verovaroilla kustannetaan kouluruoka, kun se ei edes maistu kuin noin puolelle koululaisista? Hirvittävä kuluerä ja puolet päätyy jätteeksi. Tähän pitäisi hallituksen puuttua. Toki vähävaraisille lapsille voisi edelleen tarjota leipää, puuroa ja juureksia lounastauolla.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kouluissa olla myös parempi ruoka maksullisena? Moni perhe maksaisi siitä ihan vain statuksenkin vuoksi.
Vaikka siitä mäkkärin Puolasta tuodusta pihvistä :( Eläimien kohtelu ei niin hyvää siellä, jos meilläkin on vielä parannettavaa. Lähiruokaa ennemin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kouluruoan taso ole mitenkään merkittävästi heikentynyt vaan ruokailutottumukset muuttuneet. Hyvin toimeentulevissa perheissä syödään nykyään niin laadukasta ruokaa, että siihen verrattuna kouluruoka on arkista. Matalammissa tuloluokissa taas syödään eineksiä, kuten ranskalaisua, nakkeja ja pakastepizzoja. Epäterveellisiä välipaloja napsivat kaikki. Kun on tottunut saamaan joka aterialla liika-annoksem rasvaa, suolaa ja sokeria, totta kai kouluruoka maistuu valjulta. Lapsilla ja nuorilla on myös käyttörahaa enemmän kuin enemmän, ja he voivat valita, syövätkö kouluruoan vai ostavatko jotain muuta. Omassa lapsuudessani 90-luvulla ei ollut mitenkään tavallista, että lapset ja nuoret olisivat käyneet koulupäivän aikana tai sen jälkeen ostamassa hampurilaisia, paistopistetuotteita, sipsejä ja vastaavia, nykyään kaupat ovat täynnä teinejä.
Näin juuri. Meno alkaa jo pikkukoululaisilla. Koulupäivä kestää vain muutaman tunnin, minkä kyllä sinnittelee, ja koulun vieressä onkin sopivasti kauppa, josta haetaan sipsit kotimatkalle. Omina kouluaikoinani mitään tällaista vaihtoehtoa ei ollut olemassakaan. Jotenkin näistä uutisoinneista saa sen vaikutelman, että nuoret eivät syö, kyllä ne syö, ja paljon syökin, mutta se kaikki on vaan roskaruokaa. Kouluruoan tehtävä ei ole kilpailla jonkun rasvasokerisuolapläjäyksen kanssa. Lienee ihan biologiaan perustuvaa, että jälkimmäinen houkuttelee. Toki kouluruoankin taso vaihtelee, omilla lapsillani se on koulusta ja palveluntarjoajasta riippuen vaihdellut tosi huonosta loistavaan. Mutta kouluruoan tehtävä ei ole mielistellä nuorten makuhermoja, vaikka sellaista perusmaittavaa sen tulisi olla. Ehkä kouluruoan maksullisuus olisi hyvä ajatus periaatteessa, mutta jos ajatellaan näitä sipsejä vetäviä lapsia, niin kyllä se tilanne vanhempia hävettää (jos siitä edes tietävät) ja ihan näön vuoksi se maksu maksettaisiin, ettei tarvitse myöntää, mitä roskaa oma lapsi syö. No, ehkä sitten saataisiin laatua nostetuksi ja ruoka olisi ravitsevampaa heille, jotka sitä syövät.
Vierailija kirjoitti:
Hävettää :/ maailmalla pulaa ruoasta, ihmiset jonottaa vettä, jauhoja tunti/ päivä kaupalla. Täällä naristaa lämpimästä ruoasta.Pari kolme päivää on ihan ruuatta ja kokeilee mitä on oikea NÄLKÄ!! Alkaa maistuun.
Olen ymmärtänyt, että Hurstin valinnastakin ruokansa noutavat ovat nykyään niin nirsoja, että vähemmän herkullisen makuisia ruokia löytyi vinot pinot lähistön roskiksista. Ruokajonon asiakkaat eivät viitsi edes kantaa niitä kotiin asti vaan heittävät roskiin samantien. Luulisi maistuvan jos on todella nälkä ja joutunut jonottamaan ruokaa tuntikaupalla, mutta ei.
Kouluruokailu on syömisen lisäksi opetushetki, jossa kokoonnutaan yhdessä syömään saman pöydän ääreen.
Yhä useammassa perheessä ei enää syödä yhdessä. Se on surullista, koska syöminen on myös sosiaalinen tapahtuma. On ihan eri asia syödä kaverin kanssa jutellen koulussa kuin täysin yksin kännykän ääressä kotona.
Ei ap:kaan maksa yhtään senttiä enempää veroja oli koukussa ruoka tai ei
Mitäs jos lisättäisiin kuria. Ei päästetä niitä pentuja ulos koulusta paistopisteelle, vaan vartijat ovelle ja niskaperseotteella ruokalaan. Ei sitä ennenkään koulun alueelta saanut poistua.

Joo.
Syötetään halvinta hiilarirasvähöttöä mitä rahalla saa vaikka väkisin, että saadaan pennuista paksuja jo ennen teini-ikää.
Suomalaisten kuuluu olla ylipainoisia!
Olen opettaja ja todella kyllästynyt paapottuihin, mulle kaikki nyt heti -kakaroihin. Ruoka pois, jos luulevat ruohon olevan vihreämpää aidan takana. Jos ja kun sota tulee erään itäherran tuomana, niin eiköhän ala ruoka maistua. Niin kuin maistui köyhässä lapsuudessani, jolloin kouluruoka oli käytännössä ainut päivän ateria. Kyllä söin, kyllä maistui, eikä siitä edes pilkattu. Ope sanoi joskus jotain leikillistä.
Voisi koko kouluruokailun lakkauttaa. Tekisi hyvää läskistyneelle nuorisolle ja lapsille. Jokainen jaksaa olla muutaman tunnin syömättä, pieni paasto on vain terveellistä. Ihmetyttää tämä Suomessa vallalla oleva mässäilykulttuuri.
Hohhoijaa. Luuletko, että koululaiset söi 1970-luvullakaan kaikkea sitä kouluruokaa, mitä tarjottiin. Hyvä, että nyt mietitään hävikkiä, toisin kuin silloin.
Vierailija kirjoitti:
Kouluruokailu on syömisen lisäksi opetushetki, jossa kokoonnutaan yhdessä syömään saman pöydän ääreen.
Yhä useammassa perheessä ei enää syödä yhdessä. Se on surullista, koska syöminen on myös sosiaalinen tapahtuma. On ihan eri asia syödä kaverin kanssa jutellen koulussa kuin täysin yksin kännykän ääressä kotona.
Vihasin yhdessä syömistä lapsena. Onneksi vanhemmatkin tympääntyivät siihen ja sain syödä huoneessani tietokoneella.
Vierailija kirjoitti:
Olen opettaja ja todella kyllästynyt paapottuihin, mulle kaikki nyt heti -kakaroihin. Ruoka pois, jos luulevat ruohon olevan vihreämpää aidan takana. Jos ja kun sota tulee erään itäherran tuomana, niin eiköhän ala ruoka maistua. Niin kuin maistui köyhässä lapsuudessani, jolloin kouluruoka oli käytännössä ainut päivän ateria. Kyllä söin, kyllä maistui, eikä siitä edes pilkattu. Ope sanoi joskus jotain leikillistä.
Olen kyllästynyt paapottuihin opettajiin, jotka eivät edes tajua vilkaista sinne pisatuloksiin ja yhdistää sitä omaan epäonnistumiseen työssä.
Kun se sota tulee, tänne jää 3 lapsiperhettä, joten ne opettajat joutavat ensimmäisenä sinne rintamalle.
Monelle nuorelle kouluruoka on ainoa lämmin ruoka.
3-4-vuotiaana veljeni oli pyytänyt mummia keittämään kaalipottua ja kenkärajavelliä, elettiin sota-aikaa. Ei pidä unohtaa, että aina on niitä, joilla ei ole ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
EI kyllästytä. Me ollaan kuitenkin hyvinvointivaltio ja kouluruoka on osa sitä. Haluatteko te romuttaa koko homman?
Siis kouluruokahan alkaa olla tarpeeton, joten ketkä sitä romuttaa? Typerää jättää kouluruoka syömättä, ymmärtämättä että se on saavutettu etu. Voisi pistää maksulliseksi kuukausi kerrallaan. Omana lukioaikana vasta alettiin saada maksuton ruoka ja ainoastaan yksi kävi kotona syömässä koska asui lähellä ja äiti oli kotona. Koululla lopetettiin limuautomaatti eikä koulun alueelta saanut poistua ruokiksella.
Olen päiväkodin täti ja katselen päivittäin sitä, kun ruokaa menee roskiin hirveät määrät. Olenkin päätellyt, että rahaa perheissä on, kun lapset saavat syödä ihan vain sitä, mitä itse haluavat. Päiväkodin ateriat ovat minusta herkullisia ja hyvin suunniteltuja, mutta lapset ovat nirsoja. Ystävällisesti heitä yritämme kannustaa maistamaan.
Nykylapset ja nuoret ei osaa kyllä mitään arvostaa, ei edes ilmaista ruokaa koulussa. Ehkä ne monien ennustamat, tulevat pulavuodet opettavat nykyisen sukupolven paremmille tavoille. Kun joutuu kokemaan puutetta hetken aikaa, alkaa arvostamaan sitä, mitä yhteiskunta tarjoaa.
Enemmän voisi panostaa liharuokiin, koska se näyttää menevän lapsille. Myös mielellään puhtaaseen, eikä prosessoituihin ruokiin.
Kouluruoassa voidaan säästää + laatua parantaa yksinkertaisesti palaamalla entiseen, eli kaikki syövät samaa sekaruokaa (laktoositonta, koska niin yleinen vaiva) ja ainoastaan lääkärintodistuksella saa omat sapuskat. Uskontoja tai vastaavia (esim. vege) ruokavalioita ei huomioida, eikä erikseen tarjota kasvisruokaa sekaruoan lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hävettää :/ maailmalla pulaa ruoasta, ihmiset jonottaa vettä, jauhoja tunti/ päivä kaupalla. Täällä naristaa lämpimästä ruoasta.Pari kolme päivää on ihan ruuatta ja kokeilee mitä on oikea NÄLKÄ!! Alkaa maistuun.
Olen ymmärtänyt, että Hurstin valinnastakin ruokansa noutavat ovat nykyään niin nirsoja, että vähemmän herkullisen makuisia ruokia löytyi vinot pinot lähistön roskiksista. Ruokajonon asiakkaat eivät viitsi edes kantaa niitä kotiin asti vaan heittävät roskiin samantien. Luulisi maistuvan jos on todella nälkä ja joutunut jonottamaan ruokaa tuntikaupalla, mutta ei.
Näissä jonoissa käy myös sellaisia, jotka pihtaavat rahoistaan muuten vaan ja käyvät hakemassa ilmaisia ruokakasseja, vaikka olisi varaa ostaa kaupastakin. Sellaiset varmaan viskaavatkin pahat ruoat pois. Aito tarvitsija ei kyllä nakkaa ilmaisruokaa pois.
Joo.
Syövät vaikka paskaa. Pääasia että maksaa paljon.