Verovaroin kustannettu kouluruoka pitää lopettaa
Miksi verovaroilla kustannetaan kouluruoka, kun se ei edes maistu kuin noin puolelle koululaisista? Hirvittävä kuluerä ja puolet päätyy jätteeksi. Tähän pitäisi hallituksen puuttua. Toki vähävaraisille lapsille voisi edelleen tarjota leipää, puuroa ja juureksia lounastauolla.
Kommentit (104)
Oppikouluaikaan oli maksullinen kouluruoka mulla. Osa söi kotoa otettuja eväitä eikä osallistunut. Kaverini söi eväitä. Tokko rahasta oli pula, kun isänsä oli professorina yliopistossa.
Voisi olla maksullinen.
Voisiko kouluissa olla myös parempi ruoka maksullisena? Moni perhe maksaisi siitä ihan vain statuksenkin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksen möhömahat haluaa koululaisten ruoatkin nyt syödä vai?
Puhutko Krista Kiurusta vai niistä himoläskeistä ay-juntista? Kokkarit on sporttisia ja hyvännäkösiä, ääliö kateellinen vassari pelle.
Joo en ainakaan itse pystynyt syömään kouluruokaa, niin kauhean makuista se on. Joku leipä tai banaa-nikin olisi parempi vaihtoehto.
Monissa Euroopan maissakin syödään lounaalla voileipiä, piiraita tai muuta kylmää ruokaa.
Suomen lämmin koululounas on jäänne siltä ajalta, kun lapset kävelivät ja hiihtivät kouluun pitkiä matkoja ja energian tarve oli suuri. Puurot ja keitot, lusikkaruoka, jota silloin alkuun tarjoiltiin, oli halpaa ja täyttävää. Ei silloin perheissäkään yleensä sen kummempaa ruokaa syöty.
Jos säästöjä haetaan, niin suuri säästö syntyisi, jos tarjoiltaisi kouluissa vain kylmä ateria, esim. ruisleipää, karjalanpiirakoita, sämpylöitä tai nakkipiiloja. Lisäksi hedelmä tai juureksia. Juomaksi ihan vaan vettä. Ei tarvitsisi valtavaa määrää astioita, tiskaajia, keittäjiä, ruokaloita ... tulisi tosi paljon säästöä. Voisi tarjota iltapäivällä myös välipalan.
Vierailija kirjoitti:
On jo vähän vanhasta maailmasta tuo terveysperuste. Sosiaalisin perustein voin ymmärtää, mutta nykyinen ruoka ei järin laadukasta ole, terveydellä sen perusteleminen ei toimi.
No mitäpäs jos valmistettaisiin terveellisempää, maistuvsmpaa ja enemmän lihaa sisältävää ruokaa.
Kouluruoka on nykyään monelle lapselle päivän ainoa lämmin ateria.
Kouluruokalat voitaisiin ulkoistaa jollekin hampurilaisketjulle.
Vierailija kirjoitti:
Oppikouluaikaan oli maksullinen kouluruoka mulla. Osa söi kotoa otettuja eväitä eikä osallistunut. Kaverini söi eväitä. Tokko rahasta oli pula, kun isänsä oli professorina yliopistossa.
Voisi olla maksullinen.
Kunhan ei köyhille perheille tule lasuja siitä, että lapsi ei syö ja paino putoaa.
Onpas taas ongelmaratkaisua per se edellä puuhun.
Jos kouluruoka on nykyään niin luokattoman pahaa ja huonoa etteivät koululaiset halua syödä sitä, ratkaisu ei todellakaan ole luopua kouluruokailusta vaan palauttaa ruoan taso korkeaksi.
Ravinteikas ruoka on edellytyksenä lapsen aivojen kehitykselle ja oppimisille.
Mielummin verorahoja kouluruokailuun. Laittaisin ennemmin tulorajan lapsilisien saajille, max 4.000 e brutto kk tulot yhteensä vanhemmilla -> ei lapsilisiä.
Aina vedotaan pulavuosiin ja kouluruokaan. Sotien jälkeisinä vuosina ja kauan sen jälkeenkin. Kouluruoka ei ollut kuin keittoja joilla ei ollut mitään ravintoarvoa. Silti tätä ylistetään suurena menestystarinana.
Suomalaisten keskipituus saavutti Ruotsin vasta 80-luvulla kun ravitsemustilanne oli 70-luvulla parantunut. Nykyään kouluruoka on kasvisruokia ym muita kuvottavia sotkuja. En todella ihmettele miksei se kelpaa.
Eikä edes 90-luvun lamassa ollut rajoituksia kuinka monta lihapullaa tai kalspuikkoa söi. Itse en aikuisena maksaisi euroakaan kouluruasta.
Vierailija kirjoitti:
Monissa Euroopan maissakin syödään lounaalla voileipiä, piiraita tai muuta kylmää ruokaa.
Suomen lämmin koululounas on jäänne siltä ajalta, kun lapset kävelivät ja hiihtivät kouluun pitkiä matkoja ja energian tarve oli suuri. Puurot ja keitot, lusikkaruoka, jota silloin alkuun tarjoiltiin, oli halpaa ja täyttävää. Ei silloin perheissäkään yleensä sen kummempaa ruokaa syöty.
Jos säästöjä haetaan, niin suuri säästö syntyisi, jos tarjoiltaisi kouluissa vain kylmä ateria, esim. ruisleipää, karjalanpiirakoita, sämpylöitä tai nakkipiiloja. Lisäksi hedelmä tai juureksia. Juomaksi ihan vaan vettä. Ei tarvitsisi valtavaa määrää astioita, tiskaajia, keittäjiä, ruokaloita ... tulisi tosi paljon säästöä. Voisi tarjota iltapäivällä myös välipalan.
Tuo olis ainakin aluks hyvä idea jos kynnys koko ilmaisen kouluruoan lopettamiseen on liian iso,
täytetty sämpylä ja banaani tai omena, mitkä voi syödä käsin tai paperista kun hampurilaisen ja pois ruokailuvälineet tiskit ym. nämä voi jakaa ihan vaan yksi tai pari ihmistä, vahtien että kaikki ottaa vaan yhdet.
Kaikki verovaroin kustannetut tuet voidaan lopettaa.
Uutinen koski koulua Vantaalla eli kaupungissa, jonka kouluruokabudjetti oppilasta kohden on ollut pitkään koko maan pienin. Ei ihmekään, jos ruoka ei maistu kun siihen on käytettävissä niin vähän rahaa, ettei voi odottaa laatua. Toisaalla maassa käytetään kouluruokaan paljon enemmän rahaa, parhaimmimllaan lähes kymmenkertaisesti.
Kävin itse kouluni Vantaalla kasarilla ja ysärillä. Ysärin lamaan siirryttäessä oli havaittavissa tiukat säästökuurit ja ruoan laadun selkeä romahdus. Ymmärtääkseni sieltä ei enää koskaan palattu entiseen vaan jatkettin vyön kiristämistä. Oli helppo saada säästöjä lasten kouluruoasta samalla kun kaupungin hallinnon kokouspalkkiot nousivat.
Median kouluruokailua koskevat uutiset käsittelevät melkein aina Vantaata, mutta kyseessä ei ole koko maan tilanne. Vyön kiristys Vantaalla ja kouluruoan heikko laatu ei ole viime vuosien vaan viime vuosikymmenien häpeällinen tulos. Koko maata koskevat näkemykset kouluruoan osalta eivät saisi missään nimessä perustua Vantaan tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä, pelkkää loputonta haukkumista kuinka p*skaa se kouluruoka on ja todella kauheat määrät vaan roskiin ruokaa,
parempi että koti hoitais kouluruoan ja lapset sitten oikeesti söis sitä mistä tykkäävät, ja vois se ruoan arvostus nousta ja ehkä myös koulun arvostus kun kaikkea ei yritetä väkisin ilmaiseksi tyrkyttää valittajille.
Oli varmaan nälkävuosina todella hyvä pienille lapsille että saivat edes sen yhden kunnon puurolautasen päivässä, mutta ei niitä aikoja enää ole,
ihmiset vaan laiskistuu kun kaikkea holhotaan ja mistään ei mitään vastuuta kodeilla ja vanhemmilla.
Tämä sopii hyvin yhteen kaikkien tukien kanssa. Ilmaiseksi saada ja enemmän vaan valitetaan. Parempi että jokainen hoitaisi oman toimeentulonsa.
Vierailija kirjoitti:
Onpas taas ongelmaratkaisua per se edellä puuhun.
Jos kouluruoka on nykyään niin luokattoman pahaa ja huonoa etteivät koululaiset halua syödä sitä, ratkaisu ei todellakaan ole luopua kouluruokailusta vaan palauttaa ruoan taso korkeaksi.
Ravinteikas ruoka on edellytyksenä lapsen aivojen kehitykselle ja oppimisille.
Ei ole tarkoitus tarjota ravintolatason päivällisiä. Kouluruokailun tarkoitus on myös opettaa syömään kaikkea mitä tarjotaan. Mutta lellipennuille ei kelpaa niin jätetään sitten ilman ja annetaan jonkun yrityksen perustaa lounaskahvila koulun tiloihin ja sieltä saa halukkaat ostaa päivän annoksen.
Kouluruokailu on päivittäin lasten odottama hetki. "Koska mennään syömään?"-kysymys kuuluu joka päivä ainakin maaseudun koulussa. Ihmettelen, että juuri nyt on menossa ilmeisesti jokin kouluruokailun mustamaalauskampanja.
Jokaisella luokalla on myös niitä, joille ei kelpaa mikään tavallinen ruoka. Toisilla ei ole käytöstapoja ja ruokaa päätyy roskikseen. Osan ruokailukäyttäytymisestä näkyy, että kotona syödään ainoastaan nakkeja ja nuudeleita.
Kouluruokailulla on edelleen suuri merkitys lasten hyvinvointiin. Maanantaisin ruokaa kuluu aina paljon enemmän kuin muina päivinä. Ei säästetä lapsilta!
Hävettää :/ maailmalla pulaa ruoasta, ihmiset jonottaa vettä, jauhoja tunti/ päivä kaupalla. Täällä naristaa lämpimästä ruoasta.Pari kolme päivää on ihan ruuatta ja kokeilee mitä on oikea NÄLKÄ!! Alkaa maistuun.