Haittaisiko sinua perinnönjaossa, jos sisaresi olisi elinaikaan saanut perittävältä enemmän kuin sinä?
Mitä ajattelisitte tilanteesta, jossa sisarustasi olisi autettu rahallisesti perittävän vanhemman toimesta enemmän kuin sinua? Hän olisi saanut enemmän rahaa, olisi maksettu laskuja, tuettu elatuksessa, saanut isompia synttärilahjoja jne.
Vaatisitteko, että hänen pitäisi saada vähemmän perintöä kuin sinun, koska on saanut ns. ennakkoon jo? Tilannetta vaikeuttaa sisarusten suuri ikäero (nuorimmaisella ikäeroa muihin 10-20 vuotta). Tämä, joka kiistatta saanut enemmän rahallista tukea on kaikista nuorin (23v), ja asui ns. ainoana lapsena kotona kun muut olivat jo lentäneet pesästä. Vanhemmilla siis myös ollut enemmän kykyä tukea yhtä lasta rahallisesti enemmän ja myös sen jälkeen, kun nuorin on muuttanut pois kotoa. Ja onhan sitä autettu.
Antaisitteko olla, haittaisiko teitä? Myös itse toki olisitte saaneet rahallista tukea tältä vanhemmalta aikoinaan, mutta vähemmän myös olosuhteiden vuoksi.
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Veljeni rupesi aikoinaan riitelemään minun ja vanhempamme kanssa sellaisesta avusta, joka on tavanomaista, jota ei voi laskea ennakkoperinnöksi. Hän ei myöskään muistellut silloin itse aiemmin saamaansa apua.
Vanhempamme pahasti tästä todella mielensä ja teki sellaisen testamentin, joka on perintöoikeuden mukainen muutenkin että rintaperillisille omaisuus jaetaan tasan.
En tiedä tietääkö veljeni tämän testamentin olemassaolosta. Mutta toivottavasti vähentää halua aikanaan riidellä summista.
Rintaperillisille jäämistö menee tasan ilman testamenttiakin, eli ei olisi tarvinnut tehdä erikseen.
Ei haittaisi yhtään. Olen menestynyt elämässä paljon siskoani paremmin taloudellisesti ja muutenkin. Hänellä on ollut erinäisiä ongelmia aika paljon, joten hän tarvitsee aikanaan minua enemmän perintövarallisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsi, minkä ikäinen tahansa ei saisi edes pahoittaa mieltään jos tulee kohdelluksi epätasa-arvoisesti? En vanhempana edes ymmärrä tätä vaan kaikkia pyrin auttamaan ja pitämään samanarvoisesti.
Mutta kun ap:n kuvauksen perusteella heidän tilanteessaan ei ole kyse siitä, että lapsia olisi kohdeltu eriarvoisesti, vaan ennemminkin siitä että vanhempien taloudellinen tilanne on muuttunut sillä välillä kun ap on itse ollut lapsi siihen mennessä kun hänen nuorempi sisaruksensa on ollut lapsi. Vanhemmat ovat tukeneet molempia ihan yhtälailla senhetkisen omien taloudellistensa raamien puitteissa, ne vain on olleet paljon suuremmat silloin kun tuo sisarus oli itsenäistyvä nuori joka tarvitsee apua.
Hmm, eli vanhemmat amtavat vain toiselle jo aikuiselle lapselle rahaa. Onhan tuossa kyse suosimisesta. Eri asia olisi jos enemmän saavanolisi vielä alaikäinen.
mitäs sitten kun toinen lapsi on 50v ja toinen 40? Vieläkö perustellaan paremmilla tuloilla se että 40v saa rahaa ja muuta mutta 50v ei?
erikoinen logiikka
Ei todellakaan. Sisarukset on edelleen rakkaita ja osa perhettäni, joten toivon heille vaan hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole yksin ajatustensa kanssa. Tuhannet sisarussuhteet on revitty rikki juuri tällaisella, kateellisella ulinalla.
Muista niitä tuhansia euroja kun olet vanha ja yksin, mutta sisaresi eivät ole missään tekemisissä kanssasi. Apuakaan on turha pyytää siskolta enää perintöriidan jälkeen. Hän laittaa auttamiselle heti hinnan, kuten sinäkin teit.
Tuo tilannehan on vanhempien syytä. Jos lapsia kohdellaan tasapuolisesti, ei synny turhaa kateutta sisarusten välille.
Meillä on kaikki sisarukset suhteellisen samanikäisiä joten ei ole verrattavissa AP:n tilanteeseen. Vanhempamme ovat auttaneet kaikkia taloudellisesti joissain elämän vaiheissa, ovat myös sen verran viisaita että kaikesta isommasta löytyy paperit.
Jos joskus ovatkin sisaruksilleni maksaneet enemmän ruokaostoksia, puhelinlaskuja tai muita, niin niillä ei kyllä ole sen taivaallista väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsi, minkä ikäinen tahansa ei saisi edes pahoittaa mieltään jos tulee kohdelluksi epätasa-arvoisesti? En vanhempana edes ymmärrä tätä vaan kaikkia pyrin auttamaan ja pitämään samanarvoisesti.
Mutta kun ap:n kuvauksen perusteella heidän tilanteessaan ei ole kyse siitä, että lapsia olisi kohdeltu eriarvoisesti, vaan ennemminkin siitä että vanhempien taloudellinen tilanne on muuttunut sillä välillä kun ap on itse ollut lapsi siihen mennessä kun hänen nuorempi sisaruksensa on ollut lapsi. Vanhemmat ovat tukeneet molempia ihan yhtälailla senhetkisen omien taloudellistensa raamien puitteissa, ne vain on olleet paljon suuremmat silloin kun tuo sisarus oli itsenäistyvä nuori joka tarvitsee apua.
Myytti, että vanhemmat pyrkisivät tukemaan kaikkia lapsiaan yhtä lailla. Jollekin voidaan hyvin todeta,
Ei tietenkään kaikki vanhemmat pyrikään, mutta ap:n kertoman mukaan hänen kohdallaan on näin. Siitähän tässä keskustellaan eikä joka ainoasta ikinä eläneestä vahemmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsi, minkä ikäinen tahansa ei saisi edes pahoittaa mieltään jos tulee kohdelluksi epätasa-arvoisesti? En vanhempana edes ymmärrä tätä vaan kaikkia pyrin auttamaan ja pitämään samanarvoisesti.
Mutta kun ap:n kuvauksen perusteella heidän tilanteessaan ei ole kyse siitä, että lapsia olisi kohdeltu eriarvoisesti, vaan ennemminkin siitä että vanhempien taloudellinen tilanne on muuttunut sillä välillä kun ap on itse ollut lapsi siihen mennessä kun hänen nuorempi sisaruksensa on ollut lapsi. Vanhemmat ovat tukeneet molempia ihan yhtälailla senhetkisen omien taloudellistensa raamien puitteissa, ne vain on olleet paljon suuremmat silloin kun tuo sisarus oli itsenäistyvä nuori joka tarvitsee apua.
Hmm, eli vanhemmat amtavat vain toiselle jo aikuiselle lapselle rahaa. Onhan tuossa kyse suosimisesta. Eri
Jos nyt vaikka se 40-vuotias on neliraajahalvaantunut eläkeläinen ja 50-vuotias hyväkuntoinen osakemiljonääri, niin kyllä, mielestäni on ihan perusteltua antaa tuolle enemmän tarvitsevalle 40-vuotiaalle enemmän rahaa. Tarpeestahan tässä on kyse eikä iästä.
Mun veljelle on annettu tonnitolkulla rahaa ja kun mä jouduin sairaalaan ja pyysin rahaa, niin isä oli niinkuin ei olisi kuullutkaan. Keuhkokuumeessa olin ja työttömänä. Veljellä on lapsia ja mulla ei.
Jos kuolleella vanhemmalla on viimeisen kolmen vuoden ajalta "selittämättömiä" tilisiirtoja jollekin lapsistaan, niin nämä voidaan laittaa ennakkoperinnöksi. Muussa tapauksessa aiemmin annetuista suosiolahjoista ja perinnöistä olisi oltava mustaa valkoisella eli todisteet, jotta niistä voisi alkaa riitelemään.
Jokaisen toivehan on se, että vanhemmat kohtelevat lapsiaan tasapuolisesti. Auttaminen tiukassa tilanteessa tuskin sisaruksia haittaa, mutta jonkun selkeä suosiminen onkin sitten toinen juttu. Aika harvassa on ne ihmiset, joiden mielestä se on ok.
Meillä kun sisareni oli hyvää pataa lakimiehen kanssa, niin toki mies teki perinnönjaon niin että "unohti" isoja sisareni saamia isojakin ennakkoperintöjä (näistä äiti oli ihan suoraan kertonut). Vain yksi isompi summa oli merkitty ja sen verran sisko sai vähemmän sitten kun äidistä aika jätti.
Mutta minä olen aina ollut se joka ottaa askeleen takavasemmalle kun sisareni taas on aina ollut todella hyökkäävä, jopa silloin tällöin väkivaltainen, en tässäkään asiassa katsonut, että riitelemisestä olisi ollut oikein mitään hyötyä.
Varsinkaan kun tulen itsekin hyvin toimeen ihan omillani.
En tiedä, miten sisareni kehtaa aina olla ahneena hyeenana käsi ojossa ja suuna ja päänä, ei hänkään mikään köyhimys ole.
Mutta niin, mieluummin jätän tuollaiset sikseen. Nukun hyvin yöni.
C'est la vie. Nimim. "Se hiljaisempi sisar"
Siskoni, 4 vuotta vanhempi, on saanut ja saa edelleen isältä rahaa aina kun pyytää. Isällä pieni eläke, joten se tässä tilanteessa haittaa eniten.
Isä on sanonut, että hän säilyttää kuitit niin hänen kuoltuaan summat tulee lukea ennakkoperinnöksi, mutta tiedän ettei näin käy. Siskoni on jo varmaan hävittänyt suurimman osan, että saamme sitten periä yhtä paljon. Toki juuri mitään perittävää ei ole.
Eli kyllä, harmittaa jo etukäteen ja siksipä välit ovat jo valmiiksi viileät kumpaankin.
Kyllä mun mielestä lapsia pitää kohdella tasapuolisesti perinnönjaossa ja kyllä minua haittaisi jos näin ei tapahtuisi.
Mutta aloituksesen tapauksessa kyse lienee pienehköistä summista, laskujen maksua tai takuuvuokraa tuskin edes katsotaan ennakkoperinnöksi eli en lähtisi asiasta riitelemään. Toisin olisi jos yhdelle sisaruksista olisi lahjoitettu arvokas kesämökki tms. kuten joskus jossain ketjussa oli.
Ei haitannut. Näin kyllä kuinka paljon oli avustettu, mutta ne meni tarpeeseen.
Minä olen hoitanut asiani niin, etten ole perintöä vailla enkä pahoita mieltäni, jos ei se tasan mene. Pärjäön mainiosti omillani.
Ja jos ajattelen asiaa oman perheeni kannalta, niin tavallaan lahjoitamme kyllä rahaa yhden lapsen perheeseen enemmän kuin muille siitä syystä, että heillä on lapsia ja jokaisella heistä on oma sijoitustilinsä, johon laitamme syntymäpäiväksi ja jouluksi kolme sataa euroa. Kyse ei tietysti ole isoista summista.
Vierailija kirjoitti:
Äitini aikoi aikoinaan suosia sisartani kustannuskellani, koska hänellä on lapsia. Sanoin äidilleni, että jos niin tekee, sisareni ei peri minua. Minulla on omaisuutta kymmenkertaisesti verrattuna äitiini.
Ilme oli näkemisen arvoinen. 😂
Mulle sopi oikein hyvin, että vanhemmat auttoivat siskoani ja hänen lapsiaan. Itse olen lapseton ja tulen toimeen hyvin. Olen jo tehnyt testamentin siskon lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsi, minkä ikäinen tahansa ei saisi edes pahoittaa mieltään jos tulee kohdelluksi epätasa-arvoisesti? En vanhempana edes ymmärrä tätä vaan kaikkia pyrin auttamaan ja pitämään samanarvoisesti.
Mutta kun ap:n kuvauksen perusteella heidän tilanteessaan ei ole kyse siitä, että lapsia olisi kohdeltu eriarvoisesti, vaan ennemminkin siitä että vanhempien taloudellinen tilanne on muuttunut sillä välillä kun ap on itse ollut lapsi siihen mennessä kun hänen nuorempi sisaruksensa on ollut lapsi. Vanhemmat ovat tukeneet molempia ihan yhtälailla senhetkisen omien taloudellistensa raamien puitteissa, ne vain on olleet paljon suuremmat silloin kun tuo sisarus oli itsenäistyvä nuori joka tarvitsee apua.
Hmm, eli vanhemmat amtavat vain toiselle jo aikuiselle
Entä jos ei ole?
Olemme tehneet lapsenlastenkin saamista lahjoista lahjakirjat, että jälkikäteen ai tarvitse arvuutella asioita.
Ap:lle Jos nuorin lapseni asuisi vielä kanssamme, me hyötyisimme siitä enemmän. Asioita kannattaa pohtia moneen suuntaan.
Periaatteen vuoksi haittaa tietysti ihan tahallaan siivelläeläjät jotka elävät ihan tarkoituksella yli varojensa kuppaamalla röyhkeästi vanhempiaan joka on röyhkeän säännöllistä ja tietoista, eikä hyvin harvoin omaa syyttömyyttään pulaan joutumista jolloin siinä tapauksessa kyllä jelppaamisen hyväksyy.
Ei ole oikein opettaa siipiveikkoa sellaiseen elämäntyyliin ettei omasta elämästään tarvitse ottaa mitään vastuuta.
Vanhempien pitää opettaa sellaiseen että annetaan samat sitten kaikille eikä jaeta yhdelle kaikkea. Johan alkaa sitten oppimaan ottamaan vastuuta.