Lue keskustelun säännöt.
Tämä on päiväkodin työntekijöiden mielestä sopiva ikä aloittaa päiväkoti
26.02.2024 |
Kommentit (271)
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodit ovat hirveitä säilöntäpaikkoja. Vanhemmat kiikuttavat aamuisin pikkuisensa ruusunpunaiset laput silmillä päiväkotiin ja kuvittelevat heidän saavan ainutkertaista ja korkealaatuista varhaiskasvatusta. 8-10 tunnin päästä lapsi haetaan kotiin ja tämän kuvitellaan saaneen kovasti kaikkea, mitä kotona ei oltaisi osattu pikkuiselle antaa.
Todellisuudessa minulla on päivän aikana ollut keskimäärin 6 konttaavan lasta vahdittavana. (Onhan jokainen tallessa, eihän kukaan saa vaarallista lelua suuhunsa ja tukehdu? Tippuuko joku juuri kiipeämään oppinut penkiltä alas ja lyö päänsä taas tänään? Löikö Viljo jälleen Ainoa? Adele itki puoli tuntia ilman lohdutusta, kun Helmiä piti syöttää.) Heh heh, hymyillen sitten vanhemmalle kerrotaan, miten mukavasti päivä meni.
Lähden kotiin ja mietin, että onneksi kukaan lapsista ei satuttanut pahasti itseään tänään. Kuitenkin on illalla syyllinen olo, kun alle 2-vuotiaiden lasten
Muuten olen monesta asiasta aivan samaa mieltä, mutta tuota selkärangattomuutta ja suoranaista asiakkaalle valehtelua ei voi ymmärtää. Miksei voi kertoa päivästä asiallisesti ja ystävällisesti, mutta rehellisesti? Miksei voi nätisti ja syyllistämättä, mutta totuudenmukaisesti esim kertoa, että Adele oli itkuinen, taas tänään? Mitä tarkoitusta vanhempien mielistely palvelee? Vai omaa nahkaako siinä varjellaan, ettei Ainon vanhemmat tee valitusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pidä nykypäivän päiväkotielämää ideallina, mutta ihan fuulaa, että kotona olisi välttämättä sen paremmat oltavat tai saisi kännykkävanhemmalta sen kummempaa huomiota. Poikkeuksia on puolin ja toisin - hyviä päiväkoteja ja mahtavia, pitkään kotona olleita vanhempia.
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat huomattavasti yleisimpiä vähävaraisissa ongelmaperheissä ja sellaisten perheiden lapset voittaisivat tutkimusten mukaan päiväkodissa.
Ilman muuta sellaisten perheiden lapset tulisi päästä päivähoitoon, jos kotona ei ole asiat hyvin. Kukaan tätä ei varmasti ole tarkoittanut, ettei voisi mennä, saa ja pitää mennä.
Mutta tuskin näiden pienten lasten( jotka viedään hoitoon alle 3v) äidit kaikki ovat ongelmaisia. Murto-osa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ala. Britanniassa koulunaloitukseen on eri systeemi. Ekaluokka alkaa seuraavana syksynä siitä kun on täytetty 5v. ja ne synttärit pitää olla viimeistään 31.8. Jos synttärit on vasta syyskuun puolella, aloitetaan koulu sitten seuraavana vuonna. Eskariin mennään kun on täytetty 4v.
No kyllä alkaa. Syksyllä 2023 koulun (reception) aloittanut lapsi on täyttänyt neljä välillä syyskuu 2022 ja elokuu 2023.
Eskariin mennään 4v, se on se reception. Varsinainen koulu eli ekaluokka alkaa 5v.
Esikoulut/pre-schoolit ovat sitten erikseen ja niitä järjestetään päiväkodeissakin. Joskaan ne eivät ole pakollisia. Mutta yksityiskoulusta paikan saadakseen usein käytävä siinä koulussa. " Reception is the first year of primary school in England and Wales. " Wikipedia<
Eskari, reception year on usein vuosi R tai 0, tai ihan vaan reception. Varsinainen year 1 on se ekaluokka seuraavana vuonna, mikä aloitetaan 5v.
Yksityiskouluilla voi olla keskenään erilaisia käytäntöjä, mutta usein prep school aloitetaan 7v eli kolmantena vuonna. Toki prep school sisältää myös ne alemmat luokat ja receptionin sekä myös nurseryn.
Vierailija kirjoitti:
Eikö uraa tekevät vanhemmat osaa säästää ennen lapsen hankintaa? Ja pitääkö pikkulapsen vanhemman päästä koko ajan ostamaan uusia vaatteita, saada lyhenettyä asuntolainaa ja kulutettava? Meidän lapsemme on tyytyväinen metsäretkiin, kotona musisointiin, kyläilyyn, sämpylöiden leivontaan yms. ja niillä ei ole mitään tekemistä rahan tai uran kanssa. Olen onnellinen, kun näen että oma lapsi on onnellinen eikä joudu isoon ryhmään, jossa ei ehditä lohduttamaan. Kyllä perheemme on järjestellyt talousasiat, eikä mikään YHTEISKUNTA tarjoa meille kuin pienen korvauksen. Mutta vähälläkin tulee muutaman vuoden toimeen, kun ei kuluta kaikkeen. Ehdimme tienata ja edetä uralla puolison kanssa myöhemmin molemmat taas, kun nämä ainutlaatuiset ensivuodet lapsen kanssa on ohi :)
En tajunnut säästää ekan kohdalla, vasta toisen.
Eka meni 1,5v ja toinen 3v hoitoon.
En tajunnut ensisynnyttäjänä että tosiaan tämä yhteiskunta pakottaa viemään sen lapsen sinne vuoden iässä.
Surullista tosiaan.
Toisen kohdalla olin säästänyt rahaa että voin olla 2 vuotta pois, omaan piikkiin.
Kyllä se rahaa vaatii olla pois työelämästä.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsen paikka ole päiväkodissa vaan perheen kanssa kotona. Päiväkodissa tulee niin huonoja vaikutteita muiden ongelmalapsilta , taudit ja kaikenmaailman syyhyt leviää. Kyllä se koulussa huomaa ketkä on ollut koko pienen ikänsä päiväkodissa ja ketkä ei.
Taudit leviävät joka tapauksessa viimeistään koulussa. Jos lapsi ei ole sairastanut flunssia ja mahatauteja päiväkoti-iässä, hän saa ne kouluiässä. Kummasta olisit mieluummin itse pois, koulusta vai päiväkodista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä nykypäivän päiväkotielämää ideallina, mutta ihan fuulaa, että kotona olisi välttämättä sen paremmat oltavat tai saisi kännykkävanhemmalta sen kummempaa huomiota. Poikkeuksia on puolin ja toisin - hyviä päiväkoteja ja mahtavia, pitkään kotona olleita vanhempia.
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat huomattavasti yleisimpiä vähävaraisissa ongelmaperheissä ja sellaisten perheiden lapset voittaisivat tutkimusten mukaan päiväkodissa.
Ilman muuta sellaisten perheiden lapset tulisi päästä päivähoitoon, jos kotona ei ole asiat hyvin. Kukaan tätä ei varmasti ole tarkoittanut, ettei voisi mennä, saa ja pitää mennä.
Mutta tuskin näiden pienten lasten( jotka viedään hoitoon alle 3v) äidit kaikki ovat ongelmaisia. Murto-osa.
Ei ole. Mutta tutkimusten mukaan tuossa ei ole kyse vain suoranaisista ongelmaperheistä vaan myös niistä joissa ei ns. osata kaikkea. Suoraan sanottuna, mitä alhaisempi etenkin äidin koulutus, sitä parempi lapsen on käydä päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotikasvatus voittaa päiväkodin jos vanhempi oikeasti huolehtii lapsen oppimisesta monipuolisesti. Valitettavasti tätä on nykyään harvemmin vaan vanhemmat menee helpoimman kautta ja lapselle jää puutteita taidoissaan. Helpompi vetää raja johonkin ikään, jolloin päiväkoti voi vielä "pelastaa" oppimattoman lapsen.
Monellako vanhemmalla on tarpeeksi asiantuntemusta, että pystyy tekemään saman kuin kasvatustieteiden kandidaatti tai maisteri? Ammattilainen on aina ammattilainen ja maallikko on maallikko.
Normaali aikuinen ihminen osaa ihan luonnostaan opettaa omalle lapselleen ikätasoisesti arjen taitoja kaikilla osa-alueilla. Tottakai! Ei muidenkaan eläinten poikasia viedä jonkun toisen kasvatettaviksi. Pienen lapsen ehdottomasti paras paikka on kotona. Omassa kodissa ja sen lähiympäristössä, ja lähipiirin ihmisissä on ihan tarpeeksi opeteltavaa sille, kenelle koko maailma on uusi ja ihmeellinen paikka. Itse en edes harkitsisi alle 3v laittamista päiväkotiin, ja pidän 4v ikää useimpien kohdalla optimaalisena, jos perheen tilanne sallii hoitaa kotona siihen asti. 4v ikäinen alkaa jo tarvita ikätovereita ja harjaantuu yhä enemmän yhteiseen toimintaan. Myös perusturvallisuuden tunne säilyy paremmin kun joutuu olemaan pitkän päivän vanhemmista erossa. Kielelliset ja motoriset taidot ovat riittävät, jotta pystyy ymmärtämään ja tulemaan ymmärretyksi, ja jonkinverran on jo kykyä odottaa ja joustaa tarvittaessa. Aikaa on tuossa iässä vielä hyvin oppia ryhmätaitoja ennen eskaria. Kotihoito on pienelle lapselle maailman parasta hoitoa, kunhan lapsen kanssa aidosti ollaan vuorovaikutuksessa, tehdään asioita, ja tarjotaan sopivasti virikkeitä ja uusia kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eskari, reception year on usein vuosi R tai 0, tai ihan vaan reception. Varsinainen year 1 on se ekaluokka seuraavana vuonna, mikä aloitetaan 5v.
Yksityiskouluilla voi olla keskenään erilaisia käytäntöjä, mutta usein prep school aloitetaan 7v eli kolmantena vuonna. Toki prep school sisältää myös ne alemmat luokat ja receptionin sekä myös nurseryn.
On prepit, pre-prepit, pelkät seniorit ja vaikka mitä muuta. Se ei poista sitä tosiasiaa, että Britanniassa alkaa pakollinen koulu 4-5-vuotiaana.
Aika irrallaan vain todellisuudesta, että olisi jotenkin tavallista pystyä olemaan vaikka se neljä vuotta per lapsi kotona, varsinkin jos lapsia on useampi. Taloudellisesti siis. Kotihoidon tuesta jää verojen jälkeen alle 300€/kk. ja vaikka mieheni tienaa ihan ok n. 3000€ nettona niin ei sillä koko perheen kuluja vuosikausia kateta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan varovasti kysyn, vaikka saan varmaan miljoona alapeukkua: millä keinoilla joku jaksaa olla kotona 3-4 vuotta? Minä rakastan lastani, mutta kotonaoloaika alkoi hiljalleen tuntua siltä, että henkiset kykyni ja ammattitaitoni rapistuvat, ja jotenkin tuntui että tippuu kelkasta. Rakastan olla lapseni kanssa, mutta tarvitsen itsekin "virikkeitä", aikuista seuraa, haasteita. Lapsen hoito 100% kotona on hyvin sitovaa, ja kyllä minä sen voin myöntää ettei yksistään lapsen hoito ja kasvatus riitä elämäni sisällöksi vuosikausiksi. Joten te, joille ei tällaista tunnetta tullut, osaatteko kertoa miksi ei, ja miten voisin mahdollisen toisen lapsen kohdalla jaksaa paremmin kotona? Minä tapasin äitikavereita, kävin äiti-lapsi -harrastuksissa ja tein kaikkeni sen eteen että arki olisi vaihtelevaa, mutta silti kaipasin rinnalle muutakin. Lapsen mentyä osapäivähoitoon ja minun aloitettua osapäivätyöt, on oma jaksamiseni parantunut.
Vierailija kirjoitti:
Eskari, reception year on usein vuosi R tai 0, tai ihan vaan reception. Varsinainen year 1 on se ekaluokka seuraavana vuonna, mikä aloitetaan 5v.
Yksityiskouluilla voi olla keskenään erilaisia käytäntöjä, mutta usein prep school aloitetaan 7v eli kolmantena vuonna. Toki prep school sisältää myös ne alemmat luokat ja receptionin sekä myös nurseryn.
On prepit, pre-prepit, pelkät seniorit ja vaikka mitä muuta. Se ei poista sitä tosiasiaa, että Britanniassa alkaa pakollinen koulu 4-5-vuotiaana.
Ei ala, vaan 5-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan varovasti kysyn, vaikka saan varmaan miljoona alapeukkua: millä keinoilla joku jaksaa olla kotona 3-4 vuotta? Minä rakastan lastani, mutta kotonaoloaika alkoi hiljalleen tuntua siltä, että henkiset kykyni ja ammattitaitoni rapistuvat, ja jotenkin tuntui että tippuu kelkasta. Rakastan olla lapseni kanssa, mutta tarvitsen itsekin "virikkeitä", aikuista seuraa, haasteita. Lapsen hoito 100% kotona on hyvin sitovaa, ja kyllä minä sen voin myöntää ettei yksistään lapsen hoito ja kasvatus riitä elämäni sisällöksi vuosikausiksi. Joten te, joille ei tällaista tunnetta tullut, osaatteko kertoa miksi ei, ja miten voisin mahdollisen toisen lapsen kohdalla jaksaa paremmin kotona? Minä tapasin äitikavereita, kävin äiti-lapsi -harrastuksissa ja tein kaikkeni sen eteen että arki olisi vaihtelevaa, mutta silti kaipasin rinnalle muutakin. Lapsen mentyä osapäivähoitoon ja minun aloitettua osapäivätyöt, on oma jaksamiseni parantunut.
Totuus on, että olemme kaikki erilaisia. Toiset kukoistavat kotiäiteinä koko elämänsä, toiset tarvitsevat muutakin kuin kotielämää. Emme elä enää aikaa sata vuotta sitten, joten miksi yrittäisimme pakottaa naiset yhteen muottiin. Suomessa on länsimaiden mittakaavassa melko pitkät vanhempainvapaat, ja ihan pärjääviä ihmisiä kasvaa niin täällä kuin muualla. Itse koin myös osa-aikatyön hyväksi kompromissiksi lasten kanssa. Heille ei tullut koskaan pitkiä tarhapäiviä, ja itse asiassa heillä on tarhasta kivoja muistoja, ja myös kavereita ihan niiltä ajoilta saakka.
Ei kannata ottaa liian vakavasti nettikommentteja. "Tosielämässä" ihmiset ymmärtävät paremmin elämän monimuotoisuutta. Täällä ehkä kirjoittavat ne kärkkäimmät.
Ilmeisesti elän todella jossain aivan toisessa todellisuudessa oman lähipiirini kanssa. Ei meistä kukaan ole ollut niin hyvätuloinen, että olisi voinut jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi hoitamaan lasta kodinhoidontuella. Eikä kenelläkään ole ollut sellaisia säästöjä, että se olisi ollut mahdollista. Mistä ammateista sellaiset säästöt pitkän koulutuksen lisäksi raavitaan kasaan muutamassa vuodessa? Olen alemman korkeakouluasteen käynyt ja palkkani oli valmistumisenkin jälkeen niin huono, että opiskelin toisen alan heti valmistumisen jälkeen, siinä pohjapalkka on parempi kuin korkeakouluopintojen alalla. Mieheni ei ole korkeakoulutettu, vaan duunari, ei tienaa miljoonia vaan vähemmän kuin minä. Asuntolainaa on kyllä, sen verran että mahdutaan kolme lasta ja kaksi aikuista juuri ja juuri asumaan. Lainaa lyhennämme noin saman verran, mitä maksaisimme vuokraa saman kokoisesta asunnosta. Eli mistään luksuksesta ei ole kyse. Auto on vanha bensakäyttöinen, siitäkin on luksus kaukana. Tai luksukseen vaihdettiin, kun edellisestä autosta uupui ilmastointi tyystin, tämä nykyinen jopa viilenee kesäkuumalla!
Töihin paluussa kyse ei ollut urakehityksestä, luksuksesta, vaan ihan puhtaasti taloudellisesta pakosta. Yhden ihmisen 2600 euron palkalla ei tulla toimeen ja siihen se 300 päälle kodinhoidontukea on yhtä tyhjän kanssa. Ihan oikeasti haluaisin tietää, missä ammateissa nämä ihmiset ovat, jotka pystyvät olemaan jopa 3 vuotta kotona ja se tarkoittaa heillä, että ei matkustella ja nipistetään kuluista. Meillä kun kaikkien olisi pakko syödä, se on enää se mistä voisi nipistää eniten rahaa. Minä pyrin jo nyt säästämään jopa veden kulutuksessa, jotta sais sillä tavalla vähennettyä rahan kulua. Käyn suihkussa vain kaksi kertaa viikossa. En käy kampaajilla, ei ole irtoripsiä eikä mitään sellaisia.
Olen jotenkin elänyt siinä käsityksessä, että tällaista elämää suurin osa suomalaisista elää. Että elämäni ei ole erityisen surkeaa ja niukkaa, suurimmalla osalla tulot ovat tätä samaa luokkaa kuukaudessa. Ja näistä tuloista ei ihan heti säästetä sillä tavalla, että voisin nauttia elämästäni lapseni kanssa kotona sen 3-vuotta. Jos pelkästään tuhannen euron säästön saamiseksi menee useampi kuukausi, säästöjä kolmen vuoden osalta pitäisi olla varmaan vähintään se 1500 euroa kuukaudessa ja vanhempainpäiväraha on sinne reiluun yhteen vuoteen asti. Silloin 2 vuotta 1500 euroa kuukaudessa tekee 36 000 euroa, niin johan siinä ehtii tulla vaihdevuodet eteen ennen kuin sellaisen summan saa kasaan näillä luulemillani normaalituloilla. Oletteko te kaikki muut lääkäreitä, juristeja, insinöörejä tai jotain muita vastaavia? Te joilla on säästettynä tuo summa tuosta noin vaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse toivon, että olisin ollut päivähoidossa lapsena. Meillä oli osapäiväoinen hoitotäti, äiti teki enimmäkseen lyhyttä työpäivää. Asuimme Helsingissä, mutta pientaloalueella, jossa oli lähinnä vanhuksia. Muut alueen lapset olivat 4 v. vanhemman veljeni ikäisiä ja he leikkivät keskenän. Olin todella ujo kun menin kouluun ja suurin osa lapsista oli jo rakentanut omat "piirinsä" tarhassa. Niinpä minulla ei oikeasaan ole lapsuuden aikaisia ystäviä ollenkaan.
Poikani meni päivähoitoon täytettyään 3. Hän rakasti hoidossa olemista. Muuttojen vuoksi vasta kolmannesta hoitopaikasta tuli pysyvä. Siellä muodostui ryhmä, mikä säilyi osin esikoulusta lukion kautta RUK:hon yhdessä. Täällä oli silloin ajatus yllä pitää ryhmiä koulusta toiseen jopa samoissa luokissa. Se ryhmä, missä poikani oli, oli kunnianhimoinen, nykyisin jo ammateissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei ole laadukasta varhaiskasvatusta. Ulkomailla on nanny kotona. Ei pienen lapsen paikka ole päiväkodissa, metelistä sen näkee koulussa ketkä on viettänyt päiväkoti elämää ja ketkä ei... Suomessa on se ongelma kun kunnalliseen päivähoitoon tulee kaikki ongelmalapset ongelmaperheistä.
Suomessa varhaiskasvattajien ja opettajien ammattitaito ja koulutus on huippuluokkaa, mitattiin sitä kansainvälisellä millä mittarilla tahansa. Jota ihaillaan ja arvostetaan myös maailmalla. Ja todellisuudessa ryhmäkootkin ovat pieniä.
Ikävä kyllä, suomalaiset lasten vanhemmat eivät sitä osaa arvostaa, koska se on hinnoitteltu liian halvaksi tai jopa ilmaiseksi, mutta jos hintalappu olisi eri, siitä kilpailtaisiin, kenen lapsi saa olla hoidossa.
Esim. Kiinassa, jossa opettajat ovat saaneet Suomessa koulutuksen ja siellä tote
Suomalaisilla vanhemmilla on itsetunto tallessa lastenkasvatuksen suhteen. Kiinassa on niin pitkään ollut yhden lapsen politiikka, ettei kukaan enää tiedä, kuinka moisten yksisarvisten kanssa ollaan.
Pisa-tutkimuksien laskemisella ei ole tekemistä sen kanssa oletko käynyt päiväkotia vai et. Pisa-tutkimus tulokset ovat pudonneet koska nykyajan vanhemmat eivät lue lapsilleen eivätkä vietä näiden kanssa aikaa. Tabletti ja älypuhelin jo 1-vuotiaalle käteen, niin saa vanhempi itsekin selata somea rauhassa. Lisäksi kouluissa painotetaan itseopiskelua, oppilaan pitää itse etsiä tietoa, eikä niinkuin ennen vanhaan kun opettaja opetti koululaisille asioita. Kouluissa tehty muitakin huonja muutoksia, kuten oppilaita ei lähes ikinä jätetä loukalleen vaikka pitäisi, puhumattakaan koulutilojen muutoksista esim. avoimet luokat yms.
Sitten nykyajan lapsille ei pidetä sääntöjä ja rajoja, vaan lapselta kysytään mitä tämä haluaa, päiväkodissa kuulee vanhempien kysyvän aina kotiin lähtiessä et "lähdetäänkö kotiin?" Eihän se lapsi voi sitä päättää, ilmoitat sille lapselle että nyt lähdetään kotiin. Lasten kanssa neuvotellaan, ja vanhemmat tekevät kaikkensa jotta saavat lapsen suostuteltua ja maaniteltua johonkin, ilman että lapsi pettyy ja alkaa itkeä. No tiedoksi, jos lapsi ei koe pettymyksiä ikinä, hänen tunteiden säätelykykynsä eivät kehity, ja hänestä kasvaa koulun prinsessa joka ei halua koulussa tehdä mitään kun ei kotonakaan tarvi. Ja vielä eteenpäin kun mennään hänestä kasvaa aikuinen, joka loukkaantuu verisesti joka asiasta mistä muut eivät ole hänen kanssa samaa mieltä. Ja on aina valittamassa kuinka hänen tunteita ei huomioida ja kunnioiteta.
Nykyajan trendi on että lapsia hankitaan, mutta itse kaverivanhempien kasvattamat uudet vanhemmat ovat ihan pulassa omien lastensa kanssa kun eivät ymmärrä, että lasta pitää kieltää ja kasvattaa. Sitten lapsi laitetaan päiväkotiin mahdollisimman pienenä jotta päiväkodin tädit kasvattaisivat hänet. Ja lomaahan lapsi ei tarvi, ei tietenkään hänen pitää olla joka loma päiväkodissa hoidossa ihmettelemässä miksi muut vanhemmat lomailevat omien lasten kanssa, ja minä en ikinä lomaile. Ehkä minun vanhemmat eivät pidä minusta? Toki tärkeämpää on, että vanhemmalla on omaa aikaa, ja saada nauttia elämästään ilman haluamaansa lasta pyörimässä jaloissa.
Päiväkodin toiminta on suunniteltua ja tavoitteellista, mutta ei mitään niin ihmeellistä mitä vanhempi ei pystyisi kotona lapselle tarjoamaan. Esikoulu on pakollinen ja siellä ehtii oppia ryhmässä toimimisen taitoja. Kukaan päiväkodin hoitaja ei tuo omia lapsiaan hoitoon ennenkuin lapsi täyttää 3, ellei ole pakko taloudellisista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan varovasti kysyn, vaikka saan varmaan miljoona alapeukkua: millä keinoilla joku jaksaa olla kotona 3-4 vuotta? Minä rakastan lastani, mutta kotonaoloaika alkoi hiljalleen tuntua siltä, että henkiset kykyni ja ammattitaitoni rapistuvat, ja jotenkin tuntui että tippuu kelkasta. Rakastan olla lapseni kanssa, mutta tarvitsen itsekin "virikkeitä", aikuista seuraa, haasteita. Lapsen hoito 100% kotona on hyvin sitovaa, ja kyllä minä sen voin myöntää ettei yksistään lapsen hoito ja kasvatus riitä elämäni sisällöksi vuosikausiksi. Joten te, joille ei tällaista tunnetta tullut, osaatteko kertoa miksi ei, ja miten voisin mahdollisen toisen lapsen kohdalla jaksaa paremmin kotona? Minä tapasin äitikavereita, kävin äiti-lapsi -harrastuksissa ja tein kaikkeni sen eteen että arki olisi vaihtelevaa, mutta silti kaipasin rinnalle muutakin. Lapsen mentyä osapäivähoitoon ja minun aloitettua osapäivätyöt, on oma jaksamiseni parantunut.
Sillä keinolla, että lapsia on monta. Tekemistä ja seuraa riittää kaikille jo omastakin takaa. Tuon lisäksi itselle mieluisa, kehittävä harrastus. Nyt työelämässä ollessa kotiäitivuodet (enempi kuin 4) tuntuvat entistä arvokkaammilta.
Olisi kiinnostavaa saada tutkimustietoa siitä, kuinka varhainen päivähoito vaikuttaa kiintymyssuhteiden muodostumiseen ja sitä kautta esim. avioerojen yleisyyteen aikuisiällä.
Taitaa oikea mielipide olla, että minkäikäinen vaan, kunhan on mahdollisimman "helppo" lapsi.
Hieman samaa kokemusta, mutta eri syystä. Olen ollut päivähoidossa ainakin jossain vaiheessa, käynyt kerhossa ja eskarin. Milloin mistäkin syystä (esim. muutto) jokin yhteisö tai ryhmä poistui elämästäni ja toinen ilmaantui. Usein niissä toisissa ainakin osa porukasta tunsi toisensa ennestään. Minulla ei myöskään ollut mitään pysyvää kodin ulkopuolista harrastusta. Minun on aspergerin takia jo muutenkin hankala solmia kaikenlaisia suhteita toisiin ihmisiin, vaikka en ole ujo tai arka. Oli niin helppo eristäytyä, kun "niillä toisilla on jo omat kaverit" (ja voisiko taustalla olla myös hyvin syvälle hautautunut ja sanoittamatta jäänyt alitajuinen tunne, että senkin yhteisön tulee menettämään, joten ei kannata kiintyä kehenkään). Samalla jäi oppimatta tarpeellisia taitoja ja keräämättä hyödyllisiä kokemuksia.