Saksa laillistaa tänään, sallii aikuisille 25 gramman hallussapidon, ja kannabis poistetaan kiellettyjen aineiden listalta
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010248375.html
Saksa laillistaa kannabiksen. Kannabis mieto päihde jolla miljoonat ihmiset päässeet eroon alkoholista.
Polttelijat rauhallisia, päihtymys kevyt ja miellyttävä, ei krapulaa, ei aggressiivisuutta.
Valtavasti toisi Suomeenkin talouskasvua laillistaminen ja rikollisilta vietäisiin tulonlähde. Tuhannet kasvattavat itse Suomessakin, laillistamalla syntyisi pieniä kannabiskahvioita, päijdehaitat vähenisivät, me omaa polttamistamme pohtivat saisimme tietoa ja apua jos tuntuisi että polttelee liikaa.
Milloin järki voittaa Suomessa ja tehdään täälläkin laillistus?
N42, nuoresta asti poltellut työssäkäyvä maisteri joka joskus juo olutta, viiniä sosiaalisesti mutta pitää ykkösrentoutumisenaan pientä kukkasätkää (ei tupakkaa polttava)
Kommentit (741)
Kannabis laillistetaan myös Suomessa, kyse on vain, milloin. On käsittämätöntä, että päättäjät Suomessa pelkäävät konservatiivista vähemmistöä niin paljon, etteivät uskalla edes puhua kieltolain päättymisestä.
Nythän on niin, että kannabista kuin myös vahvempia huumeita kaupitellaan vapaasti, niin laitonta kuin se onkin. Kyse laillistamisessa ei siis olisi huumeiden "vapauttamisesta" vaan suurelta osin päin vastoin: ne pitäisi saattaa sääntelyn piiriin, kun nyt ns. "sääntely" tarkoittaa laittomuutta käytännössä täyttä vapautta, ja lisäksi valtavien rahavirtojen päätymistä rikollisten taskuihin sen sijaan, että säännelty myynti tuottaisi varoja, varsinkin huumehaittojen hoitamiseen, joihin ei nyt tahdo löytyä resursseja.
Nykyinen huumebisneksen villi länsi merkitsee myös väkivaltaa ja poliisin resurssien tarpeetonta tuhlailua, jotka vähenevät laillistamisen (eli vapaan huumekaupan pysäyttämisen) myötä.
Sota huumeita vastaan on hävitty kauan sitten, kuten jo kliseisesti todetaan. Ihmeellistä on lähinnä se, eikö sadan vuoden takaisesta kieltolaista ole opittu yhtään mitään.
Historiantuntemus olisi hyödyllistä, jopa välttämätöntä päättäjillekin, joilta se näkyy usein puuttuvan kokonaan.
Päihdetutkimuksen mukaan:
- noin 800 000 suomalaista on kokeillut kannabista.
- vuoden aikana kannabista käyttää noin 280 000 ja kuukauden aikana noin 100 000 suomalaista.
- päivittäiskäyttäjiä on noin 10 000.
- kannabiksen käyttö on yleisintä 2534-vuotiailla.
Luulisi, että noilla käyttäjämäärillä haitat olisivat jo nähty. Tuosta voi sitten jokainen itse laskea millainen (tässä vaiheessa laiton) markkina meillä on, jonka voitot menevät suoraan ammattirikollisille ja terveyshaittojen osalta maksanaja olemme me veronmaksajat.
Kieltämistä kannattavien tulee muistaa, että kannabis on ollut laitonta Suomessa 1970-luvulta saakka. Ilmeisestikään kieltäminen ei ole ollut se toimivin päihdepoliittinen ratkaisu tämän osalta.
Käyttörikoksen suurin ongelma on se että se on epätasa-arvoinen. Suurissa kaupungeissa poliisi ei käyttöön puutu mutta pikkupaikkakunnilla yksilö voi saada varsin ikävän merkinnän papereihinsa samasta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Voitte pössyttelijä kommarit edelleen pysyä koloissanne. ENSIMMÄISESTÄ merkistä vedän vastapalloon, en kunnioita narko markoja pätkän vertaa.
Kommunistithan juuri haluaa että valtio omistaa kansalaisen ja valvoa ettei kannabista käytetä. Kommunismissa kansalainen omistetaan.
Kapitalismissa on vapaus tehdä mitä haluaa omilla rahoillaan. Siksi Yhdysvalloissa pössytellään vapaasti kuten kultuuriin kuuluu.

Kehonrakentajien käyttämät hormonit ovat vaarallisempia kuin kannabis, mutta oikeuslaitoksen mukaan niiden käyttö ei ole rangaistavaa, koska "oikeuslaitokselle ei kuulu se, mitä ihminen tekee itselleen". Näin siis oikeuslaitos ajattelee hormonien osalta. Kannabista tämä näkemys ei koske.
No jos tekee mieli niin Saksaan saa muuttaa täällä ei ole pakko olla.
Vierailija kirjoitti:
Käyttörikoksen suurin ongelma on se että se on epätasa-arvoinen. Suurissa kaupungeissa poliisi ei käyttöön puutu mutta pikkupaikkakunnilla yksilö voi saada varsin ikävän merkinnän papereihinsa samasta asiasta.
Ainakin tässä kaupungissa poliiseista osa vetelee heinää vapaalla, kyllä tietävät mistä sitä saa, siksi ei paljon kiinnosta jos joku polttelee
Vierailija kirjoitti:
Ihme et valtamedia edes kirjottaa asiasta :D
Faktahan on se että toi "Päihde" on luonnon oma lääke, se on mustamaalattu ainoastaan pahaksi sen takia että sen tilalle ollaan saatu tuotua pillerit ja muu turha millä tehdään rahaa.
Länsimaat on teollistanu kaiken ja kääntäny kaiken vuosien saatossa päinvastaseks totuudesta. Sen takia täällä ihmiset myös voi niin huonosti.
"Lääke" siinä missä hulluruoho, hullukaali tai myrkkykoiso.
Vierailija kirjoitti:
No jos tekee mieli niin Saksaan saa muuttaa täällä ei ole pakko olla.
Tarkoitat varmasti että jos länsimaiset ihmisoikeudet kiinnostaa, niin ei tarvitse niitä etsiä Suomesta vaan Saksasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme et valtamedia edes kirjottaa asiasta :D
Faktahan on se että toi "Päihde" on luonnon oma lääke, se on mustamaalattu ainoastaan pahaksi sen takia että sen tilalle ollaan saatu tuotua pillerit ja muu turha millä tehdään rahaa.
Länsimaat on teollistanu kaiken ja kääntäny kaiken vuosien saatossa päinvastaseks totuudesta. Sen takia täällä ihmiset myös voi niin huonosti.
"Lääke" siinä missä hulluruoho, hullukaali tai myrkkykoiso.
Kannabis on vähähaittaisin päihde ja monipuolisin lääkekasvi. Mainitsema kasvit eivät ole kumpaakaan.
Lääkekannabis:
https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4%C3%A4kekannabis
.
https://yle.fi/uutiset/3-10650937
EU-parlamentti haluaa lääkekannabiksen Kela-korvauksen piiriin
.
Parlamentti kehottaa EU-komissiota ja jäsenvaltioita käsittelemään esteitä, jotka haittaavat kannabiksen käyttöä lääkinnällisiin tarkoituksiin.
Parlamentti huomauttaa lauselmassaan, että "on todisteita siitä, että kannabis tai kannabinoidit voivat olla tehokkaita ruokahalun parantamisessa ja painonmenetyksen estämisessä hivin/aidsin yhteydessä ja että ne voivat helpottaa mielenterveyden häiriöitä, kuten psykoosia ja Touretten oireyhtymää, ja lieventää epilepsian sekä Alzheimerin taudin, niveltulehduksen, astman, syövän, Crohnin taudin, MS-taudin ja glaukooman oireita ja pienentää liikalihavuuden ja diabeteksen riskiä ja lievittää kuukautiskipuja".
Lääkekannabista Tanskasta
https://yle.fi/uutiset/3-11140970
.
Tanskaan nousee jättimäisiä halleja, jotka täytetään kannabiksella Kanadalaisfirmat valtaavat nyt Euroopan markkinoita ja tähtäimessä on myös Suomi. Euroopan laillisten lääkekannabismarkkinoiden arvon arvioidaan kasvavan miljardeihin euroihin lähivuosina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme et valtamedia edes kirjottaa asiasta :D
Faktahan on se että toi "Päihde" on luonnon oma lääke, se on mustamaalattu ainoastaan pahaksi sen takia että sen tilalle ollaan saatu tuotua pillerit ja muu turha millä tehdään rahaa.
Länsimaat on teollistanu kaiken ja kääntäny kaiken vuosien saatossa päinvastaseks totuudesta. Sen takia täällä ihmiset myös voi niin huonosti.
"Lääke" siinä missä hulluruoho, hullukaali tai myrkkykoiso.
Kannabis on vähähaittaisin päihde ja monipuolisin lääkekasvi. Mainitsema kasvit eivät ole kumpaakaan.
Kuitenkaan kukaan ei tule antamaan sakkoja jos myrkyttää itsensä kieloa syömällä.
Vain kannabis on sellainen asia josta pitää sakottaa jos myrkyttää itseään sillä. Viranomaisten piti suojella kansalaista vaaralliselta kannabismyrkytykseltä, mutta rangaistaankin kansalaista, kun tämä on saanut haltuunsa myrkyllistä kannabista jota ei alunperin pitänyt olla markkinoilla sen laittomuuden takia.
Joko on tehty työt huonosti rajalla tai kaduilla ja kansalainen on saanut haltuunsa myrkyllistä kannabishuumausainetta ja tästä syystä rangaistaan kansalaista sakolla huonosti hoidetusta työstä.
Alunperinkään ei olisi pitänyt olla mahdollista että kansalainen saa käsiinsä myrkyllistä kannabishuumetta. Hommat on hoidettu huonosti ja rangaistaan kansalaisat jota piti alunperin suojella myrkyiltä.
Tämä on pöljää jos poliitikko haluaa laillistaa kannabiksen niin häntä haukutaan huumemyönteiseksi. Kun poliitikot haluaa pitää kannabiksen myynnin laittomana niin se ei muka ole huumemyönteisyyttä vaikka sitä se oikeasti on. Jos haluat kannabista niin mene laittomaan huumeiden monivalintaan ja osta sieltä.
Ei se mene tuolla oikeassa elämässä niin että se kannabis jäisi käyttämättä kun se on laitonta. Se on nähty.
Alkoholi ja tupakka ovat laillisia, koska kumpikin aiheuttaa erittäin voimakkaan riippuvuuden ja tuhoaa aivoja. Ihmiset pysyvät tyhminä kun heitä ryöstetään ja tapetaan laillisilla myrkkyhuumeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme et valtamedia edes kirjottaa asiasta :D
Faktahan on se että toi "Päihde" on luonnon oma lääke, se on mustamaalattu ainoastaan pahaksi sen takia että sen tilalle ollaan saatu tuotua pillerit ja muu turha millä tehdään rahaa.
Länsimaat on teollistanu kaiken ja kääntäny kaiken vuosien saatossa päinvastaseks totuudesta. Sen takia täällä ihmiset myös voi niin huonosti.
"Lääke" siinä missä hulluruoho, hullukaali tai myrkkykoiso.
Kannabinoideilla on kyllä ihan tutkitusti myös lääkinnällisiä vaikutuksia.
Kalifornia laillisti KANNABIKSEN.
Colorado laillisti KANNABIKSEN.
Washington laillisti KANNABIKSEN.
Alaska laillisti KANNABIKSEN.
Oregon laillisti KANNABIKSEN.
Washington D.C. laillisti KANNABIKSEN.
Maine laillisti KANNABIKSEN.
Massachusetts laillisti KANNABIKSEN.
Nevada laillisti KANNABIKSEN.
Michigan laillisti KANNABIKSEN.
Vermont laillisti KANNABIKSEN.
Guam laillisti KANNABIKSEN.
Illinois laillisti KANNABIKSEN.
Arizona laillisti KANNABIKSEN.
Montana laillisti KANNABIKSEN.
New Jersey laillisti KANNABIKSEN.
New York laillisti KANNABIKSEN.
Virginia laillisti KANNABIKSEN.
New Mexico laillisti KANNABIKSEN.
Connecticut laillisti KANNABIKSEN.
Ohio laillisti KANNABIKSEN.
Kanada laillisti KANNABIKSEN.
Malta laillisti KANNABIKSEN.
Luxemburg laillisti KANNABIKSEN.
Uruguay laillisti KANNABIKSEN.
Italia laillisti KANNABIKSEN.
Saksa laillisti KANNABIKSEN.
Alkoholin ja kannabiksen eroja
Alkoholi tuhoaa aivoja enemmän kuin mikään muu maailman huume tai päihde, kannabis suojelee aivoja.
Alkoholi on solumyrkkynä neurotoksinen, kannabis on myrkytön ja neuroprotektiivinen.
Hyvä juttu tuo saksan laillistaminen. Tarkkaan ottaen se on salliminen mutta siltä hyvä juttu. Vielä kun saisi suomen päättäjät ymmärtämään että tuo saksan malli vähentää haittoja enemmän kuin suomen tapa. Kun kannabiksen saa kasvattaa omaan käyttöön sitä ei tarvitse ostaa laittomasti. Kun diilereiltä vähenee asiakkaat vähenee kovien huumeiden käyttö ja sitä kautta huumeiden haitat voi laskea. Nykyisellä tavalla haittojen kasvu on varmaa.
Suomeen ei tarvitsisi edes perustaa erillisiä kannabispuoteja, sillä meillähän on jo Alkon myymäläverkosto, ja siellähän hallitaan ikärajakontrollit ynnä muut lakisääteiset säännöt. Alkoissa kannabituotteet voitaisiin sijoittaa hyllylle jonnekin oluiden ja mietojen viinien lähistölle. Saattaisi Alko-konserni jopa saada kokonaan uusia asiakkaita, sillä osa kannabiksen käyttäjistä ei käytä laisinkaan alkoholia.