Sekava tilitys miehestä ja synttäreistä
En tiedä, mikä miestäni vaivaa. Mulla oli maanantaina synttärit mutta hän ei edes onnitellut. Ei unohtanut koska kuitenkin näki ja kuuli kun muut onnittelivat. Lapset ovat liian pieniä älytäkseen tämmöisiä asioita, joten meillä ei sitten juhlittu millään tavalla. Mies kuitenkin juttelee aivan normaalisti eikä ole vihainen.
Mieheni synttärit ovat ylihuomenna, ja tänään käytiin ostamassa lasten kanssa tarvikkeita. Lapset tekivät kortit ja yhtäkkiä toinen kysyi, miltä minusta tuntuu kun kukaan ei välitä syntymäpäivästäni. Vastasin että monikin ihminen kyllä välitti ja sen tavallisen että joka päivä voi osoittaa välittämistä.
Leivon perjantaiksi kakun ja paketoin yhdessä ostamamme lahjat. Lapset ja varmasti mieskin odottavat tätä perinnettä.
Mutta kieltämättä tuntuu, kuin kukaan ei välittäisi. Vaikka vanhempani soittivat ja aikovat tuoda minulle lahjankin perjantaina (!!!) ja entinen mieheni laittoi aivan ihanan viestin jossa kertoi kuinka tärkeä ihminen olen koko hänen perheelleen. Kaveri lähetti kortin jne.
Pakko oli vain vuodattaa tämä nyt edes tänne.
Kommentit (65)
Haluan opettaa lapsille sitä, että toisten synttäreillä kuuluu ilahduttaa sankaria ja en todellakaan voi sanoa heille, että eipä leivotakaan kakkua eikä onnitella iskää koska minä en saanut mitään.
AP
Tää on klassinen tilanne, jossa ongelmasta täytyisi puhua asianosaisten kesken. Palstalla ei tiedetä miksi aloittajan mies käyttäytyy kuin pösilö. Puhu miehelle, ap.
Meillä samaa, jo vuosia. En vaan jaksa yrittää keskustella. Tyhmäksi kyllä itsensä tuntee, kun haluaa ilahduttaa toista järjestämällä vähän juhlallisuuksia ja pikku lahjan. Toinen ei koe moista tarpeelliseksi.
Sanotaanhan silleen että tee muille niinkuin toivot itsellesi tehtävän. Mikähän järki siinäkin on.
Yleensä nämä on mieslapsia. He ovat jättäytyneet liitossaan pikkulapsen rooliin, ja lapsethan saavat lahjoja ja ovat juhlinnan kohteena, eivätkä järjestä juhlia.
Koska ap on ainoa aikuinen perheessä, hänen vastuullaan on järjestää synttärijuhlat kaikille.
Puolisosi on joko Urpo, kusipää tai Urpo kusipää. Urpot pienellä.
Lahjat! Oikeen monikossa! Montako lahjaa annatte?
Yleensä miehet eivät välitä synttäreistä. Hänelle on ihan sama, että juhlistetaanko hänen omia synttäreitä vai ei
Ymmärrän, että lasten takia koitat kuitenkin miehelle järjestää niitä synttäreitä. Mutta valitettavasti koko homma kuulostaa erittäin huonolta. Jos miehen tapana on muutoinkin toimia näin röyhkeästi, niin ei tule muuttumaan miksikään. Kokemusta on. Joudut tekemään jossain vaiheessa valinnan, että mitä annat lasten katsoa. Eivät hekään tyhmiä ole. He oppivat myös, ettei äitiä tarvitse kunnioittaa.
aikuisten synttärijuhlat, just joo
Jumal auta naiset. Nyt loppu marttyyrimeininki. Jos odotatte ihania synttäreitä ja lahjaa itsellenne, niin hommaatte ne itse itsellenne. Ei tule pettymystä. Ja toki kannattaa järjestää ne paremmin kuin miehelle "pienet perheen kesken kahvitukset ja uudet sukat lahjaksi". Win-win kaikilla hyvä mieli.
Kysy siltä mieheltäsimiksi ei vaivautunut edes onnittelemaan.
kerrot sitten tänne vastauksen.
Eikö lapset siis tehneet sinulle kortteja?
Minä kyllä olisin vastannut lapselle, että pahaltahan se tuntui, kun oma perhe ei muistanut mitenkään eikä onnitellut. Toki olisin lisännyt, että onneksi on muita, jotka muistivat.
Nyt meinaan lapset voi luulla, että sulle on ihan ok, ettei sua muisteta, juhlita eikä välitetä. He saavat myös sen kuvan, että perheen miestä juhlitaan, mutta naisen tunteista ei tarvitse välittää.
No, kysyisin kuitenkin mieheltä, että onko niin, ettei hän välitä synttäreistä. Nimittäin voi olla, että hänelle omien synttäreiden juhliminen on tuskaa. Siksi ei juhli sunkaan synttäreitä.
Vierailija kirjoitti:
Jumal auta naiset. Nyt loppu marttyyrimeininki. Jos odotatte ihania synttäreitä ja lahjaa itsellenne, niin hommaatte ne itse itsellenne. Ei tule pettymystä. Ja toki kannattaa järjestää ne paremmin kuin miehelle "pienet perheen kesken kahvitukset ja uudet sukat lahjaksi". Win-win kaikilla hyvä mieli.
Se on mielenkiintoinen filosofinen kysymys, onko aiheellista asettaa mitään odotuksia omalle puolisolle. Lainaamani kirjoittaja kuuluu niihin, jotka ajattelevat, että mitään ei voi tai kannata odottaa, ei edes pientä huomaavaisuutta merkkipäivänä. Saati isompia juttuja, kuten uskollisuutta tai yhteisistä lapsista huolehtimista tai yhtään mitään muutakaan.
On totta, että jos ei odota mitään, ei myöskään pety, mutta onko oikeasti mahdollista, että mikä tahansa törkeys, mitä elämänkumppani päättääkin tehdä, ei olisi pettymys, koska aidosti ei ollut mitään odotuksiakaan. Lähtökohtahan silloin on, että toinen on niin totaalisen onneton tyyppi, että pienimmätkin odotukset jäävät suurella todennäköisyydellä täyttymättä. Kuka haluaisi sellaisen ihmisen puolisokseen? Veikkaan ettei lainatun kirjoittajan lisäksi kovinkaan moni.
Vierailija kirjoitti:
Haluan opettaa lapsille sitä, että toisten synttäreillä kuuluu ilahduttaa sankaria ja en todellakaan voi sanoa heille, että eipä leivotakaan kakkua eikä onnitella iskää koska minä en saanut mitään.
AP
Eli opetet lapsillesi, että toista saa kohdella huonosti. Että vaikka toinen ei ansaitse sitä, niin pitää silti kiltisti vaan ilahduttaa.
Ymmärtäisin vielä jotenkin kakun ja onnittelut lasten takia, mutta tuo lahjojen (niin, vielä monikossa) ostaminen on jo käsittämätöntä. Kuulostaa epätoivoiselta kulissien ylläpitämiseltä.
Miehesi on suurin luuseri koskaa. Se ei ansaitse sinua. Minä olisin varmasti leiponut kakun sinulle ja onnitellut kukkien kera. En näe syytä miksi sinun pitäisi nähda vaivaa miehesi synttäreitten eteen. Mene silloin vaikka ravintolaan ja ota lapsesi mukaan ja jätä miehesi yksin viettämään sitä surkeinta päivää kun se syntyi.
T: kiltti ja kunnollinen mies
Ehkä hän meinaa yllättää sinut jollain ihanalla!
Höpö höpö. Asiat tulee kyetä asettamaan oikeisiin mittasuhteisiin. Mikä on kynnyskysymys ja mikä vähäpätöisempi. Ei voi odottaa että mies ajattelisi ja tuntisi samalla tavoin kaikesta kuin sinä. Minusta synttärit ovat ihan vähäarvoinen asia, kun taas luottamus suhteessa ja lastenhoito äärimmäisen tärkeitä kysymyksiä.
Mikä hiton takia sinä järjestät miehellesi synttäreitä?