Kokemuksia uskoon tulemisesta

Vierailija kirjoitti:

Minua kammoksuttaa uskossa se ajatus, että mikäli en pysty elämään Jumalan haluamalla tavalla olen jotenkin syntinen. Jos synniksi luokitellaan tavalliset asiat kuten seksi ennen avioliittoa, suhde samaa sukupuolta olevaan ihmiseen, alkoholi jne. Ajatus siitä ettei kelpaa Jumalalle mikäli elää yhtään vapaammin on minusta ahdistava. 

Raamatun mukaan ihminen on syntinen. Siis vaikka olisi joku joka pystyisi elämään Jumalan haluamalla tavalla, jokainen on silti syntinen. Me synnytään syntisiksi. Ja Jumala rakastaa meitä. Jeesus on ainoa ihminen joka on elänyt synnittömän elämän. Ei ole ollut ketään muuta ihmistä joka tähän kykenee, eikä tule. Jeesus antaa jokaiselle pelastuksen, joka haluaa. Jeesus ei käännä ketään pois luotaan. Kun sinä otat Jeesuksen elämääsi, kelpaat Jumalalle Jeesuksen takia. Jeesus vie sinut taivaaseen, jos haluat. Jeesus ei pakota, hän kysyy, "tahdotko parantua?".

Minä koen olevani vapaa. Vapauteen Kristus meidät vapautti. Mutta olen saanut huomata että Pyhä Henki tai Jeesus tai Jumala on vaan ottanut multa tiettyjä himoja pois. Olen vaan saanut huomata että tietyt asiat ei vaan kiinnosta minua enää yhtään. Kyllä minulle on tuttuja kaikki ne himot ja synnit missä oon rypenyt. Muistan kun ajattelin että en minä vielä halua tulla uskoon kun haluan vielä nauttia alkoholista jne. Luulin että minun pitää vaan omin voimin yrittää lopettaa ne. Että kärsisin suunnattomasti kun yrittäisin olla ilman kaikkia niitä ihania syntisiä asioita. Se oli valhetta.

Up

Up

Yli 20 vuotta sitten nuorena aikuisena olin "herätyksessä", etsin totuutta. Tulin uskoon ja Jeesus on edelleen elämässäni. Koin ihmeellisen rauhan uskoontullessani ja se on kantanut. En haluaisi elää ilman uskoa ja toivoa, elämä on myös mielenkiintoista, Jumala on johdattanut elämässä. Suosittelen.

Tulin uskoon aikoinani siten että pyysin Jeesusta näyttämään minulle onko Hän oikeasti olemassa ja totta. Samassa totesin että jos olet totta, annan koko elämäni Sinulle. Tein sen koko sydämestäni, vilpittömästi ja tosissani. Siinä samassa hetkessä laskeutui valtava rauha sisimpään ja koko elämäni muuttui. Ajatusmaailmani muuttui, ja ymmärsin myös Raamattua, mitä en aiemmin pystynyt ymmärtämään. Jumala on tehnyt elämässäni monia ihmeitä. Kun ihmiset ymmärtäisivät että Jeesus on elävä Persoona, jonka tahto jokaista kohtaan on vain hyvä. Hän tuntee meidät paremmin kuin me itse ja tarjoaa elämälle tarkoituksen ja sisimpään rauhan ja luottamuksen. 

Uskoontulon jälkeen Raamatun lukeminen ja rukous on tärkeää. Sitä kautta opimme tuntemaan Jumalaa yhä syvemmin ja näkemään Hänen tahtoaan. Myös muiden uskovien yhteys on tärkeää. 

Up

Uppp

Up

Minun kokemukseni oli täysin samanlainen, mutta kesti paljon pidempään. Kiinnostaisi kuulla, että tuliko sinulle sellainen olo että sinun pitäisi tehdä jotain asian suhteen eli alkaa julistamaan sitä muille? Minulle tuli mutta en ole uskaltanut ja siitä on jo yli 20 vuotta. 

Jeesus tulee pian takaisin - mieti, missä vietät ikuisuutesi. Joko olet Jeesuksen oma tai Saatanan oma, muuta vaihtoehtoa ei ole. Israel on  Lopun aikojen "kello" - ja se kello on jo paljon.

Sano tosissasi kyllä Jeesukselle - niin kyllä Hän johdattaa sinua eteenpäin. Hakeudu seurakuntaan ja jos joku ei vaikuta hyvältä, niin etsi toista -  lue Raamattua jne.

Katso vaikka tv 7, vaikkeivat kaikki ohjelmat niin hyviä olekaan, esim. arkistostaan löytyy ohjelmia myös ja tietysti esim. tubesta löytyy videoita

N. 11-vuotiaana alkoi jäätävä helvetinpelko ja olin sitä mieltä etteivät luterilaiset papit ole riittävän extremejä, vaan johdattavat ihmisiä helvettiin massoittain. Formatoin piraattipelejä sisältäviä C64- ja Amiga-levykkeitä saadakseni syntini anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisellä kerralla oli kiinnostusta lukea Raamattua sillä ajatuksella, että sieltä löytyy jotain, joka tuo elämääni muutoksen parempaan. Toivoin kai jonkinlaista sisäistä rauhaa. Ja luinkin jonkin verran, mutta sitten hylkäsin koko jutun. Toisella kerralla tunsin opiskelukaverin joka kuului helluntalaisliikkeeseen ja kävi aktiivisesti seurakuntansa tilaisuuksissa. Hän ei tuputtanut niitä asioita ikinä, mutta joskus kertoi, mitä juttuja heillä oli ollut, sillä tavalla miten ihmiset kertovat toisilleen tekemisistään ja kuulumisistaan. Aloin tuntea kiinnostusta seurakuntaa kohtaan ja välillä olisi tehnyt mieli kysyä voinko tulla jumalanpalvelukseen tai johonkin. Mutta en koskaan kysynyt. Jotenkin koin nämä molemmat Jeesuksen kutsuiksi. Ja toisen kerran ajattelinkin mielessäni, että "älä kutsu enää, en kuitenkaan tule". Ja eipä ole sen jälkeen kiinnostus herännyt vähäisessäkään määrin.

Malliesimerkki siitä miten tullaan paistumaan ikuisesti!

Nuorena jannuna tulin yhden kesän aikana naapurin Uskoon useita kertoja, ja Usko tuli minuun.

T. Pekka

Katsokaa tämä, luin sen lapsena sarjakuvaversiona:

Tämä on mielenkiintoista. Olen etsinyt (Jumalan) rauhaa koko elämäni. Kuitenkin seurakuntien tilaisuuksissa minua alkaa lähinnä ahdistaa. Liekö synnin tuntia...

Sen kyllä allekirjoitan, että monet uskovaiset huokuvat onnea ja rauhaa ympärilleen.

Vierailija kirjoitti:

En ole varsinaisesti uskossa. Tottakai uskon kyllä Jumalaan, mutta sellaista herätystä en ole kokenut.

Tykkään käydä seurakunnan tilaisuuksissa.

Voin  rehellisesti sanoa , että MISSÄÄ MUUALLA, ei ole sellaista ihanaa,  väkityävää ja lämmintä tunnelmaa kuin on seurakunnan  tilaisuuksissa !

Siellä oikeesti saa "rauhan sielulleen".  Näinä aikoina ihmiset etsivät muualta, aivan vääristä paikoista rauhaa ja hyvää oloa. Kyllä seurakunta on SE  paikka josta se aidoimmillaan löytyy.

Suosittelen  kaikille. Myös ei uskoville.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti aivoihini ei tule sellaista verisuonen repeämää tai muuta vammaa, että tulisin uskoon. 

Sillä sitähän se on, aivoissa tapahtuva kokemus. Pieni vika, mutta saattaa olla läheisille raskasta.

Kyllä se on yleensä läheisille helpompaa, kun ihminen alkaa tekevän toisille sen mitä haluaisi itselleen tehtävän, kunnioittavan vanhempiaan ja rakastamaan lähimmäistään kuin itseään. Mutta sitä ei tietenkään voi ymmärtää, ellei ole kokenut. 

Vierailija kirjoitti:

Minua kammoksuttaa uskossa se ajatus, että mikäli en pysty elämään Jumalan haluamalla tavalla olen jotenkin syntinen. Jos synniksi luokitellaan tavalliset asiat kuten seksi ennen avioliittoa, suhde samaa sukupuolta olevaan ihmiseen, alkoholi jne. Ajatus siitä ettei kelpaa Jumalalle mikäli elää yhtään vapaammin on minusta ahdistava. 

Niin, ei kukaan pääse taivaaseen omin avuin. Riittää kun on kerran elämässään rikkonut edes ajatuksissaan yhtä Mooseksen lain yli 600 sääntöä. Sen jälkeen taivaanportit on kiinni, koska taivaaseen ei oteta mitään syntiä, ei edes kaikkein pienintä.

Kun ihminen tiedostaa syntisen olotilansa ja ymmärtää, ettei voi edes yhtä päivää elää täysin synnittömästi, hän tulee otolliseksi Vapahtajan sovitukselle. Jeesushan uhrasi itsensä kuitatakseen myös sinun syntivelan. Ottakaa siis tarjous syntien sovituksesta vastaan, Jeesus oman elämänne herraksi ja lähtekää taivastielle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai änkyräateistien pitää tulla työntämään taas nokkansa asioihin, jotka eivät heille kuulu. Aina yhtä omahyväisesti, tietysti.

Sanopa muuta. Ovat kovia julistajia, eivät malta jättää yhtään tilaisuutta väliin. 

Hekin toteuttavat vain omaa lähetyskäskyään, joka tosin on suoraan Valheen Isältä peräisin, vaikka itse eivät sitä tietenkään myönnä.

Mutta miksi sitten heille sitten tulee vastustamaton, lähes pakonomainen tarve alkaa kiroamaan, solvaamaan ja haistattelemaan niissä ketjuissa joissa uudestisyntyneet todistavat? Ja sama toistuu kerta toisensa jälkeen. 

Uskomatonta miten ihmiset palvovat jotakin kirjaa. Se on kammottavaa seurattavaa. Siksi en ole koskaan lähtenyt tuollaiseen hömpötykseen. Muistakaa denotaatiot ja konnotaatiot. Myös politiikka näkyy kirjasta poistettuina osina. Normaali ihminen ei palvo kirjaa, sehän on aivan päätöntä. Jumala on rakkaus. Siunausta etsiville!

Olin noin vuoden ajan ollu kiinnostunu uskosta ja käyny eri tilaisuuksis. Tammikuussa kysyin yhes eräässä paikassa kysymyksen: miten tulla uskoon? En muista mitä vastattii, mut puol vuotta myöhemmi se tapahtu ku halua ja tarvetta oli. Mullaha on ollu kaks pitkää osastohoitojaksoa psykoosin takia mut nyt oon parantunu täysin kiitos sen mitä tapahtu heinäkuun lopulla ja elokuun alussa. Menin siis semmosee puolittaisee psykoosi/pahaan derealisaatiotilaan unettomuuden takia ja se oli lopulta avain kaikkeen. Olin menettäny kosketuksen kaikkeen mitä näen ulkona, kaikki autot, ihmiset, eläimet. Kaikki tuntu sillo heinäkuun viimesen päivän aamulla ku kävelin ja pyöräilin ulkona tosi epätodelliselta. Lopulta ajoin polkupyörällä punasia päin ku valo ei millää vaihtunu vihreeks ja luulin et siin on jotai vikaa. No kaikki kuskit paino tööttiä vihasena ja yks pakettiautomies hidasti ja näytti mulle keskaria. Soitin äidille ja se helpotti vähän derealisaatiota. Kotona pelkäsin et joku tekee rikosilmotuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kirjotin vihkoon: "se ei enää toistu! Lupaan kävellä tai pyöräillä vain vihreää valoa päin. Kiitos Jumala." ja "lupaan valita hyvyyden polun" ja sit rukoilin tosissaa en muista mitä sanoin. Tuntu semmone rakkauden tunne (oon kokenu rakastumisen ja tää tuntu aikalail samalta) ja rauha. Että huolet väisty sillä sekunnilla. Otin käteeni Apua ylhäältä -nimisen traktaatin ja ku luin sitä, olin samalla aaltopituudella tekstin kanssa ja ymmärsin kaiken. Kerroin tästä ekana läheiselle, kuka on uskossa vahvasti. Tuli heti onnittelee ja siitä oikei huomas et nyt on onnistunu "tehtävässään" eli saattaa minut Jumalan lapseksi.