Kokemuksia uskoon tulemisesta

Minulla ainakin tapahtui ihan yllättäen, menin kaverin painostuksesta yhteen hengelliseen kokoukseen täysin valmistautumattomana, ajatuksella että katotaan nyt tämäkin. Siellä oli paljon nuoria (olin itsekin 20v), musiikkia ja puheita. Yhtäkkiä vain tuli tunne että tässä on nyt jotain joka vie enkä voi sille mitään. Oli pelottavaakin, ihan kuin magneetti olisi vetänyt puoleensa vaikkei kukaan varsinaisesti puhunut juuri minulle. 

Siitä se sitten alkoi, välillä on ollut vahvaa uskoa, välillä epäilyjä mutta usko on pysynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Kelpaako tähän muiden tarinat kuin kristittyjen? Kerron kuitenkin omani.

Olen aina, ihan pienestä tytöstä asti kokenut vetoa luontoon, varsinkin metsä on aina ollut minulle tärkeä paikka. Kun menen metsään minut valtaa onnen tunne, joskus ihan pakahdun ja kyyneleet virtaa silmistä. Tunnen olevani kotona.Rakastan myös eläimiä ja eläimet rakastavat minua, minulla on mielenkiintoisia kohtaamisia villieläintenkin kanssa. 

Surullisina ja vaikeina hetkinä olen mennyt metsään ja pyytänyt energiaa ja voimaa, ja metsä, sen elementti maa on minulle voimaa antanut. Tunnen energiat hyvin vahvasti. 

Luonnonuskova/vihreää noituutta harjoittava

Kaunis tarina.

Aivan toista luokkaa Jumalan silmissä kuin ne muutaman kerran vuodessa näön vuoksi kirkkoon papin turhia jorinoita kuulemaan raahautuvat tapakristityt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en mitään suuria olotiloja kokenut, eikä elämä muuttunut yhdessä yössä, mutta nyt tunnen olevani uusi luomus ja Pyhä Henki ohjaa elämääni parempaan suuntaan.

Esimerkiksi ennen humalahakuinen juopottelu oli parasta ajanvietettä, mutta nyt otan kohtuudella tai en ollenkaan. Kielenkäyttökin oli karkeaa ja alatyylistä, mutta nykyään siivoa. Myös Israel on tullut lähemmäksi sydäntä, vaikka ennen sanoin että joutaisi ydinpommittaa koko lähi-idän lasikentäksi.

Henkinen kasvu on hidasta, mutta nyt voin sanoa että kasvua tapahtuu, kun on antanut Pyhälle Hengelle tilaa. 

Miten se Israel tähän liittyy?

En ole tuo edellisen kommentin kirjoittaja, mutta vastaan, että Israelilla on tehtävä Jumalan pelastussuunnitelmassa. Raamattu kertoo sen.

Ajatella , että juutalaisten kirjoittama raamatun vanha testamentti kertoo juutalaisten olevan valittu kansa. Kertakaikkiaan ihmeellistä ja hämmästyttävää. Kuka voisi uskoa tämän?

Te uskovaiset olette kyllä varsin yksinkertaista porukkaa noin yleisesti arvoituna. Eikö teillä ole lainkaan kykyä itsenäiseen kriittiseen ajatteluun ja asioiden kyseenalaistamiseen?

ksianto.

Mikään usko tai uudestisyntyminen ei tee asioista totta tai anna jotain salattua ymmärrystä Raamatun teksteistä. Jos jotkut asiat ovat epätosia tai todisteiden vastaisia kriittisesti tarkasteltuna, niin ei mikään usko tai kokemus niitä muuksi muuta. Uskon asiat ovat muutenkin sellaisia että yhden ymmärrys sanoo yhtä ja toisen toista.

Mutta teide pysyy ja on niin ja aameen.

Toivottavasti aivoihini ei tule sellaista verisuonen repeämää tai muuta vammaa, että tulisin uskoon. 

Sillä sitähän se on, aivoissa tapahtuva kokemus. Pieni vika, mutta saattaa olla läheisille raskasta.

Up

Vierailija kirjoitti:

Totta kai änkyräateistien pitää tulla työntämään taas nokkansa asioihin, jotka eivät heille kuulu. Aina yhtä omahyväisesti, tietysti.

Sanopa muuta. Ovat kovia julistajia, eivät malta jättää yhtään tilaisuutta väliin. 

Minä olen jumalattomasta perheestä, enkä tuntenut uskovia ihmisiä. Mummoni on ollut uskossa, muttei oikein puhunut siitä, samoin tätini. Heidän puheet Jumalasta oli suunnilleen siunauksen toivotusta, ei paljon muuta. En siis ole kasvanut uskoon luonnollisena osana elämää, mutta olen kyllä kuullut evankeliumin seurakunnan kerhossa jne kuten monet muutkin. Lapsena minulla oli vaikeat kotiolot alkoholin varjossa ja kasvoin vihaamaan ihmisiä. Aloin varastamaan. Kerran kävi kuitenkin niin, että minulle tuli varastamisesta hirveä synnintunto, olin jossain 12-vuoden iässä ehkä. Se omantunnon kolkutus oli valtava ja rukoilin. Taakka otettiin siinä sydämmeltäni, mutta muuta erikoista en kokenut. Muistan vain sen jälkeen aina sanoneeni, että Jumala on, mutta kuka hän on, onko joku uskonto oikea, en tiedä. Jatkoin elämääni normaalisti mutta tuon kummemmin en ollut uskossa. Kuitenkin tuon rukouksen jälkeen minä muutuin. Lopetin varastamisen ja viha lähti minusta. Sitten kun olin 32-vuotias, olin bilettänyt koko kesän ja minulla oli kaikkea säätöä miesten kanssa. Yhtäkkiä tälle tuli stoppi, alkoholi ei maistunut ja miehet alkoivat ällöttää minua. En ymmärtänyt mitä minulle tapahtuu, aloin erakoitumaan. Soitin sitten tädilleni, joka oli uskossa. En soittanut siksi, että hän on uskossa, vaan ehkä vain halusin keskustella vanhempien ja elämää enemmän nähneiden kanssa. Tätini sanoi, että uskoo minulla olevan etsikkoaika, että minun tulisi katsoa kristillistä tv-kanavaa, tv7. Katsoin sitä, ja olen kuullut kuolemanrajakokemuksista, joissa ihminen näkee elämänsä filminauhanana, ja voin kuvata, että koin samankaltaista. Kaikki kysymykset mitä olin elämässäni esittänyt, ihmetellyt maailmaa, Jumala puhui ajatuksiini, että nyt vastaan sinulle. Ja Hän vastasi. Kaikkiin kysymyksiini. Siinä hetkessä ymmärsin, että Jumala puhuu tv:ssä olevien ihmisten kautta. Ihminen tv:ssä kehotti menemään polvilleen ja rukoili hitaasti minkä pyysi minua toistamaan. Siinä rukouksessa pyysin syntini anteeksi ja annoin elämäni Jeesukselle. Niin sanoin ja välittömästi minut valtasi rauha mitä en ollut koskaan ennen kokenut. Se rauha on kestänyt. Minä uudestisynnyin Jumalan lapseksi tuossa rukouksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää miksi jumala haluaa sanassaan määritellä miten ihmisen täytyy uskoa ja elää? Miksi jumala on niin tuomitseva, että vain oikein elävä ja uskova ihminen pääsee taivaaseen? Eikö jumalan pitäisi olla rakkaus ja hyvyys? 

 

Tähän haluaisin myös kuulla vastauksen. Ihan ilman sarvia, on hankalaa käsittää tätä. Minusta se että jumala on kaiken luonut ei ole pätevä vastaus tähän.

Itse olen asian käsittänyt niin, että ne "säännöt" on ohjeita, joilla voi pysyä lähellä jumalaa

Up

En ole varsinaisesti uskossa. Tottakai uskon kyllä Jumalaan, mutta sellaista herätystä en ole kokenut.

Tykkään käydä seurakunnan tilaisuuksissa.

Voin  rehellisesti sanoa , että MISSÄÄ MUUALLA, ei ole sellaista ihanaa,  väkityävää ja lämmintä tunnelmaa kuin on seurakunnan  tilaisuuksissa !

Siellä oikeesti saa "rauhan sielulleen".  Näinä aikoina ihmiset etsivät muualta, aivan vääristä paikoista rauhaa ja hyvää oloa. Kyllä seurakunta on SE  paikka josta se aidoimmillaan löytyy.

Suosittelen  kaikille. Myös ei uskoville.

Käyn seurakunnan tilaisuuksissa silloin tällöin.  Ja oon kyllä aistinut välittävän ja lämpimän ilmapiirin.

Käyn siellä "rauhoittumassa".

Terv. Mies 44v.

Minua kammoksuttaa uskossa se ajatus, että mikäli en pysty elämään Jumalan haluamalla tavalla olen jotenkin syntinen. Jos synniksi luokitellaan tavalliset asiat kuten seksi ennen avioliittoa, suhde samaa sukupuolta olevaan ihmiseen, alkoholi jne. Ajatus siitä ettei kelpaa Jumalalle mikäli elää yhtään vapaammin on minusta ahdistava. 

Olen vahvasti herätyskristillisestä kodista ja taustasta. En usko uskontoon sen monien ristiriitaisuuksien vuoksi. Jumalaan uskon, ja siihen, että totuus on paljon suurempi kuin yksikään uskonto tai ihmisäly voi selittää. 

Se, mitä sanotaan uskoontulemiseksi, on ihmisen tulemista tietoiseksi omasta ikuisesta jumalallisesta sielustaan. Ja koska meillä Suomessa lapset indoktrinoidaan kristinuskontoon, suomalaiset löytävät kehykset tälle hengelliselle heräämiselleen kristinuskosta, ja alkavat noudattaa sen opetuksia. Jossain muualla samaa kokemusta kuvaillaan eri sanoin. 

Toisilla ei tällaista hengellisyyden kokemuksta ole, ja he alkavat noudattaa uskontoa, sillä se vastaa johonkin tarpeeseen sillä hetkellä.

Mulle usko ei ole mitään yliluonnollista. Mä vain jotenkin koen Jumalan läsnäolon kaikessa. Se on mun tapa katsoa maailmaa. Mulla oli pitkään kokemus jostain suuremmasta, ehkä kohtalosta, ja vasta myöhemmin aloin ajatella kokemustani Jumalana. Ateistit näkee maailman sattumien summana - mulle maailma näyttäytyy Jumalan luomistyönä. Ei se ole sen ihmeempää. Saan uskostani voimaa ja turvaa joka päivä, joten mulle se on todellista. Jeesuksen opetukset lähimmäisen rakkaudesta ja armosta vastaavat omia moraalikäsityksiäni. Erilaisista kirkkojen omista säännöistä ja raamatuntulkinnoista en piittaa. Hyväksyn myös sen että Jumalasta ja todellisuudesta ei voi yksikään ihminen tietää kaikkea, vaikka moni niin väittääkin. 

Uskoon tulo ei välttämättä näy ihmisessä ulospäin. Usko on ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy. 

 

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti aivoihini ei tule sellaista verisuonen repeämää tai muuta vammaa, että tulisin uskoon. 

Sillä sitähän se on, aivoissa tapahtuva kokemus. Pieni vika, mutta saattaa olla läheisille raskasta.

Samanlainen vika kuin vaikka rakkaus, järki, omatunto? Usko on aivoissani, osa minua, mutta viaksi en sitä kutsuisi. Se on ominaisuus. 

Olen pari kertaa elämäni aikana tuntenut Jeesuksen kutsuvan minua armonsa piiriin, mutta olen torjunut nämä kutsut. 

Vierailija kirjoitti:

Olen pari kertaa elämäni aikana tuntenut Jeesuksen kutsuvan minua armonsa piiriin, mutta olen torjunut nämä kutsut. 

Osaatko kuvailla miten olet nämä tuntenut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pari kertaa elämäni aikana tuntenut Jeesuksen kutsuvan minua armonsa piiriin, mutta olen torjunut nämä kutsut. 

Osaatko kuvailla miten olet nämä tuntenut?

Ensimmäisellä kerralla oli kiinnostusta lukea Raamattua sillä ajatuksella, että sieltä löytyy jotain, joka tuo elämääni muutoksen parempaan. Toivoin kai jonkinlaista sisäistä rauhaa. Ja luinkin jonkin verran, mutta sitten hylkäsin koko jutun. Toisella kerralla tunsin opiskelukaverin joka kuului helluntalaisliikkeeseen ja kävi aktiivisesti seurakuntansa tilaisuuksissa. Hän ei tuputtanut niitä asioita ikinä, mutta joskus kertoi, mitä juttuja heillä oli ollut, sillä tavalla miten ihmiset kertovat toisilleen tekemisistään ja kuulumisistaan. Aloin tuntea kiinnostusta seurakuntaa kohtaan ja välillä olisi tehnyt mieli kysyä voinko tulla jumalanpalvelukseen tai johonkin. Mutta en koskaan kysynyt. Jotenkin koin nämä molemmat Jeesuksen kutsuiksi. Ja toisen kerran ajattelinkin mielessäni, että "älä kutsu enää, en kuitenkaan tule". Ja eipä ole sen jälkeen kiinnostus herännyt vähäisessäkään määrin.