Voiko sinkku olla aidosti onnellinen?

Riippuu ihmisestä. Mä en ollut oikeasti onnellinen sinkkuna ikinä, koska kaipasin rakkautta ja parisuhdetta, mulle se on tärkein asia elämässä, ja lapset. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihmisestä. Mä en ollut oikeasti onnellinen sinkkuna ikinä, koska kaipasin rakkautta ja parisuhdetta, mulle se on tärkein asia elämässä, ja lapset. 

Mutta onko se rakkaus aitoa? Sitä kyseenalaistan nykyään itse, eli onko toinen lähtenyt suhteeseen koska aidosti rakastunut juuri minuun ja tekisi suhteemme eteen kaikkensa (kohtuuden rajoissa), vai olenko nyt vaan ollut sopivasti saatavilla.

Koska suhteissa paljastunut olleen tuo jälkimmäinen, niin ei vaan jaksa enää lähteä uudelle rundille kokeilemaan. Ja koska viihdyn hyvin itsekseni, niin ei ole pakottavaa tarvetta etsiä jotakuta ihan vaan jotta olisi suhteessa.

Nykyään ajatus parisuhteesta tuntuu lähinnä ahdistavalta. Toki siihen vaikuttaa nuo aiemmat kokemukset, mutta näinhän se taitaa olla liki jokaisessa elämän asiassa. Miten voisi kaivaa parisuhdetta, jos ei ole kokemusta kuin huonoista suhteista? Ainakaan oma optimismini ei siihen riitä.

Joten elän tyytyväisempänä yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen onneton vain siksi sinkkuna koska en saa seksiä. Se on ainoa syy parisuhteeseen hakeutumiseen. Mutta liekö silloinkaan saisi

M33

No tuskin jos asenne on tuo. Useimmat naiset etsivät parisuhteelta ihan muita asioita, seksiä kun saa ilman parisuhdettakin.

Niin, naiset saa 

Uskon että voi.

Itse en ole sinkkuna onnellinen koska olen "parisuhdeihminen" luonteeltani, mutta eivät kaikki ihmiset ole minun kaltaisiani. 

Jos väittää olevansa tyytyväinen sinkkuna niin on se sitten kumma kun se vaihdetaan parisuhteeseen tost vaan vaikka sinkkuuteen harvemmin voi pettyä samalla tavalla.

Nuoret naiset ja karusellimiehet eivät tahdo pariutua vakituisesti.

Muilla vaihtelee, itse olisin mieluummin yksin.

Ei voi olla. Senhän sa halusit kuulla.

Olen kokeillut parisuhde elämää ja olihan se aluks kivaa siinä alkuhuumassa mutta sittenku arki koitti niin kyllästyin. Ehkä mulla oli täysin vääränlainen mies mutta tällä hetkellä kuuden vuoden sinkkuuden jälkeen ei oikeen edes kiinnosta etsiä ketään tai en ainakaan haluaisi asua kenenkään kanssa. Tykkään niin kulkea omia polkujani ja tehdä oman mielen mukaan, tuntuu että se toinen olis vaan sotkemassa mun rutiineja. Ja pelkään että suhteessa musta tulis taas saamaton ja laiska, ja motivaatio treenaamiseen vähenis. Mä luulen että ryhtyisin suhteeseen jos vastaan tulis joku kenen kaa ois kivempaa ku yksin ja jonka elämäntyyli on sama ku mulla. Mut ihan ketä vaan en ota sen takia ettei yksin tarvitsisi olla, sen virheen joskus tein. Onneksi olen oppinut elään yksin ja nauttiin myös yksinolosta. Yksinkin voi olla onnellinen oikeesti. En ymmärrä niitä ketkä hyppää samantien uuteen suhteeseen.