Voiko sinkku olla aidosti onnellinen?

Jos ei voi olla onnellinen sinkkuna, on vaarassa ajautua onnettomaan suhteeseen kun rima on liian matalalla.

Olen 46-vuotias tyytyväinen sinkku. Matkustelen, teen mieluista työtä, kehitän jatkuvasti itseäni, näen ystäviä ja urheilen. Nautin siitä, ettei tarvitse raportoida kenellekään missä menen ja milloin palaan kotiin. Saan sisustaa kotini kuten haluan, siivota tai jättää siivoamatta, kokata tai olla kokkaamatta, kukkua öisin ja nukkua pitkään aamuisin.

Itse kuukausi sitten yhtäkkiä jätetyksi tulleena uussinkkuna en kyllä kutsu itseäni onnelliseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei voi olla onnellinen sinkkuna, on vaarassa ajautua onnettomaan suhteeseen kun rima on liian matalalla.

Suurimmalla osalla ihmisistä rima on matalalla. Aivan liian matalalla, koska suhteessa on vaan oltava.

Mietin samaa että kuin osa tuolla että voiko olla onnellinen jos on aina ollut sinkku ja tosiaan, ei ole jäänyt pahaa makua parisuhteesta.

Itsellä ollut vain yksi suhde, yli kymmenen vuoden. Ennen sitä en edes kaivannut parisuhdetta, mutta mies vei jalat alta. Aah, se niin kuuluisa rakkaus. Mutta eron jälkeen elämäni on ollut tuplasti onnellisempaa. Parisuhde kuulostaisi omituiselta. Ja jälkeenpäin tajusin että yritin sopia muottiin mikä on minulle luonnotonta. Koska olen hengellinen ihminen niin tämä Raamatun teksti kertoo juuri sen mitä olen:

"Matt. 19:12 Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."

Tuon kun luin niin lopulta silmäni aukesi kokonaan ja olen todella onnellinen sinkkuna, yksineläjänä.

Parisuhteessakin olen ajatellut ettei ihmisen onni voi olla toisesta ihmisestä kiinni. 

sinkkuelämän plussia on ollut vapaus mennä ja tulla, nähdä erilaisia tyyppejä vapaana ihmisenä, ei ole kellekään tilivelvollinen. Miinuksena sosiaalisena ihmisenä kaipaan joskus seuraa, kainaloa johon käpertyä, yhteistä tekemistä, yhteisiä reissuja, ihmistä, jolle kertoa asioistaan, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, jakaa kokemuksia.....

Vierailija kirjoitti:

sinkkuelämän plussia on ollut vapaus mennä ja tulla, nähdä erilaisia tyyppejä vapaana ihmisenä, ei ole kellekään tilivelvollinen. Miinuksena sosiaalisena ihmisenä kaipaan joskus seuraa, kainaloa johon käpertyä, yhteistä tekemistä, yhteisiä reissuja, ihmistä, jolle kertoa asioistaan, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, jakaa kokemuksia.....

Mulla on kaikkea tuota yhden ystävän kanssa. On ollut kohta jo 20 vuotta. Emme ole parisuhteessa, näemme melkein viikoittain. Välillä päädytään sänkyyn. Useimmiten tehdään kaikkea mitä pariskunnat: käydään yhdessä ruokaostoksilla, kokkaillaan, käydään ulkona, yövytään toistemme luona, katsellaan leffoja jne.

Erotuksena se että emme harrasta pussailua, halaamista kyllä ja vierekkäin olemista. Meidän tämä suhde ei ole parisuhde koska sopimuksena on jos jompikumpi löytää kumppanin niin jätetään nämä hommat pois. Vielä niin ei ole tapahtunut. Joskus mietin että ollaanko me vielä kiikkuskeinussa samoin:D

Ikää meillä kummallakin +40

Vierailija kirjoitti:

sinkkuelämän plussia on ollut vapaus mennä ja tulla, nähdä erilaisia tyyppejä vapaana ihmisenä, ei ole kellekään tilivelvollinen. Miinuksena sosiaalisena ihmisenä kaipaan joskus seuraa, kainaloa johon käpertyä, yhteistä tekemistä, yhteisiä reissuja, ihmistä, jolle kertoa asioistaan, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, jakaa kokemuksia.....

lisään,että olisin aidosti onnellisempi parisuhteessa. Koska olen ihminen, joka tykkää jakaa asioita, jutella. Parisuhteesta on kokemusta. Toisen osapuolen pitäisi olla tarpeeksi itsenäinen, molemmilla olisi vapautta, mutta myös yhteistä tekemistä halujensa mukaan. Sinkkuelämässä parasta on vapaus, eikä tarvi ottaa ketään muuta huomioon. Mutta sitten ei ole apua niin saatavilla kun sitä tarviis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinkkuelämän plussia on ollut vapaus mennä ja tulla, nähdä erilaisia tyyppejä vapaana ihmisenä, ei ole kellekään tilivelvollinen. Miinuksena sosiaalisena ihmisenä kaipaan joskus seuraa, kainaloa johon käpertyä, yhteistä tekemistä, yhteisiä reissuja, ihmistä, jolle kertoa asioistaan, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, jakaa kokemuksia.....

Mulla on kaikkea tuota yhden ystävän kanssa. On ollut kohta jo 20 vuotta. Emme ole parisuhteessa, näemme melkein viikoittain. Välillä päädytään sänkyyn. Useimmiten tehdään kaikkea mitä pariskunnat: käydään yhdessä ruokaostoksilla, kokkaillaan, käydään ulkona, yövytään toistemme luona, katsellaan leffoja jne.

Erotuksena se että emme harrasta pussailua, halaamista kyllä ja vierekkäin olemista. Meidän tämä suhde ei ole parisuhde koska sopimuksena on jos jompikumpi löytää kumppanin niin jätetään nämä hommat pois.

20 vuotta fwb-suhteessa? Tuon täytyy olla jo jonkin tason ennätys. Kannattaisiko alkaa harkita jo ihan sitoutumista, jos 20 vuoden jälkeen toisen kanssa pelkkä kevyt roikkuminen on noin hienoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinkkuelämän plussia on ollut vapaus mennä ja tulla, nähdä erilaisia tyyppejä vapaana ihmisenä, ei ole kellekään tilivelvollinen. Miinuksena sosiaalisena ihmisenä kaipaan joskus seuraa, kainaloa johon käpertyä, yhteistä tekemistä, yhteisiä reissuja, ihmistä, jolle kertoa asioistaan, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, jakaa kokemuksia.....

Mulla on kaikkea tuota yhden ystävän kanssa. On ollut kohta jo 20 vuotta. Emme ole parisuhteessa, näemme melkein viikoittain. Välillä päädytään sänkyyn. Useimmiten tehdään kaikkea mitä pariskunnat: käydään yhdessä ruokaostoksilla, kokkaillaan, käydään ulkona, yövytään toistemme luona, katsellaan leffoja jne.

Erotuksena se että emme harrasta pussailua, halaamista kyllä ja vierekkäin olemista. Meidän tämä suhde ei ole parisuhde koska sopimuksena on jos jompikumpi löyt

Kaukana fwb suhteesta. Ei ole mikään kevyt suhde. Onko sulle kaikki ystävät vain kevyttä ajanvietettä? Kateellisuus ei kaunista ketään ja kannattaa joskus miettiä sitäkin miten ihmiset voivat elää toisin kuin sinä

Ja kerro ihmeessä, miksi sitoutuminen on sinulle niin kovin tärkeää? :) Silloin kun ihmiset viihtyvät yhdessä niin ei tarvitse mitään sitoutumisia tai muutakaan. Vapaaehtoisuus on se juttu.

Tiedän että olemme poikkeavia ihmisiä kaikin puolin. Kumpikin taiteellisia ja olemme todenneet olevamme toistemme sielunkumppanit. Näin syvää yhteyttä harvemmin kukaan löytää toisen ihmisen kanssa koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että eronnut sinkku voi hyvin olla oikein onnellinen, mutta voiko sellainen, joka on aina ollut sinkku?

Tietysti voi. Jos en olisi onnellinen sinkkuna, yrittäisin tehdä asialle jotain. Koskaan en ole yrittänyt, arvaas miksi?

Musta tulee joka suhteessa mustasukkainen ja se hajottaa pään täysin. Olen onnellisempi sinkkuna mutta kyllä sellainen elinikäinen kaveri jonka kanssa puuhaillaan yhdessä olis kiva. Seksiä en niin kaipaa. Voitais asuakin yhdessä ja jakaa juurikin sitä arkea sekä käydä yhdessä reissussa yms

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinkkuelämän plussia on ollut vapaus mennä ja tulla, nähdä erilaisia tyyppejä vapaana ihmisenä, ei ole kellekään tilivelvollinen. Miinuksena sosiaalisena ihmisenä kaipaan joskus seuraa, kainaloa johon käpertyä, yhteistä tekemistä, yhteisiä reissuja, ihmistä, jolle kertoa asioistaan, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, jakaa kokemuksia.....

Mulla on kaikkea tuota yhden ystävän kanssa. On ollut kohta jo 20 vuotta. Emme ole parisuhteessa, näemme melkein viikoittain. Välillä päädytään sänkyyn. Useimmiten tehdään kaikkea mitä pariskunnat: käydään yhdessä ruokaostoksilla, kokkaillaan, käydään ulkona, yövytään toistemme luona, katsellaan leffoja jne.

Erotuksena se että emme harrasta pussailua, halaamista kyllä ja vierekkäin olemista. Meidän tämä suhde ei ole parisuhde koska sopimuksena on jos jompikumpi löytää kumppanin niin jätetään nämä hommat pois.

Mulla oli kans vastaavanlainen tilanne. Toinen sitten löysi kumppanin, mutta ollaan edelleen hyviä ystäviä. Itse viihdyn edelleen sinkkuna hyvin.

En ole onnellinen yksin, mut jos on lapsia jne...niin ei se mies kait sen jälkeen enää oo niin pakollinen. Tarkasti ainakin tulee valkattua ja mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.

Olem onnellinen sinkkuna enkä koskaan ole ollut parisuhteessa. Ikää nyt 38. Kavereista saa kaiken mitä tarvitsee. En tiedä mitään mitä parisuhde toisi mitä elämästäni puuttuisi. Joku puhui tuosta läheisyydestä, senkin voi kokea ilman parisuhdetta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinkkuelämän plussia on ollut vapaus mennä ja tulla, nähdä erilaisia tyyppejä vapaana ihmisenä, ei ole kellekään tilivelvollinen. Miinuksena sosiaalisena ihmisenä kaipaan joskus seuraa, kainaloa johon käpertyä, yhteistä tekemistä, yhteisiä reissuja, ihmistä, jolle kertoa asioistaan, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, jakaa kokemuksia.....

Mulla on kaikkea tuota yhden ystävän kanssa. On ollut kohta jo 20 vuotta. Emme ole parisuhteessa, näemme melkein viikoittain. Välillä päädytään sänkyyn. Useimmiten tehdään kaikkea mitä pariskunnat: käydään yhdessä ruokaostoksilla, kokkaillaan, käydään ulkona, yövytään toistemme luona, katsellaan leffoja jne.

Erotuksena se että emme harrasta pussailua, halaamista kyllä ja vierekkäin olemista. Meidän tämä suhde ei ole parisuhde koska sopimuksena on jos jompikumpi löyt

Eikö fwb tarkoita suhdetta missä nimenomaan pannaan eikä tehdä muuta? Tuo kuulostaa ennemmin hyviltä ystäviltä kun tekevät enimmäkseen muuta 

Voi. Onneton olen ollut vain parisuhteessa. Ei enää koskaan, kiitos.

Minä en ollut, koska olin aina halunnut olla parisuhteessa. Mutta en mä ottanut vain ketä vaan, siihen oikean kumppanin löytämiseen meni aikaa, jotaoin 6 vuotta kun sitten "kolahti".