Miksi naiset ei kehu miehen penistä?
Täällä on ketju, jossa joku nainen valittaa kuinka miehet aina kehuu sen pillua parhaaksi mitä ovat ikinä panneet.
Miksi naiset eivät vastavuoroisesti kehu miesten peniksiä? En usko miesten kauheasti valittavan, jos joku nainen kehuu parhaaksi mitä on ikinä saanut.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Olen muuten sanonut miehelleni, että rakastelutaitosi on syy, miksi olemme nyt naimisissa. Silloin 20 vuotta sitten koin ensimmäisen kerran elämässäni orkun ihan perusyhdynnässä hänen kanssaan, ja se on hänen mahtavan kalunsa ansiota. Tietysti myös taito käyttää sitä.
Aikaisemmin oli vain kaikenlaisia pieniä ja liian nopeita kaluja tullut koetuksi, ja niillä ei mitään huippuja koskaan saavutettu. Luulinkin silloin, etten vaan jostain syystä pysty saamaan orkkuja tavallisessa yhdynnässä, vaan aina pitää viimeistellä muilla keinoin. Vaan sitten saapui elämäni mies komean kalunsa kanssa.
Uskoisin että vaimollani sama juttu. Hän sai heti ekalla kerralla rajun orgasmin naidessa. Mutta hän ei ole koskaan suostunut kertomaan, vaikka olen yrittänyt varovasti kysellä. Sen on kyllä myöntänyt, että olen pätevä suuseksissä ja sormettaen ja muutenkin. Ehkä hänen paras vastauksensa ollut se, kun sanoi, etteikö hänen orgasminsa ole kertoneet tarpeeksi. Onhan ne. Niiden rajuudesta ei ole jäänyt epäselvää.
Minä en kaipaa suusanallista kehua, kyllä se minulle riittää, kun naisen silmät on pullistua ulos päästä, haukkoo suu auki happea ja kurkusta kuuluu halitsematonta ääntelyä.
Minun upean munani ansiotahan tuo on, minä tiedän sen ja naiset tietävät sen. Ja kun nainen on kerran saanut sitä, niin sen kyllä huomaa jatkossa kuinka naisen koko olemus puhuu sen puolesta, että haluaa lisää.
On mulla jotkut kehuneet, jotkut ei. Mutta kehut on hankalia, kun ei voi tietää tarkoittaako niitä oikeasti. Silti kiva jos joku kehuu. Parasta oli, kun kerran yksi sairaanhoitaja kehui munaani paksuksi - seksin jälkeen siis, ei vastaanotolla. Se tuntui siltä kuin olisi ammattilainen kehunut.
Kehun. Juhlakunnossa oleva penis on upea näky. Ja eu juhlakunnossa oleva myös.
Vierailija kirjoitti:
On mulla jotkut kehuneet, jotkut ei. Mutta kehut on hankalia, kun ei voi tietää tarkoittaako niitä oikeasti. Silti kiva jos joku kehuu. Parasta oli, kun kerran yksi sairaanhoitaja kehui munaani paksuksi - seksin jälkeen siis, ei vastaanotolla. Se tuntui siltä kuin olisi ammattilainen kehunut.
Miksi eivät tarkoittaisi oikeasti? Ellet sitten maksa seksistä. Silloin kehut ja voihkinta ja liukuvoidemärkä pillu kuuluvat ns. palvelun hintaan.

Minulle puolestani sairaanhoitaja sanoi rutiinitarkastuksen yhteydessä, että noin upeita peniksiä ei vastaanotolla tule juuri koskaan nähtyä. Sitten antoi puhelinnumeronsa ja sanoi olevansa kiinnostunut tekemään täydellisen sairaanhoitajan penistarkistuksen.

Oli luultavasti miespuolinen hoitaja.
Aina voi kehua, ainakin että ootpa ihanan kovana. Tai jos tuntuu hyvälle, sanon että tunnut upeelle tai tuntuupa munas upeelle tms. Jos on iso tai pitkä niin olen siitäkin sanonut mutta vaan jos se on totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mulla jotkut kehuneet, jotkut ei. Mutta kehut on hankalia, kun ei voi tietää tarkoittaako niitä oikeasti. Silti kiva jos joku kehuu. Parasta oli, kun kerran yksi sairaanhoitaja kehui munaani paksuksi - seksin jälkeen siis, ei vastaanotolla. Se tuntui siltä kuin olisi ammattilainen kehunut.
Miksi eivät tarkoittaisi oikeasti? Ellet sitten maksa seksistä. Silloin kehut ja voihkinta ja liukuvoidemärkä pillu kuuluvat ns. palvelun hintaan.
Kai se on vain sellaista alemmuudentuntoa, kun ei tuo oma muna nyt ainakaan omasta näkökulmasta niin kummoiselta vaikuta. Ihan toimiva perusmuna, mutta tuntuu että vaikka salillakin heiluu joka puolella isompia kaluja.
Kyllä naiset ja kehuu ja hyvä niin, sehän on kaunis tapa ja tulee hyvä fiilis. Itsekin kehun, pilluakin mutta vielä useammin varmaan tissejä ja / tai peppua.
Miehet näyttää siltä, kuin sisäelimet olisivat tursunneet pois jalkovälistä, joten ainakaan ulkonäköä on vaikea kehua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muuten sanonut miehelleni, että rakastelutaitosi on syy, miksi olemme nyt naimisissa. Silloin 20 vuotta sitten koin ensimmäisen kerran elämässäni orkun ihan perusyhdynnässä hänen kanssaan, ja se on hänen mahtavan kalunsa ansiota. Tietysti myös taito käyttää sitä.
Aikaisemmin oli vain kaikenlaisia pieniä ja liian nopeita kaluja tullut koetuksi, ja niillä ei mitään huippuja koskaan saavutettu. Luulinkin silloin, etten vaan jostain syystä pysty saamaan orkkuja tavallisessa yhdynnässä, vaan aina pitää viimeistellä muilla keinoin. Vaan sitten saapui elämäni mies komean kalunsa kanssa.
Uskoisin että vaimollani sama juttu. Hän sai heti ekalla kerralla rajun orgasmin naidessa. Mutta hän ei ole koskaan suostunut kertomaan, vaikka olen yrittänyt varovasti kysellä. Sen on kyllä myöntänyt, että olen pätevä suuseksissä ja sormettaen ja muutenkin
Uskoisin että olet ihan väärässä. Ihmisen on helppo kehua jos se olisi totta mutta hän ei tahdo koska joutuisi valehteleen. Käytti myös pätevä sanaa koska olisi valhe sanoa hyvä. Sellaista hän on joskus saanut koska osaa erottaa hyvän.
Vierailija kirjoitti:
Miehet näyttää siltä, kuin sisäelimet olisivat tursunneet pois jalkovälistä, joten ainakaan ulkonäköä on vaikea kehua.
Erikoinen mielikuva ottaen huomioon sen, että vain naiselle voi oikeasti käydä jotain tuollaista eli jos tulee laskeuma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mulla jotkut kehuneet, jotkut ei. Mutta kehut on hankalia, kun ei voi tietää tarkoittaako niitä oikeasti. Silti kiva jos joku kehuu. Parasta oli, kun kerran yksi sairaanhoitaja kehui munaani paksuksi - seksin jälkeen siis, ei vastaanotolla. Se tuntui siltä kuin olisi ammattilainen kehunut.
Miksi eivät tarkoittaisi oikeasti? Ellet sitten maksa seksistä. Silloin kehut ja voihkinta ja liukuvoidemärkä pillu kuuluvat ns. palvelun hintaan.
Kai se on vain sellaista alemmuudentuntoa, kun ei tuo oma muna nyt ainakaan omasta näkökulmasta niin kummoiselta vaikuta. Ihan toimiva perusmuna, mutta tuntuu että vaikka salillakin heiluu joka puolella isompia kaluja.
Sopivuus on kuitenkin niin naiskohtaista. Jos nainen kehuu elintäsi, se on juuri sopiva hänelle. Naisetkin ovat eri kokoisia, joten eri naisille käy eri koot.
Minä kyllä kehuin mieheni penistä. Kun kysyi minulta miksi haluan ottaa häneltä suihin, vastasin että koska sinulla on niin kiva penis. Sanoin myös että se on tosi iso ja kysyin, mahtuuko siihen normaalikokoinen kondomi. Oli se kyllä huikea vehje, harmi vaan että emme montaa kertaa ehtineet harrastaa seksiä.
Vaimo ei kehunut varmaan ensimmäisen kymmenen vuoden aikana koskaan. Päinvastoin vertaili muihin ja kertoi jollakin panoillaan olleen suurempi. Sittemmin petti ja alkoi sen myötä kehumaan. Kuulostaa hyvittelyltä.
Eipä tuossa olisi mitään kehuttavaa. Huikeat ~12 cm eikä edes paksuutta löydy.
m49
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muuten sanonut miehelleni, että rakastelutaitosi on syy, miksi olemme nyt naimisissa. Silloin 20 vuotta sitten koin ensimmäisen kerran elämässäni orkun ihan perusyhdynnässä hänen kanssaan, ja se on hänen mahtavan kalunsa ansiota. Tietysti myös taito käyttää sitä.
Aikaisemmin oli vain kaikenlaisia pieniä ja liian nopeita kaluja tullut koetuksi, ja niillä ei mitään huippuja koskaan saavutettu. Luulinkin silloin, etten vaan jostain syystä pysty saamaan orkkuja tavallisessa yhdynnässä, vaan aina pitää viimeistellä muilla keinoin. Vaan sitten saapui elämäni mies komean kalunsa kanssa.
Uskoisin että vaimollani sama juttu. Hän sai heti ekalla kerralla rajun orgasmin naidessa. Mutta hän ei ole koskaan suostunut kertomaan, vaikka olen yrittänyt varovasti kysellä. Sen on kyllä myöntänyt, että o
"Uskoisin että olet ihan väärässä. Ihmisen on helppo kehua jos se olisi totta mutta hän ei tahdo koska joutuisi valehteleen. Käytti myös pätevä sanaa koska olisi valhe sanoa hyvä. Sellaista hän on joskus saanut koska osaa erottaa hyvän."
Olet mielenkiintoinen suunsoittaja, kun en pysty koskaan lainaamaan kirjoitustasi??? En kännyllä, enkä läppärilllä. Oletko mode, vai miten onnistut tuossa, etten pystyisi vastaamaan suunsoittoosi?? Sama juttu jo useasti. Enimmäkseen olen vain kokeillut lainata ja kun ei ole onnistunut olen jättänyt vastaamatta. Tämän keskustelun muita kirjoittajia pystyisin lainaamaan vaivatta, eli missä vika. Epäilen, että olet yksi modeista ja pystyt vaikuttamaan lainauksiin.