Motivoikaa mua elämään! Keski-ikä ja kaikki tuntuu turhalta

Rupea menestyjäksi! Siinä tulee elämään sisältöä.

Se on se ikä kun alkaa tajuamaan kaiken tarkoituksen. Se kun alkaa ymmärtämään mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. Hetken aikaa hämmennystä tilanteesta kunnes kaikki selkiytyy. Tsemppiä 👍

Tänään motivoi tuplapalkka. 

Mutta mitäs huomenna?

Ap

Valitettavasti elämä on ohi tuossa iässä.

Mulla auttoi huonon pitkän avioliiton lopettaminen vaikka kävikin pitkän kivuliaan prosessin kautta, tottakai kun perhe ja nuoresta asti kasvettu yhteen.

Nyt elämä vähän niinkuin olis alkanut uudelleen, nämä vuodet eron jälkeen on olleet ihan erilaisia. Iloitsen lasten elämäntapahtumista ja siitä että olemme läheisiä, uudelleen löytyneestä liikunnan ilosta (uusi haastava laji ja siellä uudet treenikaverit), nuoremmasta miesystävästä. 

 

Tietenkään hyvästä liitosta ei kannata erota mutta mun kohdalla tuo oli joku käännekohta ja nautin nyt ihan valtavasti vaikka vaan siitä että kevät tulee ja aurinko paistaa ja saan elää tätä elämää. 

Olen 41-vuotias ja mun elämäntilanteeni on sellainen, että olen juuri valmistunut uuteen ammattiin (opiskelin töiden ohella) ja aloittanut sivutoimisen yrityksen. Kasvatan sitä hiljalleen ja sopivan ajan kuluttua siirryn kokonaan yrittäjäksi. Lapset ovat teini-iässä. Toinen juuri täysi-ikäistynyt, toinen yläkoululainen. Äitiys on helppoa tässä vaiheessa. Parisuhde voi hyvin. Haaveillaan ulkomailla asumisesta. Sijoitetaan asioihin, jotka voi myöhemmin tuottaa passiivisemmin, jotta vapaa-aika alkaa lisääntymään. Mietitään matkoja ja välillä joku saadaan toteutumaankin. Tehdään ruokaa ja kuntoillaan. Tavataan ystäviä. Terveys on hyvä ainakin minulla, miehellä vähän enemmän terveyshuolia.

Ainoa suuri miinus tässä elämänvaiheessa on se, että seniorit kaipaa jo paljon apua ja aiheuttaa huolta. Myös lapset on aika kalliissa iässä (haluamme heille tarjota asioita, eivätkä lapset ole koskaan ensisijainen säästökohteemme). Tietysti vanhuksista voi olla välittämättä ja auttamatta ja tarjota lapsille vain välttämättömimmän, mutta se ei sovi arvoihimme.

Joten en usko, että ap:n ongelma on ikä. Tässä elämänvaiheessa kai on tilinteon hetki. Johtaako se, miten olen elänyt hyvään lopputulokseen, vai täytyykö muuttaa kurssia ja tehdä isoja valintoja.

AP, motivaation elämäänsä löytää jokainen itse/on löytämättä. Jokaisella on oma tiensä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 41-vuotias ja mun elämäntilanteeni on sellainen, että olen juuri valmistunut uuteen ammattiin (opiskelin töiden ohella) ja aloittanut sivutoimisen yrityksen. Kasvatan sitä hiljalleen ja sopivan ajan kuluttua siirryn kokonaan yrittäjäksi. Lapset ovat teini-iässä. Toinen juuri täysi-ikäistynyt, toinen yläkoululainen. Äitiys on helppoa tässä vaiheessa. Parisuhde voi hyvin. Haaveillaan ulkomailla asumisesta. Sijoitetaan asioihin, jotka voi myöhemmin tuottaa passiivisemmin, jotta vapaa-aika alkaa lisääntymään. Mietitään matkoja ja välillä joku saadaan toteutumaankin. Tehdään ruokaa ja kuntoillaan. Tavataan ystäviä. Terveys on hyvä ainakin minulla, miehellä vähän enemmän terveyshuolia.

Ainoa suuri miinus tässä elämänvaiheessa on se, että seniorit kaipaa jo paljon apua ja aiheuttaa huolta. Myös lapset on aika kalliissa iässä (haluamme heille tarjota asioita, eivätkä lapset ole koskaan ensisijainen säästökohteemme). Tietysti vanhu

No kuntoilua vihaan. 

Ap

Nyt 52-vuotiaana tuntuu siltä, että mielenkiintoisen, tosin konkurssiin päättyneen 20v yrittäjäuran jälkeen ja sen myötä syntyneen hiljaiselon ja taloudellisen romahduksen jälkeen mikään ei oikein tunnu miltään - ei siis yhtään miltään.

Ei voi enää suunnitella matkoja, ei autoa, ei oikein mitään. Lapset alkaa olla isoja, vaimolla omat työt ja harrastukset ja itsellä kaverit käyneet vähiin - asunto on vaihtunut OK-talosta ahtaaseen kerrostaloasuntoon, mikä voisikaan olla masentavampaa. Tuloksena sairastuminen ja minimi-sairauspäiväraha, joka ei riitä mihinkään.

Ainoa mitä olen "keksinyt" niin mukavalla kelillä lähden kävelemään ja katselemaan merimaisemia, uusia reittejä ja katseltavaa ja yrittänyt suhteuttaa asioita, eli koittaa ymmärtää nykytilannetta, vaikka mitään parempaa ei ole näköpiirissä.

Ilmojen lämmettyä voi polkupyörällä suhata vaikka johonkin kivaan kahvilaan, ihmetellä maailman menoa ja juoda kupposen ja koittaa pitää positiivisen mielialan - tosin se ei kovin helppoa ole. Vaimo kun vielä ilmoittaa nostavansa kytkintä, niin sitten voisikin alkaa ryyppäämään. Koska jostain ihmeen syystä pienessä nousussa sitä aina kuvittelee, että jokin keino vielä löytyy - vaikka ainoa asia mikä vielä palauttaisi kaiken hyvän, olisi lottovoitto. Aaah, mikä olisikaan hienompaa......?

Vierailija kirjoitti:

Keski-kä 40 v? https://www.talouselama.fi/uutiset/tutkimus-keski-ika-alkaa-53-vuotiaan…

Meidän suvussa suurin osa on kuollut jo 65 vuotiaana, joten kyllä se keski-ikä alkaa ennen 53 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Tänään motivoi tuplapalkka. 

Mutta mitäs huomenna?

Ap

Kyllä se elämä siitä helpottaa kun lapset saa ulos kämpästä omilleen ja vihdoin on aikaa elää eikä elämä ole pelkkää kotityö orjuutta ja muiden tarpeille elämistä.

Huumeet?

Mieti mitkä ovat ne asiat, jotka tällä hetkellä puuttuvat elämästäsi ja voisivat tuoda merkitystä elämääsi. Sitten keksit suunnitelman miten saavuttaa nuo asiat. 

Vierailija kirjoitti:

Mieti mitkä ovat ne asiat, jotka tällä hetkellä puuttuvat elämästäsi ja voisivat tuoda merkitystä elämääsi. Sitten keksit suunnitelman miten saavuttaa nuo asiat. 

Laihuus ja raha .

Kumpaakin yrittänyt koko elämäni,ei onnistu:(

Nostan 

Ap vain keksii syitä olla tekemättä asennemuutosta. Hänellä ei siis mene rarpeeksi huonosti vielä. Pienet asiat merkitsevät niin paljon. Kun olin aika masentunut ja burnout, niin käönnekohta oli, kun näin varpusen. Se oli niin ihana, että siitä alkoi käänne parempaan.

Numero 12 kenties kaunein ja paras kirjoitus tällä palstalla koskaan. Kiitos sinulle!

M45

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti elämä on ohi tuossa iässä.

Elämä on ohi vasta sitten kun kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 41-vuotias ja mun elämäntilanteeni on sellainen, että olen juuri valmistunut uuteen ammattiin (opiskelin töiden ohella) ja aloittanut sivutoimisen yrityksen. Kasvatan sitä hiljalleen ja sopivan ajan kuluttua siirryn kokonaan yrittäjäksi. Lapset ovat teini-iässä. Toinen juuri täysi-ikäistynyt, toinen yläkoululainen. Äitiys on helppoa tässä vaiheessa. Parisuhde voi hyvin. Haaveillaan ulkomailla asumisesta. Sijoitetaan asioihin, jotka voi myöhemmin tuottaa passiivisemmin, jotta vapaa-aika alkaa lisääntymään. Mietitään matkoja ja välillä joku saadaan toteutumaankin. Tehdään ruokaa ja kuntoillaan. Tavataan ystäviä. Terveys on hyvä ainakin minulla, miehellä vähän enemmän terveyshuolia.

Ainoa suuri miinus tässä elämänvaiheessa on se, että seniorit kaipaa jo paljon apua ja aiheuttaa huolta. Myös lapset on aika kalliissa iässä (haluamme heille tarjota asioita, eivätkä lapset ole kosk

Minä myös. En pitänyt myöskään töiden ohella opiskelusta. Kahden työn tekeminen on myös melko uuvuttavaa. Etkö pysty tekemään epämiellyttäviä asioita? Edes silloin, jos ne johtavat lopulta haluamaasi lopputulokseen? 

Ellei tämä onnistu, on elämä kyllä melkoista umpikujaa. Hetkellinen epämukavuus on oikeastaan ollut tie jokaiseen asiaan, jotka tekevät elämäni hyväksi nyt. Tai tulevaisuudessa. 

26

Enpä ihmettele, ettei AP:llä löydy motivaatiota elämiseen, jos kaikki on kiinni rahasta ja laihuudesta. Näille molemmille voit tehdä paljonkin: syö vähemmän ja laihdut ja säästät rahaa.