Miksi jotkut ajattelee, että se on aina miehessä vika jos nainen ei saa orgasmia?
Mun mielestä kummallinen ajattelutapa joillakin. Ei hyväksytä sitä, että vika voi olla myös naisessa. Ei se voi olla vain miehestä kiinni laukeaako nainen. Luulisi aikuisten ihmisten nykypäivänä tietävän, että naisen orgasmi ei ole niin yksinkertainen asia. Monella naisella ongelmia saada orgasmia ja se on ihan fakta.
Itse olen saanut yhden miehen kanssa kolme kertaa orgasmin kun mies pani takaapäin ja itse hieroin klitorista. On ollut useampi mies ja hyvät taidot ollut monella. Kyllä se vika on silloin mussa, ei näissä miehissä.
Vika on siinä, että mä jotenkin jännitän toisen seuraa vaikka nautinkin paljon ja olen ollut monesti lähellä laukeamista. En vain pääse sen rajan yli. Yksin ollessa laukean kuitenkin helposti. Nautin kuitenkin vakipanon antamasta suuseksistä, sormettamisesta ja itse yhdynnästä. Himoitsen miestä ja haluan seksiä hänen kanssaan. En mä todellakaan suostuisi seksiin kenenkään kanssa jos en siitä nauttisi vaikka en orgasmia saakaan.
Mulla ei ole mitään traumoja enkä tarvitse mitään terapiaa. Ei tämä ole mulle mikään ongelma. Vakipano on tehnyt paljon sen eteen, että laukeaisin. Ei voi miestä yrityksen puutteesta syyttää. Seuraavaksi pitää koittaa josko laukeaisin lelun avulla kun mies on vieressä.
En vain voi käsittää, että miksi joillekin tuntuu olevan kamala ongelma, että kaikki naiset ei saa orgasmia toisen ihmisen seurassa. En myöskään käsitä sitä, että miten nämä jotkut ei usko, että silti voi nauttia seksistä ja haluta sitä. En käsitä myöskään sitä, että tällä palstalla tyrmätään naisten omat kokemukset, tunteet ja tuntemukset eikä uskota niitä.
Tulee tunne, että mä en saisi edes harrastaa seksiä joidenkin mielestä kun en kerran saa orgasmia miehen kanssa.
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voi pilata naisen orgasmin. Jos esim. vain hakee itselleen mahdollisimman nopeaa tyydytystä, eli nainen on vain jotain, josta pitää kiinni kun runkkaa. Naisen on hankala estää miehen orgasmia, jos alun perin jalat levittää eikä käske lopettamaan. Mutta vaikka mies tekisi kaikki temput, ei nainen välttämättä tule, jos vaikka on väärä aika kuusta (tietysti naisesta riippuen mikä merkitys milläkin asialla on). Veikkaisin, että jos nainen lujasti päättää seksihommien alkaessa, ettei saa orgasmia, hän pystyy tuon päätöksen pitämään. Miehelle se on aika hankalaa, jos alkaa kuitenkin lykkiä.
M51
Nyt vähän sekoitat siemensyöksyn ja orgasmin tunteena. Kyllä nainen voi hyvin pilata mieheltä hyvänolontunteen. Luonto on vaan järjestänyt että suku jatkuu huonollakin seksillä.
Ja itse asiassa minä
Aika alentavaa puhua miehestä vakipanona.
Eikö olis kiva että mies olisi muutakin kuin elävä dildo? Seksikin olisi henkisesti tyydyttävämpää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voi pilata naisen orgasmin. Jos esim. vain hakee itselleen mahdollisimman nopeaa tyydytystä, eli nainen on vain jotain, josta pitää kiinni kun runkkaa. Naisen on hankala estää miehen orgasmia, jos alun perin jalat levittää eikä käske lopettamaan. Mutta vaikka mies tekisi kaikki temput, ei nainen välttämättä tule, jos vaikka on väärä aika kuusta (tietysti naisesta riippuen mikä merkitys milläkin asialla on). Veikkaisin, että jos nainen lujasti päättää seksihommien alkaessa, ettei saa orgasmia, hän pystyy tuon päätöksen pitämään. Miehelle se on aika hankalaa, jos alkaa kuitenkin lykkiä.
M51
Nyt vähän sekoitat siemensyöksyn ja orgasmin tunteena. Kyllä nainen voi hyvin pilata mieheltä hyvänolontunteen. Luonto on vaan järjestänyt että suku jatkuu huonollak
Mitä ihmettä sä oikein sönkötät? Meillä on seksisuhde, ei parisuhdetta. Mies on mun vakipano ja mä olen miehen vakipano. Ei ole mitään alentavaa tuossa. Miksi tuntemattomien ihmisten asiat on sun ongelma?
Ap
Minä miehenä miettisin tuota kontrollipuolta ja siitä vapautumista. Esimerkiksi sitominen, että ns. vapautuu vastuusta, tai silmien peittäminen, tms.
Esimerkiksi juuri silmien peittäminen jollain huivilla tms ja hidas, aistillinen eteneminen, hierontaa, pitkä lämmittely ja herättely...

Ei todellakaan mitään sitomista. Ahdistaa ajatuskin, että olisin sidottuna. Ei ole mun juttu eikä todellakaan auttaisi orgasmin saamisessa vaan saisi aikaan vain paniikin. En tiedä mitä silmien peittämisestä olisi hyötyä koska mulla menee automaattisesti silmät kiinni kun alkaa tuntua hyvältä. En osaa pitää silmiä auki tuosssa tilanteessa. Kyllä mies mua nuolee ja lämmittelee, ei ole siitä kyse.
En mä tässä nyt mitään neuvoja kyllä kysellyt. Tehdään miehen kanssa sellaista mikä tuntuu hyvältä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä miehenä miettisin tuota kontrollipuolta ja siitä vapautumista. Esimerkiksi sitominen, että ns. vapautuu vastuusta, tai silmien peittäminen, tms.
Esimerkiksi juuri silmien peittäminen jollain huivilla tms ja hidas, aistillinen eteneminen, hierontaa, pitkä lämmittely ja herättely...
Miehenä samaa mieltä, että miehen pitäisi jollakin keinoa murtaa tai saada nainen rentoutumaan niin, että luovuttaa täyden kontrollin miehelle. Vaimoltani voitin tuon jo heti suhteen alussa viemällä hänet orgasmiin asti. Siitä lähtien luovutti koko tyydytysvastuun minulle luottaen, että pystyn sen hoitamaan. Helpotti huomattavasto omaa tekemistä, kun vaimo ei enää ole jännittänyt orgasmejaan. Jos joskus jäi naimalla saamatta hoidin seuraavalla kerralla varman päälle sormettaen ja nuolemalla, ettei jäänyt jumiin ja alkanut jännittämään. Mitä pidemmälle mentiin vuosissa, sen varmempi luotto vaimolla.
Joten edelleenkin miehellä iso vastuu.
Siis vaikka kuinka moni nainen kirjoittaisi, ettei saa sillä kalulla, vaan tarvitsee sitä klitoriksen hyväilyä, nämä aapelit tarjoilee vaan sitä kaluaan. Miten tyhmä pitää miehen olla, jos ei tajua suoraa puhetta.
Ei pysty enää ymmärtämään tätä juttua. Ja sitten pillitetään kun nainen "ei halua seksiä", mikähän kumma siinämahtas ollakkaan vikana.
Ylimielistä sakkia, useimmat.

Sinä se vaan et mitenkään ymmärrä, että KUN naiset ITSE haluaisivat orgasmit kalulla, niin sitä sitten yritetään heidän halustaan. Jos sitten eivät saa, pyritään hoitamaan orgasmit suuseksillä ja sormettamalla pillua sisältä g-pisteestä yms. Toisekseen naiset haluaa yhdyntää muutenkin, saavat tai eivät.
Pelkkä suuseksi ja/tai sormettaminen saa seksin tuntumaan vajaalta. Haluan kullin sisälleni ja ihan kunnon panon. Ihana tunne kun on saanut kullia oikein kunnolla ja paikat mukavasti hellänä välillä muutaman päivän. Vakipano on saanut yhdynnän tuntumaan parhaimmalta kuin kukaan muu vaikka en edes koskisi klitorikseen. Hänen kullinsa vain tuntuu niin hyvältä ja se himo mitä mies tuntee mua kohtaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis vaikka kuinka moni nainen kirjoittaisi, ettei saa sillä kalulla, vaan tarvitsee sitä klitoriksen hyväilyä, nämä aapelit tarjoilee vaan sitä kaluaan. Miten tyhmä pitää miehen olla, jos ei tajua suoraa puhetta.
Ei pysty enää ymmärtämään tätä juttua. Ja sitten pillitetään kun nainen "ei halua seksiä", mikähän kumma siinämahtas ollakkaan vikana.
Ylimielistä sakkia, useimmat.
Sä oot nyt kirjoittanut varmaan kymmenen aivan turhanpäiväistä viestiä tähän ketjuun. Joko riittää? Eivät liity mitenkään aiheeseen.
Ap:n kanssa olen samaa mieltä, että kyllä se on myös naisesta kiinni, esim. kemioista, jännityksestä jne. Mä olen pitkässä parisuhteessa mutta orgasmin saamisen helppous vaihtelee silti seksikerroilla monista syistä. Ei ole miehestä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen ihminen on itse vastuussa itsestään onko onnellinen ym. Sama koskee myös orgasmia. Naisten luoma valhe, että aina on miehen vika jos nainen ei saa orkkua.
Se nyt vaan menee luonnossa niin, että on luonnonlaki, että urosten pitää kilpailla naaraista ja saada heidät kiimaan, jotta suostuvat seksiin. Siten on naisten liskoaivoihin kirjoitettu, että miehen pitää saada nainen kiimaan tavalla tai toisella, jotta pillu kostuu ja valmistautuu yhdyntään. En ymmärrä, miten tämä voi olla muille miehille enää nykypäivänä vaikea ymmärtää. Jokainen voi vaikka omalla naisellaan testata mikä on ero naisen kiimassa ja orgasmien saamisessa. Et tee mitään ennen sänkyyn menoa ja alat vasta sitten kiihoittamaan naistasi. Tai sitten kujertelet, vikittelet ja kohtelet kuin kuningatarta huomioimalla naistasi ennen seksiin ryhtymistä. Ihan satavarmasti naise
Sinähän et saa naista kiimaan tavalla etkä toisella, kun pillu ei kostuu. Liukkari hoitaa sen puolen.
Joten älä taas lässytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis vaikka kuinka moni nainen kirjoittaisi, ettei saa sillä kalulla, vaan tarvitsee sitä klitoriksen hyväilyä, nämä aapelit tarjoilee vaan sitä kaluaan. Miten tyhmä pitää miehen olla, jos ei tajua suoraa puhetta.
Ei pysty enää ymmärtämään tätä juttua. Ja sitten pillitetään kun nainen "ei halua seksiä", mikähän kumma siinämahtas ollakkaan vikana.
Ylimielistä sakkia, useimmat.
Sinä se vaan et mitenkään ymmärrä, että KUN naiset ITSE haluaisivat orgasmit kalulla, niin sitä sitten yritetään heidän halustaan. Jos sitten eivät saa, pyritään hoitamaan orgasmit suuseksillä ja sormettamalla pillua sisältä g-pisteestä yms. Toisekseen naiset haluaa yhdyntää muutenkin, saavat tai eivät.
Mitä jauhat, puhut SINä minulle, kuin olisin ainoa nainen joka näin ajattelee. Ja mistä sinä mun ajatukset tiedät? Jos joku nainen saa ja haluaa muuten, esi, yhdynnällä niin hyvä. Mutta sinä et suostu käsittämään, ettei suurin osa naisista saa.
Jos mies mulle sanoo, että haluaa suihinoton tai että hyväilen kalua, niin tajuan puheen ja TEEN NIIN! Mikä hel.etti tässä on vaikeaa tajuta. Sinä ja monet muut miehetkin, tarjoilette sitä kaua ainoana oikeana vaihtoehtona, ja suorastaan halveksutte naisten omia tapoja. Tää on se outo kohta jota en ymmärrä. Onneksi on kunnollisiakin miehiä, jotka ajattelevay ensisijaisesti sitä naisen haluamaa nautintoa. Ja ei kannata kääntää asiaa taas niin, ettei se nainen halua ilsti sitä yhdyntää. lisäksi tai yhdessä sen klitoriksen hyväilyn kanssa. Tajua sinä jotakin, ja sun kamut kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orgasmeja ei kyllä saa, tekstareillaan tai lir
kutuksella. Siihen tarvitaan ihan hyväilyjä. Ei mieskään laukea ilman.
Ensin pitää naisella olla halu, muuten ei auta mitkään hyväilyt. Naisilla kaikki käy tunnetusti tunteiden mukaan. Jos nainen ei ole etukäteen virittäytynyt ja halukas saamaan orgasmia, ei vasta sängyssä pakkaselta aloitettu hyväily auta yhtää mitään. Se nyt on koettu ja näyty. Ihan varmasti jos etukäteen ennen seksiä mies käy kuumana naiseen ja osoittaa halujaan nostaa se naisen haluja ja kiimaa. Ei tarvitse enää sängyssä lähteä nollasta tai sen alta herättelemään haluja. Sitä paitsi heti kun seksi menee vain tekniseksi hyväilyksi on edellytykset naisen orgasmille jo hukattu, jos naisen tunteet ei ole mukana. Kuten jo sanoin, niin miehen on tämä todella helppo testata ja verrata. Ei tee mitään ennen seksiä vs panostaa k
Molemmilla tavoilla ainakin meillä on päädytty orkkuihin. Muuta mistäpä sitä taas mitään tietäisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa ihanan romanttiselta, että oikein vakipano. Ei ihme jos vaikeuksia saada orgasmi.
Siis mikä ongelma sulla on? Mä olen sinkku ja mulla on silti oikeus saada seksiä. Et sä siitä määrää. Ihan kuule samat ongelmat on ollut pitkässä parisuhteessa joten pidä pääsi kiinni asioista joista et mitään selvästikään ymmärrä.
Vakipanon kanssa on hyvää seksiä ja nautin siitä, himoitsen miestä. Typerää ajatella, että vain romanttisesti parisuhteessa saisi olla seksiä.
Ap
Puhutkos sä sille vakipanollesi samalla tyylillä kun just kirjoitit? Taisi exä kyllästyä siihen?
"Jos mies mulle sanoo, että haluaa suihinoton tai että hyväilen kalua, niin tajuan puheen ja TEEN NIIN! Mikä hel.etti tässä on vaikeaa tajuta. Sinä ja monet muut miehetkin, tarjoilette sitä kaua ainoana oikeana vaihtoehtona, ja suorastaan halveksutte naisten omia tapoja. Tää on se outo kohta jota en ymmärrä. Onneksi on kunnollisiakin miehiä, jotka ajattelevay ensisijaisesti sitä naisen haluamaa nautintoa. Ja ei kannata kääntää asiaa taas niin, ettei se nainen halua ilsti sitä yhdyntää. lisäksi tai yhdessä sen klitoriksen hyväilyn kanssa. Tajua sinä jotakin, ja sun kamut kanssa."
En ole tuo, jolle vastasit. Mut kehotan sua etsimään sellaisen miehen, joka välittää sun nautinnosta. Ei sun kannata tuhlata elämääsi sellaisen kanssa, joka tarjoilee sulle vain kalua ainoana vaihtoehtona ja halveksuu sun tapoja. Aika monella meillä naisella on kunnollinen mies, joka antaa kaikki ja enemmänkin sängyssä. Vastavuoroisesti tietysti, niin kuin pitää. Ikävää, että sulla on monia huonoja kokemuksia miehistä, mutta kyllä sinäkin vielä löydät hyvän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa ihanan romanttiselta, että oikein vakipano. Ei ihme jos vaikeuksia saada orgasmi.
Siis mikä ongelma sulla on? Mä olen sinkku ja mulla on silti oikeus saada seksiä. Et sä siitä määrää. Ihan kuule samat ongelmat on ollut pitkässä parisuhteessa joten pidä pääsi kiinni asioista joista et mitään selvästikään ymmärrä.
Vakipanon kanssa on hyvää seksiä ja nautin siitä, himoitsen miestä. Typerää ajatella, että vain romanttisesti parisuhteessa saisi olla seksiä.
Ap
Puhutkos sä sille vakipanollesi samalla tyylillä kun just kirjoitit? Taisi exä kyllästyä siihen?
Siis mikä sun ongelma on? Siis kenen exä kyllästyi ja mihin? Miksi sulle on ongelma, että kaksi aikuista ihmistä nauttii toisistaan?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis vaikka kuinka moni nainen kirjoittaisi, ettei saa sillä kalulla, vaan tarvitsee sitä klitoriksen hyväilyä, nämä aapelit tarjoilee vaan sitä kaluaan. Miten tyhmä pitää miehen olla, jos ei tajua suoraa puhetta.
Ei pysty enää ymmärtämään tätä juttua. Ja sitten pillitetään kun nainen "ei halua seksiä", mikähän kumma siinämahtas ollakkaan vikana.
Ylimielistä sakkia, useimmat.
Kuvitelkaa kuinka onttoa tän klitorinjankkaajan elämän on oltava.
Miten tyhmä "naisen" on oltava, jos se ei tajua naisten nauttivan kullista sisällään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis vaikka kuinka moni nainen kirjoittaisi, ettei saa sillä kalulla, vaan tarvitsee sitä klitoriksen hyväilyä, nämä aapelit tarjoilee vaan sitä kaluaan. Miten tyhmä pitää miehen olla, jos ei tajua suoraa puhetta.
Ei pysty enää ymmärtämään tätä juttua. Ja sitten pillitetään kun nainen "ei halua seksiä", mikähän kumma siinämahtas ollakkaan vikana.
Ylimielistä sakkia, useimmat.
Sinä se vaan et mitenkään ymmärrä, että KUN naiset ITSE haluaisivat orgasmit kalulla, niin sitä sitten yritetään heidän halustaan. Jos sitten eivät saa, pyritään hoitamaan orgasmit suuseksillä ja sormettamalla pillua sisältä g-pisteestä yms. Toisekseen naiset haluaa yhdyntää muutenkin, saavat tai eivät.
Mitä jauhat, puhut SINä minulle, kuin olisin ainoa nainen joka näin ajatte
Ehkä sä vaan jotenkin olet vetänyt puoleesi noita miehiä. Siltä todellakin vaikuttaa. Ehkä olet liian helppo.
Vierailija kirjoitti:
"Jos mies mulle sanoo, että haluaa suihinoton tai että hyväilen kalua, niin tajuan puheen ja TEEN NIIN! Mikä hel.etti tässä on vaikeaa tajuta. Sinä ja monet muut miehetkin, tarjoilette sitä kaua ainoana oikeana vaihtoehtona, ja suorastaan halveksutte naisten omia tapoja. Tää on se outo kohta jota en ymmärrä. Onneksi on kunnollisiakin miehiä, jotka ajattelevay ensisijaisesti sitä naisen haluamaa nautintoa. Ja ei kannata kääntää asiaa taas niin, ettei se nainen halua ilsti sitä yhdyntää. lisäksi tai yhdessä sen klitoriksen hyväilyn kanssa. Tajua sinä jotakin, ja sun kamut kanssa."
En ole tuo, jolle vastasit. Mut kehotan sua etsimään sellaisen miehen, joka välittää sun nautinnosta. Ei sun kannata tuhlata elämääsi sellaisen kanssa, joka tarjoilee sulle vain kalua ainoana vaihtoehtona ja halveksuu sun tapoja. Aika monella meillä naisella on kunnollinen mies, joka antaa kaikki ja enemmänkin sängyssä. Vastavuoroisesti tietysti, niin k
Kiitos sulle tuntematon nainen! Mulla kyllä onkin sellainen mies, ollut jo kauan, hän on aivan paras koskaan.Puhunkin niiden naisten puolesta, joilla näin ei ole.
On niin kaameeta lukea täällä niitä naisten tarinoita, joiden miehet vähät välittävät heidän nautinnoistaan. Olen aina ollu empaattinen, mies sanookin. että liian, kun nämä asiat niin tärkeitä minulle.
Karvat vaan nousee pystyyn, joku mies tai jotkut, jatkuvasti halveksivat naisen klitorista, ja haukkuvat jopa hulluksi naista, joka nauttii klitoriksestaan.
En ole koskaan vielä lukenut naisen haukkuvan miestä, joka nauttii sillä terskallaan tai kalullaan. Tätä vihaan.
Mutta tämä on juuri sit naisten halveksuntaa. Panojahan me ollaan..
....minä niin tiesin mihin suuntaan tämä "keskustelu" tulee etenemään kun nuo kaksi vakioseppää saapuu paikalle paasaamaan...
t: viestin nro 7 kirjoittaja
No tosta voi ottaa kopin jokainen typerä mies.