Paras pikkupaikkakunta, jossa olet asunut ja jonne voisit palata
Vaihteeksi tällainen hyvän mielen ketju :)
Itsellä Oulu. Parinkymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen olen alkanut lämmetä ajatukselle kotiseudulle paluusta.
Kommentit (411)
Ei sellaista olekaan. Kaikki pikkupaikkakunnat, joilla olen asunut, ovat olleet sisään päin lämpiäviä, nurkkakuntaisia ahdasmielisyyden pesäkkeitä, mukaan lukien nykyinen. Vähän isommatkin ovat olleet samaa, hiukan suuremmassa mittakaavassa vain.
Pori. Hyvät pyörätiet. Leveät kadut. Meri. Kaunis keskusta-alue. edulliset asunnot. Suomen paras museo = Satakunnan museo. Hyvät liikenenyhtyedet. Suorat, ronskit ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän Oulu on pieni, tai keskisuuri kaupunki Suomenkin mittakaavassa. Väkiluku on kasvanut kuntaliitosten myötä.
Itse voisin muuttaa takaisin Kemiin, jossa olin pari vuotta töissä. Kyllä, luitte oikein. Meren läheisyys on siellä aivan ainutlaatuista, toisin kuin vaikkapa Oulussa, josta olen kotoisin. Koin myös, että ihmiset Meri-Lapissa olivat mukavampia kuin kotiseudulla.
Oulu on 5. väkirikkain kaupunki koko Suomessa :D Ehkä Euroopan tasolla se on pieni tai keskisuuri kaupunki, mutta nimenomaan Suomessa se on suuri kaupunki tai sitten niitä on vain Helsinki, Espoo, Tampere ja Vantaa. Edes Turku ei mahtuisi suurien kaupunkien listalle.
Vau että Oulu on "pikkupaikkakunta"?
Mä olen asunut elämäni aikana vain yhdellä pikkupaikkakunnalla, Lohjalla, enkä viihtynyt siellä
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä Espoo, mukava pikku paikka ja luontoakin ympärillä siellä täällä. Aikoinaan asuin parikymmentä vuotta Laurinlahdessa muutettuani sinne reilu parikymppisenä Porista. Nyt viimeiset 25 vuotta muualla mutta Espoo voisi edelleen viehättää...
Minäkin olen asunut Laurinlahdessa ja muutin sieltä pois juuri ennekuin metro aloitti liikennöinnin Soukassa ja Espoonlahdessa. Laurinlahdesta on viime vuosina nakerrettu luontoa pala palalta rakentamisen tieltä, aivan kuten Finnoossakin (jälkimmäisessä vauhti on ollut todella hurja). Suvisaaristo on vielä oma rauhallinen saarekkeensa (rikkaille). Rantaraitti on edelleen kaunis, mutta masensi se luonnon häviäminen, joten muutin kokonaan pois Uudeltamaalta väljemmille vesille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulu, pikkupaikkakunta? :D
Sanon Savonlinna
On se mm. Los Angelesissa asuneen silmin :)
ap
Eikö tämä ole sitten aika hölmö ketju? Kansainvälisessä vertailussa myös Helsinki on pikkupaikkakunta.
Miten Helsinki on kansainvälisesti pikkupaikka, kun siellä asuu 1,3 miljoonaa ihmistä ja on Pohjoismaiden kolmanneksi suurin kaupunki? Olisi esimerkiksi Britannian 10. suurin kaupunki tai Yhdysvalloissa pääsisi sijalle 42.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän Oulu on pieni, tai keskisuuri kaupunki Suomenkin mittakaavassa. Väkiluku on kasvanut kuntaliitosten myötä.
Itse voisin muuttaa takaisin Kemiin, jossa olin pari vuotta töissä. Kyllä, luitte oikein. Meren läheisyys on siellä aivan ainutlaatuista, toisin kuin vaikkapa Oulussa, josta olen kotoisin. Koin myös, että ihmiset Meri-Lapissa olivat mukavampia kuin kotiseudulla.
Oulu on 5. väkirikkain kaupunki koko Suomessa :D Ehkä Euroopan tasolla se on pieni tai keskisuuri kaupunki, mutta nimenomaan Suomessa se on suuri kaupunki tai sitten niitä on vain Helsinki, Espoo, Tampere ja Vantaa. Edes Turku ei mahtuisi suurien kaupunkien listalle.
Oulun "kaupungissa" asuu ehkä 45 tuhatta ihmistä, loput 55 tuhatta entisestä kunnasta ammuttu pitkin lähiöiden kymmenien kilometrien päähän itse kaupungista ja loput vajaa satatuhatta tuli kuntaliitoksista, jonka ansiosta Oulu on maakunnan kokoinen pinta-alaltaan. Mistään isosta kaupungista ei voi puhua, jos kantakaupunki käsittää muutaman korttelin ennen lähiöitymistä ja keskustakin on pari hassua katua Rotuaarin ympärillä. Oulun kaupunki on pienempi kuin monen asukasluvultaan pienemmän kunnan, kuten Kotkan, Porin tai Joensuun, vaikkakin kunnan asukasluku on viidenneksi suurin. Jos Oulua vertaa Helsingin jälkeen suurimpiin kaupunkeihin, eli Tampereehen ja Turkuun niin ei voi hattua nostaa, kun sellainen käpykylä verrattuna noihin kahteen.
ykskivi
Todellakin sellainen paikka ettei suomessa ole toista.
Tähän tämäkin aloitus sitten kaatui. Kisataan vaan siitä onko Oulu iso vai pieni paikka....
Ikävä kyllä postiosoitteessa lukee nykyisin Kurikka, mutta Jalasjärvihän se on!
Luulinkin että aloituksen nimi on Onko Oulu iso vai pieni kaupunki. Kunnes luin otsikon : )))))))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä Espoo, mukava pikku paikka ja luontoakin ympärillä siellä täällä. Aikoinaan asuin parikymmentä vuotta Laurinlahdessa muutettuani sinne reilu parikymppisenä Porista. Nyt viimeiset 25 vuotta muualla mutta Espoo voisi edelleen viehättää...
Minäkin olen asunut Laurinlahdessa ja muutin sieltä pois juuri ennekuin metro aloitti liikennöinnin Soukassa ja Espoonlahdessa. Laurinlahdesta on viime vuosina nakerrettu luontoa pala palalta rakentamisen tieltä, aivan kuten Finnoossakin (jälkimmäisessä vauhti on ollut todella hurja). Suvisaaristo on vielä oma rauhallinen saarekkeensa (rikkaille). Rantaraitti on edelleen kaunis, mutta masensi se luonnon häviäminen, joten muutin kokonaan pois Uudeltamaalta väljemmille vesille.
Oi joi, muistan ajan kun Laurinlahti oli vielä kaunista rantaniittyä Yläkivenlahden ja Soukan välissä, siitä meni kävelypolku. Vanhojen talojen raunioilla oli vielä omenapuita. Vähän matkan päähän Espoonlahteen rakennettiin kirkko. Tykkäsin kävellä siellä päin, se oli ehkä vuonna 1980. Nyt varmaan eksyisin, jos menisin sinne.
Länkipohja (längelmäki, on kylläkin nykyään jaettu ja osa kuuluu Jämsään ja osa Orivedelle)
Vierailija kirjoitti:
Siilinjärvi, tosin Postin palvelupiste on nykyään 3km päässä keskustasta, jonne autottomana olisi mahdoton mennä. Muutoin kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä ryppäinä toisistaan ja Kuopioonkin on lyhyt matka bussilla ja junalla.
Siilinjärvelle ääni täältäkin!
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaista olekaan. Kaikki pikkupaikkakunnat, joilla olen asunut, ovat olleet sisään päin lämpiäviä, nurkkakuntaisia ahdasmielisyyden pesäkkeitä, mukaan lukien nykyinen. Vähän isommatkin ovat olleet samaa, hiukan suuremmassa mittakaavassa vain.
Pakko sanoa, että jos ihminen on asunnut useammallakin paikkakunnalla ja kaikki on olleet paskoja, niin silloin on kyllä peiliin katsomisen paikka. Itsekin asunut 10 eri paikkakunnalla ja kaupungeissa. Isoissa ja pienissä ja joka ikisessä olen viihtynyt. Minkälainen riidankylväjä pitää olla, että on joka paikassa ihmisten hampaissa? Ei voi olla niin, että aina sattuu huono paikkakunta ja itse olisi kuitenkin niin suvaitsevainen ja ihana ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Pori. Hyvät pyörätiet. Leveät kadut. Meri. Kaunis keskusta-alue. edulliset asunnot. Suomen paras museo = Satakunnan museo. Hyvät liikenenyhtyedet. Suorat, ronskit ihmiset.
Kävin Porissa ollessani tuolla Satakunnan museossa. Oli kyllä nähtävää, että ei meinannut päivä riittää. Suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulu, pikkupaikkakunta? :D
Sanon Savonlinna
On se mm. Los Angelesissa asuneen silmin :)
ap
Eikö tämä ole sitten aika hölmö ketju? Kansainvälisessä vertailussa myös Helsinki on pikkupaikkakunta.
Miten Helsinki on kansainvälisesti pikkupaikka, kun siellä asuu 1,3 miljoonaa ihmistä ja on Pohjoismaiden kolmanneksi suurin kaupunki? Olisi esimerkiksi Britannian 10. suurin kaupunki tai Yhdysvalloissa pääsisi sijalle 42.
No kyllähän se olisi isojen kaupunkien rinnalla pieni. Tokiossa on 39 105 000 asukasta ja jos ajatellaan vaikkapa Delhiä tai Shanghaita tai Sao Pauloa joiden asukasluku on moninkertainen Suomen koko asukaslukuun, mutta minusta olisi nyt viisainta puhua vain Suomen mittakaavan kaupungeista. Oulu on suomalaisittain iso kaupunki, oli kuntaliitosia tai ei. Pohjoismaita on 5 joten ei ole kovin korkea savutus jos helsinki on kolmanneksi suurin kaupunki. Sanot että Helsingissä on 1,3 miljoonaa asukasta, mutta jos laitat hakuuan helsingin asukasluvun 2023 antaa se tiedon, että helsingissä on 674 963 asukasta.