Työttömien haukkuminen kiihtyy koko ajan - miksi?
Vihapuhe työttömiä kohtaan on palstoilla päivittäistä ja suurtenkin päivälehtien palstoilla saa nykyisin ihan vapaasti haukkua työttömiä ja muita köyhiä sosiaalituilla eläjiä (pois lukien eläkeläiset).
Hesarinkin kommenteissa nykyisin aivan avoimesti omilla nimillään ihmiset ehdottelevat työttömien leirittämistä: soluasuntoihin vaan, tai tuet pois jne. Ruokakortteja rahan sijaan. Työttömien ikäsyrjintään työnhaussa eräs henkilö totesi, että akateemisen ihmisen tulisi hyväksyä että oman koulutuksen työtä saa tehdä vain 50v asti, sen jälkeen on otettava hyllyttämistä, hoitoalaa tms.!
En muista että ennen olisi ollut tällaista, ei esim. 80-luvulla haukuttu ja kadehdittu köyhiä vaikka tuet olivat paremmat kuin nykyisin. Osa on varmasti tahallista trollausta, mutta ei kaikki. Miksi Suomesta on tulossa kuin 30-luvun Saksa, ovatko suomalaiset todella tällaisia vai onko jokin muuttunut 20 vuoden aikana?
Kommentit (744)
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli telkkarissa, että koska lapsia syntyy niin vähän niin naisille voi tulla armeija pakolliseksi.
Tulkoon vaan. Se olisi heille ihan hyväksi.
Kansalaisia aivopestään. Työttömistä tehdään syyllisiä, pahoja jne. Sitten voidaan toteuttaa kohtuuttomia leikkauksia ja polkea työttömien ihmisoikeuksia helpommin. Ihmisten halutaan uskovan, että se on oikein ja oikeutettua.
Irtisanovia työnantajia pitäisi sheimata ja vihakampanjoida heitä vastaan isänmaan pettureina, varsinkin jos ovat vieneet työpaikkoja kiinaan tms.
Greedy bastards!!
Vierailija kirjoitti:
Kansalaisia aivopestään. Työttömistä tehdään syyllisiä, pahoja jne. Sitten voidaan toteuttaa kohtuuttomia leikkauksia ja polkea työttömien ihmisoikeuksia helpommin. Ihmisten halutaan uskovan, että se on oikein ja oikeutettua.
Ja sote-alalta valmistutaan työttömyyskortistoon. Ja puolet peruskouluista loppuu. Koko ajan tulee lisää työttömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä työttömät tulevat niin kalliiksi. Toiset niitä maksaa ja nämä toiset ne ottaa ja käyttää hyväkseen. Ja sieppaa, kun on niin selvästi pelkkiä työntekoa välttäviä, ihan tarkoituksella. Kuka niitä jaksaa ylläpitää. Huomaahan sen kaikesta vaikeudesta pitää tätä yhteiskuntaa yllä. Edunjärjestelyt on kyllä heille hoidettu viimeisen päälle. Älkää kysykö enää, miksei rahaa riitä joka paikkaan eikä vähempäänkään.
Teille kokoomuslaisille tiedoksi.
"Jos joku osakkaista jättää rahoitusvastikkeensa maksamatta, taloyhtiön lainaan liittyvät velvoitteet on kuitenkin hoidettava. Tällöin maksut kaatuvat muiden osakkaiden maksettaviksi siitä huolimatta, että olisi oman osuutensa jo maksanut."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009335165.html
Vuokra-asunnoista in on iso ylitarjonta Suomessa. 
Olipas siinä tiedotukset.
Ei työtön saa tt- tukea, jos asuu työssäkäyvän puolison kanssa. Osa osa-aikatyötä tekevistä saa tt- tukea ja osa eläkeläisistä, kaikki lääkkeet ei kuulu maksukattoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansalaisia aivopestään. Työttömistä tehdään syyllisiä, pahoja jne. Sitten voidaan toteuttaa kohtuuttomia leikkauksia ja polkea työttömien ihmisoikeuksia helpommin. Ihmisten halutaan uskovan, että se on oikein ja oikeutettua.
Ja sote-alalta valmistutaan työttömyyskortistoon. Ja puolet peruskouluista loppuu. Koko ajan tulee lisää työttömiä.
Siinä sen näkee, lisänä on rikka rokassa.
Ansiosidonnaisesta leikattiin 400 euroa kuukaudessa, kun lapsikorotukset poistettiin ja tuli porrastus.
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa, kun perikuntien asuntoja ei saa myytyä eikä vuokrattua.
Hah
Perintö täytyy ottaa vastaan kokonaan tai ei mitään eli jos otat mökin järven rannalta niin joudut ottamaan myös kerrostalo-osakkeen tai omakotitalon muuttotappiokaupungista jota ei saa myytyä eikä vuokrattua.
Jos kieltäytyy perinnöstä niin se menee automaattisesti omille lapsille, siihen ei voi vaikuttaa siltä.
On se hyvä, että ei ole töitä työikäisille
Perit sisaren kanssa sähkölämmitys paskan mitä wi ei osta eikä vuokraa kukaan.
Tänään sulla kusipää jankuttaja viiraa normaalia enemmän päässä.
2400 bruttopalkalla saa ansiosidonnaista 800 euroa.
Vierailija kirjoitti:
2400 bruttopalkalla saa ansiosidonnaista 800 euroa.
Jos palkka pienempi niin vielä vähemmän.
Hallitus leikkasi myös sairaspäivärahaa eli 3000 bruttopalkalla saa 1300 netto, jos tulee syöpä.
Vierailija kirjoitti:
2400 bruttopalkalla saa ansiosidonnaista 800 euroa.
No voi menikö sulla viimosetkin kelan tuki hilut yli-kalliiseen vuokraasi sekö kiuluttaa taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläiset ovat omalla työllään ja yrittämisellään eläkkeensä ansainneet. Suuta soukemmalle siis!
Väärin. Eläkeläiset on yhteiskunnan pahimpia varkaita!
Taidat olla elänyt koko elämäsi yhteiskunnan tuilla laiskotellen. Miten sitten suu pannaan kun olet eläkkeellä?
Silloinhan tulot nousee ruhtinaallisesti, tonni käteen verottomana ja eläkeläisen korkeampi asumistuki päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2400 bruttopalkalla saa ansiosidonnaista 800 euroa.
No voi menikö sulla viimosetkin kelan tuki hilut yli-kalliiseen vuokraasi sekö kiuluttaa taas.
Kelalla on vuokrassa katto. Tampereella saa olla vuokra 447 e / kk
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen, kuitenkin eläkeläiset on suurin sosiaalitukimenoerä Suomessa. Puolet valtion budjetista uppoaa eläkeläisiin. Tee ehdotan että luonnollista poistumaa kiihdytetään tekemällä lisää leikkauksia terveydenhuoltoon, asettamalla hoidonrajauksia sekä leikkaamalla eläkkeitä. Myös eläkeläisen asumistukea saavat asumaan yhteiseen kommuuniin tai soluasuntoihin.
Eläkeläisten osalta kaikki nuo on tehty, vaikka suurin osa eläkkeistä maksetaan yksityisistä varoista, ei valtion budjetista.
Seuraavaksi leikataan isommin tt-tuesta. Pari vuotta mediassa ja tällä palstalla aloitettiin jatkuvasti uusia, eläkeisiä haukkuvia, ja eläketuloja vääristeleviä ketjuja, kunnes automaattinen indeksivakaaja saatiin aikaan.
Nyt ovat vuorossa työttömät. Heitä tullaan myllyttämään, kunnes uudet tt-tukea koskevat lait saadaan vahvistettua, ja suurin osa tt-tukea s
Eläkeläisiltäkin loppuu korkeampi asumistuki yleistuen tullen.. heh.
Vierailija kirjoitti:
Turku ja Tampere
1 henkilö, asumismenoiksi hyväksytään enintään 447 e / kk
Helsinki ja Vantaa
1 henkilö, asumismenoiksi hyväksytään enintään 563 e / kk
https://www.kela.fi/miten-tulot-ja-menot-vaikuttavat#vuokra-asunto
Ja kohta asumistuen kuntakohtaiset ylärajat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansalaisia aivopestään. Työttömistä tehdään syyllisiä, pahoja jne. Sitten voidaan toteuttaa kohtuuttomia leikkauksia ja polkea työttömien ihmisoikeuksia helpommin. Ihmisten halutaan uskovan, että se on oikein ja oikeutettua.
Ja sote-alalta valmistutaan työttömyyskortistoon. Ja puolet peruskouluista loppuu. Koko ajan tulee lisää työttömiä.
Ja tämä tarkoittaa, että jatkuvasti on vähemmän työeläkemaksun maksajia, joka taas tarkoittaa eläkkeille leikkausta.
Vierailija kirjoitti:
Kela hyväksyy asumistuessa lämmitykseen 46 euroa kuukaudessa yksin asuvalle ja muista perheenjäsenistä saa lisää 16 euroa henkilö.
https://www.kela.fi/miten-tulot-ja-menot-vaikuttavat#vuokra-asunto
Eläkeläisten osalta kaikki nuo on tehty, vaikka suurin osa eläkkeistä maksetaan yksityisistä varoista, ei valtion budjetista.
Seuraavaksi leikataan isommin tt-tuesta. Pari vuotta mediassa ja tällä palstalla aloitettiin jatkuvasti uusia, eläkeisiä haukkuvia, ja eläketuloja vääristeleviä ketjuja, kunnes automaattinen indeksivakaaja saatiin aikaan.
Nyt ovat vuorossa työttömät. Heitä tullaan myllyttämään, kunnes uudet tt-tukea koskevat lait saadaan vahvistettua, ja suurin osa tt-tukea saavista on siirretty yleistuelle.