Työttömien haukkuminen kiihtyy koko ajan - miksi?
Vihapuhe työttömiä kohtaan on palstoilla päivittäistä ja suurtenkin päivälehtien palstoilla saa nykyisin ihan vapaasti haukkua työttömiä ja muita köyhiä sosiaalituilla eläjiä (pois lukien eläkeläiset).
Hesarinkin kommenteissa nykyisin aivan avoimesti omilla nimillään ihmiset ehdottelevat työttömien leirittämistä: soluasuntoihin vaan, tai tuet pois jne. Ruokakortteja rahan sijaan. Työttömien ikäsyrjintään työnhaussa eräs henkilö totesi, että akateemisen ihmisen tulisi hyväksyä että oman koulutuksen työtä saa tehdä vain 50v asti, sen jälkeen on otettava hyllyttämistä, hoitoalaa tms.!
En muista että ennen olisi ollut tällaista, ei esim. 80-luvulla haukuttu ja kadehdittu köyhiä vaikka tuet olivat paremmat kuin nykyisin. Osa on varmasti tahallista trollausta, mutta ei kaikki. Miksi Suomesta on tulossa kuin 30-luvun Saksa, ovatko suomalaiset todella tällaisia vai onko jokin muuttunut 20 vuoden aikana?
Kommentit (744)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen, kuitenkin eläkeläiset on suurin sosiaalitukimenoerä Suomessa. Puolet valtion budjetista uppoaa eläkeläisiin. Tee ehdotan että luonnollista poistumaa kiihdytetään tekemällä lisää leikkauksia terveydenhuoltoon, asettamalla hoidonrajauksia sekä leikkaamalla eläkkeitä. Myös eläkeläisen asumistukea saavat asumaan yhteiseen kommuuniin tai soluasuntoihin.
Eläkeläiset ovat maksaneet koko ikänsä veroja, toisin kuin tapatyöttömät ja ikuisopiskelijat.
Meillä nuoremmilla on tuplaverot, tuplamaksut, työuratkin venyy sinne 50v ja eläkkeellä ollaan 3v-5v ennen kuolemaa, joten oleppas kelan nisästä 20v pullamössöä nassuttava eläkeloinen hiljaa.
"Yli 30 vuotta eläkkeellä olleiden määrä kasvaa hurjaa vauhtia."
Vierailija kirjoitti:
Ideologisten työttömien määrä Suomessa on niin suuri.
Työttömän elämä tehdään nykyisin niin hankalaksi, että huvikseen työttömiä on kyllä todella minimaalinen määrä. Työssä käymällä pääsee paljon helpommalla ja siitä saa palkkaa jolla saattaa jopa tulla toimeen.
Vierailija kirjoitti:
"Yli 30 vuotta eläkkeellä olleiden määrä kasvaa hurjaa vauhtia."
Ennen pääsi eläkkeelle osa jo alle 60-vuotiaana.
Hallitus poisti ikäsidonnaisuudet työttömyystuista eli työkkärin ei enää tarvitse hommata 57 - vuotiaana irtisanotulle palkkatukityöpaikkaa josta kertyisi uusi ansiosidonnainen. Velvoitetyö loppui. Ja ansiosidonnaisen keräysaika pidentyi 12 kuukauteen. Palkkatukityöstä ei kerry enää ansiosidonnaista.
https://www.tyj.fi/lakimuutokset
Irtisanomiseen riittää asiallinen syy tammikuusta alkaen myös julkisella.
595 yleistuki odottaa. Eläkeikää nostetaan.
No kakkaduunini ei kai kelpaisi muille.

Ihmiset joutuvat myymään omaisuutensa ennen eläkeikää.
Kyllä työttömät tulevat niin kalliiksi. Toiset niitä maksaa ja nämä toiset ne ottaa ja käyttää hyväkseen. Ja sieppaa, kun on niin selvästi pelkkiä työntekoa välttäviä, ihan tarkoituksella. Kuka niitä jaksaa ylläpitää. Huomaahan sen kaikesta vaikeudesta pitää tätä yhteiskuntaa yllä. Edunjärjestelyt on kyllä heille hoidettu viimeisen päälle. Älkää kysykö enää, miksei rahaa riitä joka paikkaan eikä vähempäänkään.

Teille kokoomuslaisille tiedoksi.
"Jos joku osakkaista jättää rahoitusvastikkeensa maksamatta, taloyhtiön lainaan liittyvät velvoitteet on kuitenkin hoidettava. Tällöin maksut kaatuvat muiden osakkaiden maksettaviksi siitä huolimatta, että olisi oman osuutensa jo maksanut."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009335165.html
Vuokra-asunnoista in on iso ylitarjonta Suomessa.
Persekokkareiden propagandaa. Noin se alkoi 30-luvun Saksassa ja 90-luvun Jugoslaviassakin. Alettiin epäinhimillistää ja halventaa ihmisryhmää valheiden ja propagandan avulla...
Eilen oli telkkarissa, että koska lapsia syntyy niin vähän niin naisille voi tulla armeija pakolliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli telkkarissa, että koska lapsia syntyy niin vähän niin naisille voi tulla armeija pakolliseksi.
Ansiosidonnaista leikattiin ja soviteltua päivärahaa ja naiset ei halua lapsia köyhyyteen.
Eli hyvätuloisten tyttölapset joutuvat armeijaan.

Kiitos kokoomus
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli telkkarissa, että koska lapsia syntyy niin vähän niin naisille voi tulla armeija pakolliseksi.
Telkkarissa sanottiin, että ei voi muualtakaan ottaa porukkaa armeijaan.
No, ei me muista maista voida ottaa porukkaa armeijaan, kun syntyvyys vähenee. Naisille voi tulla armeija pakolliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan syyksi sitä, että työelämä on nykyään aivan hirveää, eikä kukaan oikeasti haluaisi käydä töissä, mutta on vähän pakko. Kateus iskee niitä kohtaan, joiden ei tarvitse joka aamu herätä kestämään sitä samaa skeidaa.
Ei ole pakko. Voit jäädä milloin tahansa työttömäksi. Tukia et saa, jos on omaisuutta.
Kyllä se on vähän pakko, jos ei halua työttömänä elintasoa. Ja minä en halua. Teini-ikäiset lapsetkin kuluttaa niin paljon, että työttömänä emme ikinä tulisi mitenkään toimeen. Joten kyllä, pakko se on noista joka aamu töihin ja kestää sitä.

On monella työttömälläkin lapsia.

Irtisanomissuojaa heikennetään. Miten tuutte toimeen, jos sut irtisanotaan?
1990-luvulla työttömät pääsi eläkeputkeen 53-vuotiaana.