jos perheessä " vain" 1 lapsi ajattelen että joko

miksi elämästä pitäisi tehdä enää tämän monimutkaisempaa, kun se nyt tuntuu ihan hienolta.



yhden 5-vuotiaan äiti

minun taas on vaikea ymmärtää, että kukaan haluaa enemmän kuin yhden lapsen. Raskaana oleminen oli kamalaa, synnyttäminen vielä hirveämpää. Elämä yhden lapsen kanssa on ihanaa ja helppoa. Sitä samaa ei voi sanoa kahdesta tai useammasta lapsesta sen perusteella, mitä olen ympäristössäni nähnyt. Joo, varmaan niiden kanssa jossain vaiheessa helpottaa, mutta mua ei kiinnostaa elää edes muutamaa vuotta missään perhehelvetissä.



Yksi lapsi voi olla tietoinen valinta ilman mitään suurempia masennuksia tahi muita ongelmia ja kuten tästä ketjusta olemme saaneet huomata, ei edes kovin harvinainen valinta :-).

Vierailija:

he eivät ole saaneet toista tai että äidillä ollut masennus synn jälkeen ja sen takia ei halunnut toista. Mielestäni tämä on ihan normaalia ajatella näin, eikö joku muu samalla linjalla? Eihän muuten kukaan haluaisi vain yhtä lasta jos kaikki olisi ollut ihanaa ja olisi mahdollista saada toista, vai?

. . . meillä on ainakin aivan eri syyt siihen kuin ap esittää. Onko mieleesi tullut, että me kenties haluamme käydä töissä, molemmat. Haluamme asua ydinkeskustassa. Matkustelemme usein niin työn kuin vapaa-ajan merkeissä. Tässä muutama syy miksi elämä on helpompaa yhden lapsen kanssa.

Ollaan onnellisia ja olemme mielestämme päässeet hyvään kompromissiin niin perheen, työn kuin vapaa-ajankin suhteen.

Meiltä siis puuttuu kiintiölapsi? No, kiintiö jää sitten naapureiden mahdollisesta ihmettelystä huolimatta täyttämättä, mutta onneksi toiset tekevät lapsia myös meidänkin edestä ;) Ja eihän sitä koskaan tiedä mihin uskomuksiin sitä ihminen vielä hurahtaa ja alkaakin vääntämään sitä kiintiölasta iltatähdeksi joskus nelikymppisenä eli paras olla vannomatta mitään ;)

ps. tää vanha kerrostalo ei ole muuten mikään vaunuystävällinen paikka.

Kaikkea ei voi saada!

perheen mietin, miksiköhän heillä ei ole enempää lapsia.

Tulee mieleen, että ensimmäisen kanssa on ottanut niin koville ettei

sen takia halua lisää, ettei onnistu saamaan toista jne

En vaan voi ymmärtää, miksei joku haluaisi useampaa. Niin, ja meillä

on kolme, meidän perhe on nyt tässä, tämän enempää ei tule.

Itse ainakin näin aikuisena olen tyytyväinen, että on sisaruksia

Ei silti tulisi mielenkään ihmetellä sitä ääneen. Eräs kaverini aikaisemmin

puhui haluavansa useamman lapsen, heillä nyt 6-vuotias, pariin vuoteen

ei ole enää puhunut. Kerran sitten kertoi, että miehensä ei halua.

Aika julmaa

meitä yksilapsisia kohtaan, sääliä vai kateutta? Kun ette kuitenkaan voi tietää syistä taustalla?

eikä kakkosta tule niin kauan kun asumme kahden makuuhuoneen asunnossa. Syynä ei siis ole lapsettomuus eikä ensimmäisen synnytyksen jälkeinen masennus. Se tosin saattaisi tulla jos nykyiseen kotiimme toinen lapsi syntyisi. Lapset ovat ihania, mutta ajattelen niin, että jos minä voin hyvin, lapsetkin voivat hyvin. En usko, että voisin hyvin, jos asuisimme liian ahtaasti.

n. puolet suomalaisista haluaa edelleen 2 lasta, 1/3 3 tai enemmän ja loput yhden.



Jos ihmisellä elämässä " mittarina" on lapsilukumäärä, ymmärrän ap:n kaltaiset kommentit. Keskivertoa tyhmempi, yksinkertainen ihminen, jolla pienet ja ahtaat elämisen ympyrät...



Onko vaikeaa tajuta, etteivät kaikki halua kahta, kolmea...lasta??? Oli ihanaa tulla äidiksi, koko raskausaika oli hienoa ja upeaa. Ikinä en ole masennusta potenut, lapsemme on elämämme ilo ja valo, juuri sitä, mitä lapselta toivoimme. Siltikään emme ole toista edes yrittäneet, elämämme on varsin mukavaa pikkuperheenä.



Ei pitäisi olla sinun kaltaisiltasi mitenkään pois, jos joku todellakin vain haluaa yhden lapsen. Ihan sama mulle, miten paljon ihmiset " sikiää" , nautin elämästäni lapseni (ja mieheni), ystävien, tuttujen, sukulaisten ja kolmen kummilapseni kanssa.

Silti edelleen epävarmaa, halutaanko toinen...elämä on niin mukavaa juuri näin (lapsi 4v.).



Ystäväpiirissäni on useampia yksilapsisia äitejä. Eräs äiti tosiaankin halusi vain kerran tulla raskaaksi ja saada lapsen.

Toinen halusi vain yhden lapsen, koska diabetes oli ongelmallinen ekassa raskaudessa (vaikka kaikki menikin hyvin) eikä enää toista viitsinyt riskien takia yrittää.

Kolmas on yh, onnellinen yhdestä tyttösestään, liikkuvaa sorttia muutenkin (matkustelevat tosi paljon ympäri maailmaa) ja yksi lapsi oli vain haaveissa.

Neljäs on myöntänyt kärsineensä " sekundäärisestä lapsettomuudesta" parisen vuotta, tosin suunnitelmissakin oli miehen kanssa 1-2 lasta. He ovat lapsentekohaaveet jättäneet, nauttivat elämästä ihan onnellisina yhden lapsen kanssa.

Viides on suoraan sanonut valitsevansa uran, on onnellinen ja kelpo äiti lapselleen, ei vain koskaan miehensä kanssa enempää halua.



Että siinä sulle ap pohdittavaa.

kertaa sitä kokea. Sitä paitsi mies ilmoitti ottavansa luultavasti hatkat jos tulee toinenkin... ( ei siis sillä etteikö rakastaisi ja hoitaisi tuota joka nukkuu tuossa) Maailman ihanin veitikka meillä on ja se riittää vallan mainiosti. Olemme tosin vasta 20 vuotiaita, niin vaikee sanoo, että mitä tässä elämässä vielä tulee tapahtumaan. :)

eihän ap tai muutkaan yhden lapsen politiikkaa ihmetelleet mielestäni ketään tuominneet tai haukkuneet, vai jäikö multa jotain huomaamatta?

Miksi siis jotkut yhden lapsen vanhemmat täällä heti haukkuu ja solvaa useamman lapsen perheitä? Eikö voi asiallisesti kommentoida?



Ihmettelee hän...

Meillä on tällä hetkellä neljä lasta, viideskin ehkä haaveissa. Sekundäärilapsettomuudesta kärsittiin aikanaan kauan. Nyt olemme ikionnellisia, lapset rikastuttavat elämäämme aivan tavattomasti. Matkustellaan ja nautitaan muutenkin elämästä. Vakituinen paikka odottaa minua - tai ehkäpä heivaan uran hetkeksi ja kouluttaudun tässä vielä toiseen ammattiin. Kaikki on mahdollista.



Eli en ymmärrä, miten se on jonkun mielestä niin, että useampi lapsi tekee elämästä jotenkin köyhää, että elettäisiin vain lapsille?? Meillä ainakin eletään myös itselle, usein lasten kanssa!



Ja kun lapset lentää pesästä, ei se elämä ole sen onnettomampaa kuin sellaisella, jolta yksi lapsi lähtee kotoa. Talo on toki hiljaisempi, mutta siitä osaa kyllä sitten nauttia =) Ja odotella, että lapset perheineen saapuvat rikastuttamaan " tylsää" elämäämme =)



Tämä kirjoitus sai siis pontensa joistakin kommenteista, joiden mukaan isolapsisilla perheillä ei ole elämää yms. On se kumma, miten täällä av:lla aina tiedetään toisten asiat niin hyvin. Ihan samanlainen mentaliteetti kuin täällä meidän tuppukaupungissa vallitsee - koskaan muualla ei sellaista ole vastaan tullut...

samalla tavalla mietin, miksi joillain on kaksi jne. Syita ja ihmisia on niin monenlaisia. Usein ajattelen, etta yksilapsiset ovat ns. omantiensakulkijoita. Olen tavannut useampia kahden lapsen aiteja, joille yksilapsisuus olisi sopinut paljon paremmin (lahinna oman jaksamisen vuoksi, mutta myos elamasta nauttimisen vuoksi).

Minusta on hullua ajatella, etta vain " kaksilapsiarki" on oikeata elamaa, musta se on sellaista tylsaa standardielamaa.

T: Kolmen lapsen aiti

-en ole ikinä ollut lapsirakas tai kokenut olevani äidillinen tai ylipäätään kiinnostunut lapsista ja perhe-elämästä, jos ei olisi tullut vahinkoraskautta olisin onnellinen lapsettomanakin.

-raskausaika, synnytys, vatasyntyneen hoivaaminen olivat minulle henkilökohtaisesti äärimmäisen raskaita kokemuksia jota en suostu käymään uudelleen läpi.

-olen senverran ulkonäkökeskeinen, että haluan pitää kroppani. Yhden raskauden se kesti onneksi aika hyvin.

-olen itsekäs enkä halua hukuttaa persoonallisuuttani useampiin lapsiin, haluan olla minä, tehdä asioita, opiskella, matkustella helposti ym...



Nyt kaikki pullamössö-mammat ovat siellä varmaan, että hellanlettas kun on hirviö äiti ja ihminen. En todellakaan ole, rakastan ainokaistani ja olen ollut kotona hänen kanssaan ensimmäiset elinvuodet.

Ensimmäistä kertaa meni vieraalle hoitoon 2-vuotiaana, avoimeen päiväkotiin kun piti käydä hammaslääkärissä. Ollaan 24h yhdessä ja on läheinen minulle, mutta toista en halua!

ja vielä sellaisella intensiteetillä, että tulee tännekin siitä keskustelmaan. Mä en mieti miksi ihmisillä on tai ei ole lapsia. Mulla on yksi lapsi, josta olen onnellinen ja nautin täysillä. Huvittaa miten miulta jatkuvasti udellaan, että koska se numero kakkonen tulee. Ehkä siksi, että mulla raskaus ja äitiys ovat sujuneet luonnostaan ja sen tähden ihmiset ajattelevat, että tätä perhettä pitäisi nyt laajentaa....Me olemme miehen kanssa molemmat suurista perheistä eikä ole ollut edes keskustelun tarvetta siitä halutaanko lisää lapsia. Vaikka pidänkin sisaruksistani, ei se yhdessä kasvaminen aina niin ruusuista ollut. Minä olen kuopus, joten kaikki osasivat minua ennen asiat paremmin, peleissä tulin huijatuksi ja jouduin aikaisemmin nukkumaan kuin vanhemmat sisarukseni. Mieheni taas on esikoinen ja pienempien sisarusten sairastelu ja yhden kuolema vei perheessä paljon energiaa ja hän joutui suht pienenä vähemmälle vanhempien huomiolle.....(vaikkei tätä itse tiedostakaan, tulee mun mielestä esille suhtautumisessa pienempiin sisaruksiinsa).



Me nautimme elämästä yhden lapsen kanssa. Kaikki tekeminen on helppoa, voimme asua väljästi eikä seuraava lapsi olisi välttämättä edes terve, joten voisi tämä onnellinen elämämme muuttua jatkuvaksi huoleksi ja murheeksi.



Mun mielestä tehkää tee muut laumoittain lapsia, muistakaa kuitenkin ottaa kasvatuksessa huomioon eri lasten erilaiset temperamentit. Jokaista yksilöä kun ei voi kasvattaa samalla muotilla....se on mun mielestä se todellinen haaste vanhemmille suurilapsisissa perheissä.

Tein kuitenki kolme ja pidän itteäni hulluna. ensimmäinen ois jo kohta koulussa ja kaikki helpompaa....

Meillä on n.3kk-ikäinen poikavauva, niin sanottu " helppo lapsi" . Synnytyksestä ei jäänyt minkäänlaisia traumoja, eikä pahemmin raskausajastakaan. Siltikään emme halua mieheni kanssa toista lasta, koska näin on hyvä. :)



T. äiti 25v.

Joku kirjoitti kuitenkin, että onko kateutta vai säälitä yksilapsiseen perheeseen, niin jos on pakko valita niin sääliä. Yksinäinen lapsi. Tiedän, että sillä yhdellä lapsella on kavereita. Onhan meidänkin kahdella omat kaverinsa ja ne yhteisetkin, mutta kotona ollessaan huomaa, että sisarukset viihtyvät yhdessä. Jos mun olisi pakko kadehtia jotain perhettä, niin kadehtisin varmaan sitten sellaista, jossa on 3 tai 4 lasta:)

Tutuista olen huomannut, että kun sisarus puuttuu, niin maristaan vanhemmille jatkuvasti, kuinka tylsää on ja johonkin on lähdettävä jne. Toki meilläkin tehdään reissuja, ulkoillaan ja kyläillään joka päivä, mutta kotona ollessa ei tarvitse " viihdyttää" lasta kokoajan, kun leikkivät keskenäänkin.

Sisarus on paras lahja jonka lapselle voi antaa.

Sisaruus on usein elämän pisin ihmissuhde.

Monet ainoat lapset ovat hemmoteltuja narsisti-kusipäitä.



Eri asia tietenkin jos ei saa sitä toista lasta.



Jos ajattelette vain itseänne, niin jättäkää se yksikin lapsi hankkimatta.

Itse olen ainoa lapsi, enkä koskaan tuntenut olevani mitenkään sen kummemmin yksinäinen. Tokihan sitä välillä ajatteli, että " millaistahan olis, jos mulla ois vaikka isoveli/-sisko tai pikkuveli/-sisko" , mutta hyvin olen pärjänny ilmankin. Aina on ollu leikkikavereita, joko naapurin lapsista tai omista serkuista yms.



Niin että mua ei ainakaan oo kenenkään tarvinu sääliä, kun ei minkäänlaista aihetta sellaiseen ole.



T. " 47"