Oletko saanut liikunnasta apua ahdistukseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, kotona on kuntopyörä jolla vedän niin kauan, että endorfiinit ottaa vallan. Raskain vastus ja yleensä siinä 30min kohdalla alkaa helpottaa.

Mutta, vaikuttaa mulla yöunia heikentävästi vaikka pyöräilisin ennen klo 16. Joten ei ihan ongelmatonta, mutta parempi kuin mieto rauhoittava

Eli ihan korkea pulssi / hiki jne asti? Ei tule paniikkifiiliksiä?

Seuraan kyllä sykettä, mutta ei mulla ihan mahdottomaksi nouse. Alkuun otan rauhallisemmin ja sitten raskaasti ja lopuksi kevyemmin.  Kylmä suihku päälle ja yhtäkkiä siitä, eikä seuraavasta päivästä selviäminen tunnu mahdottomalta. 

En ollut liikkunut kymmeniin vuosiin kunnolla ja koko elämäni kamppaillut kuitenkin mielenterveyden kanssa. Minulla raskas hikiliikunta, riittä

Kyllä on lääkkeet joiden avulla pääsin ylös pahimmasta suosta ja sain voimia aloittaa liikunnan. Ahdistukseen ne lääkkeet ei kuitenkaan auta kovin hyvin, masennusta hoitaa. Ei ole tarkoitusta lopettaa lääkitystä, ehkä ikinä

Korjaan sen verran, että uskon kyllä masennuslääkityksen vähentävän ahdistusta, mutta silti se välillä puskee läpi. Juuri niitä päiviä, kun ei vaan kykenisi menemään ihmisten ilmoille ja itku tulee pelkästä ajatuksesta liikunnalla voin vähentää 

Itselläni on kotona käsipainot mitkä

otan käteen ja teen niillä liikkeiyä kun oikein ahdistaa, se auttaa siihen hetkeen ja ei varmasti muutenkaan huonoa tee kunnon kannalta. Pihalla minulla on tuoli mihin paistaa nyt taas kevätaurinko, jos en muuta jaksa niin istun siinä ja hengitän, sekin tekee hyvää. Ahdistuksessa kävely ei onnistu, tuntuu että kuolen enkä pääse koskaan enää kotiin.

Olo vain pahenee liikunnalla, kun sitten varsinkin ehtii ajatella ikäviä asioita.

Tämä nyt vaan varmuuden vuoksi: jos sitä opamoxia on mennyt säännöllisesti ja joudut vierottautumaan, tee se tarpeeksi hitaasti. Jokainen on yksilö ja joskus lääkärin suosittelema vieroitustahti on liian nopea. Ja ei missään nimessä SSRI/SNRI-aloitusta samaan syssyyn. Silloin et tiedä mikä on vieroitusoiretta ja mikä mielialalääkkeen aiheuttamaa sivuvaikutusta (+aloitusoireet.) Itsellä ei ole noista mielialalääkkeistä mitään hyvää sanottavaa, mutta jokaisella on se oma polku. 

Liikunta on ollut ratkaiseva apu, koska terapiaa ym. täysin mahdoton saada. Ilman liikuntaa olisin ollut työkyvytön jo vuosia. Voi olla etten olisi enää ehkä elossakaan, sillä ajauduin hoitoketjun ulkopuolelle pahimmassa vaiheessa. Julkisella sektorilla ei riitä mielen ongelmien purkamiseen työntekijät ja yksityiselle puolelle on järjettömät jonot. Omat varat ei riittäisi kuin satunnaisiin yksityisen puolen käynteihin ja työterveys ei terapiapalveluita tai erikoissairaanhoidon palveluita tarjoa.

Aloin tehdä pitkiä kävelylenkkejä metsässä plus aloin pyöräillä ja talvisin hiihtää. Alunperin syy oli ainoastaan halu saada olla yksin ja metsässä se onnistui ilman tunnetta, että seinät kaatuu päälle.

Kävely muuttui vähitellen hölkäksi ja hölkkä juoksuksi ja sekä jalka- että pyörälenkit piteni ja talvella hiihtolenkit myös. Fyysinen rasitus pitää pahat ajatukset pois, metsä ja luonto ympäristöinä rentouttaa ja kaikin tavoin tuovat paremman olon. Nykyisin saatan juosta metsäpoluilla ja -teillä kuuden tunnin lenkkejä. Pisimmät pyöräilysessioni on ollu noin 200 km ja juoksu noin 50 km. Hiihtää saatan samoin 50-60 km kerralla.

En tietenkään paahda mitään SM-vauhtia ja yleensä mulla on eväät mukana. Valtaosan lenkeistä teen yksin, joskus ryhmässä.

Masennus- ja ahdistuslääkkeet jätin kokonaan pois noin vuoden kuluttua siitä, kun olin liikunnan aloittanut. Siitä on nyt 5 vuotta enkä ole niitä sen koommin tarvinnut.

Käynnistää pirunmoisen vitutuksen

Vierailija kirjoitti:

Olo vain pahenee liikunnalla, kun sitten varsinkin ehtii ajatella ikäviä asioita.

Äänikirja ajatuksia harhauttamaan

Vierailija kirjoitti:

Liikunta on ollut ratkaiseva apu, koska terapiaa ym. täysin mahdoton saada. Ilman liikuntaa olisin ollut työkyvytön jo vuosia. Voi olla etten olisi enää ehkä elossakaan, sillä ajauduin hoitoketjun ulkopuolelle pahimmassa vaiheessa. Julkisella sektorilla ei riitä mielen ongelmien purkamiseen työntekijät ja yksityiselle puolelle on järjettömät jonot. Omat varat ei riittäisi kuin satunnaisiin yksityisen puolen käynteihin ja työterveys ei terapiapalveluita tai erikoissairaanhoidon palveluita tarjoa.

Aloin tehdä pitkiä kävelylenkkejä metsässä plus aloin pyöräillä ja talvisin hiihtää. Alunperin syy oli ainoastaan halu saada olla yksin ja metsässä se onnistui ilman tunnetta, että seinät kaatuu päälle.

Kävely muuttui vähitellen hölkäksi ja hölkkä juoksuksi ja sekä jalka- että pyörälenkit piteni ja talvella hiihtolenkit myös. Fyysinen rasitus pitää pahat ajatukset pois, metsä ja luonto ympäristöinä rentouttaa ja kaikin tav

Hienoa kuulla. Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Kaikkea hyvää sinulle. 

No se on sanottava että pahinta mitä voi tehdä on jäädä sohvanpohjalle jumittamaan ja vaikka vauvapalstaa selailemaan tuntikausiksi! Päivän päätteeksi aivan hirveä olo jos siihen sortuu, kroppa ja mieli täysin jumissa

Vierailija kirjoitti:

No se on sanottava että pahinta mitä voi tehdä on jäädä sohvanpohjalle jumittamaan ja vaikka vauvapalstaa selailemaan tuntikausiksi! Päivän päätteeksi aivan hirveä olo jos siihen sortuu, kroppa ja mieli täysin jumissa

Ei todellakaan kannata! Itsehurma ajatuksen menee pilviin kun vähän aikaa selaa tätä palstaa. Menee viimeinenkin usko ihmisiin ja Suomeen 

Vierailija kirjoitti:

Liikunta on ollut ratkaiseva apu, koska terapiaa ym. täysin mahdoton saada. Ilman liikuntaa olisin ollut työkyvytön jo vuosia. Voi olla etten olisi enää ehkä elossakaan, sillä ajauduin hoitoketjun ulkopuolelle pahimmassa vaiheessa. Julkisella sektorilla ei riitä mielen ongelmien purkamiseen työntekijät ja yksityiselle puolelle on järjettömät jonot. Omat varat ei riittäisi kuin satunnaisiin yksityisen puolen käynteihin ja työterveys ei terapiapalveluita tai erikoissairaanhoidon palveluita tarjoa.

Aloin tehdä pitkiä kävelylenkkejä metsässä plus aloin pyöräillä ja talvisin hiihtää. Alunperin syy oli ainoastaan halu saada olla yksin ja metsässä se onnistui ilman tunnetta, että seinät kaatuu päälle.

Kävely muuttui vähitellen hölkäksi ja hölkkä juoksuksi ja sekä jalka- että pyörälenkit piteni ja talvella hiihtolenkit myös. Fyysinen rasitus pitää pahat ajatukset pois, metsä ja luonto ympäristöinä rentouttaa ja kaikin tav

Ei kuulosta järkevältä. Addiktiosta toiseen siirtyminen ei paranna ketään ja on vaarallista luopua lääkityksistä ilman asiantuntijan ohjausta ja valvontaa.

Lainaus ei toimi. Mutta olisin sanonut että kommentin 32 on oltava trolli

-eri

Vierailija kirjoitti:

No se on sanottava että pahinta mitä voi tehdä on jäädä sohvanpohjalle jumittamaan ja vaikka vauvapalstaa selailemaan tuntikausiksi! Päivän päätteeksi aivan hirveä olo jos siihen sortuu, kroppa ja mieli täysin jumissa

Joo silloin kun on se ahdistus kovasti päällä sitä jotenkin jää hirveään luuppiin jossa vaan istuu ja hakee tietoa lääkkeistä tai ahdistuksesta tms. Sekin on tietynlainen harhautus/breikki aivoille kuten liikunta mutta paljon paljon huonompi. Ja siinä sitten istuttu koko päivä hakemassa jotain lohtua/helpotusta, mutta lopulta siellä hyvien juttujen joukossa on niitä ikäviä ja nehän ne onkin sitten jotka ahdistuneen päähän jää pyörimään. 

Olen saanut. Liikunnan pitää itselläni olla riittävän kovatehoista ja toteutua usein. 

Kyllä se siinä hetkessä kun ahdistus iskee päälle auttaa. Laajemmassa mittakaavassa sillä ei sitä ahdistusta saa hoidettua pois. Mulla auttoi kolme vuotta kestänyt psykoterapia. Sillä oon saanut ahdistuksen nujerrettua.

Vierailija kirjoitti:

Liikunta on ollut ratkaiseva apu, koska terapiaa ym. täysin mahdoton saada. Ilman liikuntaa olisin ollut työkyvytön jo vuosia. Voi olla etten olisi enää ehkä elossakaan, sillä ajauduin hoitoketjun ulkopuolelle pahimmassa vaiheessa. Julkisella sektorilla ei riitä mielen ongelmien purkamiseen työntekijät ja yksityiselle puolelle on järjettömät jonot. Omat varat ei riittäisi kuin satunnaisiin yksityisen puolen käynteihin ja työterveys ei terapiapalveluita tai erikoissairaanhoidon palveluita tarjoa.

Aloin tehdä pitkiä kävelylenkkejä metsässä plus aloin pyöräillä ja talvisin hiihtää. Alunperin syy oli ainoastaan halu saada olla yksin ja metsässä se onnistui ilman tunnetta, että seinät kaatuu päälle.

Kävely muuttui vähitellen hölkäksi ja hölkkä juoksuksi ja sekä jalka- että pyörälenkit piteni ja talvella hiihtolenkit myös. Fyysinen rasitus pitää pahat ajatukset pois, metsä ja luonto ympäristöinä rentouttaa ja kaikin tav

Hienoa kuulla, se että löysit omin avuin vaikeassa tilanteessa helpotusta vaikka tosi kurjaa tämä mielenterveyden hoito / julkisen tilanne :( 

Kyllä sen olossaan huomaa jos ei liiku, mutta ei se ihmeitä tee.

Kyllä on. Itse aloitin joogaamisen youtube-videoiden avulla, joka jotenkin rauhoittaa henkisesti tosi paljon. Välillä teen todella rauhallisia sarjoja ja joskus sitten sellaisia jotka kunnolla hengästyttää. Toki silti ahdistaa, mutta esim. hengitystekniikka jota joogassakin käytetään auttaa. Kamalia päiviä on silti, mutta eroa entiseen on huomattavasti ja tunne joogaamisen jälkeen on rentoutuneempi. 

Ei välttämättä sovi kaikille ja joskus on vaikea olla paikoillaan eikä mikään rauhallinen hengittely onnistu tai tunnu miltään. Itsekin huomasin eron ahdistuksessa kunnolla vasta kuukausien joogaamisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Olo vain pahenee liikunnalla, kun sitten varsinkin ehtii ajatella ikäviä asioita.

Mulla on tämä sama! Ennen lenkillä käyminen oli ihanaa pään nollausta, mutta nykyään vaan on v!ttuuuntuneempi lenkin jälkeen kuin ennen sitä.