selviääkö ekaluokkalaisesi yksin kotona aamulla klo 10 asti?
Mikä avuksi, kun meillä pitäisi selvitä, eikä hyvältä vaikuta?
Kommentit (23)
Meillä aikanaan esikoispoika viihtyi hyvin kotona yksin - aamuin illoin. Hänen ei tosin tarvinut aamuisin olla kovin pitkään yksin, sillä me lähdemme töihin vasta klo 8 aamuisin.
Siitä riippumatta, milloin koulu alkaa, syömme aina yhdessä aamupalan - ja tulemme kyllä jatkamaan ko. käytäntöä myös tulevana syksynä seuraavan lapsen mennessä kouluun. Kun lapsi on saanut aamupalan, pukeutunut ja aamutoimet on tehty, niin jäljelle jää viettää aika ennen kouluun lähtemistä sekä osata lähteä sinne itse. Opetimme lapsen lähtemään kouluun oikeaan aikaan, laittamalla kelloon hälytyksen sopivaan aikaan. En aloittanut sitä rumbaa koskaan, että soittelisin perään, sillä silloin lapsi vain odottaa soittoa eikä opettele itse pitämään huolta kouluunlähdöstä. Useamman lapsen perheessä jokaisen soitteleminen kouluun, harrastuksiin jne. töistä käsin veisi koko päivän!
tulevat ennen koulun alkua pihalle leikkimään. Koulun vastuu alkaa siitä, kun ensimmäinen tunti alkaa. Jos jotain sattuu, tilanne on ikävä ja hankala. Arviointikeskustelujen aikaan avustajat joutuvat pitämään niitä tunteja, joiden aikana opettaja on keskustelemassa. Ylimääräisiä aikuisia ei todellakaan liikene pienten koululaisten ohjaamiseen ainakaan pienemmissä kouluissa.
Jos ekaluokkalainen ei osaa olla yksin kotona, voisiko joku kaveri tulla teille aamuksi? Useimmat pärjäävät sillä tavalla. Tai lapsesi mennä kaverille? Meillä ekaluokkalainen kyllä pärjää, ei suostunut iltapäiväkerhoonkaan menemään, mutta asumme melko lähellä koulua, kavereita on paljon, ja kolmasluokkalainen sisarus pääsee kotiin melko varhain myös. Taitavat nauttia olostaan ilman jatkuvaa vahtimista... saavat syödä sitä mitä haluavat, eikä sitä mitä äiti käskee...
Jossakin paikoissa ei myöskään tykätä siitä, että lapset on koulun pihalla, koska pihalla ei ole valvojaa ja aina välillä siellä sattuu jotakin. Opettaja ei voi olla vastuussa pihalla olevista lapsista silloin kun hänellä ei ole tuntia lasten kanssa eikä ulkovalvontavuoroja.
Todella hankalaa.