Mitä hyötyä lapselle on musiikkiopistoon menemisestä
Mietinnässä lapsen soittotuntien jatko. Aloittaakko ns. musiikkiopistoura vai mennäkö koko jatko jonkun yksityisen soitonopettajan johdolla. Lapsi on ihan lahjakas ja tykkää soitella, mutta mikään muusikon ammatti ei ole haaveissa lapsella eikä meillä vanhemmillakaan (lapsi saa itse valita ammattinsa, meillä vanhemmilla ei ole ylipäätään haaveita sen suhteen.
Musiikkkiopisto on aika kallis (kaikkine soitinhankintoineen ym) ja vaatii valtavasti sitoutumista, opiskelu on aika kurinalaista ja tiukan tavoitteellista ja painottuu klassiseen ohjelmistoon, joka ei ehkä ole niin kiinnostavaa lapsen mielestä. Joten mitä hyötyä olisi pyrkiä musiikkiopistoon ja harrastaa soittoa siellä? Onko siitä tutkinnosta (3/3?) jotain hyötyä? Pk-seutu kyseessä.
Kommentit (131)
Rumpujen soitto kehittää rytmiikkaa, mutta vaatii paljon rudimentti-harjoittelua, jotta pääsee Seran tasoikseksi improvisaattoriksi.
Musiikkiopiston paremmuus yksityistunteihin nähden liittyy mielestäni juurikin tuohon yhteisöllisyyteen. Yhteissoitto orkesterissa kuuluu ainakin meilläpäin ihan opetussuunnitelmaan ja se antaa soittoharrastukseen ihan uuden ulottuvuuden. Ei riitä, että osaa soittaa omaa soitintaan, täytyy oppia soittamaan sitä yhdessä muiden soitinten kanssa.
Lisäksi teoriatunnit auttavat hahmottamaan musiikkia kokonaisvaltaisemmin kuin pelkkä oman soittimen soittaminen tai sille tehtyjen nuottien opetteleminen.
Musiikkiopistossa on myös se etu, että opettajat ovat oikeasti ammattilaisia, myös opettamisessa. Musiikkia harrastamattomalle vanhemmalle voi olla vaikeaa arvioida yksityisen soitonopettajan taitoja. Se, että opettaja osaa itse soittaa, ei tee hänestä hyvää opettajaa. Musiikkiopistossa opetus etenee tietyllä metodilla ja edesauttaa oppilaan kehittymistä. Kun opetus menee koko ajan sopivasti eteenpäin, myös motivaatio pysyy yllä paremmin.
Halvempi hinta on toki myös tärkeä etu.
Musiikkia harrastamalla ja opiskelemalla esim. nuotit ja motoriikkaa eli kehittää kyllä aivoja vaativana taiteen sarana. Kunnallinen musiikkiopisto voisi olla se parempi vaihtoehto, koska yksityisopetuksen (yksityisopiston?) opetuksen laatu voi varmaankin vaihdella enemmän. Jos lapsi on todella lahjakas, hän varmaankin osaa muutamien opetuskertojen (esim. 3kk) perusteella päättää, onko juuri tästä opettajasta hänelle hyötyä ja iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa kaikkine soitinhankintoineen? En ymmärtänyt, itse suoritin musiikkiopiston pianoa soittaen, joka meillä siis valmiiksi oli kotona.
No esimerkiksi sitä, että musiikkiopistossa kai vaaditaan laadukas oikea piano, muilla soittotunneilla riittää digitaalinen piano. Meillä ei ole oikeaa pianoa. Eikä tänne toisen kerroksen asuntoon hissittömässä talossa ihan helposti sellaista ehkä saisikaan. Ap
Olen muuttanut viidennestä kerroksesta kolmanteen, pianon kanssa. Ei se hissi siihen auttaisi muutenkaan, sillä pianoa ei saa sullottua kerrostalon hissiin.
Nykyisin muuten pianoja saa ilmaiseksi, monet antavat omiaan pois.
Aloittajalla on erikoinen epäystävällinen tyyli vastailla, varsinkin niille, joiden kommenteista ei pidä. Yleensä täällä keskustelu rönsyilee aloittajan asian ympärillä muuallekin kuin juuri siihen mitä aloittaja kysyi. Jos ei sitä kestä, kannattaa ehkä jättää aloitukset tekemättä.
Itse asiaan sanoisin, että jos lasta (vaiko äitiä?) ei kiinnosta musiikki urana tai edes vakavana harrastuksena, jättäisin paikan musiikkiopistossa jollekin toiselle, jolla todella on sydämen palo siihen hommaan. Yksityiset tunnit sopivat juuri sellaiselle satunnaispimputtelijalle, joka ei halua edes hankkia itselleen soitinta, jota soittaa, tai soittaa orkesterissa tai muissa kokoonpanoissa. Musiikkiopisto vaatii sitoutumista ja viikossa on yleensä useampi tunti eri aineissa, esim. se oma soittotunti, teoriatunti, orkesteri/bänditunti, sivuinstrumentin soittotunti jne. Verrattuna siihen että käy yksityisellä kerran viikossa yhdellä tunnilla, onhan tuo paljon, jos ei niin homma vakavissaan kiinnostele.
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiopiston paremmuus yksityistunteihin nähden liittyy mielestäni juurikin tuohon yhteisöllisyyteen. Yhteissoitto orkesterissa kuuluu ainakin meilläpäin ihan opetussuunnitelmaan ja se antaa soittoharrastukseen ihan uuden ulottuvuuden. Ei riitä, että osaa soittaa omaa soitintaan, täytyy oppia soittamaan sitä yhdessä muiden soitinten kanssa.
Lisäksi teoriatunnit auttavat hahmottamaan musiikkia kokonaisvaltaisemmin kuin pelkkä oman soittimen soittaminen tai sille tehtyjen nuottien opetteleminen.
Musiikkiopistossa on myös se etu, että opettajat ovat oikeasti ammattilaisia, myös opettamisessa. Musiikkia harrastamattomalle vanhemmalle voi olla vaikeaa arvioida yksityisen soitonopettajan taitoja. Se, että opettaja osaa itse soittaa, ei tee hänestä hyvää opettajaa. Musiikkiopistossa opetus etenee tietyllä metodilla ja edesauttaa oppilaan kehittymistä. Kun opetus menee koko ajan sopivasti eteenpäin, myös motivaatio pysyy yllä parem
Ei musiikkiopistoissakaan nykyään enää opetus etene tietyllä metodilla. Tutkintoja ei välttämättä enää ole lainkaan, ja on paljon opettajasta kiinni, mitä tämä osaa ja keksii vaatia.
Miksi kaikesta pitää hyötyä jotenkin? Taidat olla aikamoinen moukka.
Hieman viilaisin pilkkua. Se, millaista musiikkiopiston opetus on, ei ole nykyäänkään kiinni siitä, mitä opettaja keksii tai osaa vaatia. Minulla on kolme lasta konservatoriossa, joten tiedän kuinka opetus vaihtelee lapsen taipumuksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Aina kuitenkin opetus on tavoitteellista ja laadukasta.
Tietenkin aina on menneisyyteen jämähtäneitä ja elämään kyllästyneitä opettajia, mutta musiikin puolella heitä on hämmästyttävän vähän. Jokin musiikissa pitää opettajatkin virkeinä ja innostuneita.
Googlasin Espoon musiikkiopiston. Sieltä löytyy myös pop-jazz-puoli, joten sinne vain pyrkimään kevään haussa, jos lapsi osoittaa taipumuksia, klassinen ei kiinnosta ja tavoitteellinen opiskelu tosiaan on lapsen itsensä toive. Piano ei ole niitä helpoimpia soittimia, ja vuodesta riippuu, kuinka paljon paikkoja vapautuu. Jos käy niin hienosti että paikka aukeaa, eikä vanhempi silti halua ostaa pianoa, paikan voi varmasti antaa seuraavalle jonossa.
Aina voi myös käydä ensi vuodenkin yksityistunneilla tai hakea vasta niiltä pohjilta musiikkiopistoon. Tai voi hakea soitinvalmennukseen, vähän riippuen lapsen iästä.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on erikoinen epäystävällinen tyyli vastailla, varsinkin niille, joiden kommenteista ei pidä. Yleensä täällä keskustelu rönsyilee aloittajan asian ympärillä muuallekin kuin juuri siihen mitä aloittaja kysyi. Jos ei sitä kestä, kannattaa ehkä jättää aloitukset tekemättä.
Itse asiaan sanoisin, että jos lasta (vaiko äitiä?) ei kiinnosta musiikki urana tai edes vakavana harrastuksena, jättäisin paikan musiikkiopistossa jollekin toiselle, jolla todella on sydämen palo siihen hommaan. Yksityiset tunnit sopivat juuri sellaiselle satunnaispimputtelijalle, joka ei halua edes hankkia itselleen soitinta, jota soittaa, tai soittaa orkesterissa tai muissa kokoonpanoissa. Musiikkiopisto vaatii sitoutumista ja viikossa on yleensä useampi tunti eri aineissa, esim. se oma soittotunti, teoriatunti, orkesteri/bänditunti, sivuinstrumentin soittotunti jne. Verrattuna siihen että käy yksityisellä kerran viikossa yhdellä tunnilla, onhan tuo paljo
Minä taas sanoisin, että on aika kohtuutonta vaatia lapselta, että musiikin pitäisi kiinnostaa häntä urana, ennen kuin antaa hänen edes pyrkiä opiskelemaan musiikkia. Eihän lapsi voi edes tietää, millaista soiton tavoitteellinen harjoittelu on, ennen kuin koettaa vuoden tai pari.
Meillä kukaan lapsista ei tiedä mitä isona tekee, ja hienosti etenevät musiikin opinnoissa.
Toki heille on tehty selväksi, mitä sitoutuminen tarkoittaa: soittotunnit ja muut musiikkiopinnot ovat rinnasteisia kouluun: sinne mennään ellei olla sairaana, ja siellä tehdään mitä kuuluukin. Ja vastaavasti jos musiikkiopistosta käy käsky vanhemmille tehdä jotain, ostaa jotain tai kuskata jonnekin, vanhemmat tottelevat.
- se kolmen soittajan äiti.
Vierailija kirjoitti:
Hieman viilaisin pilkkua. Se, millaista musiikkiopiston opetus on, ei ole nykyäänkään kiinni siitä, mitä opettaja keksii tai osaa vaatia. Minulla on kolme lasta konservatoriossa, joten tiedän kuinka opetus vaihtelee lapsen taipumuksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Aina kuitenkin opetus on tavoitteellista ja laadukasta.
Tietenkin aina on menneisyyteen jämähtäneitä ja elämään kyllästyneitä opettajia, mutta musiikin puolella heitä on hämmästyttävän vähän. Jokin musiikissa pitää opettajatkin virkeinä ja innostuneita.
Googlasin Espoon musiikkiopiston. Sieltä löytyy myös pop-jazz-puoli, joten sinne vain pyrkimään kevään haussa, jos lapsi osoittaa taipumuksia, klassinen ei kiinnosta ja tavoitteellinen opiskelu tosiaan on lapsen itsensä toive. Piano ei ole niitä helpoimpia soittimia, ja vuodesta riippuu, kuinka paljon paikkoja vapautuu. Jos käy niin hienosti että paikka aukeaa, eikä vanhempi silti halua ostaa pianoa, paikan voi
Viilaisin pilkkua minäkin. Nykyinen ops mahdollistaa enemmän juuri tuon lapsen taipumuksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan menemisen. Se on kiva ja sopii hyvin monelle. Mutta ei voi sanoa, että opetus musiikkiopistossa on aina automaattisesti laadukasta ja tavoitteellista. Jollei tavoitteellisuudeksi laske sitä, että lapsi saa soittaa haluamiaan kevyitä kappaleita ja esiintyä kerran vuodessa muiden kanssa jossain matineassa. Ero yksityiseen musiikkikouluun ei ole välttämättä kovinkaan kummoinen, paitsi että musiikkiopisto on todennäköisesti edullisempi vaihtoehto.
Aloittaja kyseli kokemuksia Espoon musiikkiopistosta. Olen itse ihan muualta kotoisin, mutta aivan pikaisesti heidän sivujaan selaten uskoisin, että siellä on laatua ja tavoitteellisuutta vähintäänkin riittävästi ap:n tarpeisiin.
Apn kannattaa ottaa huomioon myös, että Espoon musiikkiopisto on suosittu ja tasokas koulu ja piano erittäin suosittu soitin. Sisäänpääsyprosentti lienee 10-30 % paikkeilla hakijoista. Hän ei myöskään kertonut lapsen ikää - jos on yli 10 v ja vielä aloittelija, oppilaspaikkaa tuskin irtoaa
Nrolle 71. Takavuosina musiikkiopistojärjestelmää usein syytettiin siitä, että kaikki pakotettiin samaan putkeen. Nyt tosiaankin kuunnellaan oppilasta itseään ja muokataan harrastus hänen tarpeidensa ka toiveidensa mukaan. Samaan aikaan kuitenkin edelleen on sama osaaminen ja valmius tukea niitä, jotka haluavat edetä pitkälle.
Eli tosiaankin tavoitteet voivat vaihdella samassa musiikkiopistossa eri lasten kohdalla. Mutta se ei ole kiinni siitä, että osataanko tai halutaanko siellä vaatia, vaan siitä mitä juuri tämä nimenomainen lapsi tunneilla ja kotiharjoittelun muodossa osoittaa haluavansa harrastukseltaan.
Joka ainoa valtionosuuksien piirissä oleva musiikkiopisto edelleen tarjoaa polun jatko-opintoihin, ja siellä kovasti tuetaan jokaista, jolla on intoa ja taipumuksia sille polulle. Ehkä jopa enemmän kuin ennen, nyt kun esimerkiksi omien sävellyksien tai sovituksien teko kuuluu opintoihin.
Laita ap ensin se lahjakas lapsesi pääsykokeisiin ja jos paikka heltiää, sitten voit ryhtyä pohtimaan, mitä hyötyä siitä on ja kannattaako lapsen sinne mennä.
Vierailija kirjoitti:
Nrolle 71. Takavuosina musiikkiopistojärjestelmää usein syytettiin siitä, että kaikki pakotettiin samaan putkeen. Nyt tosiaankin kuunnellaan oppilasta itseään ja muokataan harrastus hänen tarpeidensa ka toiveidensa mukaan. Samaan aikaan kuitenkin edelleen on sama osaaminen ja valmius tukea niitä, jotka haluavat edetä pitkälle.
Eli tosiaankin tavoitteet voivat vaihdella samassa musiikkiopistossa eri lasten kohdalla. Mutta se ei ole kiinni siitä, että osataanko tai halutaanko siellä vaatia, vaan siitä mitä juuri tämä nimenomainen lapsi tunneilla ja kotiharjoittelun muodossa osoittaa haluavansa harrastukseltaan.
Joka ainoa valtionosuuksien piirissä oleva musiikkiopisto edelleen tarjoaa polun jatko-opintoihin, ja siellä kovasti tuetaan jokaista, jolla on intoa ja taipumuksia sille polulle. Ehkä jopa enemmän kuin ennen, nyt kun esimerkiksi omien sävellyksien tai sovituksien teko kuuluu opintoihin.
Kyllä, mutta on myös opettajasta kiinni, mitä tämä osaa tai haluaa vaatia. Nykyinen ops jättää enemmän opettajan harteille sen, miten tunneilla edetään. Eli opiskelu musiikkiopistossa voi olla mukavaa soittelua ja puuhastelua, mikä sopiikin monelle, tai opettajasta riippuen myös sitten tavoitteellisempaa harrastusta, jos lapsi/nuori osoittaa kiinnostusta jatkoon.
Juuri näin, 76. Ja juuri näin sen kuuluu ollakin. Olemme varmaankin yhtä mieltä siitä, että on täysin kohtuutonta odottaa soitonopettajan repivän näyttäviä suorituksia niiltä lapsilta ja nuorilta, joita ei tosissaan soitto kiinnosta.
On ihan totta, että musiikkiopistossa opetus on teoriatunteineen perusteellisempaa ja tavoitteellisempaa. Siinä on sitten kuitenkin toinenkin puoli: aika helposti lapsi on tilanteessa, jossa musiikkiopistolla pitää käydä kolme kertaa viikossa ja sen lisäksi harjoitella kotona joka päivä. Osalle tämä sopii hyvin, mutta osan innostukseen sopii paljon paremmin yksityistunnit, joissa harrastukseen menevää aikaa ja panostusta voi säätää oman halun mukaan.
Musiikkiopiston opettajat ovat muodollisesti päteviä, mutta erityisesti pianossa on myös yksityisellä puolella monia yhtä päteviä opettajia. Toki vanhemman kannattaa kysyä suoraan, mikä on yksityisopettajan pätevyys, sillä yksityisopetusta tarjoavien joukossa on myös täysin epäpäteviä tyyppejä.
Jos lapsi on nyt innostunut ja hänellä on hyvä ja pätevä opettaja, niin harkitsisin pitkään musiikkiopistoon vaihtamista, joka tarkoittaa samalla opettajan vaihtoa. Se on usein lapselle kriisi, ja on aina mahdollista, että uuden opettajan kanssa ei synkkaa yhtä hyvin.
Piano on se soitin, johon musiikkiopistossa on kaikista eniten hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin. Emoon on todella vaikea päästä piano-oppilaaksi, jos ei ole aloittanut viimeistään 7-vuotiaana. Emon lisäksi Espoossa on toinenkin yhtä hyvä musiikkiopisto, Juvenalia, mutta ei sinnekään ole helppo päästä pianoon.
Kirjoitan nyt kolmen musiikkiopistoa käyneen lapsen vanhemman kokemuksella. Lapsista kaksi sai musiikkiopiston päättötodistuksen eli suoritti MOT-tutkinnon (entinen iso ykkönen) niin soittimessaan kuin joukossa teoria-aineita.
Kuten moni on todennutkin, ainahan sitä kannattaa käydä pyrkimässä, ja jos käy niin hienosti että paikka aukeaa, niin sitten miettii mitä tekee.
Tietysti kannattaa miettiä asiaa myös lapsen temperamentin kautta. Jos hän nyt kokee olevansa lahjakas ja edistyvänsä hyvin, ja hän määrittelee itsensä vahvasti ulkoisten saavutusten perusteella, voi pääsykokeiden reputus muuttaa hänen käsitystään itsestään soittajana. Ja tuollainen tarpeeton taakka voi kulkea mukana aikuisiälle saakka. Tiedän ammattimuusikoita, joilla edelleen musiikkiopiston pääsykoekokemus kaihertaa mielen pohjalla.
T. Se toinen kolmen soittajan äiti.
79 vielä korjaa allekirjoitustaan: olen siis se toinen kolmen soittajan vanhempi. Edellinenhän ei sukupuoltaan kertonut, eikä se keskusteluun itseensä mitenkään liity.
Mutta yhdessä soitto on juuri se hauskin osa.
-pianisti.