Mitä hyötyä lapselle on musiikkiopistoon menemisestä

Kävin musiikkiluokan ja siellä oli tyyppejä, jotka olivat suorittaneet soittimista noita teoriakokeita. En tiedä, mitä hyötyä heille niistä oli.

Poikani meni 7-luokan päätteeksi musiikkiopiston populaarilinjalle opettelemaan kitaraa. Hän halusi sinne itse, eli motivaatio oli kohdallaan. Nyt, reilut 5 vuotta myöhemmin, hän soittaa sujuvasti kitaraa, bassoa, rumpuja ja kampiliiraa. Hänestä ei pitänyt tulla muusikkoa, vaan halusi harjoitella vain omaksi ilokseen, mutta minusta alkaa näyttää siltä, että urasta tulee melkein väkisinkin tavalla tai toisella musiikkipitoinen.

Ei hassumpi juttu parillasadalla eurolla vuodessa. Plus tietenkin se kitara, joka maksoi enemmän, mutta joka tarvitsi ostaa vain kerran, kun tuli ostettua kerralla ihan hyvä. Olisiko tuo kitara tehnyt vahvistimineen ja pedaaleineen ehkä tonnin.

Yleensähän musiikkiopisto on halvempi kuin yksityistunnit.

Laajempi opetus: tunnit, yhteissoitot, orkesterit, teoria, musiikin historia, kavereita ja tuttuja niitä yhteistä proggiksista

Mun mukelo ei suorittanut tutkintoja, ja harjoittelikin laiskasti. On jäänyt soittotuntien lopettamisen jälkeen soittelemaan tuttujen kanssa yhteiseen orkesteriin.

Vierailija kirjoitti:

Kävin musiikkiluokan ja siellä oli tyyppejä, jotka olivat suorittaneet soittimista noita teoriakokeita. En tiedä, mitä hyötyä heille niistä oli.

Muistan itsekin lapsuudestani, että muutama kaveri oli musiikkiopistossa, kun itse kävin vain yksityisessä pianokoulussa. Niillä parilla kaverilla oli kamalia paineita soittoläksyistä ja niistä kokeista, mutta en koskaan tajunnut mitä hyötyä heille oli olla musiikkiopistossa. Kenestäkään heistä ei tullut muusikkoa, vain yksi heistä oli musiikkiluokalla. Ap

On lapselle kivampaa ja opettavaisempaa soittaa ryhmässä kuin yksin. Yhteistapahtumat ovat kivoja. Yksin soittaessa harrastus helpommin lopahtaa. Teoriaopetus tukee soittoharrastusta, ja opettaa taitoja kuten säestystä, sovitusta, improvisaatiota jne. Kannattaa, jos taidot riittävät.

Musiikin jatko-opintoihin voi ehkä päästä helpommin, jos on suorittanut jonkun soittimen teorian, mutta ihan mutu-tuntumalta vain näin arvelen, eikä ole varma tieto.

Jos haluaa vaikka itse myöhemmin soitonopettajaksi tai ammattisoittajaksi, virallisista tutkinnoista voi olla hyötyä?

Siellä opetellaan ne perusteet. Niin että jatkossa soitosta tulee sujuvaa ja taitoja voi soveltaa erilaisiin kappaleisiin. Se on toistoa toiston perään, niin että lopulta tulee selkärangasta ja voi keskittyä enemmän improvisoimaan. Jotkut tietenkin ovat luonnonlahjakkuuksia eikä silloin opistoja tarvita, mutta lopulta aika harva. 

Musiikin harrastaminen on kasvaville aivoille tutkitusti erityisen palkitsevaa ja kehittävää.

Sosiaalinen puoli on varmaan hyvä juttu musiikkiopistossa, jos siellä pääsee soittamaan muiden kanssa yhdessä.

No mietitäänpä kaikenlaisia todella kalliita luisteluharrastuksia. Mitä hyötä niistä tuli, jos ei auennut NHL-ura.

Vierailija kirjoitti:

Siellä opetellaan ne perusteet. Niin että jatkossa soitosta tulee sujuvaa ja taitoja voi soveltaa erilaisiin kappaleisiin. Se on toistoa toiston perään, niin että lopulta tulee selkärangasta ja voi keskittyä enemmän improvisoimaan. Jotkut tietenkin ovat luonnonlahjakkuuksia eikä silloin opistoja tarvita, mutta lopulta aika harva. 

Joo mutta saman saa yksityisillä soittotunneilla. Kysymys onkin onko joku erityinen syy valita juuri musiikkiopisto? Ap

Mitä tarkoittaa kaikkine soitinhankintoineen? En ymmärtänyt, itse suoritin musiikkiopiston pianoa soittaen, joka meillä siis valmiiksi oli kotona. 

Kyseessä on siis Espoon musiikkiopisto, jolla on aika laadukas ja vaativa maine käsittääkseni. Ap

Musiikki on ihan hyödyllinen harrastus. Se musiikkikoulun kurinalaisuus myös varmasti auttaa esim koulun kanssa: pakko oppia ajansäätelyä ja omatoimisuutta ym hyödyllisiä taitoja.

Muistan kyllä itsekin, että musiikkikoulussa olevat olivat todella stressaantuneita. Paljon stressaantuneempia kuin ne paljon treenaavat urheilijat. Urheilijoilla oli selkeästi sydämen paloa siihen tekemiseen, mutta konservatorioissa harrastavat taas enemmän tuskaisia.

Itse olen silti aina maksimaalisten mahdollisuuksien kannattaja. Laittakaa lapsi sinne musiikkikouluun. Sen voi aina lopettaa jos se käy liian rankaksi tai lapsi ei tykkää. Joillekin se on varmasti myös todella palkitsevaa ja tykkäävät siitä elämäntyylistä (kuten urheilijat tykkää siitä omasta elämäntyylistään ja lukutoukat omastaan jne.)

En tiedä mitä hyötyä siitä olisi, riippuu varmasti paljon soittimesta ja omista mielenkiinnonkohteista. Musiikkiopistossa pääsee tosiaan orkesteriin ja teoriaopetus auttaa kyllä musiikin hahmottamisessa, kurinalainen opetus auttaa jos harjoittelee tavoitteellisesti. Tutkinto auttaa jos haluaa opiskella pidemmälle, esim. muusikon ammattitutkinnon (korjatkaa jos olen väärässä). Jos lapsi kuitenkin pitää enemmän muusta kuin klassisesta musiikista ja orkesteri- tai teoriaopinnot eivät niin kiinnosta, niin pitäisin yksityisopettajalla, itselläni se ainakin palautti musiikkiopistossa kadonneen motivaation aikanaan. Jos hän kaipaa jotain yhteisöllisyyttä niin olisiko esim. pop-jazz-konservatoriolla tms. jotain sopivaa?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa kaikkine soitinhankintoineen? En ymmärtänyt, itse suoritin musiikkiopiston pianoa soittaen, joka meillä siis valmiiksi oli kotona. 

No esimerkiksi sitä, että musiikkiopistossa kai vaaditaan laadukas oikea piano, muilla soittotunneilla riittää digitaalinen piano. Meillä ei ole oikeaa pianoa. Eikä tänne toisen kerroksen asuntoon hissittömässä talossa ihan helposti sellaista ehkä saisikaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Musiikki on ihan hyödyllinen harrastus. Se musiikkikoulun kurinalaisuus myös varmasti auttaa esim koulun kanssa: pakko oppia ajansäätelyä ja omatoimisuutta ym hyödyllisiä taitoja.

Muistan kyllä itsekin, että musiikkikoulussa olevat olivat todella stressaantuneita. Paljon stressaantuneempia kuin ne paljon treenaavat urheilijat. Urheilijoilla oli selkeästi sydämen paloa siihen tekemiseen, mutta konservatorioissa harrastavat taas enemmän tuskaisia.

Itse olen silti aina maksimaalisten mahdollisuuksien kannattaja. Laittakaa lapsi sinne musiikkikouluun. Sen voi aina lopettaa jos se käy liian rankaksi tai lapsi ei tykkää. Joillekin se on varmasti myös todella palkitsevaa ja tykkäävät siitä elämäntyylistä (kuten urheilijat tykkää siitä omasta elämäntyylistään ja lukutoukat omastaan jne.)

Niin sinne on tosiaan pääsykokeet, ei lle varmaa että pääsisikö sisään edes. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin musiikkiluokan ja siellä oli tyyppejä, jotka olivat suorittaneet soittimista noita teoriakokeita. En tiedä, mitä hyötyä heille niistä oli.

Muistan itsekin lapsuudestani, että muutama kaveri oli musiikkiopistossa, kun itse kävin vain yksityisessä pianokoulussa. Niillä parilla kaverilla oli kamalia paineita soittoläksyistä ja niistä kokeista, mutta en koskaan tajunnut mitä hyötyä heille oli olla musiikkiopistossa. Kenestäkään heistä ei tullut muusikkoa, vain yksi heistä oli musiikkiluokalla. Ap

Ymmärrätkö, mitä järkeä on harrastaa jalkapalloa, jos ei aio ammattilaiseksi? Tai jääkiekkoa? 

Miksi sekoitat toisiinsa harrastuksen ja työn? Harrastus on harrastus. Joskus siitä tulee joillekin työ. Useimmille ei.

Jos et ymmärrä harrastusten arvoa muuten kuin ammatin kautta, et sitä tule tajuamaan vaikka kuinka kyselisit.

Voisi jo mennä johonkin kansalaisopistoon opettajaksi, sinne ei tahdo oikein lahjakkaita löytyä.

Etkö ap ikinä ole harrastanut muita asioita kuin sitä, mitä teet työksesi?