Tee Helmi Helsinki Kaisaniemi Tee- ja kahvihuone
Helsingin Kaisaniemessä, Ravintola Kaisaniemen tiloissa toimii tätä nykyä TeeHelmi, Cajsan Helmi Helsinki. Tila on hieno kuten niin monia vuosia aiemminkin ja tilojen käyttö kahvilana on mitä parhani.
8.2.2024 paikalla olisi pitänyt olla jonkin asteinen tarkastaja tai valvoja. Toiminnasta olisi pitänyt antaa mielestäni poikkeama ja paikka olisi pitänyt sulkea määrä ajaksi.
Kiinteistöstä oli nimittäin veden tulo katkolla, ilmeisesti ulkona olevan remontin takia.
Tämä aiheutti asiakkaiden keskuudessa keskustelua. Ensinnäkin kahvia ei ollut tarjolla koska ei ollut vettä, mutta teetä oli tarjolla. Kysymys kuuluu tarjoiliko kahvila kenties edellisen päivän vettä, veden lämmittimestään? Wc pöntöt oli täynnä asiakkaiden virtsaa, ulostetta ja wc paperia. Pönttöjä ei voinut vetää, koska ei ollut vettä, käsiä ei voinut pestä eikä wc tiloja oltu suljettu. Kysymys kuuluukin; miten työntekijät pesivät kätensä kahvilan keittiön puolella? Mikä oli hygienia taso?
Kahvilassa oli vapaana kolme pientä koiraa. Koirilla oli vapaa kulki niin asiakas saliin kuin keittiön puolelle, kuin palvelutiskin luokse. Koirat pyppelivät tuoleille, pissasivat lattialle ja kävivät asiakkaiden luona. Kahvilaan on tervetulleita myös asiakkaiden koirat. Tosin Kahvilassa olevat koirat puolustavat reviiriään ja alkoivat uhitella vieraille koirille puolustaen reviiriään niin, että asiakkaat koirineen joutuivat poistumaan kahvilasta. Kysymys kuuluukin; saako koiria päästää keittiön puolelle tai tilaan jossa on paljaita elintarvikkeita?
Minulle tuli lähtö kun näin henkilökunnan siivoavan koiran pissat lattialta ilman puhdistus aineita ja vettä. Tämän jälkeen työntekijä palveli asiakkaita kosketellen pintoja. Edelleenkään kiinteistössä ei ollut käsien pesumahdollisuutta.
Paikka olisi pitänyt sulkea asiakkailta kunnes kiinteistössä on taas juksevaa vettä.
Lisäksi viranomaisten tulisi puuttua kahvilan vapaan kulkeviin koiriin, jos elintarvikelaissa on kielto ettei eläimiä saa olla keittiö tiloissa eikä elintarvikkeiden kanssa tekemisissä.
Herkille allergikoille paikka ei sovellu. Tilassa on paljon tekstiileitä mm. tuolit on verhoiltu kankailla joihin koirien hilse tarttuu.
Paikasta tulee varmasti kesäisin hieno kohde, kunhan omistaja ja henkilökunta oppivat jotain elintarvike hygieniasta.
Kommentit (115)
Oletteko käynyt kahvi ja teehuone Helmessä vanhassa Porvoossa. Me käytiin kesäkuussa. Tuoksusta päätellen se taitaa olla homeessa mutta kauppa käy turisteille.
Tämän rouvan toimintatavoista keskustelua Porvoon toimipisteen osalta: https://keskustelu.suomi24.fi/t/6192359/cafe-helmi
Kriisiviestintä ei ainakaan suju, jos toimitusjohtaja ei vastaa viesteihin ja hallituksen jäsen vastaa syytöksiin ylimielisesti oh hoijaa.
En mene paikkoihin, mihin saa tuoda elukoita. Ensinnäkin, niissä haisee aina elukan paska, johon elukkaihmiset ovat vaan sopeutuneet. Sitten sitä karvaa on kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku tyyppi on restaurointimestari eli erikoistunut vanhojen asioiden kunnostamiseen, tuleeko hänestä samalla automaattisesti pätevä kahvilayrittäjä?
Hänhän on täysin lahjaton ja tyylitajuton. Cajsan helmi on sillisalaatti.
Vierailija kirjoitti:
Kriisiviestintä ei ainakaan suju, jos toimitusjohtaja ei vastaa viesteihin ja hallituksen jäsen vastaa syytöksiin ylimielisesti oh hoijaa.
Johdon mielestä kriisiviestintää ei tarvita, koska ongelmia ei ole. Ainoastaan huonoja työntekijöitä.
Aika ammattitaidoton virkamies jos ei tajua eikä tiedä, että työsähköpostista ei saa lähetellä mitään.
Onko Cajsan Helmi manttelinperijä surkeat arvostelut saaneelle, äkäisen rouvan Villa Angelica lle, joka jo kaatuikin omaan mahdottomuuteensa?
Vierailija kirjoitti:
Onko Cajsan Helmi manttelinperijä surkeat arvostelut saaneelle, äkäisen rouvan Villa Angelica lle, joka jo kaatuikin omaan mahdottomuuteensa?
Villa A:n rouva oli äkäinen asiakkaille, Cajsan muori on äkäinen työntekijöille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Cajsan Helmi manttelinperijä surkeat arvostelut saaneelle, äkäisen rouvan Villa Angelica lle, joka jo kaatuikin omaan mahdottomuuteensa?
Villa A:n rouva oli äkäinen asiakkaille, Cajsan muori on äkäinen työntekijöille.
Ja kansa ei tykkää kummastakaan.
Maksuvälineenä meillä käy ainoastaan kortit. Olemme koiraystävällinen kahvila. Lastenvaunut ja rattaat tulee jättää parkkiin sisääntuloaulaamme, syöttötuoleja löytyy. Olemme tietokonevapaa kahvila.
Tietokoneet ja lastenrattaat eivät ole tervetulleita, mutta pissaavat koirat (omistajan), ovat. Ainakin keittiöön, jossa valmistamme kaikki ihanat tarjottavat.
Miksi paikan Google-arvoistelut (Cajsa) on hyvät?
Vierailija kirjoitti:
Airi Kallio on yrityksen pääomistaja, ja veljekset ovat yhtiössä vähemmistöomistajina.
Kallioiden kattoyrityksellä on kymmenen aputoiminimeä, ja kahvila- ja ravintolatoimintaa on ainakin Helsingissä, Loviisassa ja Porvoossa.
Restaurointimaalarimestarin titteliä käyttävä Airi Kallio oli Cajsan Helmen remontin kantava voima. Hän on entisöinyt monia vanhoja rakennuksia ja suojelukohteita.
Viime vuonna Kalliolle myönnettiin Helsinki-mitali ansioistaan helsinkiläisten kulttuuriperinnön vaalimisessa.
Valtaosa HS:n haastattelemien työntekijöiden kritiikistä kohdistuu juuri Airi Kallion epäasialliseen toimintaan.
Työntekijät kertovat esimerkiksi kohdanneensa jatkuvaa ”vahtaamista” ja alentavaa piikittelyä, teki töitä miten tahansa.
”Airi halusi näyttää vuosia ravintola-alalla työskennelleelle vuoropäällikölle, miten rättiä pidetään kädessä”, eräs entinen työntekijä kertoo.
Kommentti ”ette te osaa edes keittää kahvia” ja nimittelyt tyhmiksi ja idiooteiksi toistuvat työntekijöiden kertomuksissa. Moni kertoo Kallion arvostelleen heidän ulkonäköään ja esimerkiksi painoa, hiuksia ja tatuointeja asiattomasti.
Käytännössä jokainen haastateltu kertoo nöyryyttävästä kohtelusta ja piikittelystä asiakkaiden ja työkavereiden edessä.
Veemäisen näköinen nainen, joka kuvassa näkyy hurtat olevan.
Vai on Airi saanut Helsinki -mitalin. Miltä mahtaa tuntua nyt?
Vierailija kirjoitti:
Miksi paikan Google-arvoistelut (Cajsa) on hyvät?
Luepa tarkemmin. Siellä puhutaan ympäriinsä kuseksivista koirista ja epäystävällisyydestä ym.
Vierailija kirjoitti:
Miksi paikan Google-arvoistelut (Cajsa) on hyvät?
Sen nimi on Cajsan Helmi.
Onko Hesarin arvoinen uutinen? Yksipuolinen herjaus pienestä kahvilasta. Eikö ole oikeita uutisia, vai onko jutun tarkoitus antaa silakoille canceloitavaa?
4,2 tähteä (lähes 500 arvostelua)
Kuitenkin kuulostaa enempi 1,7 tähden paikalta.
Ehkä osaomistajat eivät ehtineet kommentoida HS:n juttua, koska heillä on liian kiire kirjoittaa Googleen viiden tähden arvioita ja pyytää Googlea poistamaan huonoja kommentteja "asiattomina".
Vierailija kirjoitti:
Onko Hesarin arvoinen uutinen? Yksipuolinen herjaus pienestä kahvilasta. Eikö ole oikeita uutisia, vai onko jutun tarkoitus antaa silakoille canceloitavaa?
Siinähän on haastateltu peräti 11 työntekijää.
Jos joku tyyppi on restaurointimestari eli erikoistunut vanhojen asioiden kunnostamiseen, tuleeko hänestä samalla automaattisesti pätevä kahvilayrittäjä?