Onko teillä muilla vaikeuksia aloittaa/ajatella uutta suhdetta 50+ ikäisenä?

Ei kukaan

Jos kuuntelet vaikka kahvitunnilla toisten juttuja parisuhteistaan niin kaipaatko oikeasti sitä? Minä en. Tulee aina tunne että huh huh, sentään itsellä ei ole tuollaista enää. On tosi ihanaa olla yksin.

n43

Olen hiukan yli 50 ja saanut olla yksin n 20 vuotta jo. En rupea suhteileen enää koskaan. Tai jos niin käy, pidän oman asunnon 100 varmasti. Tänne ei tule olemaan kenelläkään avainta, eikä tänne tule kenenkään muun kuin minun posti.

En ole edes kaivannut uutta parisuhdetta eron jälkeen. Sain jo siitä sortista tarpeeksi.

Ystäviä ja harrastuskavereita on hyvä olla, parisuhdetta saati asuinkumppania en kaipaa.

Anna oikeasti ajan kulua. Tuo on eron jälkeinen vaihe, että tuntuu oudolta olla yksin ja on hätä ettei löydä ketään. Kaksi vuotta kun kuluu niin tajuat, että mikään ei voita sitä. Monet hötkyilee tuossa vaiheessa uuteen suhteeseen, niin etteivät koskaan koe sitä mahtavaa fiilistä siitä kun ei tarvitse ketään, ei emotionaalisesti, fyysisesti, taloudellisesti tai mitenkään muutenkaan. Mikään ei ole niin rauhallista ja vapauttavaa.

Ikävä kuulla että tulit taloudellisesti hyväksikäytetyksi edellisessä suhteessasi. Tuo on tosi yleistä, että nainen maksaa kaiken kuluvan ja miehen rahat menevät kiinteisiin omistuksiin - jotka sitten jäävät miehelle. Et ole ainoa joka on joutunut samaan ansaan.

Mutta suhteen vuosi omistuksista ei tarvitse olla huolissaan. Ethän halua toista kertaa suhdetta, jossa toinen haluaa syödä rahasi? Eihän sillä omistamisella muussa tapauksessa ole väliä, ellei kumppaniehdokas havittele hyötyvänsä toisen omistuksista.

Itse olen lähes rutiköyhä pienituloinen, ja 15 sinkkuvuoden jälkeen löysin toisen samanlaisen lähes viisikymppisenä. Se oli mahtavaa aikaa, oli kuin olisi palannut teiniksi jälleen. Edellisen kerran olin aloittanut suhteen 19-vuotiaana :D

parempi olla vaan yksin.

Todellakin jonkun alle 30v isotissisen ja timmin mimmin kanssa. - Jorma 67v

Säästäminen pienistäkin tuloista on jollain tavalla yksinkertaisempaa kun vastaa taloudesta yksin. Voit suunnitella kuukausibudjetin etukäteen, eikä kukaan toinen sotke sitä. Suositeltavaa olisi säästää tuloistaan, pienistäkin, aina 10 %. Sillä tavalla puskuria pikkuhiljaa kertyy. Joku halpa pankin indeksirahasto toimii siinä hyvin. Mutta itseäsi varten se tietysti olisi, ei kenellekkään uudelle miehelle.

Ei ole ollut sen vaikeampaa kuin alle 50v. Nyt on 2v. oltu parisuhteessa.

Eron jälkeen ei ole minkäänlaista halua enää jakaa elämää kenenkään toisen kanssa. Yksin on tosi hyvä olla, jos seuraa kaipaan niin ystäväpiirissäni on toisia eronneita naisia, joiden kanssa voi jutella ja harrastaa.

Mitään seksiä tai muuta hipelöintiä en enää tarvitse, tuntuu ihan hirveältä ajatella, että joku vieras mies edes koskisi minuun. Onneksi olen jo niin vanha, ettei miehet kiinnostu minusta.

Suoraan sanoen nautin yksin olosta. Joskus huvittaa, kun näen esim. kaupassa toisilleen äriseviä pariskuntia.

Kukaan nyt mitään suhteita halua.

Jos onkin, niin aina voi matkustaa johonkin köyhään maahan ja iskeä siellä huomattavasti itseä nuorempi kouluttamaton ja köyhä ihminen.

Kukapa ei haluaisi lähteä rikkaan länsimaalaisen mukana rikkaaseen pohjoiseen hyvinvointivaltioon!

Ei ollut vaikeaa. Rakastuin. En halunnut mitään muuta niin paljon kuin jakaa elämäni sen toisen ihmisen kanssa. Mitkään pelot tai epävarmuudet eivät painaneet siinä kohtaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen hiukan yli 50 ja saanut olla yksin n 20 vuotta jo. En rupea suhteileen enää koskaan. Tai jos niin käy, pidän oman asunnon 100 varmasti. Tänne ei tule olemaan kenelläkään avainta, eikä tänne tule kenenkään muun kuin minun posti.

🙌🤜

Tunnistan osan ap:n kirjoittamista asioista. Näin 50+ ikäisenä vuosi sitten eronneena uuden aloittamiseen on tosiaan aivan jäätävän suuri kynnys.

Mutta toisaalta se ei nyt häiritse, koska oikeastaan en edes kaipaa mitään. Tykkään olla näin itsekseni. Kukaan ei lyttää, saan tulla ja mennä miten haluan. Kotona on aina siistiä, voin ja nukun paremmin. 

Voisin kuvitella ehkä seurustelevani / tapailevani kevyesti vielä joskus, mutta en tiedä miten pääsen yli tästä että joutuisin olla vielä jonkun kanssa intiimisti (sekä fyysisesti että emotionaalisesti).

Noh, aika näyttää. 

Olisi kivaa löytää mies, mutta ei he halua sitoutua 

Vai niin, että vaikeuksia. Kun suhde alkaa itsestään, niin käy kuin minulle 40 erosin, onneksi. Sen jälkeen löytyi kuin odottamassa uusi suhde.  30 vuotta yhdessä, kun ei kukaan tullut tarjoamaan parempaa hiih.

Avioon mentiin kun oltii 70-vuotiaita.

Kyllä vaan käy mutta pelko pois ja vanhat asiat lakaistava pois, että uusille on tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin jonkun alle 30v isotissisen ja timmin mimmin kanssa. - Jorma 67v

alffa

Minusta on kurja olla yksin. Se on yksinäisyyttä korkeaan potenssiin. Siis en ole ihminen joka joka asiasta päättää itse. Itsenäinen tiettyyn rajaan saakka.

Huonossa liitossa tosin en halua elää. Mutta perusyksinäinen ja tyhjyyttä tunteva ja se ahdistaa.