Isä ei tuu katsomaan mun vanhojen tansseja
Onko ihan normaalia, että mun isä ei tuu katsomaan mun vanhojen tansseja 'työkiireiden' takia
Kommentit (78)
Useissa kouluissa on esitykset sekä päivällä että illalla. Kaikille ei todellakaan ole mahdollista tulla työaikaan. Ja työmatka ulkomaille samaan aikaan - mahdoton yhtäkö.
Ikävä juttu, mutta joskus oikeasti on työkiireitä. En voi tietää, onko sun isällä niitä vai onko hän vain mulkku, sinä kuitenkin tiedät sydämessäsi totuuden.
Itse en aikoinaan päässyt tyttäreni vanhojentansseihin, koska olin edellisenä päivänä joutunut kaahaamaan äitini luo. 300 km päähän. Hänet oli viety sairaalaan syövän terminaalivaiheen takia.Henkeni kaupalla ajoin hänen luokseen 20 senttiä paksussa loskassa.
Se, ettei voinut olla kummankin rakkaan luona, tuntui ihan kamalalta silloin ja tuntuu vieläkin, vaikka tuosta on nyt 10 vuotta aikaa. Sydäntä särki silloin moni asia, eikä se ole parantunut vieläkään. Tervetuloa aikuisuuteen, rakas lapsi. Toivon, että sun juhlat menee (meni?) hienosti.
Jossain perheissä on tapana puhua pahaa toisistansa juuri esimerkiksi tällaisissa tilanteissa. Aina on aviomiehen päätös väärä tai työkiireiden arvostelua.
Älä sinä ota kantaaksesi sellaista tapaa. Lähetä isällesi kuva tansseista tervehdyksen kera.
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa aikuisuuteen, rakas lapsi.
Yäk, miten ylimielisesti sanottu. Ap:n isältä ei ollut kukaan läheinen kuolemassa sentään.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Meni kaikkien muiden sisarusten vanhat katsomaan paitsi omani
Sinä ap et ole itse voinut päättää kuinka moni lapsiseen perheeseen synnyt. Mutta muista näitä hetkiä silloin kun mietit, pitäisikö tehdä vielä se kolmas jne lapsi.
Pelkääkö isä että joutuu tanssimaan sun kanssa (lopuksi yleensä tanssitaan vanhempien kanssa)? Ei halua tulla nolatuksi kun ei osaa tanssia?
Voi olla jokin tuollainen pikkumainen syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Meni kaikkien muiden sisarusten vanhat katsomaan paitsi omani
Sinä ap et ole itse voinut päättää kuinka moni lapsiseen perheeseen synnyt. Mutta muista näitä hetkiä silloin kun mietit, pitäisikö tehdä vielä se kolmas jne lapsi.
Mitä sekoilet? Tuossa joku kertoi ap:lle miten hänelle kävi.
Ei mulla ollut ketään perheenjäsentä katsomassa. Hengissä selvisin.
Mun lapsen pariksi ei kukaan halunnut. Hän osallistui kurssille mutta ei voinut tanssia itse juhlapäivänä. Oli katsomossa.
Vierailija kirjoitti:
Pelkääkö isä että joutuu tanssimaan sun kanssa (lopuksi yleensä tanssitaan vanhempien kanssa)? Ei halua tulla nolatuksi kun ei osaa tanssia?
Voi olla jokin tuollainen pikkumainen syy.
No. Muiden lasten tansseissa oli, kertoi ap
Omani ei ollut katsomassa lakitustilaisuuttani. Molempien sisarusteni lakituksissa kyllä oli. Mutta minä olinkin se esikoinen, jonka olisi ilmeisesti pitänyt olla poika, mutta kun synnyinkin tyttönä. Ikinä en kelvannut, enkä mitään osannut tehdä oikein.
Haistata ap paskat tuollaiselle isälle. Hän ei ansaitse sinua.
Miehenä tuntuu ettei teillä ole kovin hyvät välit. Me miehet usein tarvitsemme avointa ja suoraa puhetta, emme ole tuntemuksia pohtivia ja niitä kovin hyvin arvaavia. Olettaisin silti että yksinkertaisempikin mies kyllä ymmärtäisi jos tyttärelle vanhojen tanssit olisivat tärkeät. Teini-iän lopussa ja vanhemmuuden alussa olisi viimeinen hetki muodostaa hyvä ja luottamuksellinen isä-tytär suhde. Miehen oma etäinen suhde omaan isään haittaa ja etäinen suhde omaan äitiin vaikeuttaa omaa vanhemmuutta vielä pahemmin.
Toivoisin että minulla olisi oma tytär jonka kokemana voisin itsekin kokea lapsuutta nuoruutta avoimemmin ja positiivisemmin. Haluaisin kokea onnistumisen ylpeyttä tyttären kasvaessa itsenäiseksi ja onnelliseksi aikuiseksi.
M50
On minusta aika outoa. Mä olen istunut ties missä näytöksissä, vyökokeissa ja kisoissa, vaikka ei ole kiinnostanut, mutta kun tiiän, että lapselle on tärkeää, että istun siellä katsomossa, niin istun. Kyllä mä aattelen että nämä on sellaisia vanhemman velvollisuuksia, että käy myös vanhojen tanssit, lakitukset/valmistujaiset ja muut katsomassa.
Ap, plz, älä kysele neuvoa Vauva-palstalta. Täällä on ihan kahjoa, osin sairasta väkeä. Kerro isällesi, miltä susta tuntuu, kun ei pääse katsomaan sun tansseja, vaikka sisarusten tansseja pääsi. Suoruus kannattaa! Ehkä hänen nyt on tosiaan syystä tai toisesta vaikeampi päästä, kuka tietää. Oli miten oli, isän on hyvä saada tietää, miltä asia susta tuntuu. Mukavia tansseja! <3
Kun omalla lapsellani oli vanhojen tanssit ja menin katsomaan niitä, niin vasta tajusin, että omat vanhempani eivät tulleet katsomaan minun vanhojentanssejani aikanaan. Silloin en osannut sitä kaivata, mutta jälkikäteen ihmettelin. Isästä arvaan kyllä, ettei olisi päässyt töistä, vaikka välitti ja rakasti tosi paljon. Äitini oli työttömänä kotona ja ei vaan viitsinyt lähteä, vaikka olisi voinut.
Joten ap, se että isäsi ei pääse, ei tarkoita, että hän ei välittäisi kovasti, jos hänellä on esim. joku työeste. Jotkut ihmiset eivät myöskään tajua, miten tärkeitä ne ovat monille. Esim kaikki aikuiset eivät ole käyneet lukiota, eivät osaa asettua lukiolaisen asemaan ja tajua noiden juhlien merkitystä.
Mukavia tansseja sinulle!
Jollei isäsi satu olemaan astronautti, joka on kuulennolla niin on kyllä aika omituista ettei noin tärkeälle asialle järjestä kalenteristaan tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Meni kaikkien muiden sisarusten vanhat katsomaan paitsi omani
Sinä ap et ole itse voinut päättää kuinka moni lapsiseen perheeseen synnyt. Mutta muista näitä hetkiä silloin kun mietit, pitäisikö tehdä vielä se kolmas jne lapsi.
Mitä tekemistä sillä sisaruksien lukumäärällä on siihen meneekä se isä katsomaan tansseja vai ei? Vai onko kyseessä identtiset viitoset, joilla kaikilla on tanssit samana päivänä, mutta eri kouluissa?
Vaadi häntä tulemaan sinne. Sano, että sinusta tuntuu että et merkkaa hänelle mitään. Kysy että onko työ tytärtä tärkeämpää. Joka päivä monta kertaa kysy häntä tansseihin.
Ehtisikö hän aamulla nähdä kun laittaudut tai voisitko laittaa hänelle kuvan tanssiaista perhechattiin? Ihan sillä, että isäsi saa kanssa vähän kokea tansseja, vaikka ei nyt päässyt.