Miksi Petterin pöydällä ei ole esimerkiksi veronkevennysten peruminen, yritystuet, listaamattomien yritysten osinkoverotus, tai pääomavero
Edelleen vain sakset käy sosiaaliturvasta ja suunnitellaan ruoan inflaation kiristystä.
Kommentit (399)
Petterillä on se harhaluulo, että työttömyys johtuu vain liian hyvästä sosiaaliturvasta. Ei tule mieleen, että esim. ikäsyrjintaa oikeasti on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Listaamattomien yritysten osingoista maksetaan yllättävän kovat verot. Yritystuet ovat keino ohjata yrityksiä esim. ympäristöystävällisyyteen tai tukea tuotekehittelyä. Veronkevennykset tarvitaan, jotta keskiluokka voi kuluttaa.
keskiluokka kuluttaa matkailemalla ulkomailla.
Sosiaaliturvan leikkaukset vähentävät köyhälistön kuluttamista kotimaassa. Eipä käydä enää hiuksia leikkauttamassa, vaan saksitaan itse. Ei vahingossakaan osteta enää pizzaa, vaan tyydytään kaurapuuroon.
Nyt on kyllä melkoisen ruusuinen kuvitelma keskiluokkaisen tavallisesta elämästä. Hyvin harva käy edes joka vuosi ulkomailla. Suurin osa käyttää rahansa siihen, että lapsilla tai lapsenlapsilla on laadukkaita vaatteita, kivoja leluja ja joku urheilu- ja/tai kulttuuriharrastus ja perheellä oma koti ja ehkä auto tai jopa kaksi. Ja lasten harrastukset on monilla suurin menoreikä heti asumisen jälkeen, eikä siitä enää jää mihinkään ulkomaanmatkailuun.
No Lappiin toki menevät monet vuosuttakn ja ne rahat voisi yhtä hyvin käyttää siihen ulkomaan matkaankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain sitä rahaa pitäisi myös saada.
Kummalta sitä rahaa pidemmässä juoksussa saisi takaisinkin,
A) sosiaaliturvalla elävältä
B) yrittäjältä
Mitäs veikkaat?
Mitäs veikkaat, kuinka paljon yrittäjiä kohtapuoliin on, kun ihmisillä ei ole ostovoimaa?
Itse asiassa tässä ei tarvitse kuunnella edes köyhien ulinaa - konkurssiaalto on ollut kovin KYMMENIIN VUOSIIN. Ollaan konkurssien suhteen jossain 90-luvun laman konkurssihuipun alapuolella, mutta finanssikriisin aikaiset konkurssit ohitettiin jo kuukausia sitten. Muutama iso rakennusjätti on mennyt nurin...mahtavatko äänestää Kokoomusta vielä?
Jos ymmärtävät, että Orpon hallitus ei ole vielä tehnyt yhtäkään päätöstä. Ts sen toiminnalla ei ole mitään vaikutusta mihinkään vielä. Konkurssiaalto on edellisen hallituksen aikaan saannosta ja siihen vaikuttavat esim poukkoilevat koronarajoitukset ja pieleen kohdistetut koronatuet. Samoin kuin liian hidas reagointi sähkön hinnan nousuun. Ja lisäksi Ukrainan sota seurauksineen, johon Marin ei voinut vaikuttaa.
Nyt kun talous on vaipumassa lamaan ja velkalaiva ei suinkaan ole kääntymässä vaan päinvastoin kiihdyttämässä, on hallitus vähän vihjannut että verohelpotukset perutaan. Eiköhän ne vielä korvata veronkorotuksilla.
On vähän ristiriitainen tilanne - tavallaan nautin hallituksen ahdingosta ja siitä että kuukausi vanha ennusteeni on toteutumassa. Iiloani hämmentää vähän se että työnantajani on myös lopettamassa. Vahvasti kotimarkkinavetoinen ja aikaisemmin vauras yritys haistoi laskevan kysynnän ja alkoi karsimaan rönsyjä. Yrittäjä ei aio jäädä tyhjätaskuksi eläkkeelle vaan rupesi ajoissa myymään ja emoyhtiö työllistää enää kolme. Kenkää luvassa vielä keväällä.
Vierailija kirjoitti:
Petterillä on se harhaluulo, että työttömyys johtuu vain liian hyvästä sosiaaliturvasta. Ei tule mieleen, että esim. ikäsyrjintaa oikeasti on olemassa.
Työttömyys johtuu myös siitä, että tässä maassa ei vain ole kaikille töitä joista maksetaan oikeaa palkkaa. Ei ole koskaan ollutkaan, ei edes sotien jälkeen vaikka niin väitetäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Listaamattomien yritysten osingoista maksetaan yllättävän kovat verot. Yritystuet ovat keino ohjata yrityksiä esim. ympäristöystävällisyyteen tai tukea tuotekehittelyä. Veronkevennykset tarvitaan, jotta keskiluokka voi kuluttaa.
keskiluokka kuluttaa matkailemalla ulkomailla.
Sosiaaliturvan leikkaukset vähentävät köyhälistön kuluttamista kotimaassa. Eipä käydä enää hiuksia leikkauttamassa, vaan saksitaan itse. Ei vahingossakaan osteta enää pizzaa, vaan tyydytään kaurapuuroon.
Nyt on kyllä melkoisen ruusuinen kuvitelma keskiluokkaisen tavallisesta elämästä. Hyvin harva käy edes joka vuosi ulkomailla. Suurin osa käyttää rahansa siihen, että lapsilla tai lapsenlapsilla on laadukkaita vaatteita, kivoja leluja ja joku urheilu- ja/tai kulttuuriharrastus ja perheellä oma koti ja ehkä auto tai jopa kaksi. Ja lasten harrastukset on monilla suurin menoreikä heti asumisen jälkeen, eikä siitä enää jää mihinkään ulkomaanmatkailuun.
Sitä samaa turhuutta ne laadukkaat vaatteet ja kivat lelut on. Ei kotimaista tuotantoa kumminkaan, vaikka joku kotimainen firma ne myisi. Nettikaupasta ostettuja iso osa kuitenkin.
Autot varsinkin tuontitavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Subjektiivisesta päivähoito-oikeudestakaan ei säästetä sen vertaa, että pikkulapset saisivat lomaoikeuden.
Sitähän yritettiin yhdeksisen vuotta sitten. Se vain ei säästänyt yhtään rahaa, joten siitä luovuttiin.
Lapsiin ja nuoriin panostaminen kannattaa aina. Ylipäätään lapsiPERHEIDEN tukeminen. Tätä ei tällä hetkellä ymmärretä. Jos perhe työnnetään mahdottomaan tilanteeseen ja köyhyyteen, ei pelkkä harrastusmahdollisuus paljon auta. Itselläni oli mm. joulukuussa hurja kertaluontoinen tilanne, joka olisi ratkennut noin 600-700 eurolla. Kyse olis siis yksittäisestä kertaluontoisesta-, ei jatkuvasta menosta. Vuokran laskuttava yhtiö oli muuton (etsin itsenäisesti ja löysin halvemman asunnon huom.) seurauksena sotkenut laskutuksen ja vaikka yritin monet kerrat asiaa selvittää, en saanut kunnollista vastausta tai kaiken vakuutettiin olevan ok. En voinut lopulta muuta kuin luovuttaa, sillä minulle sanottiin, että he ovat nyt jo vastanneet monta kertaa kyselyihini. Vaan kuinkas sitten kävikään. Joulukuussa tuli lähes tuplalasku, johon minulla ei tietenkään jo työkyttömänä ja tt-tukeen turvautumaan joutuneena ollut mitenkään varaa. Olen siis menettänyt terveyteni ja lapsia on yksi, toisella asteella opiskeleva nuori. Joulukin oli kaiken lisäksi ovella ja olin aidosti tyytyväinen, että pääsin kertomaan Kelalle löytäneeni hieman päälle sata euroa halvemman asunnon eli säästöä tulisi vuosittain ihan hyvin.
Minua neuvottiin hakemaan ennaltaehkäisevää tt-tukea ja sanottiin, että syy on hyvä ja se on mm. tällaisiin tapauksiin perusteltu. No, prosessi oli pitkä ja ahdistava, sillä asiaa käsittelevä sos.työntekijä suhtautui minuun todella inhottavasti ja puhui koko ajan siihen tyyliin kuin minä olisin vain jättänyt osan vuokraa maksamatta. Tämä siitäkin huolimatta, että hänellä oli silmiensä edessä vuokraa laskuttavan firman kanssani käymät viestinvaihdot, joista kävi täysin kiistatta ja selvällä suomen kielellä ilmi, ettei sellaisesta todellakaan ollut kyse vaan päinvastoin olin itse yrittänyt selvittää asiaa aktiivisesti ja useamman kerran ja saanut heiltä täysin väärää tietoa. Minulla ei enää hintojen nousun myötä riittänyt raha enemminkään, muttei varsinkaan satojen eurojen ylimääräiseen maksuun, jota en ollut itse aiheuttanut. Pitkän ja alentuvan vänkäämisen jälkeen minulle myönneettiin lopulta noin 300 euroa eli puuttumaan jäi toiset 300 euroa. Sillä ei ollut sos.työntekijälle mitään merkitystä, että minulla on paljon ruokaa kuluttava teinipoika, joulu ovella ja olin tehnyt halvan omatoimimuuton säästäen vielä jatkossa vuokrakuluissa.
* jatkuu seuraavassa viestissä
Petterille vinkiksi, että Suomen pelastaa enää joku uusi Nokia, ehkä ekologinen, vihreiden arvojen tuote, jota ilman kukaan trendikäs ei voi mukamas olla, kuten airfryer tai crocksit tai padel-hallit tai spotify.
Sillä eletään sitten pari vuotta, kunnes päätetään laajentaa ulkomaille ja palkataan ulkomailta pomoksi joku myyrä, joka ajaa sen alas.
Mutta olisi edes sen pari vuotta tekohengitystä talouteen.
Ei suomalaisille tarvitse kuin joku Käärijä-ilmiö, niin kansa on mukana.
Riikka-ilmiöllä on päinvastainen vaikutus.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiin ja nuoriin panostaminen kannattaa aina. Ylipäätään lapsiPERHEIDEN tukeminen. Tätä ei tällä hetkellä ymmärretä. Jos perhe työnnetään mahdottomaan tilanteeseen ja köyhyyteen, ei pelkkä harrastusmahdollisuus paljon auta. Itselläni oli mm. joulukuussa hurja kertaluontoinen tilanne, joka olisi ratkennut noin 600-700 eurolla. Kyse olis siis yksittäisestä kertaluontoisesta-, ei jatkuvasta menosta. Vuokran laskuttava yhtiö oli muuton (etsin itsenäisesti ja löysin halvemman asunnon huom.) seurauksena sotkenut laskutuksen ja vaikka yritin monet kerrat asiaa
*jatkoa edelliseen
Kun kysyin eikö hän yhtään ymmärrä tai välitä edes lapsesta, niin tiedättekö mitä hän sanoi? Hän vastasi ensimmäistä kertaa iloisena, että he voivat kyllä myöntää lapselle vaikkapa mahdollisuuden osallistua jalkapalloharrastuskustannuksiin, jos lapsi haluaisi sitä harrastaa. Siis pahimmassa murrosiässä oleva teini, joka oli itseasiassa vain hetki aiemmin lopettanut kaiken harrastamisen ja perheessä oli tämä kuvaamani tilanne ja siihen tämä yliopistossa vuosikausia opiskellut (vai joko oli tässäkin amk-porukka kyseessä?) sosiaalialan "ammattilainen" ehdottaa jotain tällaista?! Eli minulla ei ole rahaa ruokkia lasta, on uhkana mennä luottotiedot, joulu on reilun viikon päästä ja teinikin on pahimmassa murrosiässä ja auvksi tarjotaan mahdollisuutta aloittaa jalkapalloharrastus. Olin niin puulla päähän lyöty, että menin ensimmäistä kertaa sanattomaksi. Läheisten kanssa kyllä mietittiin, että nälkäisenä ei yli tunnin joskus kovatkin treenit edes onnistu puhumattakaan tietysti miten älytön tuo ehdotus muiltakin osin oli.
Tämä kaikki on aidosti totta ja nuo puhelunauhathan pitäisi heiltä löytyä, vaikka vähän epäilen että ne löytyvät tosipaikan tullen hyvinkin valikoiden jos sitäkään...Moni ei tajua, että perheitä ei todellakaan auteta, vaan usein nöyryytetään vain entistä pahemmin ja touhu on pahimillaan kuin yhtä suurta Putoussketsiä. Asioista puhuminen ja loputon selvittely on myös ratkaisu aivan kaikkeen maan ja taivaan väliltä. Eikä tuo puuttumaan jäänyt 300 euroa ole tällaisessä tilanteessa mikään säästö etenkään, jos olisimmekin päättäneet tarttua tuohon harrastusmahdollisuuteen vaikka sitten jo ihan piruuttaan. Ja kuinka reilua tällainen edes on, kun yrittää itse hoitaa asiansa kuten kuuluu ja vaikka jää epäilys, sanotaan, että tätä ei nyt selvitellä enää yhtään enempää ja apukin torjutaan kohdellen samalla vielä todella alentavasti. Onko siis ihme, että kun tätä älyttömyyttä, epäreiluutta ja silkkaa nöyryytystä jatkuu joillakin jopa vuosikymmeniä, sillä tt-tuelta ei enää kovin helposti nousta, alkaa ag gressiotkin jo lopulta nousta ja jossain vaiheessa tajuaa, ettei kunnollisuus auta yhtään mitään, vaan saa kuunnella kaiken päälle vielä jatkuvaa vähättelyä, pilkkaamista, ihmisarvon kyseenalaistamista puhumattakaan höpinöitä laskutaidosta ja ikuisesta omasta viasta, vaikka tekisit mitä. Näin ei kyllä tosiaan ne lapsetkaan selviä, mutta jos ja kun tätä eivät tajua edes alan korkeasti koulutetut maisterit tai muut "ammattilaiset", alamme olla todella toivottomassa tilanteessa. Suomi on myös siksi huonossa tilanteessa, että kenelläkään ei aidosti ole mitään kunnollista ymmärrystä oikein mistään oli sitten mikä tahansa toimiala kyseessä. Tämä ei siis koske vain sote-puolta.
"Jos ymmärtävät, että Orpon hallitus ei ole vielä tehnyt yhtäkään päätöstä. Ts sen toiminnalla ei ole mitään vaikutusta mihinkään vielä. Konkurssiaalto on edellisen hallituksen aikaan saannosta ja siihen vaikuttavat esim poukkoilevat koronarajoitukset ja pieleen kohdistetut koronatuet. Samoin kuin liian hidas reagointi sähkön hinnan nousuun. Ja lisäksi Ukrainan sota seurauksineen, johon Marin ei voinut vaikuttaa."
(Sori, pakko tehdä noin, koska jostakin sysytä viestiä ei voi normaalisi lainata.)
Konkurssiaalto ei ole edellisen hallituksen syytä eikä nykyisenkään. Vaan sen, että Suomen talous on yhä vain ja edelleen helvetin suhdanneherkkää. Kansainväliset suhdanteet ja yleinen taloustaantuma tärkeimmissä vientimaissa on se primaarinen syy, ja sekundaarinen se, että vientimme rakenne painottuu yksipuolisesti investointihyödykkeisiin. Etenkään jälkimmäiselle ei mikään hallitus ole yrittänytkään tehdä mitään, ja eipä siihen yksi hallituskausi riittäisikään, vaan tarvittaisiin laaja-alaisempi yrittämisen kulttuurin muutos.
Suomen firmat ovat ihan liian inssivetoisia. Vrt. esim. Ruotsin talous, jossa osataan tehdä hyödykkeitä kuluttajille. On Ikeat ja rättiverkkokaupat ja musabisnekset. Tai Tanska, jossa kukoistaa keskisuuret firmat. Meillä moista pidetään humanistien hömppänä, jolla ei elä. Oikeaa bisnestä muka vain myydä jotain inssien toisille insseille kehittämää teknologiaa. Ja sekin muka myy silkan tuotteen laadun takia, oli kauppias millainen törppö moukka tahansa.
Ja joo, dippainssi olen itsekin, mutta silti vakaasti tuota mieltä. Ymmärtäkää brändäys, kuluttajamarkkinat, kaikki sellainen ns. typerä. Suomalainen suklaa on vähintään yhtä hyvää kuin sveitsiläinen tai belgialainen, mutta arvatkaa kumpaa maailmalla ostetaan, kolminkertaiseen hintaan? Ja miksi niin?
Orpo vänisee ihan lillukanvarsista.
Listaamattomien yritysten osingonjaon verotus ei ole ihan noin yksinkertaista. Verotukseen vaikuttaa osakkeen matemaattinen arvo, joka on riippuvainen yrityksen nettovarallisuudesta eli varat-velat. Tästä matemaattisesta osakkeen arvosta 8 prosentin suuruinen osinko verotetaan huojennetulla verotuksella eli 25% on pääomatuloja ja 75% saajalleen verovapaata tuloa.
8% yli menevästä osasta 75% verotetaan ansiotuloina ja 25% pääomatuloina.
Esimerkkinä, jos yrityksessä 1 osake jonka yrittäjä itse omistaa ja hän haluaisi saada vaikkapa 10 000 euroa osinkoja huojennetulla verotuksella, on yrityksen nettovarallisuuden oltava 125 000€. Eivät kaikki yrittäjät pääse osingoista samalla tavalla hyötymään vaan iso osa "tavallisten" yrittäjien osingoista menee nimenomaan ansiotuloina verotettavaksi.
8% liittyy osakkeen matemaattiseen arvoon, se ei ole osinkojen verotusprosentti.
Ei kai kukaan järkevä sahaa itseään jalkaan?
Vierailija kirjoitti:
Miksei orpo vaan suoraan hyödynnä sitä liberaalien leikkauslistaa, missä käytiin läpi kaikki ojankaivuu ja -täyttötuet? Joku teki työt jo valmiiksi ja nyt ne pitää vain toteuttaa.
Ek ei anna petterille lupaa tehdä mitään tuollaista.
Se asia on sovittu saunassa jonne ei kamerat tai toimittajat pääse on kokkelit ja muut desingit sekä luksushuorat jne. Näin se menee kuten amerikoissa. Eduskunta on kulissi. Lontoossa on hyde park jossa puhua saa eli purkaa itsensä. On ylä ja alahuone mutta pääministeri ravaa kuninkaan luona kysymässä mitä tehdään eli on diktatuuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiin ja nuoriin panostaminen kannattaa aina. Ylipäätään lapsiPERHEIDEN tukeminen. Tätä ei tällä hetkellä ymmärretä. Jos perhe työnnetään mahdottomaan tilanteeseen ja köyhyyteen, ei pelkkä harrastusmahdollisuus paljon auta. Itselläni oli mm. joulukuussa hurja kertaluontoinen tilanne, joka olisi ratkennut noin 600-700 eurolla. Kyse olis siis yksittäisestä kertaluontoisesta-, ei jatkuvasta menosta. Vuokran laskuttava yhtiö oli muuton (etsin itsenäisesti ja löysin halvemman asunnon huom.) seurauksena sotkenut laskutuksen ja vaikka yritin monet kerrat asiaa
*jatkoa edelliseen
Kun kysyin eikö hän yhtään ymmärrä tai välitä edes lapsesta, niin tiedättekö mitä hän sanoi? Hän vastasi ensi
Ja se mikä on tuntunut etenkin nyt kaiken aiemmin kokemani sekä tämän viimeisimmän jutun tapahduttua pahimmalta, on Ylen Perjantai-ohjelman kaltaiset täysin leimaavat ja vaikeisiin tilanteisiin joutuvia ihmisiä vähättelevät muka asiaohjlemat, joihin valikoidut esimerkit eivät edusta kunnolla ko. väestönosaa. Oli ala-arvoista ottaa ohjelmassa esitettyyn dokumenttiin se esimerkkitapaus, jota siinä käytettiin. Ja vaikka arvostan talousasioissa Korkmania, olin hämmästynyt siitä, että edes hän ei tajunnut, miten hänen yli puolenvuosisadan takaa oleva esimerkkinsä ei liittynyt juuri millään tapaa koko ohjelmaan, sillä sitä ei voi monestakaan eri syystä johtuen käyttää vertailuun. Hän puhui myös juontajan kanssa hieman naureskellen kuinka varmaan löytyy kaikenmaailman neuropsykologeja, psykiatreja ja muita vahvistamaan köyhyyden vaikutukset, mutta puhe oli tosiaan todella vähättelevää ja molemmat antoivat kuitenkin lopulta ikäänkuin ymmärtää, että kyllä todellakin kaikki on lopulta vain ihmisestä itsestään kiinni ja nämä huonoon tilanteen joutuneet ovat vain, no, hyvä jos ei ke ha reita tai vastaavia eli ei köyhyys sittenkään ole ikäänkuin ongelma myöhemmässä elämässä pärjäämisen kannalta. Yhtään eivät tiennet tai tajunneet, millaisia tilanteita ihmisillä, niillä lapsilla ja nuorillakin, on tällä vuosituhannella ja 2020-luvulla joka päivä arjessaan eli ei se ole pelkkää tavallista rauhallista elämää, jossa vain niukkuus on ongelma. En olisi uskonut Korkmanista tai sen paremmin Ylestäkään, vaikka olenkin jo huomannut, kuinka siellä etenkin juuri tämä uusi nuorempi usein matalammin koulutettu ja tutkitusti esim. omaa ikäluokkaani tyhmempi sukupolvi tekee (puoli)pinnallista sekavaa höttöä, joka ei kestä mnkään sortin kriittisempää tarkastelua. Sanoisin, että työterveyden on ilmiselvästi syytä lähettää myös heidät tarkkoihin tutkimuksiin juurikin esim. neuropsykologille (kognitiiviset kyvyt) ja psykiatrille (mielenterveys ja etenkin luonnehäiriöt). Voidaan sitten vertailla tuloksia ja katsoa kenen kyvyt on milläkin tasolla :D Ai niin ja älkää yleläiset ottako enää jatkossa ihmisiä noihin dokumentteihinne vain lähipiiristänne, vaan nähkää hieman enemmän vaivaa ja tutustukaan ennen kaikkea aihepiiriin ensin riittävän huolellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiin ja nuoriin panostaminen kannattaa aina. Ylipäätään lapsiPERHEIDEN tukeminen. Tätä ei tällä hetkellä ymmärretä. Jos perhe työnnetään mahdottomaan tilanteeseen ja köyhyyteen, ei pelkkä harrastusmahdollisuus paljon auta. Itselläni oli mm. joulukuussa hurja kertaluontoinen tilanne, joka olisi ratkennut noin 600-700 eurolla. Kyse olis siis yksittäisestä kertaluontoisesta-, ei jatkuvasta menosta. Vuokran laskuttava yhtiö oli muuton (etsin itsenäisesti ja löysin halvemman asunnon huom.) seurauksena sotkenut laskutuksen ja vaikka yritin monet kerrat asiaa
*jatkoa edelliseen
Kun kysyin eikö hän yhtään ymmärrä tai välitä edes lapsesta, n
Ai niin ja älkää myöskään ihmetelkö, jos ja kun se pitkään ja pahasti nöyryytetty ja päähän p otkittu lopulta hyökkää takaisin. Tästä voitte kysyä myös lisää siltä psykiatrilta ja ehkä neuropsykologiltakin. Oikein pahat ja kipeät jatkuvat iskut vyön alle ja vuosien ajan vaikuttavat totta kai ja jäävät painamaan, halusi ihminen sitä tai ei. Joskus asioiden korjaaminen vie vuosikymmeniä, kuten olemme parista viime aikoijen otsikostakin saaneet lukea, mutta jossain vaiheessa tilit kyllä yleensä tasataan, sillä kenenkään ei tarvitse sietää jatkuvaa ju lmaa nöyryytystä ilman, että siihen syyllistyneet joutuisivat koskaan vastaamaan teoistaan. Ei täällä ole eri ihmisille eri sääntöjä ja jos oikeutta ei saa muilta ihmisiltä ja yhteiskunnalta, voi sen totta kai hakea sitten sopivassa tilanteessa itse.
keskiluokka kuluttaa matkailemalla ulkomailla.
Sosiaaliturvan leikkaukset vähentävät köyhälistön kuluttamista kotimaassa. Eipä käydä enää hiuksia leikkauttamassa, vaan saksitaan itse. Ei vahingossakaan osteta enää pizzaa, vaan tyydytään kaurapuuroon.