Menen käymään opiskelijalapseni luona tänään ja ajattelin viedä kassillisen ruokaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy häneltä itseltään mitä ruokaa on tehnyt mieli ja tuo niitä. Kun on laiska kokkaamaan niin voit myös hänen luonaan kokata isomman annoksen jotain mistä lämmittää useamman päivän ruokaa, esim. makaronilaatikko tai kinkkukiusaus.

Pakastin täyteen äidin tekemää kotiruokaa sopivissa annosrasioissa. Siinä samalla äidin kokkailessa voisi jutella kaikkea maan ja taivaan välillä.

Uskoisin, että tässä meillä on voittaja.

Sanoisin että voittaja olisi jos yhdessä kokkailisivat. Oppisi nuorikin samalla sitten tekemään niitä äidin ruokia ja molemmilla olisi mukavampaa! 😊

Minä taas veisin lapselle ruokatarvikkeita, joita hän voi kokkailla sitten myöhemmin. Lapsen kanssa mentäisiin ravintolaan syömään ja juttelemaan

Varmaan riippuu vähän perheestä. Minulle ravintolasyöminen kiireisen aikataulun puolesta on niin arkista, että pitäisin äidin kanssa pidemmän kaavan kokkaussessiota suurena luksuksena. Se ajan satsaus ja paras mahdollinen ympäristö olisi hieno ja arvostettava asia, lisäksi kun molemmat pitävät ruoanlaitosta ja osaamme kokata niin ruokakin todennäköisesti olisi parempaa kuin suurimmassa osassa ravintoloita kunhan raaka-aineet olisivat huolella valittuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minua 80-90-lukujen vaihteessa vanhemmat auttoivat opiskelujen aikana. Ja isovanhempani auttoivat vanhempiani tiukempina aikoina. Sitä vartenhan olen myös itse töitä kovasti ikäni olen tehnyt että lapsillani olisi hyvä elämä, lapsenlapsenikin ovat toivottavasti lähdössä opiskelemaan muutaman vuoden päästä ja mielelläni autan heitäkin sitten. 

 

Aivan hyviä rahankäyttäjiä olemme kaikki vaikka apua olemmekin saaneet. Ei se ole keneltäkään pois jos oman lapsen ei tarvitse elää kurjalla ruoalla opiskeluaikoja, päin vastoin. Monia mukavia iltoja vietelty yhdessä kokkaillen ja syöden, sitten suuren annoksen loput pakastettu opiskelijoille annospakkauksiin.

 

Minusta on ihanaa että perheellämme on lämpimät ja toisia auttavat suhteet sukupolvien yli, toivottavasti tämä jatkuu pitkälle tuleviin sukupolviinkin. 

&nb

Allekirjoitan. Me emme lasten opiskellessa asuneet Suomessa, koulujen kesälomat olivat lyhyempiä ja ne oli tarkoitettu lepoon ja lomaan. Yliopistoissa oli sitten kolme lukukautta ja loma-ajoiltakin sai opintotukea, joten hyvin saattoi nekin käyttää lomaan ja lepoon. 

Ja me vanhemmat tietysti autoimme parhaamme mukaan hyvän elämän alkuun, saivat asunnotkin. Valmistuivat ajallaan ja menivät sitten töihin, ei ollut mitään vaikeuksia saada työpaikkaa ja nyt tienaavat sen verran, että Suomessa sijoittuisivat ylimpään 10%:iin verotettavien tulojen osalta. Siis siitä huolimatta, että heitä autettiin kaikin tavoin ja tämän palstan mielestä silloin kasvaa pullamössöä.

Ja lastenlapsille on avattu tilit heidän syntyessään ja syntymäpäiväksi laitamme vuosittain muutaman sata euroa, opiskelun tullessa ajankohtaiseksi varmaankin enemmän. Samoin meillä on hyvät ja lämpimät suhteet sekä lapsiimme, heidän puolisoihinsa että lapsenlapsiimme. Toisin kuin taas tällä palstalla väitetään, ettei lasten puolisot ja anopit jne ole edes mitään sukua, joten ei heille tarvitse edes kahvia keittää, jos kylään tulevat.

Ihanaa että jotkut vanhemmat auttaa! Mua ei autettu ja loppujen lopuksi jouduin lopettamaan opiskelut ja menemään töihin. Ja isi ajeli mersulla...

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan. Me emme lasten opiskellessa asuneet Suomessa, koulujen kesälomat olivat lyhyempiä ja ne oli tarkoitettu lepoon ja lomaan. Yliopistoissa oli sitten kolme lukukautta ja loma-ajoiltakin sai opintotukea, joten hyvin saattoi nekin käyttää lomaan ja lepoon. 

Ja me vanhemmat tietysti autoimme parhaamme mukaan hyvän elämän alkuun, saivat asunnotkin. Valmistuivat ajallaan ja menivät sitten töihin, ei ollut mitään vaikeuksia saada työpaikkaa ja nyt tienaavat sen verran, että Suomessa sijoittuisivat ylimpään 10%:iin verotettavien tulojen osalta. Siis siitä huolimatta, että heitä autettiin kaikin tavoin ja tämän palstan mielestä silloin kasvaa pullamössöä.

 

Ja lastenlapsille on avattu tilit heidän syntyessään ja syntymäpäiväksi laitamme vuosittain muutaman sata euroa, opiskelun tullessa ajankohtaiseksi varmaankin enemmän. Samoin meillä on hyvät ja lämpimät suhteet sekä lapsiimme, heidän puolisoihinsa että lapsenlapsiimme. Toisin kuin taas tällä palstalla väitetään, ettei lasten puolisot ja anopit jne ole edes mitään sukua,  joten ei heille tarvitse edes kahvia keittää, jos kylään tulevat.

Kyllähän se niin taitaa olla että tuollaisista perheistä ne menestyjät tulevat... Sitä kutsutaan sosiaaliseksi pääomaksi ja se toimii sitten usein myös molempiin suuntiin. Lapset joita on autettu elämän eri vaiheissa todennäköisemmin auttavat sitten vanhempiaan kun ikä alkaa painaa. Monissa suvuissa on menestyjiä useassa eri sukupolvessa ja se johtunee juuri tuosta että perhe on kannustanut ja pitänyt yhtä. 

"Varmaan riippuu vähän perheestä. Minulle ravintolasyöminen kiireisen aikataulun puolesta on niin arkista, että pitäisin äidin kanssa pidemmän kaavan kokkaussessiota suurena luksuksena. Se ajan satsaus ja paras mahdollinen ympäristö olisi hieno ja arvostettava asia, lisäksi kun molemmat pitävät ruoanlaitosta ja osaamme kokata niin ruokakin todennäköisesti olisi parempaa kuin suurimmassa osassa ravintoloita kunhan raaka-aineet olisivat huolella valittuja. "

Minulle taas ravintolaruokailu ei ole arkista, joten mielelläni lähden ravintolaan syömään. Kotona saa kokata ja tiskata ihan riittämiin. Sen lisäksi opiskelija-asunnoissa keittiöt on minikokoa, joten siihen puolen metrin työtason ääreen ei mahdu kahta kokkaajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy häneltä itseltään mitä ruokaa on tehnyt mieli ja tuo niitä. Kun on laiska kokkaamaan niin voit myös hänen luonaan kokata isomman annoksen jotain mistä lämmittää useamman päivän ruokaa, esim. makaronilaatikko tai kinkkukiusaus.

Pakastin täyteen äidin tekemää kotiruokaa sopivissa annosrasioissa. Siinä samalla äidin kokkailessa voisi jutella kaikkea maan ja taivaan välillä.

Uskoisin, että tässä meillä on voittaja.

Meillä tämä toimi niin että opiskelija kävi joka sunnuntai kotona ja vei mukanaan pakkasesta ylijääneet annokset. 

Kun on tehnyt ruokaa kuudelle ja yhtäkkiä kotona on vain 3 sitä ylijäämää tuli annos, pari aina. Näin mikään ei mennyt hukkaan. Tyttö oli äärimmäisen onnellinen tästä edusta, rahaa ja aikaa jäi muuhun. Osasi ja osaa nyt 30+ ruokkia perheensä erinomaisesti

win win.

Vierailija kirjoitti:

"Varmaan riippuu vähän perheestä. Minulle ravintolasyöminen kiireisen aikataulun puolesta on niin arkista, että pitäisin äidin kanssa pidemmän kaavan kokkaussessiota suurena luksuksena. Se ajan satsaus ja paras mahdollinen ympäristö olisi hieno ja arvostettava asia, lisäksi kun molemmat pitävät ruoanlaitosta ja osaamme kokata niin ruokakin todennäköisesti olisi parempaa kuin suurimmassa osassa ravintoloita kunhan raaka-aineet olisivat huolella valittuja. "

Minulle taas ravintolaruokailu ei ole arkista, joten mielelläni lähden ravintolaan syömään. Kotona saa kokata ja tiskata ihan riittämiin. Sen lisäksi opiskelija-asunnoissa keittiöt on minikokoa, joten siihen puolen metrin työtason ääreen ei mahdu kahta kokkaajaa.

Kyllä nykyään opiskelija-asunnoissa on ihan hyvät keittiöt ja tiskikoneetkin löytyy. Näin ainakin meidän lapsilla ja ystävienkin. Todella kivoja pieniä asuntoja olen nähnyt nuorilla olevan. 

Vierailija kirjoitti:

Siriina kirjoitti:

Tuo vessapapru on hyvä vieminen, sitä tarvitaan aina. Riippuu toki asumismuodosta. Jos nuori asuu kerrostalo-asunnossa, niin niissähän on yleensä varastokoppi?

Ja ennenkuin joku nyt taas tulee nipottamaan kieliopista, väliviiva selvennyksenä. 

Mitä se väliviiva siellä selventää? Sekoittaa lähinnä. Miksi et vain kirjoittanut että kerrostaloasunnossa? 

Koska väliviivaa käytetään myös selventämään sanaa, vaikkei kieliopin mukaan viivalle olisi tarvetta. Minusta 'kerrostaloasunnossa' on vaikealukuinen.

Vrt vaikka popopisto - laittaisin väliviivan: pop-opisto

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa että jotkut vanhemmat auttaa! Mua ei autettu ja loppujen lopuksi jouduin lopettamaan opiskelut ja menemään töihin. Ja isi ajeli mersulla...

Ei minuakaan autettu kuin ihan alkuun. Loppupeleissä se meni niin, että kun kävin vanhemmillani pesemässä pyykkiä (ei ollut tilaa tai varaa pyykkikoneelle), nyysin heidän jääkaapistaan kassillisen ruokaa samalla. Ihan kauheaa, tiedän, mutta mun vanhemmat on miljonäärejä että ei ole rahasta vaan piheydestä kiinni. Niin ja heidän omat vanhempansa kyllä auttoivat heitä pitkälle yli opiskeluaikojen+perinnöt on saatu. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi te mammat passaatte aikuisia lapsianne? Antakaa niiden oppia tulemaan toimeen niillä rahoilla, mitä saavat. Ei ennen vanhemmat kuskanneet opiskeleville lapsilleen ruokakasseja, vaikka ei saatu yhteiskunnalta lainkaan ilmaista rahaa, vaan kaikki oli velkaa, joka piti maksaa takaisin viimeistä penniä myöten. Siinä oppi pakosti katsomaan, mihin on varaa ja mihin ei. Harvoin kotona käydessäni sain mukaan esim. äidin leipomaa ruisleipää ja jotain muuta pientä, ei mitään kassillisia missään tapauksessa. Kun jo opiskeluaikana oppi elämään säästeliäästi, ei myöhemminkään tullut talousongelmia, vaikka sitten myöhemmin, kun opintovelat oli maksettu, oli niskassa suuri asuntovelka pahimpaan lama-aikaan 90-luvulla, jolloin korko huiteli pilvissä.

Outoa katkeruutta. Tietysti kannattaa omia lapsiaan auttaa! Ja aikojen alusta on omaa jälkikasvua autettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä, jos menisitte ihan yhdessä käymään siellä ruokakaupassa? 

Nuoren tarpeet tosiaan kannattaa selvittää ennen kuin astuu hänen varpailleen. 

Aika hyvin sitä nuoren  "tarpeet" tietää, kun on19- 20 vuotta yleensä yhdessä asuttu(jos kotoa lukion käynyt). Ei siis mikään ventovieras ihminen kysessä.

Ei ennen vanhemmat ruokakasseja kakaroilleen kantaneet. Silloin pärjättiin omillaan ja sillä mitä oli. Omana ammattikouluaikana oli päivisin lounas koulun ruokalassa ja asuntolassa sai aamulla ja illalla näkkileipää. Opintotukia ei tuolloin ollut, joten siinä oli päivän ruokailut. Parhaat oppilaat saivat tehdä helppoja töitä asiakkaille joista koulu maksoi pientä taskurahaa. Muistan kuinka olin kateellinen  kämppäkaverilleni joka sai ostettua itselleen välillä perunoita ja ryynejä joita sitten keitteli asuntolan keittiössä. Tuollon oli muutenkin ammattikoulussa kova kuri ja pitkät päivät. Sorvilla vuoltiin lastuja aamusta iltaan.  Vanhemmilla oppilailla oli terät pikateräksestä, mutta ensimmäisenä vuonna piti käyttää hiiliteräksisiä. Ne tylsyivät koko ajan ja sitten viilattiin niitä teräviksi. Piti olla syötöt, lastun paksuudet ja kierrokset kohdillaan. Jos oli pielessä tuli opettaja ja napautti leukojen avaimella sormille. Pahin oli yksi Heinonen. Aina meni kaikki uusiksi, eikä koneelta saanut poistua, ennen kuin jälki kelpasi. Kovilla oltiin, mutta kyllä opittiinkin ja tultiin raudanlujiksi ammattilaisiksi, yksi kurssiltani myöhemmin kouluttautui insinööriksi. 

Minä veisin niitä perusjuttuja mitä lapsi käyttää mutta vähän laadukkaampana versiona ellei ole merkkiuskollinen. Esimerkiksi halvimman ananassäilykkeen sijaan laadukkaampia ananassäilykkeitä, jotka maistuukin jollekin. Kunnon pastaa halvimman makaronin sijaan. Opiskelijana oli varaa ostaa sitä halvinta, niin oli kivaa saada joskus myös jotain hyvää. 

Meillä perheen opiskelijan lähi- ruokakauppa on Sale tai Prisma ja halusi joululahjaksi S-ryhmän lahjakortin.

Eli lahjakortti siihen kalliimpaan lähikauppaan voisi olla ok. 

Ihan perustarvikkeita varmaan muutoin veisin. Jos hän ei tykkää kokkailla, niin tee ihmeeSsä valmista ruokaa ja vaikka leivo jotain, kun menet vierailulle.

Musta oli aina ihanaa, kun vanhemmat ostivat mulle juustoa ja kahvia. Ne olivat kalliita tuotteita. Myös hyvä leipä oli mukava saada ja paketti keksejä. Ruuasta oli iloa. Se lämmitti mieltä, kun vanhempi rakasti ruualla mua vielä kotoa muuttamisen jälkeenkin.