Onko muilla lapsia jotka ovat ns "vanhoja sieluja"?

Up

Uskot siis sielunvaellukseen.

Mua sanottiin lapsi ollessani pikkuvanhaksi. Viihdyin enemmän ikäistäni vanhempien kanssa. Jo kahdeksanvuotiaana luin tietosanakirjoja, joogakirjoja ja kirjoja eri uskonnoista, erityisesti hinduismi kiinnosti. Lastenkirjoista en paljon piitannut. Henkisyys on iso osa mun elämää ollut aina.

Ystäväni lapsi on tuollainen sun lapsen tyylinen. Liekö sitten vanha sielu, siltä vaikuttaa ainakin.

Juu,mun lapsi kans paljon älykkäämpi kuin luokkakaverinsa.

Juu juu, kaikkien lapset on älykkäämpiä ja viisaampia kuin muiden. Vanha sielu, ha ha. Mitä hölynpölyä.

En tunne, mutta entisen koulukiusaajan lapsella on jotenkin todella tylsä katse. Sellainen dull. Ja olen miettinyt voiko olla että älykkyyden näkee katseesta. Hänen vanhempansa oli huono koulussa ja tosiaan kiusasi minua. En muista enää millainen katse kiusaajalla oli. Ivallinen ainakin. Mutta hänen lapsellaan on sellainen laiska tylsä katse valokuvissa.

Lapsi on kuitenkin viaton vanhempansa tekoihin, mutta tämä on vain ainoa tilanne mikä tuli mieleen jossa mietin mitä katse kertoo ihmisestä.

Kuulemma johtuu siitä että on ankea lapsuus ja joutunut ottamaan liikaa vastuuta ikäisekseen. 

Omat lapseni ovat onneksi ihan ikätasoisiaan lapsia.

Ja muuten syy miksi ylipäätään katselin kiusaajan ja lapsensa kuvia oli koska hän otti minuun yhteyttä - yhä kiusaamismielessä. Oli vain pakko todeta että ei ehkä ole ihan älykästä sakkia, en halua olla missään tekemisissä.

Monta kertaa yllättää lasten viisaus (olen pk-työssä). Täytyy muistaa pysähtyä kuuntelemaan kiireettä arjessa mitä sanoittavaa heillä on. Jutella ihan kaikessa rauhassa, ilman hössötystä. Kunnioittaen ja kiinnostuen.

On eriasia olla pikkuvanha kuin vanhasielu. Pikkuvanha on se vanhempien ihmisten kanssa viihtyvä ja paljon ikäisekseen osaava. 

Vanha sielu ei viihtyy usein harvojen kanssa ja iällä ei oo merkitystä, koska suurinosa aikuisistakin ihmisistä on vanhaa sielua nuorempia. Vanhan sielu tuntee usein olevansa erilainen kuin muut. Pohtii paljon isoja kysymyksiä, sitä miksi ihmiset käyttäytyy miten käyttäytyy, miksi maailma on tällainen kun on? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Mikä on elämän tarkoitus? Vanha sielu haluaisi puhua näistä ajatuksista, syvällisemmistä ja löytää henkisen yhteyden toiseen sieluun. Jonkun joka ymmärtää. Vanhasielu kokee usein itsensä ulkopuoliseksi just koska ympärillä keskustelut ja ihmiset on paljon pinnallisempia kun mitä omassa sisällä tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

On eriasia olla pikkuvanha kuin vanhasielu. Pikkuvanha on se vanhempien ihmisten kanssa viihtyvä ja paljon ikäisekseen osaava. 

Vanha sielu ei viihtyy usein harvojen kanssa ja iällä ei oo merkitystä, koska suurinosa aikuisistakin ihmisistä on vanhaa sielua nuorempia. Vanhan sielu tuntee usein olevansa erilainen kuin muut. Pohtii paljon isoja kysymyksiä, sitä miksi ihmiset käyttäytyy miten käyttäytyy, miksi maailma on tällainen kun on? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Mikä on elämän tarkoitus? Vanha sielu haluaisi puhua näistä ajatuksista, syvällisemmistä ja löytää henkisen yhteyden toiseen sieluun. Jonkun joka ymmärtää. Vanhasielu kokee usein itsensä ulkopuoliseksi just koska ympärillä keskustelut ja ihmiset on paljon pinnallisempia kun mitä omassa sisällä tapahtuu. 

Ja mikäköhän tieteellinen julkaisu on tällaista todistanut?

Nämä lumihiutaleet (vanhempien mielestä vaikkapa "vanhat sielut"), ovat näitä itsekkäitä minäminä-lapsia, jotka eivät osaa olla omanikäisten kanssa. Ovat saaneet kaiken mitä ovat halunneet ja olleet huomion keski-pisteenä. Ongelmat alkavat kun pitäisi olla sitten omanikäisten kanssa. Ei osata, ollaan näsäviisaita ja pikkuvanhoja ja hyönätään aikuisten seurassa ihailuja hakemassa. 

En tiedä vanhoista sieluista, mutta esikoisellani oli pienestä pitäen tietynlainen varhaiskypsä ymmärrys maailmasta, jollainen minulla itsellänikin pienenä oli. Ja väitän, että jokainen, joka on sellaisen ymmärryksen kanssa lapsena elänyt, on jossakin määrin kärsinyt.

Lapsen fysiikka, lapsen impulssikontrolli, lapsen sosiaaliset ympyrät, ja ymmärrys kaikesta siitä, mitä ei osaa. Ei sitä toivoisi pahimmalle vihamiehellekään.

Nyt esikoiseni on 12, ja hän on niin onnellinen, kun ikätoveritkin alkavat olla sarkastisia murahtelijoita eivätkä hökeltäviå arvaamattomia koiranpentuja. Todellakaan lapsuus ei sovi kaikille.

Vierailija kirjoitti:

En tunne, mutta entisen koulukiusaajan lapsella on jotenkin todella tylsä katse. Sellainen dull. Ja olen miettinyt voiko olla että älykkyyden näkee katseesta. Hänen vanhempansa oli huono koulussa ja tosiaan kiusasi minua. En muista enää millainen katse kiusaajalla oli. Ivallinen ainakin. Mutta hänen lapsellaan on sellainen laiska tylsä katse valokuvissa.

Lapsi on kuitenkin viaton vanhempansa tekoihin, mutta tämä on vain ainoa tilanne mikä tuli mieleen jossa mietin mitä katse kertoo ihmisestä.

Ei katse mitään kerro. Minulla on kaksi poikaa, toinen huippuälykäs ja toinen tavallisen fiksu. Ihan samanlaisella katseella vastaan tuijottavat, ei erotu älykkäämpi mitenkään erityisesti edukseen tuijottelussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On eriasia olla pikkuvanha kuin vanhasielu. Pikkuvanha on se vanhempien ihmisten kanssa viihtyvä ja paljon ikäisekseen osaava. 

Vanha sielu ei viihtyy usein harvojen kanssa ja iällä ei oo merkitystä, koska suurinosa aikuisistakin ihmisistä on vanhaa sielua nuorempia. Vanhan sielu tuntee usein olevansa erilainen kuin muut. Pohtii paljon isoja kysymyksiä, sitä miksi ihmiset käyttäytyy miten käyttäytyy, miksi maailma on tällainen kun on? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Mikä on elämän tarkoitus? Vanha sielu haluaisi puhua näistä ajatuksista, syvällisemmistä ja löytää henkisen yhteyden toiseen sieluun. Jonkun joka ymmärtää. Vanhasielu kokee usein itsensä ulkopuoliseksi just koska ympärillä keskustelut ja ihmiset on paljon pinnallisempia kun mitä omassa sisällä tapahtuu. 

Ja mikäköhän tieteellinen julkaisu on tällaista todistanut?

Oot sä tosissas? Vanhasta sielusta puhutaan kun uskotaan sielunvaellukseen. Mistä lähtien uskontoja on todistettu tieteellä? :D

Minä itse olen ollut pienestä pitäen vanha sielu. Aina ollut mieleltäni eri ikäluokkaa mitä fyysisesti. Siksi usein ulkopuolinen.

Lapseni sitä vastoin ovat ikäisekseen hyvinkin lapsenomaisia ja ei pelkoa, että aikuistuisivat liian nopeasti. Ovat tainneet äitiinsä tulla.

Minusta apn kuvaus kuulostaa autismilta.

Toki saa uskoa mihin haluaa, mutta tärkeää olisi että näkisi lapsensa lapsena, eikä sälyttäisi hänelle ylimääräistä painolastia uskontonsa vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta apn kuvaus kuulostaa autismilta.

Minusta taas ei yhtään.

Mitä vanhempi sielu, sitä vaikeampi on sopeutua ympärillä oleviin ihmisiin. Saan varmaan paljon alapeukkuja tällä kommentilla, mutta koen ite olevani jo useamman elämän läpi käynyt. Lapsena koin olevani yksinäinen, vaikka ympärillä oli ihmisiä. Jäin usein perheessä sivuun ajatusteni kanssa kun kysymykset oli niin suuria, ettei edes vanhemmat osannut vastata niihin. Tunsin itteni ulkopuoliseksi ja mietin paljon elämää, maailmaa, kuolemaa ja sitä miksi jotkut kohteli toisia ihmisiä tai eläimiä niin huonosti. Mun paras ystävä oli koira. 

Myös teini-ikä oli hankala, koska vaikka olin oppinut miten porukassa ollaan ja kuuluin porukoihin tunsin silti aina olevani jotenkin erilainen ja ulkopuolinen. Vasta aikuisiällä aloin tapaamaan samankaltaisia ihmisiä. Tai erilaisiahan me kaikki ollaan, mutta ihmisiä kenen kanssa pystyin jakamaan ajatuksia siitä maailmankuvasta mihin uskoin. 

Mä ite koen, että elämän tarkotus on oppia ja jakaa positiivista energiaa ympärilleen. Uskon, että mulla on vielä monta elämään elettävänä ja paljon opittavana.