Miten leikkaukset vaikuttavat sinuun tai tuttavapiiriisi?
Me emme saa enää asumistukea ollenkaan, minä ja kaksi aikuista lasta. Tiukoille menee. Olen irtisanonut kaikki "turhuudet", en käy enää kampaajalla tai kahviloissa tai missään tapahtumissa, kaiken ostan kirpputorilta. Onni on, että toisella lapsella on ollut vähän töitä, niin saa kustannettua kulujaan. Toinen ei pysty kuin opiskelemaan, ei jaksa.
Paras ystäväni menettää työttömyysturvan suojaosuuden, 300 euroa. Hän tekee töitä osa-aikaisesti, mutta työtä ei saa enempää, nytkin on tunteja ollut vain harvakseltaan. Hän irtisanoi sanomalehden ja kaikki vakuutukset kotivakuutusta lukuun ottamatta. Aikoo luopua ainoasta harrastuksestaan joka kustantaa noin 300 vuodessa.
Toinen ystäväni ei itse menetä mitään, mutta opiskelee kuntoutustuella uutta ammattia, koska ei pysty enää fyysiseen työhön. Avustaa opiskelevaa poikaansa, jonka asumistuki laskee yli satasella. Pojalla ei ole ketään muuta, joka voisi auttaa.
Surkeaksi menee. Ja me kaikki kolme olemme todenneet, että meillä menee vielä verraten hyvin. Olemme normaalijärkisiä ja kykeneviä sopeutumaan, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
Kommentit (62)
Rahaa jää enemmän käyttöön, kun verotus kevenee. Hieno homma, että työtä tekeviä arvostetaan.
Pienet säästöni ovat menettäneet ostoarvostaan selvästi ja kaikki maksaa enemmän kuin ennen. Mutta se on inflaation vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään.
En saa mitään tukia.
Lapsikorotukset lähtee.
Vituttaa hallituksen sanelupolitiikka sen verran pahasti, että karsin vähänkin ylimääräisen kulutuksesta ja säästän kaiken ylimääräisen. Teen välillä vain jotain keikkatöitä, kokoaikatöihin päin en kusekaan.
Olen sikäli etuoikeutettu et mulla on todella pienet menot, ei velkaa ja sen verran älliä et oon haalinu kelpo osakesalkun.
Leikkaukset ei vaikuta mitenkään kriittisesti kun elää varojensa mukaan. Toki ennalta suunnitellut budjetin mukaan käydään kaupassa niinkuin ennenkin ja ostetaan tarpeeseen eikä mielitekoihin.
Enemmän vaikuttaa yleinen taloustilanne. Jos nämä nykyiset lakot jatkuvat niin varmasti iskee pahemman luokan yt-aalto. No tietää mitä tahoa silloin taas syytetään. Jonkun on otettava suomen talous haltuun ja ymmärrettävä, ettei enää ole rahaa jaettavaksi löysin rantein.
Pitää toivoa, että ay-liike nielee ylpeytensä ja ymmärtää, että itkupotkuraivarit ei nyt auta. Työllä täällä elanto ansaitaan eikä kotona kuhnimalla
Nyt on paljon pitkiä lomautuksia duunarihommista, missä yleensä perheen mies töissä. Aika monella on vaikeuksia pärjätä nykyiselläkään ansiosidonnaisella. Itse olen muutaman viikon vuodessa lomautettuna työn luonteesta johtuen max 8-10 viikkoa vuodessa. Lapsikorotus poistuu kahdesta lapsesta. En tiedä vielä vaikuttaako ansiosidonnaisen pienennys vai kertyykö työssäolo aina työjaksojen aikana. Minulla on sivutoimista yritystoimintaa jossa vuositulo on jaettu 12kk ansiosidonnaista laskettaessa kuukausituloksi. Nyt on vähentänyt vain yli 300e kk menevältä osalta. Jatkossa pitää vetää vuositulot lähelle nollaa.
Varmaan jotenkin leikkaukset vaikuttaa. Mutta en viitsi stressata etukäteen. Ja hallitushan on antanut ymmärtää, että kaikille halukkaille löytyy kokopäiväisiä palkkatöitä. Uskon hallitusta.
300€ suojaosan poisto kutistaa 150€ tuista, huoltajalisän poisto vaikuttaa jonkin verran.
Vaikuttaa niin, että remonttiin säästetyt rahat luultavasti käytetäänkin vain elämiseen.
Ja täytyy mennä muuhun työhön ens lukuvuonna, harmi kun on ihan opiskellut tätä varten mutta ainahan mun tilalle voi palkata jonkun joka ei muuta työtä saa, ei kai meidän lapset niin tärkeitä oo, että tartteis ammatti-ihmisiä avukseen.
Piti lopettaa lemmikki, ei ollut enää varaa pitää. Sääli, oli vasta neljävuotias, olisi voinut elää jopa parikymppiseksi
Jos/kun nyt _keskimäärin_ jokainen suomalainen vähentää leikkausten takia 10e/vko (joo, jotkut rikkaat saa verovähennyksiä, mutta heidän kulutus ei korvaa sitä että mitä köyhempi on -> sitä suuremman osuuden käyttää esim. ruokakauppaan, vs. rikkaalla menee säästöön/Malediivien lomaan) niin vuodessa jää 2,6 MILJARDIA euroa pois kierrosta. Ja tuo kertautuu, kertautuu, ja kertautuu...
Koska kun vaikka kaupan kassa jättää kampaajan väliin, kampaajan tulot tippuu, ja hän jättää hieronnan väliin, ja hieroja jättää lounaan väliin, ja lounaskahvilan kate laskee ja yrittäjä jättää ruokakaupan äliin jne. ja kappas: kaikki köyhtyvät KKOOO AJAN enemmän ja enemmän.
Vert. sama toisin päin: jokaisella olisi se 10e/vko ENEMMÄN kätettävää, se loisi talouskasvua kun kassa kävisi kampaajalla, kampaaja hierojalla, hieroja lounalla, kahvilan pitäjä kukuttaisi enemmän ruokakaupassa jne.
Syksyllä opinnot aloittavan nuoren tukiin tulee todennäköisesti vaikuttamaan merkittävästi. Asumistuki laskee varmasti, mahdollisesti häviää kokonaan, jos varallisuus vaikuttaa jatkossa. Vaikuttaa myös siihen, että tarkoituksena oli vuokrata lapselle kämppä, mutta ei tehdä näin, jos tuet menee vanhemman omistamaan kämppään.
Lapsi toki saattaa ostaa itselleen kämpän, jos vuokralla asumista ei tueta lainkaan. Suuria muutoksia suunnitelmiin siis tullut.
51 pahoittelee typoja, kissa sylissä :D
Siten, että tukia maksavana ja hylkäävänä saan paljon huutoa, kiukuttelua ja haukkuja asiakkailta. Ei ole minun vallassani noi muutokset, mutta itsepä olen ammattini valinnut. Muistakaa valittaa oikeaan paikkaan eli ei Kelaan ja kassoille, jos laki ei miellytä. 194
Olen varhaiskasvatuksen opettaja ja asun lapseni kanssa. Menetän asumistuen, 140 e ja vuokra nousee. Kaikki tuttavani jotka ovat yksinhuoltajia töistä, menettävät useita satoja euroja. Sijaisia ei saa enää töihin kun työttömien suojaosuus menee. Kaikki työttömät joilla on lapsia, ovat pulassa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on paljon pitkiä lomautuksia duunarihommista, missä yleensä perheen mies töissä. Aika monella on vaikeuksia pärjätä nykyiselläkään ansiosidonnaisella. Itse olen muutaman viikon vuodessa lomautettuna työn luonteesta johtuen max 8-10 viikkoa vuodessa. Lapsikorotus poistuu kahdesta lapsesta. En tiedä vielä vaikuttaako ansiosidonnaisen pienennys vai kertyykö työssäolo aina työjaksojen aikana. Minulla on sivutoimista yritystoimintaa jossa vuositulo on jaettu 12kk ansiosidonnaista laskettaessa kuukausituloksi. Nyt on vähentänyt vain yli 300e kk menevältä osalta. Jatkossa pitää vetää vuositulot lähelle nollaa.
Ne yritystoiminnan vuositulot olis jo pitänyt vetää nollille viime vuonna. Vaikuttavat vasta verotuspäätöksen valmistuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaikuta
asumistukea sain opiskelijana 20 v sitten
mun lapsetkin kyllä tekee työtä ja opiskelee
ja elättää itsensä eikä oleta muiden maksavan
jos jaksaa roikkua tiktokissa niin kyllä voi jättää sen ja tehdä töitä
Jos sun lapset opiskelee niin saatte tukia. Eli elätte muiden rahoilla.
älä nyt jaksa..
Lähinnä harmittaa, kun lapsiperheiltä viedään. Nimenomaan lapsikorotukset olisi saanut jättää rauhaan. Ei koske itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Asian vierestä, ei vaikuta juurikaan suoraan suuntaan tai toiseen, MUTTA sen huomaa että KAIKKI säästävät nyt.
Eli katsotaan tulevaisuuteen jos jää työttämäksi tmv. ja kaikki karsivat menojaan. Isompia hankintoja lykätty, harrastuksista ja kampaamoista ja vastaavasta karsittu.
Jos käydään ulkona syömässä niin halpa ravintola ja 1 ruokajuoma, ei kalliimpiin pitkän kaavan mukaan jne,
Suomen kansantalous ei tätä kestä, toisaalta ymmärrän, koska itsellä sama käynnissä ja tavoitteena säästää X euroa tilille (lisää) puskuriksi.
Omalla kohdalla ajatus lähinnä se, että jos jotain sattuu pärjään TÄMÄN hallituskauden yli, koska olen 100varma ettei sama kokoonpano jatka ensi kaudella.
Minull ei lapsia, riittää jos mahdollisen työttömyyden ajaksi saan maksettua varaston kamoilleni ja elän (vaikka jossain aasiassa) halvalla sen aikaa että Orpo/Purra kaksikko on pois vallasta. Todennäköisesti en ole
Kaikki säästävät taantuman ja maailmanpolitiikan vuoksi. Ei liity hallitukseen mitenkään, ne lähinnä tuo pikkaisen valoa tähän tunneliin.
Ei mitenkään, lähipiiriini ei kuulu tukielättejä. Yksi sisaruksistani jäi työttömäksi mutta ei nosta työttömyysetuutta koska pärjää säästöillä uuden työn löytymiseen saakka.
En ole niin utelias, että kyselisin tutuilta saako ne tukia. Se on ihan heidän ja Kelan välinen asia.