Miten leikkaukset vaikuttavat sinuun tai tuttavapiiriisi?
Me emme saa enää asumistukea ollenkaan, minä ja kaksi aikuista lasta. Tiukoille menee. Olen irtisanonut kaikki "turhuudet", en käy enää kampaajalla tai kahviloissa tai missään tapahtumissa, kaiken ostan kirpputorilta. Onni on, että toisella lapsella on ollut vähän töitä, niin saa kustannettua kulujaan. Toinen ei pysty kuin opiskelemaan, ei jaksa.
Paras ystäväni menettää työttömyysturvan suojaosuuden, 300 euroa. Hän tekee töitä osa-aikaisesti, mutta työtä ei saa enempää, nytkin on tunteja ollut vain harvakseltaan. Hän irtisanoi sanomalehden ja kaikki vakuutukset kotivakuutusta lukuun ottamatta. Aikoo luopua ainoasta harrastuksestaan joka kustantaa noin 300 vuodessa.
Toinen ystäväni ei itse menetä mitään, mutta opiskelee kuntoutustuella uutta ammattia, koska ei pysty enää fyysiseen työhön. Avustaa opiskelevaa poikaansa, jonka asumistuki laskee yli satasella. Pojalla ei ole ketään muuta, joka voisi auttaa.
Surkeaksi menee. Ja me kaikki kolme olemme todenneet, että meillä menee vielä verraten hyvin. Olemme normaalijärkisiä ja kykeneviä sopeutumaan, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
Kommentit (62)
Verotus nousi. Muuten leikkaukset ei koske minua.En ole hyötymispuolella millään tavalla tästä. Koska olen eläkkeellä niin myös työtulojeni verotus nousi.
Varmaan pitää muuttaa vieläkin halvempaan asuntoon. Vai tuleeko isompi tt tuki kun asumistuki pienenee, tietääkö joku?
Ei mitenkään, katsotaan ensi tai seuraava vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä saan ansiosidonnaista käteen sellaisen 1600€, siitä lähtee nyt sit ens kuun jälkeen lapsikorotukset, olisko joku 230€ netto, ja kun on kaksi kohta 15v poikaa syömässä, ja sähkölämmitteinen talo, tuntuu paniikki vatsanpohjassa.
Mies on kyllä töissä, mutta hänen palkastaan menee asumiskulut, eikä aina riitäkään, lisäksi on liikkuminen, eli kaksi autoa, ja mulla on pankkilaina 2005 vuonna lopettamani toiminimen jäljiltä maksettavana vielä seuraavatkin 10 vuotta.
Olen ollut työttömänä nyt tällä kertaa vähän yli puoli vuotta, eli vuoden päästä putoan sille n. 600€/netto/kk työmarkkinatuelle, sitten saa kyllä lähteä kerjuulle. Pojat on kasilla, ja ysin jälkeen saavat lähteä omilleen ja tämä talo yritetään myydä, persnettoa tulee varmasti niin paljon että velkaa jää vaikka kuinka.
Opiskelen, ja valmistun amk jouluna, mutta olen koko ajan etsinyt töi
Epäreiluinta tässä on se, että mun lapset tässä kärsii siitä että minä olen työtön. Myös mun mies kärsii vaikka on ollut samassa työssä, vieläpä valtiolla, jo 25 vuotta, ja kusessa ollaan. Mies jo muutenkin sähkölaskujen takia jättää lääkkeitä ostamatta tai puolittaa niitä. Onhan se väärin kun on raskasta vuorotyötä ikänsä tehnyt ja se on vienyt terveyden.
Vierailija kirjoitti:
Minä saan ansiosidonnaista käteen sellaisen 1600€, siitä lähtee nyt sit ens kuun jälkeen lapsikorotukset, olisko joku 230€ netto, ja kun on kaksi kohta 15v poikaa syömässä, ja sähkölämmitteinen talo, tuntuu paniikki vatsanpohjassa.
Mies on kyllä töissä, mutta hänen palkastaan menee asumiskulut, eikä aina riitäkään, lisäksi on liikkuminen, eli kaksi autoa, ja mulla on pankkilaina 2005 vuonna lopettamani toiminimen jäljiltä maksettavana vielä seuraavatkin 10 vuotta.
Olen ollut työttömänä nyt tällä kertaa vähän yli puoli vuotta, eli vuoden päästä putoan sille n. 600€/netto/kk työmarkkinatuelle, sitten saa kyllä lähteä kerjuulle. Pojat on kasilla, ja ysin jälkeen saavat lähteä omilleen ja tämä talo yritetään myydä, persnettoa tulee varmasti niin paljon että velkaa jää vaikka kuinka.
Opiskelen, ja valmistun amk jouluna, mutta olen koko ajan etsinyt töitä, myös töissä ollessa, ja lähes koko maasta.
Kuulostaa erittäin vaikealta tilanteelta. Toivon, että löydät työtä, sydämestäni.
Vierailija kirjoitti:
Verotus nousi. Muuten leikkaukset ei koske minua.En ole hyötymispuolella millään tavalla tästä. Koska olen eläkkeellä niin myös työtulojeni verotus nousi.
Eläkkeethän on nyt reilusti nousseet ja nousevat kuulemma yhä. Eikä kenenkään verotusta kyllä kiristetty. Kaipa sun veroprosentti nousee sen takia että sun tulo on noussut.
WEF köyhdyttämisagenda ja vihreän siirtymän koetestimaa Suomi
Vierailija kirjoitti:
Varmaan pitää muuttaa vieläkin halvempaan asuntoon. Vai tuleeko isompi tt tuki kun asumistuki pienenee, tietääkö joku?
Jos olet toimeentulotukiasiakas, nämä leikkaukset ei koske sua. Koska Purra lupasi että köyhimmiltä ei leikata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä saan ansiosidonnaista käteen sellaisen 1600€, siitä lähtee nyt sit ens kuun jälkeen lapsikorotukset, olisko joku 230€ netto, ja kun on kaksi kohta 15v poikaa syömässä, ja sähkölämmitteinen talo, tuntuu paniikki vatsanpohjassa.
Mies on kyllä töissä, mutta hänen palkastaan menee asumiskulut, eikä aina riitäkään, lisäksi on liikkuminen, eli kaksi autoa, ja mulla on pankkilaina 2005 vuonna lopettamani toiminimen jäljiltä maksettavana vielä seuraavatkin 10 vuotta.
Olen ollut työttömänä nyt tällä kertaa vähän yli puoli vuotta, eli vuoden päästä putoan sille n. 600€/netto/kk työmarkkinatuelle, sitten saa kyllä lähteä kerjuulle. Pojat on kasilla, ja ysin jälkeen saavat lähteä omilleen ja tämä talo yritetään myydä, persnettoa tulee varmasti niin paljon että velkaa jää vaikka kuinka.
Opiskelen, ja valmistun amk jouluna, mutta olen koko ajan etsinyt töi
Kiitos. Teen kaikkeni sen eteen. Ja yritän hillitä paniikkia ja pysyä toiveikkaana.
Ei vaikuta
asumistukea sain opiskelijana 20 v sitten
mun lapsetkin kyllä tekee työtä ja opiskelee
ja elättää itsensä eikä oleta muiden maksavan
jos jaksaa roikkua tiktokissa niin kyllä voi jättää sen ja tehdä töitä
Mitämitä
onko ihmisten elätettävä itsensä ja tehtävä töitä ?
törkeää
Pitäisi kai olla joku ammattikoulun käynyt pintakäsittelijä joka on töissä isän firmassa ja elää veronmaksajien rahoilla että hyvinvointivaltion purkaminen ei mielestään vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verotus nousi. Muuten leikkaukset ei koske minua.En ole hyötymispuolella millään tavalla tästä. Koska olen eläkkeellä niin myös työtulojeni verotus nousi.
Eläkkeethän on nyt reilusti nousseet ja nousevat kuulemma yhä. Eikä kenenkään verotusta kyllä kiristetty. Kaipa sun veroprosentti nousee sen takia että sun tulo on noussut.
Pitääkö tämä selittää joka kerta. Verotukseen tehdään vuosittain inflaation vuoksi indeksitarkistus. Tämä hallitus suoritti eläkeläisiltä leikkaamisen vaivihkaa jättämällä tekemättä tarkistuksen joten alle 20 000e vuodessa eläkettä saavien verotus nousi. Verotuksen ei kuulu nousta vaan seurata indeksiä. Tämä hallitus leikkasi tällä tavalla ja jäädyttämällä eläkkeensaajan asumistuen pienituloisilta eläkeläisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Piti laittamani aloitukseen, että ei tarvitse kommentoida, jos asia ei itseä kosketa, mutta ajattelin, että ihmiset ymmärtäisivät tämän sanomattakin. Kuinka väärässä olinkaan.
Laita ensi kerralla, että vastauksia toivotaan vain niiltä joilla menee tosi kurjasti leikkauksien takia. Miksi haluat vain omaa ajatustasi tukevia kommentteja? Ethän saa sitten mitään kokonaiskuvaa asiasta. Silloin luulet helposti että kaikilla menee huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaikuta
asumistukea sain opiskelijana 20 v sitten
mun lapsetkin kyllä tekee työtä ja opiskelee
ja elättää itsensä eikä oleta muiden maksavan
jos jaksaa roikkua tiktokissa niin kyllä voi jättää sen ja tehdä töitä
Jos sun lapset opiskelee niin saatte tukia. Eli elätte muiden rahoilla.
Asumistuki pienenee 160e. On pieni palkka.
Tilanne vaikuttaa niin; että en tiennyt aiemmin että on tuollaisia Miko Bergbom (vai mikä sen ääliöm nimi on) -tyyppisiä persuja. Saa inhoamaan persuja ja osaa suomalaisista.
Asian vierestä, ei vaikuta juurikaan suoraan suuntaan tai toiseen, MUTTA sen huomaa että KAIKKI säästävät nyt.
Eli katsotaan tulevaisuuteen jos jää työttämäksi tmv. ja kaikki karsivat menojaan. Isompia hankintoja lykätty, harrastuksista ja kampaamoista ja vastaavasta karsittu.
Jos käydään ulkona syömässä niin halpa ravintola ja 1 ruokajuoma, ei kalliimpiin pitkän kaavan mukaan jne,
Suomen kansantalous ei tätä kestä, toisaalta ymmärrän, koska itsellä sama käynnissä ja tavoitteena säästää X euroa tilille (lisää) puskuriksi.
Omalla kohdalla ajatus lähinnä se, että jos jotain sattuu pärjään TÄMÄN hallituskauden yli, koska olen 100varma ettei sama kokoonpano jatka ensi kaudella.
Minull ei lapsia, riittää jos mahdollisen työttömyyden ajaksi saan maksettua varaston kamoilleni ja elän (vaikka jossain aasiassa) halvalla sen aikaa että Orpo/Purra kaksikko on pois vallasta. Todennäköisesti en ole työttömäksi joutumassa, mutta never say never...
Yritän olla panikoimatta, mutta ei ole helppoa. Lasken ja lasken, mutta vaikka miten lasken, niin raha ei laskelmissa lisäänny. Yötkin menee miettiessä. Olen jo luopunut kaikesta - ei välttämättömästä- ja seuraavaksi joudun luopumaan välttämättömyyksistä, kuten lääkkeistä. Lapset ovat jo aikuisia, mutta eivät ole missään vaiheessa päässeet elämään huoletonta nuoruutta ja opiskelijaelämää.
Kyllähän sä ehdit vielä hyvinkin tienata ansiosidonnaisen kun se lakimuutos tulee voimaan vasta syyskuun alusta, ja jos nyt olet jo kerryttämässä työssäoloehtoa, se lakimuutos ei koske sua nyt. Toki ne ansiosidonnaisen porrastukset todennäköisesti suhun iskee.