Uupumuksen kokeneet: Millaisista oireista tajusitte lähteä saikulle/irtisanoutua?

Mulla on itsediagnosoitu burnout, joka johtuu etupäässä kaikesta viime vuosina elämässäni tapahtuneesta, ei siis alunperin työstä, joka oli vielä tosi kivaa siinä vaiheessa, kun oireet alkoi. Tunnistin kyllä itseni monesta tämän ketjun kirjoituksesta. Lopulta työkin oli vain yksi kuormittava tekijä lisää. Sinnittelin vielä aika pitkään töissä, kun tiesin, että määräaikainen duuni loppuu aikanaan, ja sen ennenaikainen lopettaminen olisi aiheuttanut ehkä vielä enemmän stressiä. Olen ollut nyt vähän aikaa vain työttömänä ja yrittänyt levätä ja keräillä elämääni kokoon. Olen myös yrittänyt taklata näitä stressin aiheuttajia elämästäni yksi kerrallaan. En ole vielä kunnolla sisäistänyt, että moni tilanne on helpottanut. Stressi on siis jäänyt päälle. Siihen olisi keinoja, esim. kehollisia harjoituksia, mutta en jaksa vielä tehdä niitä. Haluaisin vain olla. Olla rauhassa ja yksin. Raha on nyt uusi stressinaihe, kun ei ole työtä. Ja muiden ihmisten vaatimukset ja odotukset. 

Haastan vähän miettimään, mitkä asiat aiheuttivat burniksen? Syy ei aina ole työ, vaikka se ehkä siellä näkyykin ensin ja pahiten. Haen sitä, että tunnistettaisiin yhdessä niitä kuormittavia asioita ja mietittäisiin niihin ratkaisuja. Pohdittaisiin, millaista olisi hyvä elämä ja miten otettaisiin uupuneinakin askelia siihen suuntaan. Jos aloittaisit ihan nollasta eli sinulla ei olisi mitään, ei nykyisiä ihmissuhteita, ei työtä, ei asuntoa, ei varallisuutta, mutta pystyisit näitä kohtuudella hankkimaan, niin mistä aloittaisit ja mitä haluaisit elämääsi? Tuota asiaa miettimällä voidaan oivaltaa jotain, mitä elämästä puuttuu tai mitä siinä on liikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa saatanasti koko ajan. Vaikea keskittyä kunnolla mihinkään. Pelkään esihenkilöä.

Miksi esihenkilöä pitää pelätä? Se on vaan ihminen.

En ole tui, kenelle vastasit, mutta laitan lusikan soppaan: olin täysin samaa mieltä kanssasi ettei kukaan meistä ole ihmistä kummempi, kunnes kohtasin ilmielävän saatanan.

Jälkikäteen on mahdotonta selittää, miksi tuo ihminen sai pelkällä sähköpostiviestillä oksentamaan kauhusta. Mutta niin siinä vaan kävi. 

Ko firma muuten teki konkurssin, saatiin kaikki kenkää.

Jatkuvat fyysiset vaivat, tuntui että flunssa oli tulossa koko ajan. Sitten alkoi unettomuus ja kun sitä oli kestänyt 5 viikkoa en päässyt enää sängystä ylös. Lomaviikon aikana aloin nukkua ja silloin tajusin etten voi enää jatkaa samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuvat fyysiset vaivat, tuntui että flunssa oli tulossa koko ajan. Sitten alkoi unettomuus ja kun sitä oli kestänyt 5 viikkoa en päässyt enää sängystä ylös. Lomaviikon aikana aloin nukkua ja silloin tajusin etten voi enää jatkaa samalla tavalla.

Niin tuttua! Koko ajan on puolikuntoinen olo.

Meni aikalailla samaan tyyliin kuin muutkin ovat kuvailleet. Tuli yhtenä yönä semmoinen ahdistuskohtaus että tuntui kuin ei ikinä pääsisi siitä tunteesta pois ja että aika on pysähtynyt. Mietin että ostoslistalle ei tarvitse muuta laittaa kuin köysi ja vaseliinia. Siinä kohtaa vaimo sanoi että nyt menet lääkärille ja kauan sitä välteltyä olin itsekin sitä mieltä että tästä ei selviä kävelylenkeillä ja yrittämällä ajatella mukavia vaan alkaa käydä oikeasti hengen päälle.

Siitä kun aloin näkemään unia t*ppamisesta / m*rhista. Itseni ja muiden. Olin pitkällä sairaslomalla jonka jälkeen vielä kesälomalla. Pääsin onneksi hyvälle työpsykologille joka auttoi minua oikealla tavalla mutta työpaikallani mikään ei oikeastaan muuttunut: minulle annetaan edelleen liikaa vastuuta ja teetetään sellaista mikä ei kuuluisi töihini. Sama se on kollegoillakin - yksi heistä sanoi että annetaan valtava vastuu mutta ei mitään keinoja tai työkaluja sen hoitamiseen. Etsin toista, helpompaa työtä.

Aloin kunnolla etsiä uutta työpaikkaa kun aamulla tuli väsymyksestä itku kun piti nousta töihin. Työ sinänsä helppoa ja stressitöntä mutta alkoi aina aamuyöllä eli koskaan ei saanut nukkua tarpeeksi.

Kun alkoi toivomaan että olisi kivempi olla oikeasti kuumeessa kotona kuin töissä. Lisäksi satunnainen kilahtelu työkavereille kun hermot oli jo hiuksen ohuet, eikä kestänyt vastoinkäymisiä.

Ekalla kerralla (burnout) meni yöunet, silloinen parisuhde, selkä, keskittymiskyky ja motivaatio. Seuraavalla kerralla (boreout) prosessi oli pidempi, vaivuin jonkinlaiseen apaattiseen koomaan, päässä surisi, yöunet meni, kroppa lamaantui.

Vierailija kirjoitti:

Kun alkoi toivomaan että olisi kivempi olla oikeasti kuumeessa kotona kuin töissä. Lisäksi satunnainen kilahtelu työkavereille kun hermot oli jo hiuksen ohuet, eikä kestänyt vastoinkäymisiä.

Siis terveenä töissä piti kirjoittaa, ei kai kukaan kuumeessa töissä viihdy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa saatanasti koko ajan. Vaikea keskittyä kunnolla mihinkään. Pelkään esihenkilöä.

Miksi esihenkilöä pitää pelätä? Se on vaan ihminen.

Hiippaili takaapäin ja änkesi lähelle, hiveli ja siveli. Ei kuitenkaan toiminut niin räikeästi että olisi voinut jonnekin lähteä valittaman

Vierailija kirjoitti:

Ekalla kerralla (burnout) meni yöunet, silloinen parisuhde, selkä, keskittymiskyky ja motivaatio. Seuraavalla kerralla (boreout) prosessi oli pidempi, vaivuin jonkinlaiseen apaattiseen koomaan, päässä surisi, yöunet meni, kroppa lamaantui.

Kolmas (sekamuotoinen). Jatkuva ahdistus, seksuaalinen haluttomuus, väsymys ja heräily, hampaitten narskuttelu. 

Vierailija kirjoitti:

Vain heikot ihmiset uupuu ja masentuu. Vahvat ihmiset ei uuvu mistään työelämästä tai arki asioista.

 

Ihan sama.

En uskaltanut ajaa töistä kotiin iltaisin ellen puhunut jonkun kanssa puhelimessa samalla. Pelkäsin nukahtavani rattiin. Se oli erään 12 päivän työputken kymmenes työpäivä, perjantai, kun hakeuduin työterveyteen ja sanoin, että en millään selviydy illasta ja viikonlopusta töissä, en millään. En kertakaikkiaan jaksa, en pysty, en kykene, sekoan kohta. Sain alkuun viikon saikun, mutta se venyikin sitten pitemmäksi. Nykyään teen osa- aikaista.

Vierailija kirjoitti:

Tiimistä puolet oli saikulla kun ja tehtiin useamman ihmisen työt. Järjestelmäuudistuksen vuoksi kaikki oli ihan sekaisin, päästiin ihan uutisiin saakka useamman kerran, asiakkaat huusi puhelimessa ja pomot pakoili vastuuta. Olin itkuherkkä, huusin lapsille kotona ja heräsin aamuyöstä kelaamaan työjuttuja. Sitten yhtenä päivänä töissä en enää muistanut miten puhelimella soitetaan ja marssin työterveyshoitajalle. Kun sain sen oven auki, aloin itkeä ja siitä ei tullut loppua. Työterveyshoitaja kysyi, että miksi et tullut aikaisemmin. Niinpä, työntekijöiden niskaan kaadettiin kaikki paska ja pomot luimistelivat käytävillä. Jäin saikulle ja sitten sain uuden työpaikan. Tästä opin sen, että työ on vaan työtä enkä anna sille enää kaikkea itsestäni.

Onko H:lla alkava yritys..?

Seurustelin hetken miehen kanssa, joka toipui burn outista. Kroppa sillä prakas, öisin ei saanut unta ja ylikuormittui pienestä. Töissä oli kamppaillut pitkään mm. aivosumun kanssa ja oli kuulemma ollut helpottunut kuin yt:issä tuli lopulta potkut.

Tämä siis sille joka oletti että vain naiset palaa loppuun.

Naisia toki on paljon hoitoalalla, joka alimitoituksineen ja vuorotöineen usein onkin ihan sa*tanasta. En ymmärrä miten kukaan kestää sitä järjissään.

Aloitin äskettäin uudessa työssä, jossa perehdytystä piti olla muutama viikko ihan konkreettisesti. Aika pian patisteltiin kuitenkin etätöihin, kukaan työkaveri ei halua (ihan ymmärrettävää) tulla paikan päälle.

Lisäksi toisena työpäivänä kuulin, että kaksi työntekijää ovat burnoutin vuoksi sairaslomalla parhaillaan.

Kokemuksianne luettuani osaan ehkä varoa ylisuorittamista paremmin, kiitos että jaoitte ja ap:lle myös, hyvä ja tarpeellinen aihe.

Olin jo pitkään nukkunut huonosti, aivosumua, päänsärkyä, muisti pätkii, päänsärkyä..sunnuntaisin oksentamispisteessä kun ahdisti mennä töihin kunnes tuli se aamu etten enää päässyt sängystä ylös.

Moni kirjoittaa täällä ettei päässyt enää sängystä ylös. Mitä se tarkoittaa? Siis konkreettisesti kroppa ei totellut ettekä pystyneet nousemaan? 

Työpainajaiset.