Uskotteko, että kaikki autismin kirjon diagnoosin saaneet ovat oikeasti kirjolla?

Saako autismidiagnoosilla piriä?

Sinä joka kerroit seksuaalisesta pahoinpitelystä lapsena ja ajattelit että autismi diagnoosi on siksi väärä.

Tuollaiset kokemukset altistavat autismille. Ne voivat olla osasyy miksi sinulle on se puhjennut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, koska uskon esim. että oma ADHD-diagnoosini on virheellinen.

Arvasin että tulee alapeukkuja. Sama kuin aikaisempi.

Tilanteeni on siis se, että hastattelussa ei paneuduttu kunnolla lapsuuteeni. Lisäksi minulle on selvinnyt vasta vuosia diganoosin jälkeen asioita menneisyydestäni, jotka saattavat aiheuttaa ADHD:n kaltaisia oireita. Myöskään seksuaalisista traumoista ei käytännössä kysytty mitään ennen psykiatrin haastatteluun pääsemistä, enkä enää siinä tilanteessa uskaltanut sanoa "no hei hyvä kun kysyit, sitä oli paljon lapsuudessa" kun en ollut tuolloin kertonut asiasta yhdellekään ihmiselle tässä maailmassa.

Olen pahoillani siitä, ettei sinua ole tutkittu kunnolla. ADHD ja autisminkirjo ovat oireiltaan hyvin paljon samankaltaisia kuin posttraumaattinen stressihäiriö. Tämän vuoksi nepsy- ja muut tutkimukset pitäisi aina tehdä huolella ja ottaa huomioon se, että oireiden taustalta saattaa paljastua lopulta ihan jotain muuta kuin neurokirjolla oleminen. On hyvä asia, että ADHD- ja autisminkirjon henkilöiden diagnosointi on nykyään aiempaa edistyneempää. Se ei silti saisi johtaa siihen, että nepsydiagnooseja jaellaan kaikille "poikkeaville" kuin karamelleja. Sellainen yhteen muottiin pakottaminen paitsi aiheuttaa täysin turhaa haittaa (mm. vääränlaiset tukitoimet) väärän diagnoosin saaneille niin myös rapauttaa näiden diagnoosien merkitystä ja uskottavuutta. Siitä taas on haittaa heille, jotka neurokirjon diagnoosin oikeasti tarvitsisivat. Usein tosin tuntuu siltä, että virheelliset nepsydiagnoosit ja diagnostisten kriteereiden sekä tutkimusten luotettavuuden kyseenalaistaminen on tabu.

Autisminkirjon häiriötä sanotaan neuropsykiatriseksi, mutta oikeasti kukaan ei tiedä mistä autisminkirjon häiriö tulee ja miten se kehittyy. Häiriötä ei löydetty mitenkään tieteellisesti kuten ei mitään muutakaan psykiatrista/neuropsykiatrista häiriötä, esimerkiksi Kannerin autismi tunnistettiin aivan erilaisista lapsista kuin mitä Hans Asperger tunnisti aspergerin syndroomana pidetyn häiriön työskennellessään na*sien T4 Aktion -ohjelman parissa ja määrätessään kehityskelvottomia lapsia eutanasiaohjelmana. Käytännössä ainoa yhdistävä tekijä autisminkirjon häiriön ihmisillä on nykyään sosiaalisen toiminnan haasteet, ja nekin tunnistetaan ihan käytöksen perusteella suhteuttaen sitä ikätasoiseen normiin. Mitään yhtenäistä aivojen kehityksellistä häiriötä ei autisminkirjon ihmisillä ole todettu, vaikka on erinäisiä hypoteeseja ja tilastollisesti merkitseviä löydöksiä, joissa ei kuitenkaan ole mitään diagnostiikan kannalta merkittävää. Tällaista käytökseen pohjautuvaa pohjimmiltaan lapsen toimintakykyyn ja normatiiviseen psykologiseen kehitykseen liittyvää häiriötä on helppo laventaa, koska oikeasti ns. normaalissa kehityksessä on monenlaista variaatiota, eikä synnynnäisten tekijöiden ja ympäristötekijöiden vaikutusta ja yhtenäisvaikutusta voi oikeasti erottaa toisistaan.

Sama kuin ADHD:ssa, niin autismilla voidaan nähdä rooli medikaalisen hallinnan instrumenttina yhteiskunnassa, jossa normatiivinen ohjaus on koko ajan heikentynyt. Opettajat ja muut kasvattajat ohjeistetaan tunnistamaan poikkeavuus, jotta se voitaisiin mahdollisimman varhain ottaa haltuun ja tämä itsessään johtaa siihen, että kasvattajat vanhemmista opettajiin näkevät poikkeavuutta aina vain enemmän lääketieteellisestä viitekehyksestä käsin ja ulkoistavat kasvatusvastuun ja sosiaalistamisen lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille. Samaan aikaan vielä media markkinoi näitä "häiriöitä" jonain identiteetin jatkeina aivan tavallisille ihmisille, vaikka oikeasti niiden ainoa hyödyllinen funktio on auttaa ihan aidoista vakavista psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen viiveistä kärsiviä lapsia tukemalla heidän kasvuaan ja kehitystään. Yksityiset terveydenhuollon yritykset tekevät myös bisnestä tällä lapsellisella identiteettishoppailulla, josta vallan tavalliset, sosiaalisilta taidoiltaan aivan normaalivariaatioon kuuluvat ihmiset alkavat shoppailla itselleen diagnooseja vain, koska se on trendikästä etsiä syitä ja merkityksiä lääketieteestä omille haasteilleen.  

Onko niin ettei autismin oireisiin ole lääkitystä, toisin kuin adhd: hen? Vaikka olisikin samanlaisia vaikeuksia?

Olen enemmän huolissani niistä joita ei ole diagnosoitu. 

Vierailija kirjoitti:

Onko autismi Suomessa yleisempää kuin maailmalla, tietääkö kukaan?

Ei ole sen yleisempää kuin muuallakaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ehdottomasti. 

Opettajana uskon, että adhd on ylidiagnosoitu, mutta autismi selvästi alidiagnosoitu. Vain pahimmat tapaukset saavat dg:n. Tytöt varsinkin ovat hyviä maskaamaan ja suorittamaan ja jäävät ilman dg:a. Moni autisti pärjää koulussa, osalla on kavereitakin jne. Siinä on opettajan paha alkaa ehdotella, että lapsi tai nuori on autisti. Sitten leimaantuu tyypiksi, joka ei hyväksy erilaisuutta tms. 

Adhd:t saavat dg:n, koska heidän käytöksensä on usein niin häiritsevää eivätkä opinnot suju. Autisti sen sijaan voi olla ympäristölle vaivatonkin.

Diagnoosin puute voi kostautua myöhemmin, kun uupumus uhkaa. Moni autisti väsyy lopulta esittämään neurotyypillistä tai ei pystykään integroitumaan työelämään tms.

Minulla on nytkin mielessä monia entisiä ja nykyisiä oppilaita, joiden olen aika varma olevan kirjolla, mutta joilla ei ole diagnoosia. Vanhemmissa ikäluokissa tilanne on tietysti

Mistä päättelet, että noi on kirjolla, jotka on?

Tei keiden lapsi kirjolla. Oletteko ajatelleet, että hänelle on voinut sattua lapsuudessa jotain traumaattista? Pahoinpitelijä on usein lapsen tuttu.

Kyseessä voi autismin sijaan olla lievä kehitysvammaisuus. Siksi lääkärin diagnoosi olisi tärkeä. Ei oma tai vanhemman tekemä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos diagnoosi on aikuisena haettu yksityiseltä. Julkisella diagnosoidut lapset on yleensä ihan perusteellisesti diagnosoitu.

Aikuisena haetun diagnoosin uskon myös, jos henkilöllä on ollut lapsena selkeitä piirteitä. 

Onko diagnoosia mahdollista saada jos vanhemmat eivät suostu keskustelemaan lapsuudesta mitään millekään taholle?

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on autismin kirjon diagnoosi, mutta olen ruvennut miettimään että jos se onkin adhd tai add, koska suurimmat ongelmat ovat tarkkaavuudessa ja toiminnan ohjauksessa. Jotain siis on luultavasti kuitenkin, mutta en ole varma onko tämä autismia. Mutta en minä ole lääkäri.

Jos onkin molemmat? Minulla on kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi ja olen alkanut epäillä, että olisiko oikeampi diagnoosi asperger + add. Lapseni on autisminkirjolla, mutta hänellä ei ole diagnoosia. Sitä ei ole annettu, koska siitä ei ole hänen tilanteessaan hyötyä. Tukea on saatu muilla diagnoosikoodeilla. 

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä voi autismin sijaan olla lievä kehitysvammaisuus. Siksi lääkärin diagnoosi olisi tärkeä. Ei oma tai vanhemman tekemä. 

Uskon vahvasti olevani kehitysvammainen. Mikän tieto ei jää päähän ja sen vaan tuntee. Työkkäri painostaa opiskelemaan mutta kun tuntee olevansa ihan vammainen niin ei tee mieli opiskella mitään koska mikään ei kiinnosta. Peruskoulu vaan käyty että ymmärrän painostuksen. Haaveilen jostain purkkien kiinnilaittamisesta liukuhihnalla, mutta ulosanti niin surkeaa etten noihinkaan töihin pääse ja työttömänä ollut koko ikänsä 

Diagnoosi on myös kulttuurisidonnainen. Se, mikä Suomessa koetaan autismiksi voisi olla normaalin toiminnan puolella vaikka jossain Aasian maissa. Toisaalta vähäeleinen neurotyypillinen suomalainen saisikin autismidiagnoosin vaikka jossain Latinalaisen Amerikan maassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että aikuisdiagnooseissa on myös luusereiden ostamia diagnooseja tekosyyksi laiskuuteen ja pummimiseen

 

Uskomus ei ole tiedon väärti ja huomaan, että sinulla ei ole muuta tietoa näistä kehityksellisistä häiröistä kuin se oma uskomus. Tiedän menestyneitä ihmisiä työelämässä ja rahallisesti, mutta heillä on haastavampaa silti tehdä asioita kuin muilla. He ovat siis ahkerampia kuin muut ja tekevät tuplasti töitä asioiden eteen. Kun elämässä jotuuu tekemään kaiken eteen paljon enemmän kuin muut ja siltikin saattaa alisuoriutua tms. niin aikuinen voi hakeutua lääkärille jos apua löytyisi asiaan ja voi saada sen lääkityksen. Lääkityksen kanssa voi huomata, että kuinka nopeasti suoriutuu tehtävistä, mihin muuten menisi ikuisuus. 

Autismiin ei ole lääkettä

Terveyskirjaston mukaan Autismikirjon häiriöiden syyt ovat osin ympäristötekijöistä johtuvia. 

 

Voisiko tämä selittää sitä, että jollain ei ihan koko lapsuuttaan ole ollut kyseisiä ongelmia. Häiriö alkanut kehittyä vasta trauman tms. kaltoinkohtelun jälkeen. Siksi diagnosoitaisiin vasta nuori aikuinen. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä voi autismin sijaan olla lievä kehitysvammaisuus. Siksi lääkärin diagnoosi olisi tärkeä. Ei oma tai vanhemman tekemä. 

Uskon vahvasti olevani kehitysvammainen. Mikän tieto ei jää päähän ja sen vaan tuntee. Työkkäri painostaa opiskelemaan mutta kun tuntee olevansa ihan vammainen niin ei tee mieli opiskella mitään koska mikään ei kiinnosta. Peruskoulu vaan käyty että ymmärrän painostuksen. Haaveilen jostain purkkien kiinnilaittamisesta liukuhihnalla, mutta ulosanti niin surkeaa etten noihinkaan töihin pääse ja työttömänä ollut koko ikänsä 

Välttämättä et yllä edes lievään kehitysvammaan, vaan olet heikkolahjainen, kuten ennen puhuttiin. Mikä tälle on korrekti termi? -ohis

No jos diagnosoidaan nyori aikuinen, niin pitäisi kyllä vahvasti ensin selvittää, ettei kyseessä ole joku identiteettiä vahvistamaan haettu diagnoosi.

Miksi kukaan haluaisi indentiteetikseen kehitysvammaisuuden eli autismin.