Kuinka rakkaus kuoli parisuhteessasi?

Ei kai sitä koskaan ollutkaan. Kävi ilmi, että mies oli valehdellut niin paljon. Lopulta kaikki kuoli, kun mies ei enää laittanut tikkua ristiin kotona ja odotti, että kaikki tulee valmiina ja hänelle levitetään punainen matto, kun astuu ovesta sisään. 

Ajauduin olemaan äiti miehellekin ja olemaan vastuussa ihan kaikesta. Havahduin, kun mies oli käymässä kesäpaikassamme ja pyysin valokuvia sieltä. Mies kuvasi itseään ja oli joka kuvassa mukana ja minua ällötti ja suututti se. En pystynyt katsomaan kuvia. 

Mies odotti minun käyvän töissä, siivoavan, hoitavan kaiken huvin ja suunnitelman ja vielä olevan se aktiivisempi sängyssä samalla kun hän työttömänä on vaan netissä ja pelaa nettipelejä.

En yhä ymmärrä miksi katsoin sitä niin pitkään. 

Mies piti itsestäänselvyytenä ja kotiorjana. Oli kaikki illat, viikonloput ja lomat kaverien kanssa harrastamassa, käytti kaiken rahansa siihen eikä maksanut esim. ruokaostoksista tai kodin hankinnoista mitään. Aneluista ja ruinaamisesta huolimatta ei halunnut viettää kanssani aikaa, selityksellä että on tylsää ja mun jutut ei kiinnosta. Vaikka näinkin selkeästi aina asian ilmaisi, niin itsellä kesti 7 vuotta päästää irti ja tajuta että ei hän ihan oikeasti välitä p as kaakaan minusta, ihan hävettää jälkeenpäin. 

Ollaanko.me kaikki seurusteltu saman miehen kanssa? 😂

Masennus, kriisit, keski-ikä, lapsen poismuutto, suvun perityt ongelmat.

21-22v kestänyt suhde pättyi hänen kuolemaan.Jestas aika menee etenpäin maaliskussa tulee jo 3 vuotta siitä.Silti ei tarveta löytää tässä vaihessa yhtään ketään.

Unohdin lisätä että se emotionaalinen tuki puuttui suhteesta. Siis mies ei tukenut minua mutta minä häntä. Kun hänellä oli vaikeaa ja purki huoliaansa niin minä kyselin ja hoivasin ja annoin puhua. Kun minulla oli vaikeaa niin hän vaan hymahteli eikä kuunnellut. Kun kerran päätin hymahdella samalla tavalla takaisin niin alkoi huutamaan naama punaisena että mikä vtu sua vaivaa. Silloin kuoli rakkaus.

Ja olin puhunut siitä että se hymahtely ei minulle riitä mutta ei muuttunut asia. 

Mies alkoi enenevissä määrin näyttää todellista karvaansa, eli ilkeyttä, kontrollointia, lapsellisuutta, mustasukkaisuutta ja riippuvaisuuttaan. Vaikea on rakastaa sellaista.

Liitto muuttui vaan liian kaverilliseksi, yritin puhua asiasta monta kertaa mutta mies lopulta totesi jopa että intohimo kuuluu nuoruuteen.. oli yleensäkin aika perinteinen suomalainen insinööri - tyyppinen mies. Vaikea puhua muusta kun että mitä syödään, alussa keskusteltiin kyllä enemmän mutta oli varmaan sellasta alkuhuuma sitten hänelle.

Lisänä kaiken romantiikan ja kosketuksen puutteelle karmeat riidat silloin tällöin (ehkä joka toinen kuukausi) jotka lopullisesti tappoi minulta rakkauden. Loppuaikana näihin liittyi fyysistä väkivaltaa. 

=(

Mies halusi että panen häntä stap onilla. En nähnyt häntä enää seksuaalisesti kiinnostavana tuon jälkeen ja sitä myöten kuoli rakkauskin, kun alkoi tulla hameeseen pukeutumista yms

Oltiin liian erilaisia ja varmaan rakkautta ei alunperin ollutkaan, ainakaan romanttista.

Hän oli räjähdysherkkä ja räjähteli milloin mistäkin.

Mustasukkainen.

Liikaa mustasukkaisuus se jos mikä tappaa tunteet.

Kävi myös käsiksi.

En tuntenut oloani turvalliseksi hänen kanssaan.

silti oltiin 11v yhessä? En tajua itseäni.

Rakkaus hukkui puolison alkoholismiin ja hulluun mustasukkaisuuteen. Tästä myös niin paha trauma, etten varmasti enää koskaan parisuhteeseen pysty.

Miehen alkoholismiin ja loputtomaan juovuksissa sekoiluun, esim. toistuvat pettämiset ja isojen rahojen uhkapelaaminen. Liian pitkään uskoin, kun aina välillä tarpeeksi pahasti mokattuaan vannoi ikuista raittiutta ja parannuksen tekoa. Lopulta alkoi omatkin voimat mennä, kun vähän väliä tuli petetyksi ja niin monella tapaa loukatuksi, ja aina vaan täytyi antaa anteeksi kun toinen kerran tosissaan yrittää muuttua. Tuli sitä 8 vuotta jaksettua, ihan tarpeeksi ja liikaakin.

Kyllä se kuoli, kun kylmää kohtelua tuli jatkuvasti. Jo alun perin mies ilmeisesti vain tyytyi minuun. Pian näkyi ettei todellakaan halunnut ajatella minulle hyvää. Oli ivallinenkin.

Itse olin hölmön rakastunut 17 vuoden ajan. Sitten kohtelu alkoi olla todella kylmää. Jälkeen ajateltuna koin fyysistä torjuntaa, ivaa, jonkinlaista taloudellista hyväksikäyttöä ja minun piti huolehtia yksin monia käytännön asioita. Minä kävin töissä ja tienasin enemmän sekä huolehdin lapset ja talon. Suhteesta en saanut mitään viimeisinä avioliittovuosina. Olin aina yksin.

Itse en myöskään tiedä oliko oikeaa rakkautta olemassakaan. Mies veti sellaista roolia, että pahemman luokan psykopaatti oli. Kaikenlaista kun teki, niin lopulta huomasin, että yhtään mitään tunteita ei ollut enää olemassa. En tunne edes vihaa. Hän on dead to me. Jos sairaalasta soitettaisiin, että hän on täälä kuolemaisillaan, niin sanoisin vaan että, Hyvä! ja älkää soittako tänne enää  

Jos joku teille oikeesti voisi vastatata täysin antaen selityksen miksi noin kävi että suhe meni huonoksi ja selittäisi aukottomasti että ymmärrät olla toistamatta samaa

ja kuinka oikea tosi rakkaus luodaan niin että se ei koskaan hiivu eikä se lopu vaan pitää kaiken kasassa. 

 

niin missä ja miten te sen toivoisitte saada kuulla? Ja miten se pitää nimetä jos kirjoitettuna opuksena?

huom. Nyr on kyse siitä että kertoo sulle joka olet jo kokenut pettymyksen elämässä jotain jonka koet outona jota heti ymmärrät ettei kukaan ole tehnyt silti koska se on vaikeeta ottaa kokeiluun koska opetus ei tule omilta vanhemminlta. Eli kyseessä parempi ku ei koskaan selitys mut ei siis mielipide joita kaikilla on vaan todellinen ja erittäin helppo tapa luoda suhde joka kestää koska se luodaan tosi rakkauden ylle eli rakkaus on miehen puolelta todennettu vahvaksi enne kuin edes hymyilet saati puhut saati että tapaatte. Tää on uusi tapa kaikille ja helppo etsin vaan oikeeta tapaa tän kertoa. 

 

jokainen haluu omalle lapselleen kestävän rakkauden ja siksi näen nyt vaivaa kysyä suoraan mistä te sen ottaisitte vastaan niin että tekisitte sen ja jos on oma lapsi niin opettaisitte sen ettei omalle lapselle tule sydän surua. Ei koskaan. Vaan alkaisi aika jolloin kaikki he jotka tuon tekee saa tosi rakkauden. 

 

huom. Tää ei ole mielipide. Vaan oikee asia. 

perustelu yleensä on miksi ei tätä suostuta tekee kun kerron tästä on että yksin ei haluta olla sitä pientä hetkee tässä välissä kun pitäisi ja ei ollla valmiita elämään lapselle itsekään elämisen sijalta ja he keillä ei ole lasta vetoovat aina siihen että yksin on kauheeta eikä uskalleta antaa mahdollisuutta koska kysyntä miesten puolelta on vähentynyt. 

 

huom tässä en vielä kertonut kuinka tehä. Enkä perustellut aukottomasti miksi se toimii vaan kysyn mistä te sen haluaisitte löytää ja kuulla tai lukea? Ja missä muussa vaiheesaa kuin omilta vanhemmilta jos heillä olisi ollut se kertoa. Kelläkään tätä ei vielä ole. Se on varmaa se. 

 

vika huonoissa suhteissa ei ole ikinä naisen vaan se ettei kummallekkaan oltu kerrottu kuinka tosi rakkaus pitää luoda ennen yhteyden muodostamista. Kyllä luit oikein. 

 

Puoliso suuttui ja haukkui niin pienistä asioista. Lopulta alkoi syytellä ihan perättömistä jutuista. Tyypillinen oli "sinä teit tuon tahallasi satuttaaksesi minua" ja mitään en osannut tehdä niin, etteikö hän olisi ottanut itseensä. Mökötti ja sitten räjähti totaalisesti jostain että "sinun smalltalkisi oli typerää viime sunnuntaina Virtasilla". Nimitteli, matki ja alleviivasi joka välissä, että elämä kanssani on hirveää paskaa. Ivaili ystäviäni ja perhettäni. Rikkoi suutuspäissään tavaroita muutaman kerran. Uhkasi lyödä turpaan useita kertoja, onneksi ei lyönyt.

Näistä seurasi usein, että puhkesin kyyneliin. Itkua hän ei sietänyt, vaan se oli hänelle tekoitkua, kiristämistä ja henkistä väkivaltaa. 

Sitten muutaman vuoden kuluttua tuntui yhtenä päivänä kun hän taas räjähti jostain olemattomasta, että räjähtäköön ja haukkukoon, kiehukoon omassa paskassaan, minä en enää välitä.

Mustasukkaisuuteen, puolison perusluonteessa jonkinasteinen epäluottamus ihmisiin. Jokainen perusteeton syytös pettämisestä tai aikeesta pettää vei pienen palan rakkautta pois. Rauha pysyi maassa niin kauan kun mä itse rajoitin omia menojani, mutta jossain vaiheessa aloin kantamaan kaunaa siitä.