Haavisto on ollut tenteissä paljon parempi kuin Stubb
Jostain syystä aiheeseen liittyvät ketjut katoavat, vaikka olisivat asiallisia.
Haavisto on ollut paljon asiantuntevampi ja esiintyi maltillisemmin ja rauhallisemmin, vaikutti kaikin puolin valmiimmalta pestiin. Huomasi, että hänellä on laaja-alaisempaa kokemusta eri puolilta maailmaa. Vaikutti olevan myös paremmin perillä turvallisuusuhkiin liittyvästä protokollasta.
Stubbista välittyi malttamaton kuva, hän puhui päälle, eikä vaikuttanut kuuntelevan keskustelukumppania - mikä on suuri ongelma politiikassa.
Kun Haavisto puhui asiasta, Stubb puhui itsestään. Stubbin puhe poukkoili asiasta toiseen, kuin puhuisi suunnittelematta mitä aikoo sanoa. Välillä (esim IS:n susikysymyksessä) Stubb tuntui suorastaan matkivan Haaviston vastauksia.
Tuli myös kuva, että Stubb oli opetellut ulkoa ympäripyöreitä vastauksia, joista uskoi katsojien pitävän. Esim se populistinen heitto ettei naapurimaan diktaattorille vastattaisi, vaikka juuri sellaisten vaikeiden puheluiden hoitaminen suoraselkäisesti ja kunnialla on sitä presidentin tärkeintä työtä.
Haavistolla on paljon huonoja puolia kuten Stubbillakin, mutta kokemuksessa, vakaudessa ja asiaosaamisessa menee kirkkaasti ohi.
Kommentit (4025)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä käy Haavistoa sääliksi. Ihan hyvä ehdokas muttei yhtään pärjää Stubbille. Monettakohan kertaa Haavisto on jo yrittänyt? Aina on joku selkeästi parempi ollut vaaleissa mukana.
Joo. Se on niin vanhakin, turvonneet kasvot ja pöhöttävät kasvot. Sääliksi käy. Huomasitteko kun Haaviston jalka tärisi Liperissä kysymyksissä. Heiluttelee sitä jalkaterää, vispas kantapäätä lattiaan hermostuneena, polvesta näkee....
Kiehuiko sisällä raivo? Välillä katseli silmät luimussa Alexia kun Alex puhui..... Viirisussa silmät. Alex osaa kuunnella paremmin, Alex on myötäelävä ja empaattinen.....
Alex on empaattinen vain puheissaan. Kylmältä narsistilta vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Inhottava homo. Oksettaa tuo melkein yhtä paljon kuin setapressa Halonen. Menkää pervot elukat sinne kaappiin kun ette ole kunnon ihmisiä.
Ei mahdu kaappiin, kun sä olet siellä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä ajatus, että Pekka Haavisto aikoisi uudenvuoden puheessaan lähettää kansalaisille terveiset sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Stubbin mielestä riittää pelkästään suomen- ja ruotsinkieliset terveiset.
Pekka perusteli asiaa sillä, että Suomessa asuu paljon ihmisiä, jotka eivät vielä osaa suomenkieltä ja hekin voisivat kokea olevansa tervetulleita Suomeen, kun presidentti huomioisi heidätkin. Pekka on mielestäni aidosti empaattinen ihminen.
Alexander puhuu paljon empatian tärkeydestä, ja moni luulee, että hän olisi oikeasti hyvin empaattinen, mutta monista hänen muista puheistaan selviää, että se on aika paljon myös myyntipuhetta, jotta saisi ääniä.Tulee vaikutelma miehestä, joka on hyvin opetellut, miten pitää toimia ja mitä pitää sanoa, että saa paikan, mitä on hakemassa, vaikkei siihen olisikaan valmiuksia niin paljon, mitä pitäisi olla. Ehkä olen väärässä, ehkä en.
Samoin Alexand
Minusta optimaalisin ratkaisu Alexille olisi ollut vielä kasvaa ihmisenä ja katsoa asiaa uudelleen 6 vuoden päästä, millainen maa ja maailma on siinä vaiheessa ja suomalaisten jatkaa Niinistö-Haavisto -linjalla ainakin seuraavat 6 vuotta, joka varmasti kaikkien mielestä olisi nykymyllerryksessä todella huippuaikaa, jos se olisi tasaisen harmaata. Se matalaprofiilisuus ja yllätyksettömyys olisi oikeasti turvallinen vaalivaltti Pekalle esim. hallituksen tempoilujen sijaan, joita varmasti Alexin aikana nähdään jatkossakin.
Suomen kannalta (presidenttiehdokkuuden sijaan) parempi ratkaisu olisi ollut Alexin sijoittuminen ennemmin korkealle EU-virassa, jolloin sielläkin olisi yksi pätevä Suomen puolestapuhuja, jolla on erinomaiset suhteet Pekkaan ja toisinpäin. Mutta ilmeisesti joku vanha velka piti Petterille kuitata ja tässä ollaan.
-winner-
Seiska kysyi seksistä. Buhahaha!
Vierailija kirjoitti:
Hyviä ehdokkaita molemmat, Stubb ja Haavisto. Tärkeintähän on joka tapauksessa se, ettei oikeusistuimessa tuomittu pikkurikollinen Halla-aho ole toisella kierroksella.
Kyllä se kansainvälinen lehdistö etsii myös presidentin puolison mokat
Luojan kiitos Stubb voittaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä ajatus, että Pekka Haavisto aikoisi uudenvuoden puheessaan lähettää kansalaisille terveiset sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Stubbin mielestä riittää pelkästään suomen- ja ruotsinkieliset terveiset.
Pekka perusteli asiaa sillä, että Suomessa asuu paljon ihmisiä, jotka eivät vielä osaa suomenkieltä ja hekin voisivat kokea olevansa tervetulleita Suomeen, kun presidentti huomioisi heidätkin. Pekka on mielestäni aidosti empaattinen ihminen.
Alexander puhuu paljon empatian tärkeydestä, ja moni luulee, että hän olisi oikeasti hyvin empaattinen, mutta monista hänen muista puheistaan selviää, että se on aika paljon myös myyntipuhetta, jotta saisi ääniä.Tulee vaikutelma miehestä, joka on hyvin opetellut, miten pitää toimia ja mitä pitää sanoa, että saa paikan, mitä on hakemassa, vaikkei siihen olisikaan valmiuksia niin paljon, mitä pitäisi olla. Ehkä o
Olen samaa mieltä ja äänestin Rehniä.
Hän olisi ollut Suomelle paras presidentti näinä aikoina. Toivon, että hän jaksaa hakea uudelleen kuuden vuoden kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
*Niin se on. Huvittaa kun jaksetaan vouhkata vielä ja luulla että joku kääntää kelkkansa. Jos nyt joku väittää että on kääntänyt, niin on trolli 100% varmuudella. Moni ei katso enää tenttejä, jopa toimittajat sano et että niitä on ihan liikaa ja katsojat " täynnä" niistä. Ymmärtää hyvin. Tämän illan tentti alkaa vasta klo 21 jolloin mummot ja papat menee nukkumaan...*
No jos noin on, niin miksi sinä vouhkaat täällä asiasta? Ihan kuin yrittäisit todistella jotain, josta olet epävarma.
Vaalitulos on selvillä sunnuntaina. Toivottavasti yhä useampi ajattelee järjellä ja turvallisen Suomen puolesta. Siksi Haavisto.Haavisto häviämässä ja hän kannattajineen ottaneet epätoivoiseksi aseekseen, että Suubb haluaisi sotaa, koska on käyttänyt sanaa Nato ja ydinase. Ei mene läpi älykkäille. Sori sii
Juuri näin. Nyt Stubb yrittää vetää sanomisiaan takaisin ja väittää, ettei hän ydinaseita Suomeen haluaisikaan. Ensin hän perusteli, että vapaus tuoda ydinaseita Suomeen "helpottaisi harjoittelua". Oikeilla ydinaseilla ei käydä harjoituksia. Sitten hän ilmoitti, että "pelote" on hyvä olla olemassa. Meillä on jo ydinasepelote, kun olemme Natossa. Stubb on liian innoissaan sodasta.

Niinpä. Nyt Stubb yrittää kiemurrella aiemmista sanomisistaan irti. Ei tuollaista voi päästää pressaksi.
Juuri näin. Nyt Stubb yrittää vetää sanomisiaan takaisin ja väittää, ettei hän ydinaseita Suomeen haluaisikaan. Ensin hän perusteli, että vapaus tuoda ydinaseita Suomeen "helpottaisi harjoittelua". Oikeilla ydinaseilla ei käydä harjoituksia. Sitten hän ilmoitti, että "pelote" on hyvä olla olemassa. Meillä on jo ydinasepelote, kun olemme Natossa. Stubb on liian innoissaan sodasta.
Ei Stubb ole koskaan halunnut ydinaseita Suomeen, miten voitte edes teoriassa ymmärtää noin väärin. Hävettäisi, jos älyni olisi vastaavalla tasolla.
Vaikka kuinka täällä väännettäisiin, niin Marinin hallituksen aikana järisyttävästi kasvaneeseen kahtiajakoon nämäkin vaalit ratkeaa.
Marinhan koko ajatuksen Suomeen lanseerasi. Pointsit siitä.
Oikeistolaiset äänestää oikeistolaisempaa ja vasemmalla olevat vasempana olevaa.
Ja kyllä, Haavisto on itse vaalikoneissa asemoinut itsensä täysin vastakkaiseen kulmaan kuin oikeistolaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpi tahansa valitaan, saadaan naureskella ja kauhistella av.llä hänen edesottamuksiaan.
Ja eniten persujen itkulle. 🤣
Mä ymmärrän vallan hyvin Persujen itkun enkä naureskele ollenkaan niille Persuille, jotka viime keväänä aidosti äänestivät jonkun Persu-aatteen puolesta, mutta joille ikävä arki on tullut eteen sitten omien tekemien takinkääntöjen ja suoranaisen äänestäjille valehtelun merkeissä heti kun valtaan pääsivät.
Itse asiassa tunnen empatiaa sellaisia Persuja kohtaan. He eivät tienneet äänestävänsä Kokoomusta.
-winner-
Aiiivvaaaann.
Vihervassarit ei tietenkään pettyneetkään kun rahaa satoi taivaalta.
Mikäs siinä on ollessa.
Jos tämä hallitus olis jatkanut samalla linjalla, ni kaikilla ois kivaa
Vierailija kirjoitti:
Mua vaivaa se Tuomisen simputtaminen.
Miten voi esittää humaania rauhanrakastajaa ja samalla käyttäytyä törkeesti alaistaan kohtaan.
Ja se siivoojasolvaus vaan vahvisti tunnetta, et kermavaahdolla koristettu kakka on nyt ehdolla.
En käy esim. missään kaupoissa tai liikkeissä joista tiedän et niissä kohdellaan työntekijöitä huonosti.
Samaan aikaan sinua ei vaivaa lainkaan, että annat äänesi Kokoomuksen ehdokkaalle ja täten hallitukselle, joka kohtelee työntekijöitä ja alaisia juuri aika lailla huonosti, melkeinpä simputtaa koko kansaa.
Sillä lailla arvopohjalta.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpi tahansa valitaan, saadaan naureskella ja kauhistella av.llä hänen edesottamuksiaan.
Ja eniten persujen itkulle. 🤣
Mä ymmärrän vallan hyvin Persujen itkun enkä naureskele ollenkaan niille Persuille, jotka viime keväänä aidosti äänestivät jonkun Persu-aatteen puolesta, mutta joille ikävä arki on tullut eteen sitten omien tekemien takinkääntöjen ja suoranaisen äänestäjille valehtelun merkeissä heti kun valtaan pääsivät.
Itse asiassa tunnen empatiaa sellaisia Persuja kohtaan. He eivät tienneet äänestävänsä Kokoomusta.
-winner-
Perussuomalaiset on pesunkestävä populistipuolue, joka vetoaa tietämättömään kansanosaan mustavalkoisilla yleistyksillä ja tunnepitoisella argumentaatiolla päästäkseen valtaan. Kun ovat vallassa, ovat hyvin oikeistolainen puolue ja ajavat hyvin kireää oikeistolaista politiikkaa. Tästä kyllä puhuttiin ennen vaaleja mutta persujen äänestäjät eivät ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten mammat eivät ole ilakoiden ilkkuneet kun Pexu on hakenut alaikäisen postimyyntisulhon kehitysmaasta orjakseen.
Onko se eri asia kuin että suomalainen mies on etsinyt kumppanikseen aikuisen, mutta itseään nuoremman aasialaiskaunottaren?
Väsynyttä on Persuleirin läppä. Sinänsä kyllä mielenkiintoista olisi lukea teidän avauksia, jos Sebu ja Alan olisivat nyt ehdolla Stubbia vastaan.
-winner-
Tuo seksikysymys on kyllä naurettava, ala-arvoista toimittajatyötä.
Vierailija kirjoitti:
Stubb on ylivoimainen: koulutettu, viisas, asioihin perehtynyt, ystävällinen, rento, kielitaitoinen, kansainvälinen, urheilullinen, ryhdikäs, tyylikäs, nykyaikainen, muodikas.
"Tyylikäs, nykyaikainen, muodikas", juu, nämä juuri ovat niitä ammattitaitoisimman presidentin tärkeitä valtteja... Eletään narsistisessa maailmassa ja ihmisiin vetoaa pinnalliset tekijät.
Katsokaa etusivua. Pelkkiä Pekkaa solvaavia aloituksia ja suurin osa vielä alatyylisiä. Kivaa porukkaa nämä Stubbistit. Laatua, voimaa ja yhdistävä tekiä.