Tunnetteko ihmisiä, jotka valehtelevat ja liioittelevat koko elämäntarinansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi, vastaan edeltävälle.

Minusta tuo on tavanomainen small talk tilanne, ihan eri asiaa kuin aloitus. Ei kuuluisi hyviin tapoihin eritellä vainajan yksityisasioita, jotka samalla ovat omiakin yksityisasioita. Ne eivät muille kuulu kuin läheisille. Mutta en kyllä itse tuossakaan tilanteessa alkaisi vainajaa ylistää enkä ole niin tehnytkään. On ollut vastaava tilanne itselläkin, vaikkei ihan lähiomaisesta kyse ollutkaan. Minusta hän ei ollut mukava ihminen enkä osallistunut kehuihin enkä hauskoihin muistoihin.

 

Jatkan vielä tästä sen verran, että erilaiset muistot samasta ihmisestä ovat mielenkiintoisia vaikkapa juuri hautajaisissa. Lähiomaisilla voi olla toinen käsitys kuin työkaverilla, mistä syntyi juuri nolo tilanne äskettäisissä hautajaisisssa. Entinen työkaveri ehkä oli hieman höperö ja rikkoi etikettiö kertoessaan tarinaa, missä

Totta kai ne muistot on erilaisia kun osalla kaikki tunteminen rajoittuu siihen ihmisestä itse luotuun mielikuvaan, kun eivät tiedä totuutta.

Minusta ainakin olisi ollut aika erikoista ja irvokasta, jos isäpuolta olisi muisteltu hautajaisissaan raittiina, päihteettömänä ja rehellisenä ihmisenä. Eli lääketokkurassa varmaan puolet elämästään, jätti velat maksamatta ja tyhjensi yhteisen säästötilin.

Minua on syytetty valehtelemisesta mm. siksi että en ole kertonut olevani adoptoitu. Että mikä sitten kenenkin mielestä on valehtelua ja mikä ei.

Vastaan edeltävälle kun lainaukset eivät toimi. 

 

Isäpuolellasi on ollut muutakin elämää kuin se jota sinä tunnet ja pidät ainoana totuutena hänestä. Hän on ollut joskus lapsi, hänellä on lapsuus- ja nuoruuskavereita jne. Ei ihminen ole vain yksi totuus, mutta sinulla toki sellainen voi hänestä olla. Hänen lapsuudenkaverinsa totuus hänestä voi olla ihan toisenlainen. Sitä tarkoitin.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan edeltävälle kun lainaukset eivät toimi. 

 

Isäpuolellasi on ollut muutakin elämää kuin se jota sinä tunnet ja pidät ainoana totuutena hänestä. Hän on ollut joskus lapsi, hänellä on lapsuus- ja nuoruuskavereita jne. Ei ihminen ole vain yksi totuus, mutta sinulla toki sellainen voi hänestä olla. Hänen lapsuudenkaverinsa totuus hänestä voi olla ihan toisenlainen. Sitä tarkoitin.

 

Jatkan vielä tästä, sillä minullakin oli ystävä, jonka elämä ei sujunut kovin hyvin ja hän teki tekoja, joita en arvosta. Muistan kuitenkin hänet valoisana ja rasavillinä lapsena, jonka kotitausta oli huono ja jota kukaan ei osannut oikein ohjata. Hän oli erittäin antelias ja kiltti, se piirre säilyi vanhempanakin ainakin minua kohtaan. Mutta vaikkapa ex vaimon näkemys voi olla aivan toinen (en tiedä).

Ihminen muuttuu elämänsä aikana ja elää erilaisia vaiheita. Jos siis saa elää pitkään. Toiset muistavat hyvällä, jotkut pahalla tai ristiriitaisesti sen mukaan millaisessa elämänvaiheessa ja tilanteessa on tavattu. Ihmisen käytös myös on erilaista erilaisia ihmisiä kohtaan. Esimerkiksi sopivan puolison kanssa elämä on mukavaa kun exän kanssa oli koko ajan riitaa.

mutta jos joku on v mäinen ei tietenkään ole velvollisuutta muuttaa omaa käsitystä. En itsekään ole muuttanut.

Teininä minulla oli tällainen kaveri. Hän vaikutti ensin mielenkiintoiselta ja siistiltä tyypiltä, mutta paljastuikin lopulta todella epätasapainoiseksi mt-potilaaksi. Kaikki jutut olivat väritettyjä ja hän mm. kertoi minulle tapahtuneita asioita eteenpäin omina kokemuksinaan. Lopulta kaveri muuttui niin harhaiseksi, että laitoin välit kokonaan poikki.

Törmäsimme uudelleen aikuisina ja alkuun vaikutti, että hänellä on nyt kaikki hyvin. Aika nopeasti hän yritti kuitenkin päästä manipuloimaan elämääni. Ei auttanut kuin katkaista välit uudelleen ja todeta, että jotkut asiat eivät näköjään muutu ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan edeltävälle kun lainaukset eivät toimi. 

 

Isäpuolellasi on ollut muutakin elämää kuin se jota sinä tunnet ja pidät ainoana totuutena hänestä. Hän on ollut joskus lapsi, hänellä on lapsuus- ja nuoruuskavereita jne. Ei ihminen ole vain yksi totuus, mutta sinulla toki sellainen voi hänestä olla. Hänen lapsuudenkaverinsa totuus hänestä voi olla ihan toisenlainen. Sitä tarkoitin.

Eipä se sitä tilanteen irvokkuutta olisi muuttanut yhtään mihinkään. Kyllä ne ihmisen teot on ne mitkä kertoo totuuden, ei hyvänpäiväntuttujen mielikuvat aina kivasta, päihteettömästä ja rehellisestä tyypistä.

Vierailija kirjoitti:

Minua on syytetty valehtelemisesta mm. siksi että en ole kertonut olevani adoptoitu. Että mikä sitten kenenkin mielestä on valehtelua ja mikä ei.

Onhan se valehtelua jos valehtelee noin isosta asiasta. Tunnetko oikeita vanhempiasi?

Muutaman olen tavannut. Osan asioista varmasti ovat kokeneet niin kuin kertovat, vaikka se kokemus voikin objektiivisesti olla aika vääristynyt, mutta osan varmasti tietävät valehtelevansa. Jos et voittanut 100 metrin juoksun olympiakultaa viime olympialaisissa, niin et voittanut, tai vaikka harkitsitkin hakea lääkikseen, et ole lääkäri, jos et ole lääketieteen lisensiaatti.

Yleensä ei kauan tarvitse kuunnella, kun epäjohdonmukaisuudet alkavat iskeä korvaan. Se tietysti vie nopeasti kaiken luoton. Huomiota, ihailua, myötätuntoa yms. varmasti hakevat ja ehkä siihen sitten jää koukkuun. Läheiset säälittävät, koska usein heistä maalillaan kaikenlaista ja ulkopuolisilla ole mitään keinoa tietää mikä on totta. Ja vaikea sitä on vaikkapa vanhemman puolustautua alkoholismi-, pahoinpitely- tai narsismisyytettä vastaan, kun kaikki vain ajattelevat, että eivät voi tietää, mitä perheen sisällä tapahtui.

Työelämässä ja harrastuksissa on hankalaa, koska usein vetävät puoleensa niitä, jotka jaksavat uskoa ja puolustella todella pitkään. Siinä on vähän hankalassa välikädessä, kun yksi valehtelee suut ja silmät täyteen ja muista puolet vielä uskookin sitä. Ja epäilyksen ääneen esittäjä käännetään helposti kiusaajaksi. Ei auta kuin katsella vierestä ja yrittää rajata vahinkoja. Onneksi nämä persoonat yleensä vaihtavat maisemaa/työpaikkaa/harrastusryhmää tiheään.

Vierailija kirjoitti:

Muutaman olen tavannut. Osan asioista varmasti ovat kokeneet niin kuin kertovat, vaikka se kokemus voikin objektiivisesti olla aika vääristynyt, mutta osan varmasti tietävät valehtelevansa. Jos et voittanut 100 metrin juoksun olympiakultaa viime olympialaisissa, niin et voittanut, tai vaikka harkitsitkin hakea lääkikseen, et ole lääkäri, jos et ole lääketieteen lisensiaatti.

Yleensä ei kauan tarvitse kuunnella, kun epäjohdonmukaisuudet alkavat iskeä korvaan. Se tietysti vie nopeasti kaiken luoton. Huomiota, ihailua, myötätuntoa yms. varmasti hakevat ja ehkä siihen sitten jää koukkuun. Läheiset säälittävät, koska usein heistä maalillaan kaikenlaista ja ulkopuolisilla ole mitään keinoa tietää mikä on totta. Ja vaikea sitä on vaikkapa vanhemman puolustautua alkoholismi-, pahoinpitely- tai narsismisyytettä vastaan, kun kaikki vain ajattelevat, että eivät voi tietää, mitä perheen sisällä tapahtui.

 

Työelämässä

Lisätään vielä, että kokonaan erikseen ovat tarinaniskijät, jotka tarinaa parannellakseen asettuvat itse sen keskiöön, eivätkä oletakaan muiden ottavan tarinaa totena. Tällöin vastuu on kuulijoilla.

Vierailija kirjoitti:

Muutaman olen tavannut. Osan asioista varmasti ovat kokeneet niin kuin kertovat, vaikka se kokemus voikin objektiivisesti olla aika vääristynyt, mutta osan varmasti tietävät valehtelevansa. Jos et voittanut 100 metrin juoksun olympiakultaa viime olympialaisissa, niin et voittanut, tai vaikka harkitsitkin hakea lääkikseen, et ole lääkäri, jos et ole lääketieteen lisensiaatti.

Yleensä ei kauan tarvitse kuunnella, kun epäjohdonmukaisuudet alkavat iskeä korvaan. Se tietysti vie nopeasti kaiken luoton. Huomiota, ihailua, myötätuntoa yms. varmasti hakevat ja ehkä siihen sitten jää koukkuun. Läheiset säälittävät, koska usein heistä maalillaan kaikenlaista ja ulkopuolisilla ole mitään keinoa tietää mikä on totta. Ja vaikea sitä on vaikkapa vanhemman puolustautua alkoholismi-, pahoinpitely- tai narsismisyytettä vastaan, kun kaikki vain ajattelevat, että eivät voi tietää, mitä perheen sisällä tapahtui.

 

Työelämässä

Aivan, valehtelemisen hinta näille ihmisille on kova, mutta myös läheiset voivat kärsiä. Toisaalta ei mene kauankaan, kun ainakin normaaliälyiset tai vähän vanhemmat ihmiset hoksaavat, että tämän ihmisen juttuihin ei ole luottamista. Joskus se selviää aivan pienistä yksityiskohdista jo tutustumisen ensimmäisinä kertoina. Siis faktoista, jotka itse tietää, mutta se toinen ihminen ei tiedä sitä. Silloin luonnollisesti luottamus sen tyypin kaikkiin juttuihin menee, vaikka hän jossain asioissa sattuisikin puhumaan totta. Siitä luultavasti johtuu, että tällaiset henkilöt vaihtavat tuttavapiiriä, puolisoa, työtä, asuinpaikkaa ja ehkä nimeäkin tiheästi. Eivätkä kaikki tällaiset ole rikollisia. Sitä en kylläkään tiedä mikä heitä oikeasti vaivaa, itsetuhoisuudeltahan tuo vaikuttaa.

"Eipä se sitä tilanteen irvokkuutta olisi muuttanut yhtään mihinkään. Kyllä ne ihmisen teot on ne mitkä kertoo totuuden, ei hyvänpäiväntuttujen mielikuvat aina kivasta, päihteettömästä ja rehellisestä tyypistä."

Tästä olen ihan samaa mieltä, että teot kertovat totuuden ihmisestä. Mutta eivät vain teot, jotka on tehty yhdessä kohtaa, vaan kokonaisuus. Tässä kohtaa tarinoitsijoiden epäuskottavuus juuri kolahtaa karille. Ehkä jossain suuressa maassa menneisyyden voi häivyttää täysin taakseen, kun ei ole ihmisiä, jotka tuntisivat entisyyden. Ja silloinkin vain yksityiselämässä, jos vaikkapa muuttaa nimensä, sillä työelämässä voi harvoin aloittaa ihan alusta (ilman meriittejä). 

Vasta sitten kun ihminen on hieman vanhempi, niin hänen elämänsä teot muodostavat jonkinlaisen kokonaisuuden hänestä. Ei vain yksi vaihe. Ihmisen persoonallisuus on tutkitusti hyvin pysyvä. Lisäksi se on synnynnäinen tai varhaisen vuorovaikutuksen muokkaama. Esimerkiksi elämyshakuisuus, herkkyys tai ulospäinsuuntautuneisuus ovat hyvin pysyviä ominaisuuksia ja muokkaavat elämäntarinan kaarta.

Se miten kenenkin elämäntarinaa tulkitaan riippuu pitkälti siitä millainen suhde kyseiseen henkilöön on ollut. Itse pidän oikeudenmukaisempana sitä, etten asetu lopulliseksi tuomariksi kenellekään. Kokonaisuuden hahmottuessa jostain ihmisestä (vaikkapa hautajaisissa) saa monesti tietää jostain ihmisestä faktoja, jotka selittävät osittain hänen elämäänsä ja valintojaan - ja niitä pahoja tekojakin, jotka hän on tehnyt. Itse uskon, ettei kukaan synny pahana ja hyvin harvat ovat läpikotaisin pahoja. Pahoja tekoja voi halutessaan ymmärtää, mutta uhrin ei tarvitse. Paradoksaalisesti juuri uhrit (jos ovat lähiomaisia) ymmärtävät kaikkein pisimpään silloinkin, kun kaikkien muiden ymmärrys on jo ajat sitten loppunut.

Ennen kuin syyttää ketään valhetelusta tai liioittelusta kannattaa itse pohtia omia tietojaan. Mistä voin olla varma ettei asia ollutkin näin?

Tunnen erään naisen, joka käyttäytyy juuri kuten ap kuvaili. Olimme joskus tiiviisti tekemisissä ja hyviä ystäviä, mutta nyt välimatka (onneksi?) on etäännyttänyt.

Hänellä tämä valehtelu ja liioittelu on nimenomaan jonkinlaista säälinkalastelua ja kurjistelua, mikä on mielestäni vielä oudompaa kuin jos kehuskelisi omilla saavutuksillaan. Tunnen hänen lapsuudenperheensä hyvin ja tiedän, että hän on kasvanut vakavaraisessa ydinperheessä: Kaunis ja tilava omakotitalo järven rannalla, äiti opettaja, isä jonkinlainen liike-elämän konsultti ja yrittäjä. On matkusteltu etelän lomilla, käyty pianotunneilla, menestytty koulussa ja elämä on ollut kaikella lailla niin keskiluokkaista kuin olla ja voi. Kertoessaan lapsuudestaan hän kuitenkin maalaa jonkinlaisen köyhän ja kurjan perheen kuvan, jossa kaikesta on ollut pulaa, kaikki on ollut niukkaa ja kurjaa, uuvuttavaa ja kaikesta on jouduttu nipistämään ja luopumaan. 

En tiedä, miten tällaiseen pitäisi oikein suhtautua tai mistä tällaisessa oikein on kyse. 

Kertoessaan lapsuudestaan hän kuitenkin maalaa jonkinlaisen köyhän ja kurjan perheen kuvan, jossa kaikesta on ollut pulaa, kaikki on ollut niukkaa ja kurjaa, uuvuttavaa ja kaikesta on jouduttu nipistämään ja luopumaan. 

Perheellä kovat velat ehkä. Monihan elää velkarahalla nykyäänkin, hienot talot ja pelit mutta kaikki velaksi.

"Tunnen erään naisen, joka käyttäytyy juuri kuten ap kuvaili. Olimme joskus tiiviisti tekemisissä ja hyviä ystäviä, mutta nyt välimatka (onneksi?) on etäännyttänyt.

Hänellä tämä valehtelu ja liioittelu on nimenomaan jonkinlaista säälinkalastelua ja kurjistelua, mikä on mielestäni vielä oudompaa kuin jos kehuskelisi omilla saavutuksillaan. Tunnen hänen lapsuudenperheensä hyvin ja tiedän, että hän on kasvanut vakavaraisessa ydinperheessä: Kaunis ja tilava omakotitalo järven rannalla, äiti opettaja, isä jonkinlainen liike-elämän konsultti ja yrittäjä. On matkusteltu etelän lomilla, käyty pianotunneilla, menestytty koulussa ja elämä on ollut kaikella lailla niin keskiluokkaista kuin olla ja voi. Kertoessaan lapsuudestaan hän kuitenkin maalaa jonkinlaisen köyhän ja kurjan perheen kuvan, jossa kaikesta on ollut pulaa, kaikki on ollut niukkaa ja kurjaa, uuvuttavaa ja kaikesta on jouduttu nipistämään ja luopumaan."

Kaikki ei välttämättä ole sitä miltä näyttää ulospäin. Se muiden mielestä niin kiva talo on voinut olla vaikka velkaa eli siis pankin omaisuutta, ja kaikesta normiarjessa tinkimällä on voitu yrittää pärjätä.

Omassa lapsuudessani oli aika samalla tavalla kun olin ala-asteikäinen, vanhemmilla oli kiva asunto keskustassa ja toinen kesäpaikka maalla. Mutta todellisuudessa vanhempien taloudellinen tilanne oli niin ankea, että nämä molemmat asunnot oli isoisän nimissä. Vanhempani eivät siis omistaneet itse mitään.

Kävin pianotunneilla ja jopa ratsastustunneilla samoin kuin sisarukseni, mutta se taas tiesi että piti tinkiä jostain muusta. Uusia vaatteita ostettiin vain todelliseen tarpeeseen ja usein käytettynä. Vanhemmat myös monissa asioissa priorisoi lasten hankintoihin, esimerkiksi noihin harrastuksiin. Ulkomaille matkustettiin, kun molemmat tätini asuivat ulkomailla ollessani lapsi ja he kutsuivat meidät käymään, ja myös maksoivat matkat. Varmasti kaverieni mielestä lapsuuteni on ollut perushyvä keskiluokkainen lapsuus, mutta kyllä minäkin jo kouluikäisenä huomasin vanhempien taloudelliset huolet ja se vaikutti kotona moneen asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen aloittaja enkä halua kiistää kenenkään pahoja lapsuudenkokemuksia tai vähätellä niitä. On aivan totta, ettei kukaan perheen ulkopuolinen tiedä mitä perheessä tapahtuu eikä aina perheen sisälläkään, jos vaikkapa on kyse jostain hyväksikäytöstä. Mutta mitään sellaista ei tässä tapauksessa ole koskaan kerrottu ainakaan minun tietääkseni. Ja osa asioista on aivan pieniäkin kuten ballerina-asia. Sillä ei ole mitään merkitystä, mutta kun tuollaisia asioita kertyy iso määrä, niin onhan se kummallista. Mutta lapsena ei valehdellut mitään, ei ainakaan minun tietääkseni. 

Sekin liittyy tavallaan asiaan, että nimeä on muutettu useaan kertaan.

Samaa mieltä. Itselläni myös vastaava kokemus kuin ap:llä. Lapsuudenkaveri myös aikuisena kertoi vanhempiensa alkoholismista, heitteille jättämisestä jne. Toki tämä voisi olla tottakin jossain määrin, mutta jutut olivat aivan ihmeellisiä. Vanhemmat olisivat olleet viikkokausia humalassa ja poissa kotoa ja hän olisi joutunut olemaan yksin.

Kaveri asui ihan naapurissa. Hänen isänsä oli samassa työpaikassa oman isäni kanssa ja äitinsä samassa paikassa tätini kanssa. Työpaikoissa, joissa ollaan lähikontaktissa työkavereiden kanssa ja joissa on nolla toleranssi alkoholin suhteen (tyyliin poliisi ja sairaanhoitaja). Työkaverit olisivat varmasti huomanneet jos vanhemmat olisivat olleet humalassa töissä ja jos he olisivat olleet viikkokausia poissa töistä. Ja myös työnantaja olisi varmasti puuttunut asiaan (ohjaamalla hoitoon, irtisanomalla) kun alkoholiongelmiin puututtiin kaikkien muiden työntekijöiden kohdalla. Vanhemmat jäivät eläkkeelle pidettyinä.ja ansioituneita työntekijöinä.

Lapsuudessa hän ei myöskään ikinä ollut yksin, vaan ei juuri koskaan ollut yksin, mikä kaveripiirissä oli vähän tylsääkin, kun heillä ei ikinä voinut leikkiä ilman vanhempien/isovanhempien läsnäoloa. 

Muutenkin jutut olivat ihmeellisiä. Eräs luokkakaveri olisi tehnyt hänelle jotain pahaa ala-asteella. Ko. luokkakaveri tuli luokalle vasta yläasteella. Hän kertoo olleensa paikalla ja auttamassa eräässä traumaattisessa tapahtumassa, joka sattui koulussamme. Tosiasiassa olimme luokkaretkellä sinä päivänä ja itse kerroin hänelle tästä tapahtumasta. Esimerkkejä on lukemattomia. 

Tämä on todella hämmentävää. Oikeasti hänen sanomisiinsa ei voi luottaa lainkaan. Pitäisi ymmärtää, mutta kun ei tiedä voiko mihinkään luottaa, mitä hän sanoo. 

Se on selvää, että jotain ongelmia hänellä on, ehkä lapsuudesta, mutta eivät niitä,  mistä hän kertoo. 

Olette te kyllä varsinaisia toisten elämän tietäjiä ja heidän elämänsä, paremmin kun kerran tiedätte, tänne sepustajia. Pitkiä analyyttisia tekstejä, muiden elämistä.

Vierailija kirjoitti:

Olette te kyllä varsinaisia toisten elämän tietäjiä ja heidän elämänsä, paremmin kun kerran tiedätte, tänne sepustajia. Pitkiä analyyttisia tekstejä, muiden elämistä.

 

Etkö sinä itse ole koskaan tavannut aloittajan kuvaamaa ihmistä? Kysehän ei ole toisen elämän analysoinnista, vaan siitä, että joku valehtelee lähes kaikesta. Mytomaani, pakonomainen valehtelija. Ei heitä paljon ole, mutta jos pitempään elää, niin varmasti törmää vähintään yhteen.

Itse olen tavannut muutaman, yksi heistä oli ns. auervaara. Enimmäkseen nämä ovat rikollisia, ainakin pieniä rötöksiä kertyy tilille. Wikipedian lainaaman psykiatrisen vankimielisairaalan johtajan Hannu Lauerman mukaan mytomaanit ovat narsisteja. 

Mitä lapsuudenoloihin tulee, niin siitä mytomaani esittää kertomuksen, joka sopii hänen kuvaansa omasta itsestään siinä tilanteessa. Alkoholistiperheen avulla saa myötätuntoa, jos sitä tarvitsee, tavallinen alkoholinkäyttö muuttuu rankaksi juomiseksi ja lasten pahoinpitelyksi. Tausta ja lapsuus voi muuttua myös toiseen suuntaan, rintamamiestalo palatsiksi ja vanhemmat huippujohtajaksi. Tai sitten liioittelu voi olla vähäisempää, mutta samasta asiasta on silti kyse.

Pidän hitusen naiivina ihmistä, joka uskoo kaiken mitä toinen kertoo. Riski tulla huijatuksi on silloin suuri. Ihmisten puheet itsestään ja elämästään ovat itse asiassa useinkin hiukan vääristyneitä, siis tahattomasti. Edelleen voi olla paljonkin eroa siinä miten sama ihminen nähdään ulkopuolisten silmin ja hänen omassa kuvauksessaan, vaikka kyse ei ole tietoisesta  valehtelusta.

Paljon on merkitystä sillä mikä motiivi ihmisellä on, esimerkiksi kertoa nyyhkytarinaa menneisyydestään tai puhua pahaa jostain toisesta ihmisestä. Normaalilla ihmisellä kynnys tehdä noin on korkeampi, sillä noin toimitaan vain silloin kun kyseessä on läheinen, jolle voi olla täysin rehellinen tai sitten anonyymisti tai terapeutille. Rajattomuus voi tietysti johtua muistakin syistä kuin siitä, että kyseessä on mytomaani, joka tavoittelee jonkinlaista hyötyä.

Narsistin lapsista löytyy ihmisiä, jotka ovat oppineet valehtelemaan selviytyäkseen. Valehtelu on puhtaasti selviytymiskeino. Pieni lapsi, jota uhataan esim. väkivallalla, jos hän ei ole toiminut tismalleen narsistin oikkujen mukaan, oppii valehtelemaan.

Siksi tämä hurskastelukeskustelu ärsyttää, koska tässä nostetaan itseä ylös päivittelemällä oletettujen valheiden lisäksi oikeasti valehtelevia ihmisiä, joita ei pystytä tarkastelemaan empatialla.

Tätä on voi tietenkin olla vaikea ymmärtää, jos ei ole vastaavaa kokenut. Tavasta kestää pitkään päästä eroon aikuisena. Ensin pitää sisäistää omat perheolot, vanhemman narsismi tai muu mt-ongelma, alkoholismi. Hyväksyä, että näin kävi, sain huonommat kortit. Tultava ulos fabtasiamaailmastaan. Vasta sitten pääsee käsiksi itseensä. Se on pitkä matka.

Jos oma lapsuus on ollut turvallista, tasaista ja onnellista, voisi minun puolestani jättää kaiken analysoinnin ja päivittelyn, jos se on tuomitsevaa, ilman empatiaa ja aitoa yritystä asettua toisen asemaan.

Vierailija kirjoitti:

Narsistin lapsista löytyy ihmisiä, jotka ovat oppineet valehtelemaan selviytyäkseen. Valehtelu on puhtaasti selviytymiskeino. Pieni lapsi, jota uhataan esim. väkivallalla, jos hän ei ole toiminut tismalleen narsistin oikkujen mukaan, oppii valehtelemaan.

Siksi tämä hurskastelukeskustelu ärsyttää, koska tässä nostetaan itseä ylös päivittelemällä oletettujen valheiden lisäksi oikeasti valehtelevia ihmisiä, joita ei pystytä tarkastelemaan empatialla.

Tätä on voi tietenkin olla vaikea ymmärtää, jos ei ole vastaavaa kokenut. Tavasta kestää pitkään päästä eroon aikuisena. Ensin pitää sisäistää omat perheolot, vanhemman narsismi tai muu mt-ongelma, alkoholismi. Hyväksyä, että näin kävi, sain huonommat kortit. Tultava ulos fabtasiamaailmastaan. Vasta sitten pääsee käsiksi itseensä. Se on pitkä matka.

Jos oma lapsuus on ollut turvallista, tasaista ja onnellista, voisi minun puolestani jättää kaiken analysoinnin j

Oletko sinä valehtelija ja sepittelijä, mytomaani? 

Keskustelun aiemmassa vaiheessa totesin, että valehtelusta kärsii eniten valehtelija itse, ellei hän sitten huijaa tietoisesti hyötyä saadakseen. Hyötyä voi olla myös se, että pyrkii saamaan toisilta aiheetonta myötätuntoa keksityillä jutuilla, sillä siinäkin usein on hyötymistarkoitus: saada etuuksia käyttäytyä toisin kuin muut, uhmata normeja tai saada anteeksi tekoja, joita muuten ei anteeksi annettaisi. Tekstisi lopuksi esitetään juuri sellainen vaade kuulijalle.

Ihmissuhteet eivät toimi niin, että kun minä olen kokenut kovia lapsena, tulee sinun osoittaa minulle myötätuntoa. Tämä voi olla sinulle uusi asia, jos olet kasvanut poikkeuksellisissa oloissa ja oppinut saamaan toisilta hyvää valehtelemalla. On muita, rakentavampia keinoja olla muihin vuorovaikutuksessa, joita voi oppia ja opetella. Vastavuoroisuus on ihmissuhteiden tärkein laadullinen mittari. Jos molemmat voivat saada toisiltaan ymmärrystä ja myötätuntoa (sitä erikseen vaatimatta), on kyseessä aito ystävyys. Pelkästään toisen tarpeisiin perustuva suhde on hyväksikäyttösuhde ja usein myös riippuvuussuhde.

Valehtelemalla ei voi saavutta mitään hyvää pitkän päälle. En tarkoita valkoisia valheita, vaan erilaista sepittämistä. Valehtelemalla eristää itsensä muista ihmisistä ja lisäksi estää itseltään oikean kontaktin muihin. Valheen avullahan ei voi saavuttaa kenenkään luottamusta, vaan ainoastaan menettää sen ajan mittaan. Siksi se on hyvin onneton selviytymiskeino.